IRC-Galleria

Ismon tarina jatkuu edellisestä luukusta (jonka kirjoittamisen tosin lopetin 20 sekuntia sitten).

Ismo hakeutui kauniin isylliselle pienelle maatilalle, missä joku entinen juoppo piti katkopaikkaa alkoholisteille. Ismo pääsi ongelmitta sisään, koska jos jotain tonttu osaa, niin olla vakuuttava.

Talossa asui parikymmentä ihmistä, kaikki jostain syystä miehiä. Juopottelureissuillaan Ismo muisti nähneensä jos jonkinmoisia pubiruusuja, jotka varmasti olivat kaataneet enemmän viinaa kurkkuunsa kuin jotkut tässä kartanossa olevat. Naisia ei kuitenkaan katkaisussa näkynyt.

Hoitolassa Ismo tapasi mielenkiintoisia persoonia, jotka olivat elämässään nähneet jos jonkin moista. Joku oli jopa klassisesti ajanut perheensä kirvestä tehokeinona käyttäen hankeen. Lumitöitä tehdessä ja muita helppoja hommia hoidellessa alkoi tontulle taas raitis elämä maistua ja entiset juopot alkoivat tuntua paljon paremmalta seuralta kuin yhä juoppoina viihtyvät. Senkin Ismo huomasi, että vaikka viinan väitetään tuhoavan aivoja, oli näillä entisillä juopoilla uskomaton määrä elämänviisautta takataskussaan. Eräskin juoppo totesi hänelle todella vakuuttavasti: Ei siihen paskatautiin ainakaan mädät omenat auta. Ismo ei ollut ihan varma, mitä tällä haettiin takaa, mutta viisaalta se kuitenkin kuulosti. Katujen viisaudelta.

Viinaa juodessaan Ismo oli onnellinen. Hänestä tuntui, ettei mikään pidättele häntä, eikä hän ole vastuussa kenellekkään. Hänen ei tarvinnut kuunnella baarissa vittuilua keneltäkään, vaan saattoi hyvällä omalla tunnolla pätkiä nenään pään aukojia. Viinaa juodessa elämä oli yhtä juhlaa, jota ainoastaan silloin tällöin tuleva uni katkoi. Nyt raitistuttuaan Ismo kuitenkin tajusi, ettei juhla ole juhlaa, jos ei välillä ole arkea. Kotiteollisuuden Varjonkukka-kappaleen sanoituksia hyräillen Ismo poistui katkolta ja joululahjaksi kaikille juopoille hän toivoi raitista elämää.

- tuoreita omeniakin ripulissa syövä Oronen

PS.
Ja jos
päivät olis liian pitkät ja leveät,
ei niiden välissä
voisi kokea unen kauneutta!

Koko biisin sanat: http://artists.letssingit.com/kotiteollisuus-lyrics-varjonkukka-bc5jctp ja biisi http://www.youtube.com/watch?v=J6QF7kkfEr4

Oli yksi tonttu, Ismo, jolla ei mennytkään edes niin hyvin, kuin muilla tontuilla. Toiset olivat sentään saaneet aikaiseksi jonkinlaista lahjalistaa, mutta ei Ismo. Ismo oli heti Korvatunturilta lähdettyään mennä haistelemaan alkoholistien joululahjatoiveita lähimpään kuppilaan, ja sillä tiellä oltiin edelleen. Kerran hän yritti kirjoittaa ylös erää juopon toivomaa Ferraria, mutta oli liian kännissä kirjoittaakseen, eikä siis saanut enää seuraavana päivänä selvää muistiinpanoistaan.

Ismo oli mennyt kapakkaan suoraan Korvatunturin suurista juhlista, eikä ollut edes niistä kunnolla selvinnyt, ennen kuin homma jatkui. Nyt hän oli sitten jo tinannut yli kaksi viikkoa yhteen ränniin, eikä valoa tunnelin päässä näkynyt vieläkään. Ismo oli tosin lyöttäytynyt hyvin liikkuvan juopporemmiin, joka kiersi Suomen kuppiloita. Joukkio oli nimittäin nimeltään Alkoholistit lottovoittajat ry., johon nimensä mukaan sai liittyä alkoholisti, joka on voittanut joissakin arpajaisissa yli 10 000 euroa. Mukana sai roikkua niin kauan kuin rahaa riittää ja tontuthan ovat rikkaita kuin perkeleet, vaikka työkseen jäätelöautoja ajavatkin. Tontuilla on kuitenkin mukanaan myös Joulupukin edustusluottokortti, jossa kyllä riittää katetta.

