IRC-Galleria

Hii. perjantai oli hyvä päivä. matkustin korvesta helsinkiin, koska ajattelin käydä edes kerran viikossa koululla. se idea taisi jo syntyä kuolleena. eihän koulua oikeasti edes ollut juuri silloin kun sinne pitäisi mennä. laskarit jäi väliin, koska koe on jo niin lähellä. jes! kiitos tästä. mulkut.
En siis vieläkään jaksa kirjoittaa huviristeilystäni, mutta kai senkin aika joskus vielä tulee. toivottavasti, tai miten sen nyt ottaakaan. risteily kun sattui olemaan niin suuri tapahtuma, että siitä kirjoittamisen urakan ajatteleminenkin saa aivot kieltäytymään yhteistyöstä. ihan kuin aivoillani olisi oma tahto!
Perjantai-ilta lähti hieman paremmin alkuun. (ts. alkon kautta.) josta kahden eri aloittelun jälkeen kävimme kiertämässä nummelan (surullisen)kuuluisia "clubeja". hieno reissu; vain alle puolet oksensi baariin. sitten herkkien hetkien ja vittuilun kautta päädyimme taksijonoon. tutkailtuamme tilannetta päätimme ettei tästä tule paskaakaan -> puhelu liittoon. ja niin taksijonossa olijat pääsivät tuijottamaan suu hämmästyksestä vallan soikeana, kun nousimme jonon perältä tädin lämpöiseen autoon matkalle kohti yöpaikkaa.
joo, annan teille hetken taas lepoa ja rauhaa. ööt!

Örr! tuli selvittyä pikkujouluristeilyltä. selvinnyt en ole tosin vieläkään ja krapula vielä vaanii siellä jossain. minun ei ole tarkoitus vielä kirjoittaa kaikkea tapahtunutta, sillä siitä ei tulisi lasta eikä paskaa tässä tilassa. mutta oli aivan pakko kirjoittaa jotain. olette niin mahtava yleisö! *taputuksia* kiitos kiitos. niin minäkin teitä. aivotoiminta ei ole vielä kovinkaan tehokasta (hengittämistä lukuunottamatta kaikki toiminnot vaativat suunnatonta keskittyistä), mutta kyllä tästä vielä päästään uuteen nousuun.
Nollausristeily kauniiseen ruotsiin oli juuri sitä mitä kaipasin. mulkut olivat vieneet auringonkin meiltä! lompakko vain vikisi tyytymättömänä liitoksissaan. ei ymmärtänyt kurja hyvän oluen päälle. mistäköhän lähtien kerrostalot ovat alkaneet keinumaan?
Menen pitämään vessan seiniä pystyssä. viinaa voi olla ilman hauskaakin. kivaa pikkujoulua. nähdään.

Ei perkele, nyt tuli taas tehtyä jotakin erittäin fiksua... lähdin iltakävelylle selvittämään sekavaa päätäni jonka päätteeksi ajattelin käydä kaupassa. pari päivää sitä onkin jo selvitty pelkillä korpuilla. mutta niin. sitten kesken kävelyni satuin ohittamaan erään mainion panimoravintolan tutun mainostaulun. valitettavasti ravintolan oven karmien välistä. eikä aikaakaan kun onnistuin pudottamaan ruokarahani tiskin takana iloisesti hymyilevän nuoren naisen karvaisiin kouriin.
Poistuessani muistin etten minä oluen takia kävelylle lähtenytkään, joten niin minä sitten kiroillen palasin kotiin raapimaan mahaani ja järsimään vanhaa leipää.
Parempi tuuri ensi kerralla.

