Mitä tehdä, kun luulee samassa luolassa asuvan olevan loputtoman kyrpiintynyt itseensä? Oletan että luulo on vain sitä itseään, silkkaa vainoharhaisuutta, mutta todellisuus siirtyy tukemaan ajatusta. No, kohta sekin ratkeaa. Ei välttämättä vastauksella, mutta luolan vaihdolla. Saan oman asunnon, enkä joudu enää haastamaan kenenkään sietokyvyn rajoja. Ehkä omiani, korkeintaan. Viimeinen viikonloppu täällä. Voisin mennä baariin. Olla siellä aikani, ja palata hissun kissun yöksi. Aamulla pois, sama uusiksi. Hyvä siitä tulee. Joo.