Tämä konjakinhajuinen remmi siis kiersi ympäri Suomea ja Ismolle tulikin ihan kiitettävä määrä ihmiskontakteja ja helvetin hyviä humalaisia lahjaideoita, mutta mikään ideoista ei ollut kovin järkevä ja lisäksi hänelle alettiin porukassa hiukan naureskella, kun viikon ryyppäämisen jälkeen hän oli alkanut mainostaa olevansa oikea joulutonttu. Tästä eteenpäin juopot olivat huudelleet hänelle lahjatoivomuksina mitä ikinä mieleen tuli. Onneksi Ismo ei ollut pystynyt kirjoittamaan kovin montaa muistiin. Tältä hänen listansa näytti:

Lahjoja ihmisille:

• Arto Röykkänen - Kilo tuoretta ja sätkivää turskaa
• Seppo Heippo - Punainen banaani
• Eetu Ruhanen - Kauneusleikkaus
• Minulle - Katkolle

Muuta ei tonttu ollut onnistunut raapimaan kasaan. Iltaisin juuri ennen sammumisen hetkeä Ismo soimasi itseään saamattomuudesta ja juoppoudesta ja kuuli päässään Joulupukin vihaiset sanat siitä, kuinka tontun on oltava ahkera ja tehtävä työnsä kunnialla. Ismo ei siihen ollut tänä jouluna pystynyt, vaan oli käyttänyt jo kaksi viikkoa aikaa viinan kanssa läträämiseen.

Lopulta Ismo päätti ryhdistäytyä ja hakeutui katkolle, eli paikkaan, missä juopoista tehdään uusia miehiä ja vanhat heitetään romukoppaan.

- Oronen, jonka ainoat putket löytyvät vessapaperirullasta ja auton alta

PS. Ismosta lisää seuraavassakin

Pakkasta vihdoinkin. Pakkanen tarkoittaa jäätä ja lunta, ja se taas tarkoittaa mäenlaskua ja hiihtämistä. Eemeli-tonttu päätti lähteä pulkkamäkeen katsomaan, mitä lapset tahtovat joululahjaksi. Niinpä hän hankki punaisen muovisen pulkan ja muutamalta vastaan tulleelta aikuiselta hän sai tietää lähiseudun parhaan pulkkamäen sijainnin.

Hän oli ainoa paikalla, mutta tiesi lapsilla olevan vielä tähän aikaan vuodesta koulua ja muita hommia päivisin, joten hän päätti laskea muutaman koevedon yksinään ennen kuin lapset tulevat paikalle. Hetken kuluttua Eemeli näkikin ohi kulkevan lauman pieniä lapsia reput selässä. Eemeli ilahtui, koska nyt hän alkaisi saasa seuraa pulkkamäkeen. Hän meni kysymään lapsilta, tulisivatko he laskemaan. "Ei ehditä ku haetaan vähän mässyy nyt kaupasta ja pelataan sit Wiitä Tonin tykönä", kuului vastaus. Eemeli tiesi Wiin olevan jonkinlainen pelikone, ja ajatteli lasten olleen ehkä edellisenä päivänä juuri pulkkamäessä, joten siksi he eivät jaksaneet enää tänään.

Aikaa kuitenkin kului ja Eemeli oli edelleen mäessä yksin. Oliko tässä koko kylässä edes muita lapsia, kuin nämä muutama, jotka hän aikaisemmin näki. Tontuilla on erityinen jumalallinen yhteys ihmisiin ja varsinkin lapsiin. Tällä yhteydellä Eemelikin nyt alkoi jäljittää lapsia. Hän siirtyi niin sanottuun vanhanaikaiseen tyyliin vakoilla ihmisiä, mutta tällä kertaa vain selvittääkseen, missä nämä olivat.

Eemeli alkoi kiertää lapsiperheiden asuntoja ja kerta toisensa jälkeen hän kohtasi saman näyn: lapsi istui joko televisiota katsomassa tai pelaamassa jotain konsolia tai tietokonetta.

Joululahjaidea kaikille lapsille kypsyi Eemelin päässä: Leikkimieltä.

- lapsellisen paljon tietokoneella istuva Oronen

Joulu on iloinen asia, kuten myös joulun odotus, tämän tietää jokainen, joka tietää joulusta jotain, koska onhan se Joulupukin syntymäpäiväjuhla. Lisäksi ihmiset ovat ottaneet tavakseen seurata joulun odotuksen edistymistä laskemalla adventeiksi kutsuttuja sunnuntaita, joita on neljä. Nyt oli yksi niistä.

Pieni joukko tonttuja oli kuullut, että kirkoissa tapahtuu adventtisunnuntaina, joten he päättivät myös hakeutua kirkkoon. Ainoa, mitä tämä tonttukatras ihmetteli oli se, että kirkossahan palvottiin kristittyjen Jumalaa, jota Joulupukki vihasi. Tontut kuitenkin elivät vakaasti siinä uskossa, että joulukuun aikana ja vielä adventtina kunnioitettaisiin kirkoissa Ukko Ylijumalaa ja hänen ainoaa poikaansa, Suomen kansan vapahtajaa, Joulupukkia.

