mullakin oli...oli niitä ihania ihmisiä ympärilläni,mutta sitten ne vaan katosi! he vaan katosivat...pois...kaikki paska ja paha kaadettiin mun niskaan. se oli aivan kuin tulista vettä joka poltti. olen oppinut sen,että mun niskaani ei ainutkaan...ainutkaan ihminen enään polta! mä en varmana ole ainut ihminen jota on satutettu. aivan varmana on teitäkin,joko se on ollut minä tai joku muu...mutta enään niin ei käy...joko mä olen poissa joidenkin elämästä tai sitten kokonaan...
mä tiedän keen luottaa ja keneen ei ja ne joihin LUULIN luottavani olivatkin pettäjiä ja syvällisiä martyyreja. olen mä itsekkin aivan varmana ollut. mutta en näin...en näin...
ne joihin minun uskoni on turvautunut ovat ihmisiä jotka oikeasti ovat sen arvoisia:
