IRC-Galleria

Kahli^^

Kahli^^

I'm so sad since you went away

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Tiistai 31.10.2006 12:41

Eilen vaihdettiin hepsut uudelle laitsalle, kunnon sänkipelto pohjana ja pääsivät pois kuravellistä! Muisto ja Pete vietiin ensin ja kyllä huomasi että oli tammallakin irrotteluintoa. Pukkeja ja laukkaspurtteja... :) Sitten vietiin kaveriksi Peku ja Tiko. Tiko alkoi isännöimään koko laidunta, ajoi jopa Muiston pois heinäkasalta :D *ponit*

Nykyään onkin kuljeteltu Muistoa ja Peteä parina ja sitten Pekua ja Tikoa omana parinaan. Pete ja Muisto tulevat hyvin juttuun ja Peku ja Tiko sitten ovatkin niin rauhallisia että ne malttaa odottaa vaikka pääsevätkin viimeisinä talliin tai laitumelle.

Pitäisi käydä ajamassa Petellä taas pitkästä aikaa. Hyvin se kärryjen edessä toimii, mutta kyllä toinen hevonen kärryjen kanssa on silti vielä välttämättömyys.

[Ei aihetta]Torstai 26.10.2006 21:39

Tänään harjoiteltiin Peten kanssa vähän taluttelua ja muisteltiin että mitenkäs sitä pitikään käyttäytyä kun tällainen kirppu roikkuu siellä narun toisessa päässä ;) Käytiin Muiston ja Paulan suosiollisella avustuksella joenrantapellolla kiertämässä kolme lenkkiä. Vähän tuo kossi huuteli muiden perään mutta käsissä pysyi kyllä.
Kun sitten tallinpihaan tultiin, niin eräs KAMALA punainen auto, joka on ollut tallinpihassa koko syksyn, ja ei ole koskaan meinannutkaan syödä pientä ruunaa, oli siis niin kertakaikkisen hirvittävän pelottava, että poika otti täysin yllättäen hyppyloikan ja kaatoi minut maahan.. *huoh* Ja kyllä, jäinen maa on kovaa kun siihen iskeytyy kylki edellä.. Linkaten kotiin ja Villelle selittelemään että mitä tapahtui, ja mustelmia laskemaan :P

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.10.2006 23:23

Paljon on taas tapahtunut ;)

Petellä on ajettukin jo pariin otteeseen. Hienosti poika toimi kun käytiin muutama kiekka sänkipellolla Pekun kärryjen perässä ajelemassa. Herkästi vastaa kun pidättelee ja malttaa jopa seistä paikallaan! Valjastusta on nyt tehty hiiiiittaaaasti että kossi tottuisi siihen ettei kaikki aina ole sellaista hästäystä, vaan malttaisi itsekin seistä paikallaan kun laitellaan- tähänastinen ennätys - tunti meni valjastaessa ;) ja hienosti poika kyllä jo seisoo kun kiinni laittaa seinään, ei enää yritä repiä itseään irti joka kerta kun selän kääntää.

on se NIIIIN ihana :)

[Ei aihetta]Tiistai 10.10.2006 20:25

Jepulis.

Tänään pantiin kaikki hepsut samalle laitumelle. Muisto on kiimassa, vilkuttelee Petelle ja nostelee häntää yhtenään. Peku yritti mennä samalle apajille, mutta ei Muistolle kelvannut vaan tuli kaviota ;) Pete raukka ei ymmärrä kiimaisen tamman päälle mitään, vaikka Muisto tulee ihan kylkeen kiinni ja tarjoaa :P

Tikosta ja Petestä tuli heti kaverit, Tiko roikkui heti hampailla Peten otsatukassa :D Kossit ovat samanikäisiä niin saavat kisuta keskenään ja pysyvät muiden kimpusta pois ;)

Petellä tuntuukin olevan virtaa, on jo useampi vp takana kun itse olin viikonlopun Oulussa ja kun eilen oli jo ajatuksena laitsat yhdistää niin en sitten eilen liikuttanut poikaa ;) Huomenna voisi taas käydä kävelemässä jos vaan saa Pekun kaveriksi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.10.2006 19:43