Tontut suuntasivat siis iloisesti hypähdellen ja rupatellen kohti kirkkoa. Tontut tosin tuntuivat olevan ainoita, jotka laulelivat joululauluja mennessään ja rupattelivat iloisesti. Kaikki ihmiset olivat vakavia, kuin hautajaisissa ja katseet oli luotu nöyrästi maahan. Eihän Joulupukki tahtoisi kenenkään murjottavan hänen muistotilaisuudessaan, ajattelivat tontut, ja ryhtyivät piristämään sisään meneviä ihmisiä. Tällä kertaa adventtikirkkoon pääsikin siis iloisen joululaulun säestämänä ja iloiset hyvän joulun toivotukset korvissa kuuluen.

Kirkossa sisällä tontut järkyttyivät uudelleen. Joulukoristus oli jätetty hyvin vähäiseksi, ja väärän Jumalan tunnuksenaan käyttämiä ristejä ei ollut edes yritetty piilottaa, vaikka nyt piti olla Joulupukin päivä. Tästä närkästyneenä yksi tonttu kiipesi alttarille, laittoi siellä olevan ristin pöydälle kumolleen ja haki sen tilalle kirkon nurkassa olevasta joulukuusesta havun. Ihmisten keskuudesta alkoi kuulua levotonta supinaa, ja sana pakana ja herjaus kuuluivat useampaan kertaan supinan seasta.

Viimein tuli pappi paikalle. Ensimmäiseksi pappi otti havun pois alttarilta ja nosti ristin pystyyn suudellen sitä. Sitten hän aloitti tilaisuuden "Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen" ja ihmisjoukko oli kuin hurmoksessa. Tontut puolestaan alkoivat suuttua. Ennen kuin pappi ehti kunnolla vauhtiin jumalanpalveluksen pitämisessä, kajahti takapenkistä vaatimus "Kai täällä lauletaan hei tonttu-ukot hyppikää, tai joku muu jouluinen kappale?" Ihmiset kääntyivät katsomaan vihaisesti tonttujoukkoa, ja pappikin vaikutti hiukan hämmentyneeltä. "Täällä lauletaan vain virsikirjasta löytyviä kappaleita" vastasi pappi. Uusi kysymys "Eiköhän laiteta sitten edes iloinen piirileikki pystyyn" tätä sanoessaan tontut lähtivät jo kävelemään kohti alttaria, ja nyt heillä oli jo tonttulakit päässään.

Papilla meni hermo. Hänen naamansa muuttui tonttujen lakkien väriseksi, ja hän huusi: "Perkelkö teihin on mennyt, kun Jumalan huoneessa herjaatte hänelle osoitettua pyhää toimitusta. Menkää ulos, jos ette osaa käyttäytyä." Lisäksi Jumala muistutti olemassa olollaan pudottamalla kirkon kattokruunun tonttujen päälle. Tontut ovat kuitenkin niin vikkeliä, että ehtivät pois alta. Kattokruunussa oli kuitenkin käytetty oikeita kynttilöitä, jotka nyt vierivät yhä palavina ympäri kirkon salia. Pian oli pieniä tulipalon alkuja siellä sun täällä, eivätkä tontut ainakaan yrittäneet estää tule leviämistä. Sen sijaan he siirtyivät ulos odottamaan, että tämä kaikkien aikojen suurin adventtikokko alkaisi lämmittää.

- turhaa synkistelyä kirkossa kaihtava Oronen

Joulun odotus odotuksen ollessa jo puolessa välissä, alkaa Joulupukillakin olla jo jonkinverran stressiä. Hänen yletön viinalla läträämisensä vei joulun valmisteluista kallista aikaa, ja nyt on tehtävä joulu ennätysvauhdilla vieläkin satunnaisesti vaivaavista krampeista huolimatta.

suurin syy Joulupukin stressiin oli kuitenkin se, että Korvatunturilla olivat asiat kääntyneet aivan päälaelleen; itse isäntä ei päättänyt enää mistään, vaan pirtissä oli alkanut ryyppyputken aikana akkavalta. Joulupukki, joka oli aiempina vuosina tottunut käskemään tonttuja, olikin itse tällä kertaa käskettävänä, ja joutuikin auttamaan tonttuja. Se, mitä Joulupukki ihmetteli Joulumuorin käytöksessä oli kummallinen touhuaminen. Vaikka Muorilla oli kokonainen armeija tonttuja käytössään, hän yhä siivosi tuvan itse, valmisteli jouluruokia ja välillä haukkui miestään, kun tällä alkoi viinahammasta kolottaa.

