Kävin ajamassa ruunan tänään. Puoliskatuntia kävelyä pellolla, ei viitsi kovin hurjasti aloittaa kun on saanut olla ihan vaan oloneuvoksena monta kuukautta. Kyllähän tuo taas veti sanattomaksi, niin hieno tunne tuli. Sitä muistaa tällaisina hetkinä että miksi sitä kestää ja jaksaa kaikki ruunan metkut, huonot päivät ja sairastelut kahlata läpi.
Lampolasta lähtiessä oli monenlaista ongelmaa- heinäpaali oli tyhmässä paikassa ja traktorin peräkärrykin edessä. Ville oli henkisenä tukena että jos tulee pattitilanne niin saa ainakin nostettua kärryt tai pidettyä hevosta niin että päästään liikkeelle- noh, turhaahan tuo siellä jaloissa palloili ;) Pete hoitaa tilanteet aina kotiin :) Vanhalletielle kun päästiin niin tuli auto, vaikka liittymässä pysähdyttiin ja katsottiin ettei muka tule niin silti pääsi joku perskärpänen roikkumaan perään. No, polle keskelle tietä kävelemään ettei auto saa päähänsä kaahata ohi (tämäkin tullut koettua..) ja Pete tassutteli nätisti peltoliittymään vaikka auto kaasutteli tosiaan melko lähellä kärryjä.
No, peltoliittymään mistä piti kääntyä ajopellolle, oli kaatunut puu, onneksi niin että pääsi vielä kärryjen kanssa juur ja juur ohi kuitenkin. Mitäpä pienistä, ruuna vilkaisi hetkosen "tuo ei ollut tuossa viimeksi" ja meni nätisti ohi. Sen verran oli tilaa että toinen kärrynrengas meni rungon yli, mutta jos heppa ois ottanu ritolat nii ois tullu ahdasta. Pellolla Pete käveli ja käveli ja käveli, korvat hörössä, ei välittänyt mistään mitään. Minä istuin kärryn kyydillä naama ku naantalin aurinko, ja Nikke tietysti kärryn kyydissä myös :) On tuo ruuna vaan mainio, ei paina ohjille mutta kulkee. Täysin "kahdella sormella ajettava", kirjaa voisi lukea samalla, ainakin jos ei satais vettä ;) Ravaa kun pyytää mutta ei ala kaahottaa. Vauhtia löytyy kuitenkin omiin tarpeisiin asti. Ravin jälkeen malttaa taas kävellä eikä hypi raville joka kerta kun kärryissä vaihtaa asentoa tai liikauttaa jalkaa. Tämä tyttö on onnellinen taas monta viikkoa kun joku toimii just ku ihmisen mieli. Amazing.