Saaralle terkkuja. Hän moitiskeli, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut, joten ajattelin heti ryhdistäytyä. Töissä on ollut kiireitä, työnteko väsyttää ja yhdistystoiminta on veroittanut iltoja, mutta tällä viikolla allakka on tyhjä jee...
Jaksa en nyt kuitenkaan pohdiskellä syntejä syviä vaan liitän juttuun toisten kirjoittaman artikkelin "läheisen itsemurha". Tunnistin siitä jutusta niin monia asioita, että haluan jakaa tuntemuksiani toisten kanssa. Olen alleviivaillut ja lisännyt kommenttejani artikkeliin. Tässäpä se siis teillekin luettavaksi....
Läheisen itsemurha - tragedia ja tabu
Läheisen itsemurha jättää jälkeensä tyhjyyden, yksinäisyyden ja epäonnistumisen tunteen, joista selviäminen vie usein vuosia. Yleensä itsemurhan tehneen läheiset tarvitsevat ammattimaista apua: puhumattomuus, syyllisyys, häpeä ja eristäytyminen saattavat johtaa henkiseen tai fyysiseen sairastumiseen.
Itsemurhien määrä on laskenut viimeisten vuosien aikana, mutta Suomi on edelleen Euroopan itsemurhatilastojen kärkimaita. Suomessa tehdään keskimäärin kolme itsemurhaa päivässä; vuoden aikana itseltään riistää hengen yli 1200 ihmistä. Jokaista itsemurhaa kohti tehdään lisäksi kymmenkertainen määrä itsemurhayrityksiä. Naisilla yrityksiä on enemmän, mutta "onnistumisia" vähemmän: miesten itsemurhakuolleisuus on neljä kertaa suurempi kuin naisten.
Itsemurhat aiheuttavat mittavia vahinkoja sekä henkisesti että laskennallisesti. Joka vuosi menetetään lähes 30.000 työikäisen väestön odotettavissa olevaa elinvuotta ja useita miljardeja markkoja. Samalla laajenee itsemurhan tehneiden omaisten ennaltakin suuri joukko, joka kasvaa vuosittain noin kymmenellä tuhannella.
Ratkaisemattomia kysymyksiä, valtavaa syyllisyyttä
Useimmiten itsemurha tulee läheisille täytenä yllätyksenä, vaikka jälkeenpäin saatetaan huomata merkkejä, joista aikeet olisi voinut, tai joista ne olisi "pitänyt" ymmärtää. Yleensä itsemurhan tehneet jättävät omaisilleen vain ikuiset, ratkaisemattomat kysymykset ja valtavan syyllisyyden.
Itsemurhan kautta läheisensä menettäneen suruprosessi on tavallistakin pidempi ja monesti musertavan yksinäinen. Itsemurha on niin vaikea, intiimi, pelottava - jopa häpeällisenä pidetty asia, että tukijoita ja puhekumppaneita voi olla vaikea löytää. Moni haluaisi auttaa, muttei tiedä, miten menetellä näin suuren tuskan edessä. Läsnäolon, halauksen tai kädenpuristuksen sijaan yhteyden pito lopetetaan usein kokonaan, ja jo pelkkä surevaan päin katsominen saattaa tuntua ylivoimaisen vaikealta. Lähiomaiset ymmärtävät menetyksen tuottaman tuskan parhaiten ja ovat useimmiten halukkaitakin jakamaan surevan murheen. Hän tarpoo kuitenkin samassa suossa ja on luultavasti itsekin avun tarpeessa. Kuulijan, joka ystävän tai ulkopuolisen auttajan, olisikin hyvä olla hieman etäämpänä tapahtuneesta.
Oma kommentti: avun vastaanottaminen ei todellakaan ole helppoa. Myöskään läheisten tuskaa ei halua lisätä ilmaisemalla omaa tuskaa. Yrittää ehkä olla reipas ja tukeva kunnes nääntyy. Silloin tulee oma tarve löytää ulospääsykeinoja tilanteesta, joka ahdistaa ja masentaa. Keinot voivat olla moninaiset….
Ammattiapua tarvitaan heti ja myöhemmin
Kuolema muuttaa aina yhteisöä - esimerkiksi perhettä, työpaikkaa tai ystäväpiiriä - jonka jäsen itsemurhan tehnyt oli. Lähipiiri menee shokkiin, ja joukosta löytyy harvoin ihmistä, joka jaksaa ottaa tilanteen haltuun. Akuutti kriisiapu on tarpeen, kun rauhoittavat lääkkeet eivät riitä.
Ammatti-apua tarvitaan yleensä myös jatkossa. Paluu normaaliin arkeen on pitkä, jollakin jopa elämän mittainen prosessi, josta tuskin kukaan selviää täysin omin voimin. Suomen Mielenterveysseura, SOS-palvelu, kotipaikkakunnan kriisikeskukset mielenterveystoimistot ja seurakunnat järjestävät itsemurhan tehneiden omaisille tuloksellisiksi osoittautuneita suru- ja kuntoutusryhmiä.
Oma kommentti: ammattiapua ei voi pakottaa vastaanottamaan. Toiset meistä ottavat avun vastaan helpommin, toiset eivät vaikka tarvitsisivatkin. Aiemmat kokemukset voivat olla madaltamassa kynnystä tai korottamaan sitä entisestään.