Salassa Joulupukilta hänelle naurettiin. Miespuoliset tontut puhuivat Pukin selän takana, kuinka heikko tästä oli tullut, ja miten iso mies ja jumala antaa naisen pompotella itseään miten sattuu. Nais-tontut taas olivat tyytyväisiä uuteen järjestykseen, koska nyt hekin saivat osallistua myös lahjojen valmisteluun ja muihin perinteisiin miesten töihin, eikä heidän enää tarvinnut koko joulunalusta siivota paikkoja ja laittaa ruokaa ja koristella Korvatunturia. Ei, nyt puhalsivat tasa-arvon tuulet joulun kotitunturilla, ja miehetkin joutuivat pyykkivuorten äärelle ja vastaavasti naiset pääsivät lahjapajoille paketoimaan ja valmistamaan lahjoja. Joulupukin ei kuitenkaan tarvinnut siivota, hän sai olla missä halusi, mutta työtä oli tehtävä.

- parempi tossun alla, kuin taivasalla - Oronen

Helsingissä tarjoiltiin ihmisille harvinaista herkkua: pakkasta. Ei kovaa pakkasta, mutta lämpötila miinuksella kuitenkin. Ainakin Samuli-tontun mielestä se oli paljon parempi kuin ainainen vedessä rämpiminen. Samulikin alkoi pikkuhiljaa olla toipunut villeistä itsenäisyyspäivän juhlistaan ja niistä alkanut ryyppyputkikin alkoi rakoilla. Nyt mentiin jo toista päivää selvin päin, eikä enää ollut edes kovin paha olo. Samulista tuntui, että nyt on aika palata sorvin ääreen, ja tutustua jokuseen ihmiseen ja selvittää näiden joululahjatoiveita (tai siis mitä nämä saisivat joululahjoiksi, sillä tontuthan päättävät itse, mikä parhaiten kenellekin sopii).

Samuli oli miettinyt kuumeisesti paikkaa, jossa voisi tavata mahdollisimman paljon ihmisiä. Lopulta hänellä välähti: busseissa, junissa ja raitiovaunuissa ihmiset vaihtuivat koko ajan ja hänellä olisi aina vähän aikaa tutustua jokaiseen. Tottuneella tontun nerokkuudella hän kyllä onkii ihmisen tarpeet hetkessä esille.

Niinpä Samuli osti Helsingin julkiseen liikenteeseen vuorokauden voimassa olevan matkailijalipun, ja kiipesi ensimmäiseen näkemäänsä linja-autoon. Autossa hän näytti lippunsa kuljettajalle samalla iloisesti tervehtien. Kuljettaja murahti jotain takaisin ja katsoi oudosti Samuliin. Aavistikohan kuski, että kyytiin tuli tonttu, pohti Samuli. Samassa hän äkkäsikin bussissa seisomapaikalla olevan äidin, jolla oli lastenvaunut mukana. Samuli päätti ottaa tämän naisen ensimmäiseksi asiakkaakseen. "Hyvää päivää, onko lapsi yhtä sievä kuin äitinsä." Samuli avasi keskustelua. Nainen jäi katsomaan tonttua, kuin heikkopäistä ja ensijärkytyksestään toivuttuaan painoi äkisti stop-nappia ja jäi seuraavalla pysäkillä. Kävipä huono tuuri, kun sen pysäkki olikin jo tässä, mietti Samuli.

Samalla pysäkillä kyyttin nousi joukko nuoria, jotka olivat repuista päätellen tulossa koulusta kaupan kautta, koska kaikilla oli Euroshopper-energiajuoma kädessä. Nuoret menivät linja-auton takapenkille, Samuli perässä. Samuli oli kuullut Helsingissä nuorten puhuvan omituista kieltä, jota hän päätti matkia saavuttaakseen saman aallonpituuden. Siispä hän istui seuraaviin penkkeihin nuorten eteen katse näihin päin ja totesi: "Kuis pyyhkii jäbät, eks oo vähä siidee, ku koht o joulu ja kaikkee. Tuuttekste skolest vai jostai mestoilt?" Taas sama katse, kuin juuri poistuneelta äidiltä hetkeä aikaisemmin. Sitten alkoi meteli:"Älä vitun pedofiilihomo tuu yrittää iskeen meitä tai me vedetään sua turpaan. Mä oon vittu käyny treenaamassa MMA:ta ja Topin faija valmentaa nyrkkeilyä, että suksi vittuun!"

Samuli katsoi parhaaksi hypätä itse seuraavalla pysäkillä ja päätyikin siitä seuraavaksi raitiovaunun kyytiin. Ratikassa kaikilla tuntui olevan jo valmiiksi tekemistä. Samuli ajatteli, ettei ihmisiä pidä häiritä askareissaan. Toiset lukivat lehtiä, jotkut puhuivat puhelimissa ja tekstailiva. Jopa kynsiään järsivät yrittivät parhaansa mukaan näyttää ahkerilta, ettei kukaan tohtisi tulla keskeyttämään heitä. Lopulta Samuli päätti mennä juttelemaan vähiten touhuavan ihmisen kanssa, kuljettajan. "Hyvää päivää, mihinkäs kiskot tänään vievät?" kysyi Samuli kuljettajalta, jonka hetkeä myöhemmin huomasi hiukan alle kolmekymppiseksi naiseksi, jonka persekään ei ollut istumisesta vielä pahemmin levitä. Vastaus tuli kujertaen:"Ihan mihin vaan, pääsen vartin päästä töistä". Samuli kiusaantui: Joulumuori oli nimenomaan kieltänyt seksiseikkailut ihmisten kanssa joulun alla.

