olipas päivä.
heräsin kello 11 or so ja hetken päästä toverini janni soitti. keskustelimme illasta, tulemmeko menemään helloweenin keikalle. hetken päästä soitin martille aka ithirionille ja kyselin kuinka on asian laita. ilokseni hän kertoi saavansa rahaa.
nousin, söin ja menin kahden maissa hetkeksi makoilemaan/nukkumaan. nousin neljältä ja sovimme lähtevämme helsinkiin pian hakemaa lippujan stockmannilta. vähän ennen kuutta haimme kaikki kolme liput ko. keikalle.
n. klo 19 olimme paikalla. tunti meni yllättävän nopeasti, koska juttua tuntui riittävän ja se oli varsin mainiota. kauhulla muistelen mewin lokakuista keikkaa, kun seisoin puolitoista tuntia aivan yksin lavan edessä venaamassa lämppäriä, jonka jälkeen vielä tunnin, yksin, mewiä.
bloodpit oli mielestäni vähän surkea esitys, tai sitten miksaus oli aivan totaalisen paska.
seuraava lämppäri, the storyteller oli itse asiassa aivan oivaa poweria. vokalisti huvitti.
helloween aloittikin sitten aika pian the storytellerin jälkeen, itse asiassa etuajassa, nimittäin 23 sijasta aloittivat minun mielestäni vähän yli 22. ihan hyvän keikan pistivät, minullakin oli aivan pätevää seuraa joten ei mitään ongelmaa. mukava kokemus, joskin kaapelitehdas oli keikkapaikkana hieman kummallinen, eikä välttämättä ollenkaan paras. yleisössä harmitti lähinnä ne muutamat anniskelualueelta eksyneet känniääliöt, eikä yleisö muutenkaan kovin ystävällistä ollut. onneksi minulla oli brawlaustakkini mukana, niin vaikutin kovikselta.
keikan jälkeen menimme kävellen keskustaan ja tein syntiä. kävin mcdonaldsissa 1,5v "tauon jälkeen". ensi viikolla täytyy bodata todella kovaa. kuitenkin, paikalla oli hauskaa. tämän jälkeen huomasin, että on jumalaton kiire kamppiin sillä busseja ei välttämättä enää mene. sieltä meni sentään vielä yksi bussi sopivasti, sekin pysähtyi tosin omenalla. ei siinä mitään, janni lähti junalla pois ja me hra. ithirionin kanssa menimme nopeasti bussiin. bussissa odottikin oikein hauska yllätys, yötaksa. erittäin hauska asia. matkakortilta meni 4€ tälläiseen paskaan. hra. ithirionilta meni 5€. erittäin hauska asia ja sillei, varsinkin kun bussi ei vie edes aivan perille. palasin hetki sitten.
noh, ei paskempi reissu kuitenkaan.