IRC-Galleria

Toivoisin voivani lukea
Veljeni Leijonamieltä niin että,
lämpöä riittäisi patterista varpaisiin ja
surullisissa kohdissa
suakin melkein itkettäis.

Kuuntelisin tän
yhden ja saman kappaleen
niin monta kertaa
kuin kirjakin kestäisi lukea.
Ihan vaan jotta olisi se
sama tunnelma, eikä tuntuisi siltä että
pääosissa koko ajan
vaihdettaisiin roolivaatteita.

Takakannen jälkeen en osais sanoa mitään.
En ihan olis
palannut Nangialasta
ja siitä tunnelmasta.
Oisin tosi lähellä sua ja katsoisin puiden latvoja
ja taivasta.

Karjalanpiirakka-runo, koska ne on
maistuvia, lohdullisia, lämminsydämisiä.
Mutta sitä vaan mietin,
mistä karjalan mummot saivat riisinjyvät
vanhoina aikoina.

Tyttö söi neljä karjalanpiirakkaa ja
eikö riisi kasva vetisillä pelloilla
Kiinan muurin takana.

Kauhistuttaa
kiittämättömyydeltä kilisevät lauseenaloitukseni,
pelkät ajattelemattomuudetkin.

Iltarukouksessa kiitos karjalanpiirakoista ja kaikista niistä
menneiden maiden mummoista,
Kiinasta ja lentokoneista,
vanhoista laivareiteistä ja sitkeistä merimiehistä,
ilmastovyöhykkeistä ja siitä että on
kaikenlaisia
ihmisiä.

Ja jos unohdan kokonaan, nukahdan ja nousen vasta kolmannen herätyskellon jälkeen,
niin haluisin kertoo sitten bussissa,
olen onnellinen
kahdestakin karjalanpiirakasta.

Junassa on aina jännää.

Tänään minun lähellä istuu poika,
joka hengittää liian kuuluvasti.
Se kuulostaa olevan happilaitteissa,
kun pidän silmiä kii.

Se on joskus aikaa sitten
värjännyt hiuksensa punaisiksi.
Nyt ne on sellaiset
kulahtaneet ja epämääräisen pitkät.
Sil pojalla on suuret kuulokkeet korvilla
ja sukissa sammakoiden kuvia.
Tosin sammakot saatan vain kuvitella.

Sil on eväänä ruisleipä
litran aino-jäätelörasiaan pakattuna.
Ja välillä se siemailee banaanisiideriä
puolentoista litran pullosta.
Sillä on monta eväsrasiaa ja se näyttää
alakuloiselta mutanttininjakilpikonnalta.

Tämä on kerrassaan erikoinen aamupäivä.

Matkustin työhaastatteluun mielisairaalaan,
jossa minulta ei kysytty
yhtäkään kysymystä.
Join halpaa kaakaota
ammattikoulun kahviossa
keskellä murrosikäisiä välituntilaisia.
Siellä leipä oli tuoretta,
eikä mua jostain syystä hävettänyt äiti
talvikumisaappaissaan ja
turkoosinkirjavassa kesäleningissään.

Pelloilla on turkinlähtöaika
ja mielisairaalan kahviossa
mies istuutui tuolille ovensuuhun.

Nyt on huhtikuu
ja räntäsateinen aamupäivä.

---

Junatunnelma on unelias tänään.

Puikkojen kilinää,
kun edessä istuva neuloo jotakin
oranssista langasta.

Junan tasaista hurinaa
ja lumesta sulavia peltomaisemia.

Sanomalehden rapinaa,
sumua ja variksia.

Tänään junassa ei puhuta.

Puoli kaksi maanantaina,
huhtikuun yhdestoista,
jäiden lähtöä odotellessa.

Maaliskuun neljännen jälkeen

Aurinko saa minut sekaisin,
tanssimaan kakkoskerroksen yhteiskeittiössä,
keittämään erivärisiä kananmunia,
elämään sulassa sovussa jopa tummien silmäpussienkin kanssa.

Aurinko pakottaa havahtumaan aina ennen yhdeksää,
se saa muistamaan unet ja läikyttää niitä kursailematta
yli tyynyliinojen ja jääkaapin hedelmälokeroon.
Aurinkoa niin naurattaa, kun minä elän akvarellimaailmassa alkuiltaan.

Tänään tiskiroiskeet eivat haittaa tipan vertaa,
on duureissa soivien surumielisten kappaleiden aika
ja jääkaapissa kurittomia kananmunapilviä.

Nyt kengät koipiin ja ryppyisin sormin ohi kaupan ja
tyhjän koirapuiston,
rantaa pitkin sillan yli ja minne sitten,
aurinko saa sekaisin.

Tämä on totta
yhden kerran tai useamminkin
jos et odota etkä jää.

Onpa kovin harmaa syys,
ja minä olen sees.
Järvet ovat peilejä, joiden ohi
pyöräilen.