Noh, minkäs sitä tonttu haluilleen mahtaa.

- julkisissa ikinä kenellekkään puhuva Oronen

Talvi näytti olevan tulossa, sillä taivaasta putoili harvakseltaan kauniin valkoisia hattaraisia lumihiutaleita. Hiutaleet olivat niitä peukalonpään kokoisia höytyviä, jotka kuitenkin iholle laskeuduttuaan sulivat heti. Lämpötila ei oikein osannut vielä päättää, pitäisikö pakastaa vai ei.

Teemu-tonttu oli keksinyt nerokkaan ajatuksen tehdä samalla hyvää työtä ja udella ihmisten joululahjatoiveita: hän soluttautui partiolaisten porukkaan ja hankki itsensä myymään joulukeksejä kansalle partiolaisten joulurahaston kartuttamista varten. Innoissaan Teemu veti partiolais-vaatteensa päälle, otti säkillisen keksejä mukaan ja lähti iloisesti kohti seikkailuita ja antoisia asiakaskohtaamisia. Teemu päätti suunnistaa harvemmin asutulle alueelle, koska arveli muiden partiolaisten olevan kuitenkin sen verran laiskoja, etteivät vaivautuisi niin kauas. Tontulta muutenkin matkanteko sujui paljon joutuisammin, kuin ihmiseltä.

Ensikisi Teemu pimputti vanhan puisen omakotitalon ovikelloa. Talo näytti olevan kipeästi maalin tarpeessa ja rännitkin olisivat vaatineet puhdistusta, sillä vesi tihkui niistä reunojen yli. Avaamaan tuli iäkäs nainen, oikeammin sanottuna klassinen mummeli lukulaseja ja itsekudottuja villasukkia myöten. Mummeli ilahtui suunnattomasti vieraastaan ja pyysi Teemun peremmälle. Teemu jätti kohteliaasti kengät eteiseen ja meni tupaan. Siellä oli siistiä, kuten kilttien alkoholisoitumattomien mummelien asunnoissa yleensä. Pirtissä oli pieni neliskanttinen ruokapöytä, jonka molemmissa päädyissä oli tuolit. Lisäksi siellä oli pieni tummaa nahkaa oleva sohva, televisio ja keinutuoli.

Mummo osti oitis laatikollisen keksejä, ja laittoi kahvinkin porisemaan. Teemu käsitti, että hänen oli juotava kahvia tai itkettävä ja juotava. Hän valitsi ensimmäisen. Kahvia keitellessä ja juodessa mummeli ehti selittää Teemulle elämänkertansa aina viime vuosisadan alusta Talvisodan kautta tähän päivään. Mummelin mies oli kuollut pari vuotta sitten, ja poika oli lähtenyt maailmalle, eikä tuntunut enää edes muistava äitiään. Talokin vaatisi kunnostusta ja niin edelleen. Teemulla alkoi hiipiä niskaan ikävä tunne, että tätä tahtia hän olisi pian talonkunnostuspuuhissa, joten sen sijaan hän alkoi puuhata lähtöä. Jouluna mummeli tosin saisi iloisen yllätyksen, kun Teemu olisi saanut pojan tulemaan käymään kotona ja ilmoittautumaan vapaaehtoisesti talonkunnostajaksinkin.

Mummelin luona kahvia juodessa meni aikaa monta tuntia, mutta osti mummo kolme laatikkoa keksejäkin, eli niitä oli enää kaksi jäljellä. Seuraavaksi kohteekseen Teemu valitsi hiukan ränsistyneen näköisen kerrostalon, josta hän arpomalla valitsi yhden asunnon. Ovikellon pimputuksesta ei kulunut kuin sekunti, kun oven takaa alkoi kuulua kova jumputus, kuin norsu olisi kävellyt kohti ovea. Oven avasikin parimetrinen steroidihirviö, joka viimeiseksi vaikutti keksien ystävältä. Korsto yrittikin laittaa oven kiinni heti partiolaisen keksilaatikon kanssa äkättyään, mutta Teemu ei niellyt tappiota. Tämä äijähän ostaisi keksejä ja mutustaisi ne hormonien runtelemasta kurkustaa läpi. Ukkoa alkoi selvästi vituttaa Teemun käytös ja kovat myyntipuheet. "Nyt hattiwatti vittuun siitä ovelta tai mä väännän sut solmuun", ärähti kaappi lopulta. Kun Teemu ei näyttänyt mitään poistumisen merkkejä, nappasi köriläs Teemua kurkusta kiinni. Vaan eipä tiennyt mies, mihin ryntyi tonttuun tarttuessaan. Silmää nopeammin Teemu iski muutamaan valikoituun hermopisteeseen ja karju oli maassa. Tämän jälkeen Teemu jätti tälle keksilaatikot ja otti maksun omasta pussistaan. Lähtiessään Teemu vielä huikkasi: "Käy jouluna äitisi luona ja laita sen talo kuntoon."

