IRC-Galleria

Teatteri E.S.K.T: Kolmen pennin ooppera

Tartuimme Brechtin klassikkomusikaalia hännästä kiinni ja taltutimme sen Narrin perinteitä kunnioittaen lämmöllä ja ajan kanssa. Tule katsomaan kuinka Brechtin näytelmä itsekkyydestä ja kerjäläisistä taipuu nuorten näyttelijöiden taitavassa käsittelyssä. Saatat vaikuttua!

Esitykset:

Ma 5.5. klo 19.00 Ensi-ilta
Ma 12.5 klo 19.00
Ma 19.5.klo 19.00

Kesto lyhyen väliajan kanssa noin 2 tuntia.

lehtien määrää,
haalealla
asfaltilla
ottaa yksi,
ottaa toinen
pettyä.
loputon hara-
vointi.
viimein antaa
havujen
varista päälle
olla osana
jotain
suurempaa.

olipa kerran yksi hyvin karvainen apina, jolla oli yksi hyvin karvainen omena puu, joka kasvoi yhdellä hyvin ajellulla nurmella. apina keräsi aina kuukauden viidenneksi viimeisenä päivänä puusta viisitoista omenaa. hän leikkasi jokaisen neljään palaan ja laittoi puhtaalle kirjahyllylle, jossa oli vain muutamia ruskean-mustia kirjoja. Apina ei ikinä syönyt yhtäkään omenan palaa, vain ne puuosat hän poltti liedellä. Eräänä harmaana keväänä apina astui pehmeälle nurmelle. Hän itki, sillä hänen jalkansa eivät olleet enään kosteat.

tulppaani.
-istua pimeässä kattohuoneistossa.
villasukat tarttuneena puiseen lattiaan.
pelkistetty sisustus tuomassa lisää valoa.
kuun ja katuvalon yhdistelmä, raajamassa
ikkunan lattiaan.
katse tyhjänä, ilmeettömänä, mutta kuitenkin
hyvin tietoisena.
ajatellen. pohtien kaikkea. pukeutuneena
tavallisiin, miellyttävimpiin vaatteisiin.
selkä nojaamassa pimeyden tummentaman
seinään.
tehden muistiinpanoja ryppyiselle paperille,
joka oli löytynyt iltapäivällä kadulta.
paperi, jossa ei lukenut mitään, mutta riitti
että tiesi, että joku oli aikonut kirjoittaa
siihen jotain.
-sekavoittaa ajatuksia uusilla ulottuvuuksilla,
nauttien siitä. pitäen kädessä lasia, tutuksi
tullutta tapaa.
tiedostaen olemassaolonsa, kiinnittämättä
siihen suurempaa ajatusta.
olla laittamatta mitään tärkeys järjestykseen.
riittää vain, että on siinä, kattohuoneistossa.
-katsoa ulos ikkunasta. aina välillä.
istuen ikkunalaudalla, valkoisella. tuntien
puun kosketuksen, kuun taivaalla;
katsomatta kumpaakaan.
seuraten ulokona käveleviä, harvassa
olevia ihmisiä. se odotus, että joku tulee,
ei päästä nukkumaan.
katsoen, kuinka ohikulkijoiden kevyet takit
värisyttävät mukulakivikadun vääristämiä
varjoja. miettien taustoja, päämääriä, ohikulkevien.
kuunellen hiljaisuutta. erikoisia ääniä, joita ei
milloinkaan muulloin kuule.
ollen hiljaa, aivan hiljaa, sanomatta mitään.
ei ääneen, ei ajatuksissa.
nähden itsensä heijastuneena puiseen lattiaan.

Osta pimiö?

Kulkea kivistä katua,
katse jähmettyneenä.
Ei eteenpäin, ei taakse,
muttei kuitenkaan paikallaan.

Kulkea kivistä katua.
Näen valon, katuvalon.
Se roikkuu keskellä katua
kahden talon välissä.
Valo hidastaa askelia.

Kulkea kivistä katua.
Mukulakivet painavat
jalkapohjaa kengänpohjien
lävitse. Silmät puoliksi
avoinna, etsien ei mitään.

Kulkea kivistä katua.
Tuuli pyyhkäisee ajatukset,
tuo sanoman mereltä.
Se pehmittää turtuneen mielen.
Kärsimättömyys, kyllästyneisyys
katoaa.

Otat kuvan. Toisen.
Siinä on sinun maailmasi, ainakin hetken.
Kahden todellisuuden välissä, kuljet kivistä katua.
Mukulakivistä.
Kuun ja metallisen katuvalon loisteessa
otat kuvia tulevaisuudesta.

-
heh, joskus on vaikea olla
huomaamatta, ihmisten
turhanpäiväisyyttä, tylsyyttä.
erityisesti mitä he puhuvat,
mistä he puhuvat, jauhaavat
innoissaan, eivät oikeasti osaa
leipoa. puhuvat koulusta, preleistä,
tehtävistä, innostuneena. haluavatko
jatkaa tätä aikuisuuteen asti,
kuules kerran tein prelin, ja meni
oikein hienosti,vastasin siihen
ensimmäiseen melkein oikein,
olin ylpeä.
oikeasti se mitä ihmiset sanovat
turhaksi, ei ole sitä, päivastoin.
pullat eivät valmistu ohjeista.
-
kun kaikki katoaa viimeiseen tunneliin,
hävittäen valon, ei pisaraa näe valumassa
pitkin karkea kallioista seinämää. piirrän ympyrän
tunnelin suuhun, odottaen merkitystä,
kaikua syvyyden päästä. tunnet suljettua
silmäsi, että hengität. luihistun, yhä uudestaan,
jalkojen ei tarvitse kannattaa. ei ole väliä.
kivet eivät pistele, kosteuden vain hengittää,
välittämättä siitä. pimeyden tunne saa
sinut epäröimään, et halua avata silmiä,
ja se on oikein. toin vaahteralehden mukaani,
sitä ei näy, riittää, että tietää ne kulmat.
sade yltyy. kuinka voi nauttia, sateen äänestä
enemmän kuin aurinkoisista aamuista.
kukaan ei välitä ketä tunnelissa on. kaikki
avaavat silmänsä, katsovat mielummin taskujaan.
kääriytyvät kertakäyttö sadetakkeihinsa,
ikean-sinisiin sateevarjoihinsa. luulevat
keltaisen piristävän sadetta, tuovan auringon.
eivät lue tekstejä toisten takeista, vaikka
tuijottavat maahan, eivät näe viivoja.
tunelissa ei tarvitse muita, ei ainakaa niitä,
ketkä puhuvat matikasta, syövät suunsa
tyhjiksi mäkissä, eivät lue tien jakaavia viivoja.
niitä, ketkä eivät nauti katovalojen värin
vaihtumista sumun kattamalla tiellä.
pimeys ei muistuta heistä.
-

minne kaikki aika on kadonnut??

mipapa

jätin verhot raolle
ennen kun menin nukkumaan.
ehkä,
joku kurkkisi vielä sisään.
ehkä.

America: Freedom to Fascism

http://video.google.com/videoplay?docid=-1656880303867390173