Poljen,
eikä ole kylmä.
Kerrankin säästyy nihkeältä, kolealta, hikiseltä, inhottavalta, purevalta !

Vietän yksinäistä puolivuorokautista.
Pissaan ovi auki,
murustan pöydälle ja jätän voileipätarvikkeet
lojumaan.

Tänään google on täynnä taidetta
sattumankaupalla
amatöörejä,
joilla on eniten ajatuksia,
silloin kun ei ole vielä saavuttanut yhtään mitään.

Kuinka julkeaa julkisuutta !
Kertokaas miksi
miksi tosiaan nimekkäiden hatut
kilisevät, painavat,
illansuussa
pursuavat paperia kuin runsaudensarvet konsanaan,
ja me amatööri-rumilukset
tasapainoilemme puuterinaamoinemme,
tyhjine hattuinemme katuteatteriasennoissamme.

Olen törmännyt pyörällä
kiveen ja ihmiseen.
Olen naarmuttanut jalkani
ja rohduttanut huuleni.
Tomaatti kirvelee ja punajuuresta
pissa tulee punaiseksi.

Luulen eläväni hapankorpuilla ja vihaavani kaikkia muita
margariinilaatuja.
Amatöörit vain luulevat.
Nimet,
ne ovat ja loistavat.

Ketä kiinnostaa
tippaakaan
Halisten harmaa syksy
ilman kovia sanoja ja
suuria tapahtumia.

Varsinkaan tipattomana perjantai-iltana.

Sanoin nimeämätön---

Aamiaisen aikoihin se vihdoin alkoi.
Verkkaisia polkuja lasissa,
murjottava, synkistelevä,
kerta kaikkiaan alakuloinen taivas.

Tänään minä menen keräämään taivaan surut,
jotka tipahtelevat vaahteran lehdiltä
ja ylempää.
Sen surut ja särkyneet
maa ottaa hetkeksi syliin
jokaisen eikä koskaan
sano sanaakaan,
huokailee vaan.

Minä riisun vaatteet
ja taivas sysää sinisiä sirpaleita
syliin ja luottaa.
Tänä aamuna se ei piilottele
eikä häpeä.
On loputtomasti aikaa
olla hiljaa,
olla hiljaa olla hiljaa olla hiljaa.

---

Seabear - Cold Summer

Muistatko viime kesän muikkuja.

Hei hyvää
aamua
sumua
joka puolella
ettei osaa mennä
nopeesti vessaan.
Eksyy
varpujen sekaan,
kengät kastuu
nauhat aukee
mutta
ihanaa hengittää
sumu-aamua.
Hei hyvää
nopeesti
varpujen sekaan
hengittää.

---

Nyt loppuu varmaan tasana,
kun tää tunnin loppu myöhästyy tavallisen määrän.

---

Fysiikka on vaikeaa,
liian vaikeaa.
Oivoi.
Nyyhkyryyni.

---

En jaksa laskea tähtiä.

2π

Huonona päivänä naurattaa
niin hirveesti
pelkään katkeruutta.
Mitä jos, mitä mitä jos.

Päästä irti,
irti mun kädestä.
Anna mun
mataa mudassa ja
kierii kaikes kakassa.
Minun pitää nyt kertoa
kaikki painavat
ja mitättömät pelot.
Kuuluuko taivaaseen.

Mä haluun
liioitella, suurennella, kirkua, vaikertaa, nyyhkyttää, hakata pöytää, ylidramatisoida, kieriskellä itsesäälissä ja olla yks säälittävä rätti vaan !

Ota syliin,
älä mene vielä pois.
Anna mun
olla likainen ja pahanmakuinen.
Minun pitää pysyy nyt
hetki hiljaa
ja ihan paikallaan.
Onko maa vielä tasainen.

Huonoina päivinä kauhistuttaa
kamalaa jos
mummin keinutuoli tekeekin
enkelinkiepin.

Sittenhän minä kuolen.

Rakkaus
saa meidät pysymään järjissään
kaiken hulluuden,
ikuisen katkeruuden,
tihkuvan vihan,
ahneen eläimellisyyden,
räjähtelevän inhon,
valtaapitävän itsekkyyden,
halveksunnan,
toistuvien kauhujen,
hallitsemattoman pahan
keskellä.

Kuule kulta, ota ne vaahtokarkit suusta pois, ennen kuin ne sulaa limaiseksi makeaksi massaksi.
Tuollainen sokerin määrä on kestämätöntä.
Kerrassaan rasittavaa !

Äiti, minä--
isä, minä--
Hei hoot tuplana, kuuletteko MINÄ--
Mulla on asiaa, mulla on asiaa, mulla on asiaa, joka ei voi odottaa.

Jälkikirjoitus:
Suola siellä haavassa kirvelee.
Se vasta onkin kestämätöntä !