Synkkä ja sateinen joulukuinen päivä. Kaikkien naamoista näki, että ihmisiä vitutti suunnattomasti vallitsevat sääolot. Ihmiset kävelivät kohti olematonta päämääräänsä katse tiukasti märässä ja harvakseltaan lojuvassa hiekoitussepelissä mustalla asvaltilla. Tuntui, että maa on imenyt kaiken valon pois, eikä sitä olisi luvassa kenellekään, ennen kuin ollaan kiltisti käyty töissä ja hoidettu jouluvalmistelut ja laulettu joulupukki-joulupukki.

Turussa, Aurajoen rannalla istui pieni poika. Poika oli vain 5 vuotta vanha ja häntä paleli. Hän oli ollut ulkona leikkimässä kavereidensa kanssa piilosta. Hän oli ollut menossa parhaaseen piiloon ikinä, kun yhtäkkiä huomasikin olevansa eksynyt. Hän arveli kävelleensä ainakin päivän ympäri Turkua etsimässä kotia, mutta muutamista tutun oloisista paikoista huolimatta hän ei löytänyt oikeaa reittiä. Siinä hän nyt istui, pieni poika viluissaan ja märkänä Aurajoen rannalla.

Ilta alkoi hämärtyä ja ohikulkevat ihmiset olivat yhä harvemmassa. Kaikki katsoivat edelleen harmaissa vaatteissaan vain jalkojaan kävellessään kohti työpaikkaa, kotia, kapakkaa, jumppatuntia tai mitä tahansa. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota pojan kirkkaansiniseen takkiin, jossa oli vielä hienoja heijastimiakin ja selässä Donatello nimisen turtlesin kuva. Kukaan ei ollut koko päivänä edes katsonut poikaan, vaikka hän oli yrittänyt mennä kysymään ohikulkijoilta apua. Kaikki vain katsoivat kenkiään. Poikaa alkoi itkettää. Hän jäätyy tänne ja joulu on pilalla ja äiti suuttuu ja isä suuttuu ja sisko nauraa, kun kaikki ovat hänelle vihaisia.

Poika kyyristyi itkemään. Pelotti. Rannassa alkoi kuulua humalaista meuhkaamista. Isä oli aina humalassa pelottava, kun se ei meinannut pysyä pystyssä ja saattoi suuttua ja nauraa ihan ihmeellisistä asioista. Äidillekin se oli joskus ihan turhaan vihainen. Aamulla se haisi pahalle ja oksensi ja sitten oli äiti taas vihainen isälle. Humalaisten kanssa poika ei halunnut joutua tekemisiin. Hän käpertyi tiukemmalle jalkojensa ympärille samalla kun katulamput syttyivät pimenevään iltaan ja sade hieman yltyi.

Yhtäkkiä sade lakkasi, vain ropina jäi. Poika katsoi ylös ja näki päänsä päällä kelta-punaisen sateenvarjon ja hymyilevät kasvot. Ensimmäiset hymyilevät kasvot kavereidensa luota eksymisen jälkeen. Hänen takanaan seisoi kaunis nuori nainen, jolla oli punaiset talvisaappaat jalassa, ja punainen huivi. Takkikin hänellä oli punainen, kuten housut, lapaset ja pipokin. Poikaa alkoi hymyilyttää: "Sä näytät ihan tontulta". - Niinhän minä olenkin, sanoi nainen ja hymyili edelleen samalla kun auttoi pojan pystyyn. - Missä sinä asut?, kysyi nainen. Poika kertoi.

He kävelivät pitkän aikaa. Moni paikka, jonka läpi he kävelivät oli pojalle täysin tuntematon, jotkut paikat hän tunsi, joissakin hän muisti käyneensä tänään eksyneenä. Nyt kaikki paikat olivat vain paljon pimeämpiä ja pelottavampia, kuin päivällä mutta oikean tontun seurassa poika ei pelännyt. Välillä poika pääsi reppuselkään, välillä hän halusi kävellä itse. Hänellä oli taas hauskaa ja vilukin oli hävinnyt. Ikuisuuden, mutta tontun kanssa liian lyhyeltä tuntuneen ajan kuluttua alkoi kotiovi näkyä valaistuna pimeässä. Vähän matkaa ennen ovea tonttu kysyi pojalta joululahjatoivetta. Poika mietti. Halaus riitti tontulle vastaukseksi. He soittivat ovikelloa ja avaamaan tuli itkeneen näköinen äiti, joka ei keksinyt tarpeeksi sanoja kiittämään lapsen kotiin tuonutta punaisiin pukeutunutta nuorta naista. Nainen kuitenkin vain hymyili ja toivotti iloisesti onnellista jouluodotusta ja lähti iloisesti hypähdellen kävelemään pimeään yöhön.

