IRC-Galleria

Oi miten puut puhuivat
eilen lounasaikaan.
Niiden käsivarsilla
tappelivat naakat ja varikset
niin kuin aina ennenkin.
Ne eivät ikinä
ole häirinneet
ikuista huojuntaa ja
hiljaista pohdintaa.

Oi miten puut puhuivat
tuuliseen taivaaseen.
Pilvistä kaikuivat
valkoiset huokaukset
niille jotka pysähtyivät
ja kuuntelivat.
Petomyyrät ja saalislierot,
ne kuuntelivat,
mutta naakat ja varikset
vain tappelivat.

Oi miten puut puhuivat
ja minä olisin halunnut vastata.

Punainen, sininen, vihreä, keltainen, valkoinen. Ei mustaa.

On vain mustat kengät. Mustat nahkakengät.

Ja langat käsissä.

Ei mustaa. Ei mustaa. Ei mustaa. Eiii

---

Dom som försvann ~ Kent

:---(

Minä rakastan
niitä kaikkia pikkuasioita,
sanoja,
kuvia,
muistoja,
värejä,
ruokia,
rakkeja,
katteja,
paikkoja.

Mutta toivoisin,
että olisit
useammin hymyä,
kuplia,
hetkiä,
iloja,
nauruja,
hersyvää,
hysteeristä
hauskuutta.

Että olisit
vähän useammin.

Toiset on salaa puoliksi
toiset kokonaan lumoissa.
Toiset tuntee joskus vähän
huonoa omaatuntoa.
Toiset hullaantuu ja kuolaa
uusinta ja uutuutta.

VINTAGE vintage vintage on nyt IN.

Voiko Vapaa Valinnasta
kolkyt vuotta sitten saadut
sukkahousut päällä olla.
Voiko mummon tilkkumyssy
vedettynä otsahiusten yli
esiintyä kaupungissa.

VINTAGE vintage vintage on nyt IN.

Permanentti päähän
pakko saada pitkät hiukset
oho pitää käydä laittaan
hiuspidennykset.

No mitä helvettiä ne sukkahousut olikin
Mouhijärven kyläkaupasta alennuskorista.
Eikä ne koskaan maksaneet
enempää kuin kuusi markkaa.
Tilkkumyssyn kohdalla
ei parane edes toivoa.

VINTAGE vintage vintage on IN.

Ja niin minäkin yritin olla mutta eihän tästä mitään tullut.
Olen tuulipuku,
luonteeltani lenkkari.
Enkä todellakaan mikään Niken kiiltotennari.

---

Mistä minua ei syytetä ?

Norjassa, Slovakiassa, Virossa !

---

Minä rutistan sinua nyt.
Siinä sinä itkeskelet
niin lohduttomasti että
minullekin alkaa
tulla surumieli.

Ei saa, nyt ei saa.
Minä olen turvapaikka
minussa on voimaa.
Ei saa, nyt ei saa.

Helisevän hiljaisuuden
jälkeen siirrän
sinun siirtolohkareitasi
soimaavia sorakasvoja
repun sivutaskuun
avaimien päälle.
Toiseen ei voi laittaa,
siinä on reikä.

Silloin kun et enää itke
koitan löytää
jotain vähän lohduttavaa
mitä tahansa
kääntöpuolelta.

Ei saa, nyt ei saa.
Minä olen turvapaikka
minussa on voimaa.
Ei saa, nyt ei saa.

Realistisesti ajatellen
olikohan tämä taas
ihan liian idealistista
suojelusenkeli-leikkiä
vai pohjimmiltaan
oman arvon kohotusta
itsekästä nostatusta.

---

Finne Fínsky Soomlane


Valheita olen veistellyt,
typeriä tarinoinut.
Velliä olen veivannut,
katiskaa korjaillut.

Halusin tai en,
nyt se on näin.
Koitan tässä anoa
vaivaista anteeksiantoa.
Kehotan myös sinua
karaisemaan toisinaan
oikeudentajua.

Minä olen jäärä ja
pahoilla mielin.
Murheissani mökötin
kunnes rankani suoristin.
Tulin nöyränä
niin kuin voi jäärä
tulla pahoilla mielin.

Näinpä minä toivon saavani
saavani jota suoraselkäisenä,
vakavana
tulen hakemaan.

Että vaihtoehdot on salmiakki-chili domino tai vadelma-milkshake domino.
Että huomenna pitää istua kuusi tuntia paikallaan tai että pitää kirjoittaa kuusi tuntia.
Voi peppu ja voi käsi voi vasen nimetön-parkoja.
Kun olin syönyt vadelma-milkshaken olin varma, että salmiakki-chili on parempaa.
Mutta sekin oli sairaan outoa.
Ennen käytin sanaa sika, nykyään sanon sairaan.
Vahvikkeena.
Se kuulostaa niin koolilta.
Kuka on voinut keksiä näin epäonnistuneita domino-makuja.
Vadelma-milkshake voisi ehkä sopiakin, mutta kaiken pilaa jo keksin väri.
Se on vaaleanpunainen ympäriltä ja sisältä.
Sairasta.
Minun sormeni oli eilen kipeä, kun kirjoitin.
Oli pakko pitää tosi hellästi kiinni kynästä.
Ei voinut painaa kun ihan vähän.
Mitenköhän se taitaa epäonnistua huomenna, kun kirjoitan ylinopeudella niin kauan, että olen saanut kaiken kirjoitettua tai että kädestä / ranteesta / vasemmasta nimettömästä loppuu veto kesken.
Minua ei jännitä vielä eikä illallakaan.
Vasta huomenna, kun saadaan värikkäät muovilautaset ja on nimenhuuto.

Hyi hyi
mikä vetelys
laiskuri
epänörtti
kunnianhimoton.
Hyi.

Minä syön pahvia.
Ei tee mieli leipää.
Minä olen lapsellinen.
Pahvi maistuu pahalta.
Mutta ei saa jättää ruokaa
ei saa jättää ruokaa
ei saa jättää ruokaa.

Minä syön niin paljon pahvia,
että lihon ja sydämen ympärillä verisuoni tukkeutuu.
Kun ei tee mieli leipää.
Minä en tunnista tunteitani.
Pahvi on pahaa ja liikaa pidäteltyjä tunteita.
Oudosti maustettua.

Täällä kaikki on pölyttynyt
ja menettänyt merkityksensä minulle.
Koska toisaalla minä unohdan
unohdan liian nopeasti.

Haalistuu, unohtuu, melkein häviää.

Joskus ne pilkahtelee vielä.
Kumpuaa ylös sydämen tallelokeroista
ja saa itkemään.


Rutista nyt lujaa, älä päästä irti.
Pidä silmiä kii mun kanssa.
Itketään yhdessä eri asioille.

Itke mun kanssa.

---

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.

Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

---

<3

Voisko vaan syödä koko laatikon vaniljajäätelöä.