IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Rakas päiväkirja... (osa 6)Sunnuntai 19.02.2017 23:14

18. helmikuuta on syntymäpäiväni ja tänä vuonna se sattui pitkästä aikaa olemaan lauantai. Muistaakseni viimeksi -09 pääsin juhlimaan synttäreitä oikeana päivänä.

Imurointia ja tiskausta. Kahvia ja aamupalaa. Yleistä häsläystä koko aamu. Sitten alkoi vieraita putkahdella; ensin hain tätini juna-asemalta, tämän jälkeen mummi ja äiti saapuivat ja vielä eno ja tämän perhe. Tuomisia tuli vaikka millä mitalla, vaikka jo ennestäänkin pöydät miltein notkuivat. Linda valmisti juustokakkua ja suolaista piirakkaa, oli muuten hyvää.

Aurinko paistoi kuten muistelisin syntymäpäivänäni aina paistaneen. Kun aurinko alkoi laskea poistui ensimmäinen vierassatsi ja seurasi pari tuntia rauhaa. Sitten tuli Miksu. Sitten Julia. Ja lopuksi Tea, Anu, Teemu, Wille ja Paula. Oiva poppoo oiviin juhliin. Higher or Lower-juomapeli toimi menon vauhdittajana ja älppärisoitinkin oli käytössä.

Yhdentoista maissa laitoimme taksit tilaukseen ja matkasimme Jäken yöhön, Fridaan. Mitään ihmeellistä ei baarissa sattunut; juominkia, tanssausta ja ihmisten katoilua. Onnistuneet kestit!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.