"Se oli oikea tonttu, vai mitä äiti?", kysyi poika. "Varmasti.", vastasi äiti, eikä ollut yhtään vihainen, vaan vei Jussin lämpimään suihkuun ja nukkumaan hyvänyön suukon kera. Siskokaan ei nauranut.

- joskus näemmä totisuudenkin ylväälle jalustalle kurottava Oronen

Lappi. Pieni kylä, jolla ei ole edes nimeä. Niin pieni kylä, ettei sinne johda yksikään tie ja poiskin vain yksi. Kylä, jossa on Liisa-tontun työmaa.

Muista olemattoman pienistä kylistä poiketen tätä kylää eivät asuta ikäloput kuolemaa pullakahvien kanssa odottavat rauniot, vaan lapset, Joulupukin suurimmat kannattajat ja Joulupukin suosikkikansalaiset. Ainoat, jotka näinä päivinä vielä yleensä tietävät hänen olevan olemassa.

Päästäkseen kylän asukkaiden kanssa tekemisiin, Liisa hakeutui nimettömän kylän tavattoman suurelle lapsijoukolle aivan liian pieneen kouluun luokanopettajan sijaiseksi. Juuri sopivasti lapsilla oli kuvaamataitoa ja äidinkieltä sinä päivänä, joten aiheena oli "Mitä toivon joululahjaksi". Liisa katseli tyytyväisenä lasten puuhastelua ja mekastusta kuvaamataidon tunnilla ja tunnin puolessavälissä ilmoitti piirtämisajan olevan loppu ja seuraavaksi kaikki saavat esitellä työnsä luokan edessä.

Ensimmäisenä vuorossa oli Oskari, pieni kakkosluokkalainen vaaleahiuksinen poika, jolla oli ujo katse, kun hän käveli luokan eteen. Tosin Oskari oli tottunut olemaan aina kaikessa ensimmäinen, koska hänen sukunimensä oli Aaaba, kolmella A:lla joskus sattuneen jostain syystä oikaisemattoman kirjoitusvirheen vuoksi.

Oskari tallusti Liisan viereen luokan eteen ja nosti piirustuksensa kaikkien näytille. Samassa kaikki alkoivat nauraa. Liisa katsoi piirustusta ja järkyttyi. Samalla Oskari aloitti piirustuksen selostuksen: "Haluan joululahjaksi persettä tuolta hyvännäköiseltä sijaiselta!" Kuvassa Oskarilla oli kahdeksanvuotiaan piirtämäksi melko anatomisesti oikeanlainen kuvaus alastomasta naisen vartalosta muhkeilla tisseillä ja niukalla häpykarvoituksella. Jalkojen väliin osoitti nuoli, jonka toisessa päässä oli selventävä sana "pillu".
- Ei se kyllä varmaan yhtä hyvä ole ku Jenna Jameson, jatkoi Oskari.

Pieni tontun mieli oli aivan sekaisin, minkälainen sekopää tämä mukula oikein oli, ja minkälaiset vanhemmat tällä oikein oli. Toivottavasti seuraava olisi selväjärkisempi ja osaisi toivoa jotain lapsille sopivaa. Seuraavaksi Liisa päätti poisketa aakkosjärjestyksestä ja halusi jonkun tytön eteen, ne ovat yleensä järjissään ja suloisia siinä iässä. Eteen teputtelikin pieni saparopäinen Tellervo, joka aloitti heti reippaasti puheensa: "En oikee keksiny, mitä haluisin, ku mul on jo melkeen kaikkee, paitsi poiken juttui, mut piirsin sit tän Bratzin tähän ja sillä on kädessä moottorisaha, jolla se niinku sahaa sit tän meijän open päätä irti ja se ope on täs kuvas vielä elossa, ku sen sormet liikkuu tossa samalla ku sen pää irtoo." Liisalla alkoi olla melko sekavat tunteet päällä, mihin helvettiin hän oli oikein tullut!

Seuraavaksi Liisa tiedusteli, onko jollakin joku ihan oikea lahjatoive, jotain kivaa tavaraa tai lelua. Jo kymmenen kesää nähnyt Mikko nosti kätensä ylös ja sai puheenvuoron: "Sellaisia saksalaisa lehtiä, joden kanssa iskä vetää käteen. Sellaisia, joissa naiset paskantaa toistensa päälle. Ja sitten ison musta dildon, jolla voin raiskata meidän luokan Lauran." Samalla Mikko esitteli edehdytävästi paskakasasta nousevaa kyrpää esittävää kuvaansa. Tyttö, joka hiukan imarreltuna kikatti nurkassa oli varmaankin Laura.