Tänään juoksuttelin poikaa liinassa ja tehtiin talutusharjoituksia. Liinassa poika toimi yllättäen hyvin, ensin piti tietysti kikkailla ja pelleillä, mutta kyllä Pete osaa kun vain haluaa! Taluttaessa tunne oli välillä.. sanoisinko "mielenkiintoinen" -kumpi vie kumpaa- mutta onneksi Pete sentään kunnioittaa ihmistä ja väistää kyllä kun muistaa muistuttaa että täällä on Katri-kirppukin mukana menossa. Laitettiin Petelle Pekun ravisuitset ja kuolaimeksi kuminen suorakuolain. Hyvin pelitti ja pysyi käsissä. Riimunnaruna meillä toimii oririimun naru, siis se missä saa kuolainrenkaisiin ketjut kiinni. "ihan vain varmuuden vuoksi" on muodostunut melkeinpä motoksi tässä parin päivän aikana mitä nyt on pojan kanssa tullut touhuttua- Pete on hurjan arka ja saa varsamaisia "säpsyjä". Välissä minä vien, välissä Pete, mutta tilannetta korjataan koko ajan! :)

Yllättäen tänään huomattiin että laumassa Pete on Pekua ylempänä arvoasteikossa, vaikka Pete on 7v. ja Peku kuitenkin jo 19v. Jännä juttu että tallin kakara on pistänyt vanhan ruunan ruotuun ;)

Eilen kävi tosiaan kengittäjä. Pete sai hepulin huomatessaan että on kiinni, ja aikoi kokeilla seinäkiipeilyä. Joutui poika kuitenkin toteamaan että ei onnistu ja malttamaan. Etujalkojen vuolu menikin ihan ok, hurjan pitkiksi kaviot olikin kasvaneet :(, mutta takajalat sitten.. Vaikka ensin ajateltiin että laitetaan pojalle heinäverkko että saa keskittyä siihen, ja minä syöttelin leipää, niin huulipuristin piti hakea. Pete pani ihan pelleilyksi ja viskoi ja potki takasia koko ajan, niin että vahinko ei enää ollut kaukana. Kun kossi sittten keskittyi ihmettelemään ylähuulessa roikkuvaa puristinta ja sen jatkeena minua, ei takajalkojen vuolussa mennytkään kauaa.

Tänään taas edistyttiin yksi askel, saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan :)
Eilen saatiin iltasella Peten tuonne Tanhualan tallille. Poika meni hienosti koppiin- siis taluttamalla eka kerralla- ja ei ollut kyydistä moksiskaan. Tallin pihassa kun otettiin kopista alas- vähän huuteli Pekulle joka oli jo tallissa sisällä odottamassa, mutta malttoi tulla nätisti pois ja käveli kiltisti perässä karsinaan! Ilmeisesti luottamus ihmiseen on tämän kopukan kohdalla niin suuri (luojan kiitos!) että kävelee ihmisen perässä vaikka suohon :D

Käsissäkin poika pysyy aina pienen 'hörhöämisen' sivussa, siis ilmeisesti tällaista 'varsamaisuutta' ja liikaa pakkautunutta energiaa vain, ei millään malttaisi kävellä siinä ihmisen vierellä vaan metrin edellä tai sivussa :)

Tänään onkin sitten Pete saanut ulkoilla. Kovasti on pitänyt hypätä tarhassa ja ihmetellä varsinkin Tiko-shettistä joka haistelee aidan toiselta puolelta. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävän oloinen ruunanretku nyt tämän tutustumisen perusteella.

Tänään tulee Laurilan Juha vuolemaan kaviot ja katsotaan hampaat samalla et missä kunnossa ovat.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.04.2006 23:53

Kuinka kiltti olet?

Kuinkas kilttejä sitä oltiinkaan?
K= kyllä ja E= ei, jokaisesta K:sta
1 piste ! Sitten haastat "kiltit ystäväsi! "
REHELLISYYTTÄ KEHIIN, normijuttuja !