Noidankehä muutoksen kehäksi
Läheisen itsemurhasta selviäminen edellyttää erilaisten tunteiden kohtaamista ja prosessoimista. Ammattiapu ja ryhmätoiminta tarjoavat mahdollisuuden elää oman prosessinsa turvallisesti ohjaajan tuella. Naiset purkavat läheisensä menetystä sosiaalisten kontaktien ja myös luovuuden - esimerkiksi musiikin tai kirjoittamisen avulla. Miehet käyttävät enemmän toiminnallisia keinoja, kuten liikunta, ja etsivät vastauksia kysymyksiinsä itse. Perheen sisällä toipumisen prosessi etenee usein eri tahdissa, joka saattaa tuottaa ongelmia. Jokainen suree ja käsittelee menetystä omalla tavallaan. Ja etenee omien voimavarojen mukaan. Oleellista on, että murhe ja välillä pelottavatkin tunteet pääsevät purkautumaan tavalla tai toisella. Koteloituessaan suru muuttaa muotoaan ja naamioituu vähitellen vaikeasti tunnistettavien kipujen, masennuksen, paniikkihäiriöiden ja eristäytymisen taakaksi. Usein ihmissuhteiden solmiminen vaikeutuu, eikä omasta hyvinvoinnista tai jakseta pitää huolta.
Pintaan nouseville tunteille, niiden voimakkuudelle ja kestolle ei ole yksiselitteistä kaavaa: niihin vaikuttavat elämänhistoria, ympäristö, oma tulkinta ja olosuhteet. Tietyt vaiheet ovat kuitenkin osoittautuneet tyypillisiksi useimmille traumaattisesta kokemuksesta alkunsa saaneille selviytymistarinoille. Näitä vaiheita voidaan kuvat esimerkiksi muutoksen kehällä, joka on osoittautunut mielekkääksi, oman prosessin hahmottamista helpottavaksi työkaluksi.
Askele askeleelta, tunteesta toiseen
"Tyypillinen" prosessi alkaa sekasortoisista tunnelmista, shokista ja tapahtuneen kieltämisestä. Ihminen ei voi käsittää, että itsemurha on todella tapahtunut eikä, ole valmis näkemään tapahtuneen lopullisuutta. Kun todellisuus viimein ymmärretään, isku vaimennetaan kaikin mahdollisin keinoin. Ihminen asettuu passiiviseen vastarintaan ja puolustautuu. Yleisiä puolustusmekanismeja ovat esimerkiksi torjuminen, rationalisointi sekä syyllistäminen sekä itseensä että muihin. Tätä vaihetta pidetään vaiheista katalimpana; vaarana on vajota ratkaisemattomien kysymysten pohjattomaan suohon. Mitä tein väärin? Miksi en tajunnut selviä merkkejä? Miksi en ottanut asiaa puheeksi ajoissa?
Syyllisyyteen liittyy usein myös häpeä - itsemurha on tabu - sekä viha itsemurhan tehnyttä tai häntä hoitanutta järjestelmää kohtaan. Jos kuolema on tapahtunut esimerkiksi erittäin pahasti alkoholisoituneelle läheiselle, sureva saattaa kokea myös hetkellistä helpotusta.
Vähitellen vaimenevia itsesyytöksiä seuraavat väsymys ja lamaannus, jolloin "vain ollaan ja eletään", ajelehditaan ilman selkeää päämäärää. Ihminen tekee arkea rutiininomaisesti, hengittää syvään ja lataa samalla akkuja. Alitajunta työstää uutta elämää, arvomaailma muuttuu ja toipumisprosessissa otetaan ratkaiseva askel voiton puolesta.
Lamaannuksen jälkeen on vuorossa "suostuminen", asian passiivinen hyväksyminen. Sitä seuraa niin kutsuttu aktiivinen hyväksyminen, jolle on tyypillistä tapahtuneen ja oman tilanteen tutkiminen ja arviointi. Prosessin edetessä mielessä alkaa kyteä ajatus todellisesta aktivoitumisesta, ja katse käännetään varovasti kohti tulevaisuutta. Huomataan, että asiat näyttäytyvät eri valossa kuin ennen. Kriisi ja sen käsitteleminen on kääntänyt perimmäiset arvot päälaelleen, ja elämään kaivataan erilaisia asioita kuin ennen. Toisinaan muutos on niin perusteellinen, että ihminen järjestää koko elämänsä uuteen uskoon; menneestä ei jätetä käytännöllisesti katsoen mitään. Usko itseen ja tulevaisuuteen on palannut ja traumaattinen menetys kaikessa kohtuuttomuudessaankin onnistuttu kääntämään voitoksi ja voimavaraksi.
Oma kommentti: toivon sydämestäni, että kaikki tulemme jossakin vaiheessa ko. kohtaan omassa elämässämme. Kukin kuitenkin omalla tavallaan. Toivon, että jaksamme huolehtia toisistamme edelleen kuten olemme tähänkin saakka jaksaneet, milloin paremmin, milloin huonommin, mutta kuitenkin olemme…
Itsemurhan tehneiden läheiset ry, Lauttasaarentie 28-30, 00200 Helsinki
p. (09) 624479, f. (09) 6815330
Lähde: SMS, Kuntotutusyksikkö, Kun läheinen ihminen ei jaksa
Näyttipä siltä, ettei tummennukset ja alleviivaukset tulleetkään liitettäessä mukaa, mutta jokainen voi tehdä omat korostuksensa, jos itsensä tekstistä löytää. Se, jonka ei ole tarvinnut ko. asioita läpi käydä, voi omalta osaltaa olla kuitenkin rinnallakulkija.
Rakkaudella
Pirkko