Vihdin naiskaarti
Suomessa oli ennen itsenäistymistä vallinnut vuosisatoja sääty-yhteiskunta. Aatelisto oli aina muodostanut yhteiskunnan korkeimman eliitin, mutta 1800-luvulla porvariston ja talonpoikien painoarvo oli jatkuvasti kasvanut. Mutta vielä rajumpi nousu tapahtui täysin säädyttömien kansanosien merkityksessä. Heitä olivat mm. tehdastyöläiset, jotka muuttivat teollistumisen yhteydessä maalta suurempiin taajamiin. Tältä pohjalta alkoi ponnistaa kotimainen työväenliike, jonka ideologinen pohja nojasi erilaisissa kansan- ja herätysliikkeissä. Toki myös kansallisromanttinen fennomania oli suosittua ruumiillisen työn puurtajien parissa, joten liike sai tietynlaisen “kansallissosialistisen” vivahteen ;)
Punakaartit ja suojeluskunnat saivat alkunsa jo vuoden 1905 suurlakon yhteydessä. Ensimmäisen kerran he pääsivät tappelun makuun seuraavana vuonna Helsingin Hakaniemessä, jossa useampi ihminen kuoli. Työläisten järjestyskaartien muodostus kiihtyi syksyn 1917 aikana. Venäjän irrottautuminen maailmansodasta lisäsi työttömyyttä ja asunnottomuutta, kun punakaartilainen sai taas palkan, ruoan ja katon päänsä päälle. Pietarista Suomeen saapui SDP:n radikaalisiiven edustajia, mikä oli omiaan kärjistämään vastakkainasettelua. Maaseudun talonpojat ja kaupunkilaisporvarit halusivat varmistaa asemansa ja henkilökohtaisen varallisuutensa tukemalla suojeluskuntia. Lähes kaikki iloitsivat keisarihallinnon romahtamisesta, mutta yhteisymmärrys seuraavasta hallintojärjestelmästä oli kaukana. Maamme itsenäistyminen osui itse asiassa suunnilleen samaan ajankohtaan kuin Suomen valtiovallan ja yhteiskunnan hajoaminen.
Talvi 1917-1918 oli ratkaiseva, koska sen aikana todellinen valta niin vasemmalla kuin oikealla siirtyi maltillisilta ryhmittymiltä sotilaallisesti suuntautuneille. Punakaartit ja heitä tukevat venäläiset sotilaat tekivät kotietsintöjä, joiden yhteydessä päästettiin joskus pahimpia vihollisia pois päiviltä. Tämän kohtalon koki mm. tuon ajan rikkain suomalainen, kartanonomistaja Alfred Kordelin. 12. tammikuuta 1918 eduskunnalta tuli senaatille lupa luoda maahan ”luja järjestysvalta” suojeluskuntien avulla, jotka julistettiin pian Suomen senaatin armeijaksi. 27. tammikuuta nostettiin alkaneen vallankumouksen merkiksi punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin ja punakaarti miehitti kaupungin keskeiset kohteet. Eduskunnan entinen puhemies Kullervo Manner pääsi Kansanvaltuuskunnan, eli punahallituksen, johtajaksi.
Samoihin aikoihin valkokaartilaisten muodostaman armeijan johtoon valittiin 30 vuotta nohevalla otteella tsaaria palvellut ratsuväenkenraali C. G. E. Mannerheim. Pohjanmaalla alettiin riisua aseista venäläisiä varuskuntia, ja toisten suomalaisten aseellinen vallankaappaus Etelä-Suomessa oli varmasti monelle harvinaisen kipeä paikka. Tammikuun lopussa Viipurin tienoilla sodittiinkin jo verissä päin, ja siellä sota tulisi myös saamaan raa’an lopetuksensa.
Klikkaa yhteisöön
100 vuotta suomalaista tarinaa
