Kerran vain haaveeni nähdä sain...
Ei pienuutta alla tähtien tuntenut...
Kerran sain kehtooni kalterit.
Vankina sieltä kirjoitan.
Luojani, luoksesi anna minun tulla siksi miksi
lapseni minua luulee.
Sinussa maailman kauneus, josta
kuolema teki minusta
taiteilijan...
Luojani..
Oman taivaan tänne loin.
Anna minun päästä pois...
Se mitä sydämestä rakastin kuitenkin.
Sen annoin pois, ja käsin painavin
jäi surun synkkä varjo muistoihin.
Nyt näe en. En löydä enään
takaisin elämään...