Tere tulemast! nyt kun on hetken saanut levätä, niin pitäisi muka tilittää taas miten kurjaa on eikä kukaan rakasta. snif. noniin. jee. koko viimeviikosta jäi käteen vain epämääräinen ja sekava köntti.
Joskus puolessa välissä viikkoa sain ratikassa matkaseuraksi juoppohullun näköisen nuorehkon naisen. joka heti viereeni istuessaan (joka jo sinänsä harmitti, kun puoli vaunua oli tyhjänä) alkoi selittämään kummallisuuksia. yritin turvautua puhelimeen, mutta ei perkele, ei siitä ainakaan apua ollut. luuli minun soittavan jollekin tytölle, ja alkoi selittää että ei meidän jutusta tulisi mitään. olihan hän kuulemma selvänäkijä. tästä viisastuneena laitoin puhelimen pois ja aloin tutkia ratikan ikkunassa olevia tahroja. ihan vain etten rohkaisisi tätä otusta puhumaan. mutta turhaan pelkäsin. puhuminen ei näyttänyt tuottavan minkäänlaista tuskaa, vaikka yritin näyttää mahdollisimman tylsältä ja ikävältä yleisöltä. hän oli kuulemma heti huomannut sisään tullessaan silmistäni positiivisen elämänasenteeni ja iloisen mieleni. kiva. ja sanoi lukevansa minua kuin avointa kirjaa. sitten meediomaisia liikkeitä tehden hän selvitti minun asuvan joko kalliossa tai alppilassa. no älä perkele. minne muuallekaan sitä 3B:llä pääsee hakaniemestä. lopulta tämä elämänsankari jäi pois aivan kotini nurkilla, mutta itse jatkoin vielä muutaman pysäkinvälin ihan vain varmuuden vuoksi...
Ja pitikin nyt sitten vielä kokea se yksineläjän suurin kauhu seuraavana aamuna. olin virallisella täysistunnollani, kun sen päätteeksi huomasin paperin olevan totaalisesti loppu. kiroilin hetken seinille kunnes koin valaistumisen ja keksin hyödyllistä käyttöä postiluukustani lipsahtaneille Kristus Sanomille. ei aivan mukavinta, mutta saipa kerrankin aihetta kiittää herraa.
Tämä jatkuva miettiminen alkaa särkemään päätä, johtuu varmaan oluen puutteesta.
Ja pitikin sitten vielä sattua että olin viikonloppuna joko liian vittuuntunut tai kiireinen, että olisin ehtinyt edes olutta nauttia. niin. ei se minustakaan mukavaa ollut.
Sunnuntaina sitten 'pääsin' joulukadun avajaisiin heiluttelemaan kuumaa makkaraa tiskin taakse. siinäpä sitä vasta ilta kuluikin rattoisasti hyvässä seurassa.
Ainiin. ja nyt vielä siitä samasta uudenkarheasta kännykästäni meni mikki paskaksi. kiitos Ericsson. ruotsin lahja elektroniikkahuollolle. tämä sentään pitäisi mennä takuuhuoltoon, mutta pistää jo vähitellen miettimään, että millä purkalla näitä oikeen kootaan.
Mietin kovasti pitäisikö jaksaa huomenna taaskaan kouluun kun tulee taas valvottua näin myöhään. onhan tiistai kuitenkin ollut virallinen lepopäiväni.
Haluatte varmasti palavasti tietää että tässä ei ollut vielä kaikki, vaan että kaiken lisäksi nenänikin on perkeleen kipeä. hyvää yötä, jeesus myötä, isi antaa huomen vyötä. älkää tehkö mitään typerää, minä kun kuitenkin teen teidänkin puolesta.

Hei taas lapsukaiset. tänään pitäisi kai kirjoittaa taas loppuviikon tapahtumista. niitä on aivan liikaa... no. enpä taida nyt sittenkään jaksaa.
heipä.

--

*Jännitys tiivistyy*

Ulkoilu on kiva asia. kokeilkaa joskus.

--

(ts. oluella on kiva käydä kävellen)

Päivien päivää. viimeksi sorruin kirjoittamaan määrää laadun sijasta. paska päivä. en ajatellut tehdä sitä virhettä uudestaan, vaikka juttua riittäisi hautaan asti. elämä on yhtä näytelmää, mutta miksi vitussa minä joudun aina esittämään vihannesta.
Turha varmaan kertoa, että viikonloppuna ei taaskaan pystynyt välttymään alkoholilta. se perkele aina onnistuu salakavalasti siirtymään kurkkuun. ja vaikka minun ei tietenkään tekisikään yhtään mieli, niin hukkumiskuoleman välttämiseksi on pakko nielaista. sainkin ensimmäisen kerran kokea miltä tuntuu desinfioida äänihuulet parilla desillä kirkasta.
Tänäviikonloppuna vältin järjettömät pikkutyttöjen kuskaukset vain suostuakseni lopulta veljelleni kuskiksi, koska olin päättänyt lompakkoni tuskaisista huudoista viisastuneena olla juomatta. paljoa. niinhän siinä sitten kävi, että menin autolla baariin odottelemaan soittoa.
Eilinen päivä menikin taas aivan loistavasti. iltapäivällä oli matematiikan välikoe, joten luin tietenkin koko aamupäivän, koska en ollut ehtinyt aikasemmin aloittaa kaikenlaisen muun kiireen takia. tai, no niin... mutta kuitenkin. arvaatte varmasti itsekin että eihän siitä taaskaan täysiä pisteitä saalisteta. mutta ei sen takia pidä stressata.
Olin vasta illalla kotona ja oli pyykinpesun aika. ensimmäistä kertaa. pelottavalla isolla koneella. ja pesemisen olin jättänyt aivan pesuvuoroni viimehetkille. keräsin pyykkini ja loikin vihellellen kellarin pesutupaan parin euron pesumaksuni kanssa. tavasin hetken ohjeita ja kun vihdoin tungin rahani vempeleen syövereihin, niin se iloisesti napsuen imaisi ne sisäänsä ja suureksi hämmästyksekseni mitään ei tapahtunut. rahastimen näyttö näytti yhä pyöreää nollaa. vannon kuulleeni koneen nauravan minulle. menin täysin paniikkiin. siinä meni viimeiset kolikot. poukkoilin hetken ympäri taloa ennen kuin sattumalta törmäsin talonmiehen vaimoon, joka rauhoittavasti päätäni silittäen tarjosi minulle menettämiäni rahoja. vihdoin pääsin tunkemaan kemialliset aseeni pesurumpuun.
Myöhemmin ihmettelin miksi vatsani kilpaili äänekkyydessään Wirtasen Tonin kanssa. lopulta tajusin kömpiä jääkaapille, vain todetakseni, että ainoa "syömäkelpoinen" tuote oli muutamia päiviä sitten vanhaksi mennyt jauheliha. nostattaa vieläkin veden kielelle. en halua muistella sitä yhtään kauempaa.
Tänään olikin taas virallinen lepopäiväni, kun nukuin luentojen sijasta kotona.
Tässä kaikki tältä erää. pakenen paikalta. Stay tuned, niinkuin lontooksi sanotaan.

