Mä olen koko kansan kuningas
Kun sisällissota oli saatu kivuliaasti väännettyä päätökseen ja leirivangit olivat nähneet ankaraa nälkää, oli seuraava riidanaihe Suomen hallitusmuoto. Alkuun monarkistit saivat niskalenkin, ja Hessenin maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, tuttavallisemmin Fredrik Kaarle, valittiin eduskunnan toimesta Suomen kuninkaaksi. Näin oltaisiin jatkettu jaloa perinnettä, eli ruotsalaiset kuninkaat ja venäläiset keisarit saisivat seuraajan saksalaisesta kuninkaasta. Itsenäistymisen yhteydessä maamme oli julistettu tasavallaksi ilman soraääniä. Toki jo silloin löytyi niitä, jotka näkivät märkiä unia kuninkaanvallasta, mutta vallankumouksellisen mielialan vallitessa kukaan ei pitänyt sitä realistisena. Sota muutti Suomen asemaa ja liikkumavaraa ratkaisevalla tavalla. Valkoinen Vaasan senaatti teki 7. maaliskuuta sopimuksen Saksan kanssa, jonka mukaan maamme EI SAA järjestää ulkosuhteitaan muiden valtioiden kanssa omin päin ilman saksalaisten suostumusta! Näin ollen asemamme muistutti aikaa osana Venäjän valtakuntaa, jolloin olimme myös ulkopoliittisesti venäläisen hallinnon armoilla. Tämä kaikki meni läpi, koska porvarillisissä piireissä saksalaisia ihailtiin laajasti valkoisen Suomen vapauttajina.
Eduskunnassa hyväksyttiin 9.10.1918 ehdotus kuninkaanvaaliin ryhtymisestä, ja ilmajokelainen talonpoika Juho Erkki Antila esitti Fredrik Kaarlea kingiksi. Ja esityshän hyväksyttiin kunnon suomalaisessa konsensushengessä yksimielisesti, vaikkakin tasavaltalaiset boikotoivat vaalia. Eipä siinä sitten muuta kuin valmistelemaan kruununperimysjärjestystä ja muuta hauskaa. Noin kuukautta myöhemmin Saksa pakotettiin hyväksymään voitonhuuruisten ympärysvaltojen ankarat rauhanehdot, joten tämä meidän kotoinen hankkeemme luhistui maailmassa vallinneeseen todellisuuteen. Ja innolla sitä oltiin viety eteenpäin jo kun Saksan tappio alkoi näyttää ilmeiseltä. Noloa? No varmasti, mutta parempi näin, saimmehan siten todellisen itsenäisyyden. Tosin jonkin aikaa oli vielä nykysuomalaisen silmin huvittavia epävarmuuksia. Kuninkaanvaalit peruttiin muodollisesti vasta maaliskuussa 1919 ja vielä helmikuussa pelättiin, että Fredrik tai hänen perillisensä saattaisivat myöhemmin palata vaatimaan Suomen valtaistuinta itselleen. “I am your king!”. “Nooooo!”
Kuningaskuntapelillä oli monia ja varsin ristiriitaisiakin seurauksia. Yksi selvemmin nykyäänkin näkyvistä oli keskustapuolueen edeltäjän maalaisliiton nousu politiikan kärkipaikoille. Vaikka oikeisto periaatteessa joutuikin sortuneen hankkeen johdosta puolustuskannalle, auttoi kehitys yhtenäisen kokoomuspuolueen syntyä. Siihen tuli sortovuosien ahkerin tappelupari, myöntyväisyyslinjaa edustaneet vanhasuomalaiset ja tiukinta perustuslaillisuutta edustaneet Svinhufvudin siiven nuorsuomalaiset ja itsenäisyysaktivistit. Kunnian olla itsenäisen Suomen ensimmäisenä presidenttinä 1919-25 sai Kaarlo Juho Ståhlberg, Suomussalmen rajaseudulta syntyisin oleva papinpoika. Melkoinen muutos 300 vuotta hallinneesta Romanovien suvusta nousseeseen Nikolai toiseen verrattuna. Ja tästähän stooria on taas hyvä jatkaa.
Ja same old story, eli muut yhteisöllisen Suomen blogit löydät täältä:
100 vuotta suomalaista tarinaa