Liisa oli aivan sekaisin yhden koulupäivän jälkeen ja halusi pois koko Jumalan hylkäämästä kylästä, jolle ei oltu edes keksitty nimeä. Joululahjaksi lapsille ei hän voinut kuvitella mitään muuta, kuin kuria vanhempien puolesta ja hedelmällisiä selkäsaunoja.

- joskus itsekin sillä silmällä salaa opettajiaan katsellut Oronen

PS. Väkivalta ei ole hyväksyttävä lastenkasvatuskeino, vaikka Liisan Korvatunturilta omaksutut vanhanaikaiset kasvatuskoodistot sen hyväksyvätkin.

PPS. Kakarat on ihan hulluja!

Korvatunturilla ei tapahdu mitään. Joulupukki on ryypännyt taas melkein kuukauden putkeen, eikä tunnelin päässä näy vieläkään valoa. Joka aamu, kun ukko herää, hän hakee uuden lekan Kossua ja alkaa särpimään sitä lämpimikseen. Nyt kuitenkin alkaa Joulumuorilla naisille tyypilliseen tapaan tulemaan mitta täyteen, ja ukon on aika olla jonkun aikaa selvin päin. Parin viikon päästähän sen pitäisi jo kiertää maailman kaikki kodit muutamassa tunnissa. Siihen ei Joulupukkikaan pysty kännissä.

Puolen päivän aikoihin muori leipoo korvatunturilla ruisleipää ja rieskaa, kun krapulainen valkoparta tallustelee silmät punottaen keittiöön. Ensimmäinen osoite, mihin tämä juoppoutunut jumalolento suunnistaa, on vessa. Ensin sieltä kuuluu kuolinkorinaa muistuttava oksennuksen ääni ja sen jälkeen tasainen voivotus ja löysän krapulapaskan valuminen vessanpönttöön.

Aamun tyhjennyssession jälkeen onkin Pukin taas aika alkaa täyttämään itseään, nimittäin päätään viinalla. Pukki löntystelee keittiön nurkassa olevalle kaapille ja avaa yläkaapin oven, mutta "MITÄ VITTUA!" kajahtaa saman tien koko tuvassa niin, että keittiöstä hajoaa ikkunat ja pari vanhinta kahvikuppia.
- Tuoremehua, perkele! Missä on meikäläisen aamukossu? Muori, saatana, sinäkös se olet viinani piitottanut, kukas muukaan? Missä se pottu on!?, raivosi pukki emännälleen
- Viinat annoin tontuille juotavaksi, ja tässä talossa alkaa nyt selvät päivät. Enää ei juoda viinaa päivät pitkät ja ammuskella poroja ilmakiväärillä huvin vuoksi. Enää ei istuta pubissa vanhojen juoppojen kanssa ja käydä huorissa! Ei, Pukkiseni, sinä olet Joulupukki ja silloin sisä teet joulun, ripitti Muori ukkoaan.

Pukki alkoi ottaa kierroksia, sen näki silmistä, silmien väriseksi punertuvasta naamasta ja punaisten silmien siristymisestä viiruiksi. Ja kuten suomalisen miehen tuleekin, huusi pukki raivoisasti "Akkaa turpaan!", nappasi seinustalta leipälapion ja kohotti sen lyödäkseen julkeaa emäntäänsä. Naiset ovat kuitenkin ovelia, ja kuten Joulupukki on miehistä miehisin ja pukein, on Joulumuori naisista naisellisin ja ovelin. Samassa, kun Pukki kaappasi leipälapion, kiljaisi Muori ihastuksesta "Onpa sinulla valtavat hauikset, enpä muistanutkaan, kuinka komeat ne ovatkaan, ennen kuin nyt kun taas pitkästä aikaa tartuit työhön. Ja kiitos, leipälapiota minä juuri tarvitsinkin, katsos kun leivät pitää laittaa uuniin." Kehumisesta hämmentyneenä Pukki unohti, että hänen piti piestä eukkonsa siniseksi ja sen sijaan laittoikin ruisleivät hölmistyneen näköisenä uuniin. Kun leivät olivat uunissa, alkoi muori lirkuttaa: "Leivät ovat uunissa aika pitkään, mitäs me sillä aikaa keksimme?" Samalla muori hiukan avasi paitansa kaula-aukkoa ja käpertyi Pukin syliin siten, että Pukki ei voinut olla tuntematta Muorin takapuolen hieroutuvan jäykistyvää pippeliään vasten. Kohta Pukki puskikin ainoalla sarvellaan sellaisella raivolla, ettei Korvatunturilla oltu kuukausiin kuultu.

- sarvet tanassa leipää syövä Oronen