No niinpä. pitää taas kai vähän kirjoittaa kaikesta iloisesta ja kauniista. nyt kun vielä muistaa jotenkin mitä on tullut tehtyä. Ei välttämättä paras hetki kirjoittaa kun laskuhumala yrittää sekoittaa ajatukset täysin. joku voisi kuvitella minua juopoksi. paskat. yhdelle menin. myöhemmin vain täytin ensimmäistä. teekkarin arki vaatii vastapainoa.
Ensiksi siis käyn käsiksi viikonloppuun. ei muistikatkoja. lauantaina pääsin taas pitkästä aikaa tapaamaan isäni kavereita. olin ratketa riemusta. eristäydyin huoneeseeni. jossain vaiheessa iltaa (ilmeisesti varsin myöhään, sillä kaljasta oltiin jo siirrytty viskiin.) lähdin tiedustelemaan keittiöön vain löytääkseni korillisen täynnä sanoinkuvaamattoman kauniita kimaltelevia lasipulloja. tästä se täysi riemu sitten repesikin. puolilta öin sain kaikkien ideoiden kummisedän. hienon ilman ja pääni äkillisen toimintahäiriön inspiroimana keksin pyytää ystäväni pulkkamäkeen keskellä yötä. matkaeväs oli tietenkin tarpeen ehkäisemään salakavalasti vaanivaa nestehukkaa ja hyytävää kylmyyttä. ja kuten arvata saattaa, ulkopuolisen inspiraationlähteen ansiosta tuli keksittyä kaikkea hienoa.
Isänpäivän aamu koitti ja minut potkittiin julmasti muutaman tunnin uniltani ylös onnittelemaan isääni. ei tosin pidä valittaa. omapa oli taas valintani, ja isä on kuitenkin tärkeä henkilö ja kova jätkä. tämä päivä jatkui väsyneesti, enkä oikein muistakaan siitä sen enempää. joten antaa olla.
Maanantaihin osasin varautua jo etukäteen. onneksi niin. oli vuoro kiltani järjestämälle herrain saunalle. ah. pelkästään hikisiä alastomia mieihä ja rivoja juttuja. tätä sitä onkin jo odotettu. lukittujen ovien takana. ilta sujui saunoessa ja keskittyessä itse asiaan. en aio kertoa kaikkia likaisia yksityiskohtia. hyi teitä!
Alkaa vähitellen jo väsyttää kirjoittaminen. hirveästi tekstiä. auttakaa nyt joku! onneksi enää loput jäljellä.
Seuraava päivä meni erittäin rauhallisesti. ainakin neljään asti, jolloin nousin vihdoin sängystä. ja kyllä... jätin luennot kärsivällisemmille tältä päivältä. mutta illalla kesken rattoisan tiskaamisen jouduin kiireesti lähtemään sovittuun tapaamiseen, josta olin jo valmiiksi myöhässä. ja heti sieltä päästyäni lähdin leikkimään snorkkelileikkejä uimahalliin. jees.
Vihdoinkin viimeinen päivä. tämähän käy melkein työstä. saatte kyllä pian alkaa pulittamaan sievoisia summia tämän hourailun lukemisesta. tänään siis heräsin poikkeuksellisesti jo puoli seitsemältä. aivan. hämmästyin itsekin. ensimmäinen luento meni hyvin. matematiikkaa. mmm... sen jälkeen alkoi orastava vitutus kun pääsimme ryhmässä miettimään matematiikan laskuharjoitusta. kahden ja puolen tunnin kiroilun ja hysterian jälkeen hajosimme täysin laskarin kuuteen tehtävään, joista saimme valmiiksi vain yhden b) -kohdan kaiken sen vaivan jälkeen. vähempikin vituttaisi. tämä hajoaminen johti lopulta dipolin alakerran anniskeluravintolaan tuopin ja pelikorttien ääreen. tällä kertaa jätimme luvut omaan arvoonsa ja tyydyimme tutkimaan tuopin pohjaa.
Tänne sitä sitten taas tuli tultua. yllättävän raskas päivä suoltaa näin paljon tällaista paskaa. tekstin määrä pelottavasti jatkaa kerta kerralta kasvamistaan. älytöntä. suukkoja ja haleja jos tänne asti pääsitte. (ei, ette te karvaiset sedät). päästän teidät pahasta. kiitos ja anteeksi!