KYSYMYKSET:
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa? K
2. Ollut kännissä? K
3. Harrastanut seksiä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? K
4. Harrastanut seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? K kai jossain mielessä :D
5. Varastanut myymälästä? K
6. Valehdellut? K
7. Pettänyt ystäväsi? K
8. Ollut vankilassa? E
9. Polttanut pilveä? E
10. Käyttänyt LSD:tä? E
11. Käyttänyt jotakin muuta laitonta huumetta? E
12. Antanut suuseksiä? K
13. Saanut suuseksiä? K
14. Nussinut jotakin, mikä ei ole ihmislajin edustaja? E
15. Nussinut jotakin, mikä ei elä? E
16. Pettänyt jotakuta? E...
17. Käyttänyt jotakuta hyväksi? E
18. Maksanut jollekulle seksistä? E
19. Saanut rahaa seksistä? E
20. Pelannut räsypokkaa? K
21. Lintsannut koulusta? K
22. Lintsannut koulusta kännätäksesi/ollaksesi pilvessä? K
23. Tanssinut alasti? K, lähes ainakin..
24. Tanssinut alasti julkisella paikalla? Edelleen K, lähes..
25. Paljastanut itsesi? E
26. Valittanut jollekulle? K
27. Suudellut jotakuta? K
28. Suudellut jotakuta samansukupuolen edustajaa? K
29. Kävellyt käsikädessä? K
30. Halannut jotakuta? K
31. Saanut kielaria? K
32. Seksifantasioinut? K
33. Homo-/lesboseksifantasioinut? E
34. Varastanut rahaa? E
35. Varastanut rahaa perheenjäseneltä? E
36. Varastanut huumeita perheenjäseneltä? E
37. Ollut syytettynä rikoksesta? E
38. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä on 'helppo'? E
39. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä luuli sinua 'helpoksi'? E
40. Kuullut itseäsi sanottavan huoraksi? E
41. Kuullut itseäsi sanottavan lehmäksi/ämmäksi? K
42. Katsonut pornoa? K
43. Nauhoittanut pornoa? K :) :)
44. Katsonut pornoa jonka olet nauhoittanut? K x) :)
45. Suudellut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? K
46. Nussinut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? E
47. Käyttänyt seksileluja? E
48. Yrittänyt tappaa itsesi? E
49. Yrittänyt tappaa jonkun muun? E
50. Kertonut jollekin vihaavasi häntä? K
51. Kertonut jollekin rakastavasi häntä tarkoittamatta sitä? E

Sain 28 pistettä...

Ja haastan: _tiikeri, swaggi, luci^^

haastetta heittivät, prkl.. :PPerjantai 31.03.2006 19:47


1. Mitä on yöpöydälläsi?
kännykkä, papereita, kissa (tällä hetkellä..)

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Hmm.. CatCat ;)

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
En.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Vaikeita kysymyksiä! öö. Joskus kakarana itkin ku katottiin Leijonakuningas :D

5. Mitä pelkäät?
Sitä etten saakaan töitä koulun jälkeen, tai/ja että jään vanhaksi piiaksi!

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
kyllä sen sitten huomaa ihan kaikesta

7. Tunnetko ketään julkkista
no enpä ihmeemmin

8. Kuvaile sänkysi
huonot jouset, liian kapea

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
spontaani

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
aika kahjo sen pitäis olla, en tiedä

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
joo joskus esiteininä

12. Mitä kannat aina mukanasi?
kännykkää

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
niitä kesiä kun sai vain olla kotona

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
onko varaa valittaa?

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Hausmyllyn joku hyvä

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
jepjep

17. Pidätkö itsestäsi?
joinakin hetkinä en suuremmin

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
juu

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
no en :P

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
tiskaus, imurointi, vessan pesu, ruoan laitto, pölyjen pyyhkiminen :D

21. Syötkö roskaruokaa?
ihan liikaa

22. Viilaatko kynsiäsi?
e

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
huonosti

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
luojan kiitos en :D

25. Ikä ja sukupuoli?
18, pimu ;)

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
en voi sietää

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
joo no oon jättäny välistä :D

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
ne seuraa mun!

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
ei oo tarvinnu

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
varmaan ryyppäisin jonku aikaa ihan liikaa :D

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
tupla- suklaapatukan. 60snt

32. Odotatko jo kesää?
No joo, tavallaan

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
bleideillä

34.Turhin juhla?
jotku fucking kissanristiäiset

35. Mitä kieliä osaat puhua?
suomea ;) enklantia, ruottia

36. Edellinen matikan numerosi?
H3

37. Onko sinulla lävistyksiä?
korvikset

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
En mä taida haluta lasta? Kai?

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
no se vaihtelee niin paljon

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Niitä on monta, ei oikein oo sellasta yhtä hyvää

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
Kesällä. Hain grilliin kaasupullon

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
aiheuttaa morkkista ;)

43. Onko sinulla nälkä?
just söin pizzaa :)

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
tulihan tuo hommittua

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
kyllä

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
Rippikoulu

47. Teetkö kotitöitä?
Mahollisimman vähän.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
yleensä

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
koira on jo :D

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
nukku-tunti

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
oisin hiljaisempi ;)

52. Mikä sinusta tulee isona?
likihoitaja

53. Mitä aiot nyt tehdä?
koissun kans lenkille

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
kotoa? Niin no, asun jo poissa kotoa :D