Heipä hei. elämä se jaksaa yhä yllättää. iloa ja riemua riittänee vielä pitkään. tänään kirjoitan vain lyhyesti, sillä pikku-jounia vituttaa.
Viikonloppuna uudenkarheasta kännykästäni pääsi loppumaan akku. aluksi se vaikutti vain hyvin mitättömältä harmilta. kyllähän sitä tietenkin muutamia tunteja selviäisi ilman kännykkää. naurettava ajatus että minulla olisi kännykkäriippuvaisuus. mutta kotiin laturin ääreen päästyäni ongelmat alkoivat todella kasautua; olin luvannut soittaa puhelun vielä samana iltana. mutta niinhän siinä tietenkin kävi, että hyvä onneni ei riittänyt niin pitkälle.
Avasin kännykkäni iloisesti hihkuen (ilta oli siihen asti mennyt hyvin) ja näppäilin tutun pin-koodini. tämän jälkeen kaikki alkoikin näyttää vähemmän valoisalta, sillä tavallisen taustakuvani sijasta kännykkä alkoikin vaatia puhelimen lukon koodia. hämmästyin niin että olin vähällä imaista peruukkini nenän kautta kurkkuuni. (kuvainnoillisesti). no perkele, enhän minä mitään puhelimen lukon koodia ole asettanut. tietenkin hädissäni kokeilin kaikkia mahdollisia ja mahdottomia koodeja, mutta voitte varmaan itsekin arvata kuinka siinä sitten kävikään. voin vain kuvitella miten joku pikkurunkkari nauraa lattialla vahingoniloisesti kippurassa. kuole kouristuksiisi.
Hauskinta kaikessa on se että kännykkän saa auki vain nöyristelemällä jäälleenmyyntipisteessä... huomenna siis pelastamaan jonkun elämään tylsistyneen myyntitykin päivä... lyhyesti kirjoittaminen epäonnistui jo heti puolessa välissä. mutta saan sen varmaan anteeksi jos jaksoitte lukea näin pitkälle. hyvää yötä. uskaltakaa nauraa itsellenne, niin minäkin nauran teille.

On aivan pakko kirjoittaa jotain. tänään on koko päivän mielessäni jokin varoittanut, että tämä päivä ei tule menemään taaskaan ihan nappiin. onneksi olen vannonut olevani selvinpäin. yksi huoli vähemmän. Silti tiedän tänään tekeväni vielä jotakin erittäin typerää. ihan vain jotta pääsisin huomaamaan miten ihminen pystyy aina uudestaan yllättämään tyhmyydellään.
Päivän viimeiset tunnit. enää ei ole aikaa mihinkään suureen virheeseen. toiveajattelua. Murphyn lakia ei koskaan pidä aliarvioida. siitä puheenollen. sain taas todeta miten totta se onkaan, että oma jono kulkee aina hitaimmin. olin eilen kaupassa ostamassa batteryä. suurin virhe oli valita se lyhin ja ruhkattomimman näköinen jono, sillä sain todeta että edessäni oleva mukavan näköinen nainen olikin pistänyt miehensä hakemaan ostoskorillisen verran unohtuneita tavaroita. siinä sitä saikin taas katsoa viereisten jonojen virneistä että myötätuntoa ei täällä anneta.
Ei elämää kestä selvinpäin. taidan linnoittautua sängyn nurkkaan peittoon kääriytyneenä. heipä.

--

Olisihan se pitänyt arvata. niin mukavaa kun sitä olikin kotona niin annoin _taas_ suostutella itseni kuskiksi. ja ei, ei se vieläkään ollut hauskaa. kelikin oli vallan mainio itsemurhayritykselle. mitä tästä opimme? minä en ilmeisesti oppinut viimekerrastakaan, joten miten tämä tekisi poikkeuksen... pääsin sentään vihdoinkin takaisin kotiin. ilmeisesti vain odottaakseni seuraavaa soittoa...
Lainatakseni erästä kappaletta: 'elämä se vaan on kakkaa, joka ei koskaan lakkaa'. näillä näkymin öitä, niille jotka sen ansaitsevat. tyhmyydestä sakotetaan. ja jada jada...