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
loppuu ihan kohta

56. Kuinka monta levyä omistat?
många av

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
epäilen

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
joskus

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Jänskiä kokemuksia

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Vähäsen

61. Mitä tahtoisit juoda?
joku drinksu ois ok

62. Miten vietät viikonloppusi?
Huomenna Vuokattiin kylpylään :)

63. Se normaali, haasta kolme kaveriasi!

_tiikeri

kysely :PSunnuntai 12.03.2006 22:51

[x] Suudellut miestä
[x] Suudellut naista
[x] Käynyt huussissa
[] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[] Käynyt Amerikassa
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[]Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Omistanut syyliä
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yötä
[ ] Rikkonut ikkunaa
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[x] Stripannut
[x] Käynyt riparin
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[ ] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[ ] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80 euron kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Pessyt vauvan pyllyä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Ajanut traktorilla
[ ] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[x] Rikkonut lupaustasi
[x] Ollut moottoripyörän/skootterin/mopon kyydissä<3
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[ ] Haukkunut hoppareita
[x] Soittanut bassoa
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ] Nielaissut jääpalaa
[x] Tippunut ponin selästä
[ ] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[x] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[ ] Ihaillut gootteja
[x] Hävennyt kilojasi
[x] Ollut puolukassa
[x] Rakastunut/rakastin/rakastan
[x] Poistanut punkkia
[x] Pitänyt stringejä
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla/skootterilla päin seinää/puskaan
[x] Seisonut hevosen selässä
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[ ] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x] Astunut lehmän paskaan
[ ]Ollut/vieraillut vankilassa
[x] Itkenyt itseäsi uneen
[ ] Ajatellut itsemurhaa..
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Käynyt psykiatrilla
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x] Seurustellut
[x] Ollut alipainoinen
[x] Käyttänyt narubikineitä
[ ] Laihduttanut
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Ollut krapulassa
[ ] Fanittanut RAW:ta
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[x] Tehnyt heräteostosta
[ ] Hävennyt tyttöystävääsi
[ ] Pettänyt sinulle tärkeätä ihmistä
[ ] kokeillut nuuskaa
[x] polttanut tupakkaa
[ ] kokeillut huumeita
[x] ollut kännissä
[ ] uskonut Jumalaan
[x] ollut masentunut
[ ] ollut viikkoa käymättä suihkussa
[ ] ollut poliisiautossa
[ ] jäänyt kiinni varastamisesta
[ ] varastanut jotakin
[x] saanut kokeesta kymppiä
[x] ...nelosta (asteikolla 1-5)
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[x] seinäkiipeillyt
[ ] vaihtanut täälä nickiä huonon maineen vuoksi
[ ] tehnyt omaa biisiä
[x] kirjoittanut runoa
[ ] ollut koko päivää yöpuvussa
[x] kiskonut nenääsi tomusokeria tms. Salmiakkijauhetta
[x] sanonut jollekin "minä rakastan sinua"
[ ] ...tarkoittamatta sitä
[x] ollut baarissa alaikäisenä
[x] varastanut vanhemmiltasi rahaa
[ ] yrittänyt iskeä poikaa/tyttöä akrobaattisilla tempuilla, mikä meni kuitenkin ihan pieleen
[ ] juonut viikkoja vanhaa maitoa
[x] syönyt koko päivän pelkää karkkia
[ ] oksentanut ihmisen päälle
[x] herännyt aamulla muistamatta edellisestä illasta yhtään mitään
[ ] herännyt tuntemattoman miehen/naisen vierestä
[ ] purrut kissaa, kun se on purrut sinua
[x] haukkunut koiralle
[ ] nähnyt enneunta
[x] mennyt viemään roskia

Haaste!Torstai 02.02.2006 00:08

Haaste!

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat (muutamat) ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Juttelen kissoille ja koiralle kun olen yksin kotona. Kissat näyttää joka kerta yhtä kärsiviltä, koira heiluttaa häntää idioottina. Samoin ratsastaessa juttelen hevoselle niitä näitä, kiinnosti sitä tahi ei ;) Myös kanit ovat saaneet perehtyä sielunelämääni :D

2. Näen painajaisia. Paljon. Herätän vahingossa sen, joka nukkuu mun vieressä, mutta en itse juuri koskaan herää kunnolla, vaan havahdun jonkin verran ja jatkan unia

3. Lasken kaikenlaisia hassuja asioita. Oksanreikiä katossa, nauloja seinässä, verhonipsuja verhotangossa.. pakkomielle, vakava sellainen!

4. Muistan ulkoa suurimman osan Rölli- lauluista. Ja ei, en ole ihan viimeaikoina niitä kuunnellut ;)

5. Kun minua jännittää/ hermostuttaa/ nolostuttaa, alan haukottelemaan. Koirat tekevät kuulemma hämmennyksissään samaa..? *hivenen huolestunut*

Haastan mukaan
^Teemu
_anuu^^
^^luci^^
_tiikeri
- Vanhemmat »