IRC-Galleria

Yritin pariin otteeseen herätä aamulla, mutta herääminen venyikin lähemmäs kahtatoista. Näin se yleensä sunnuntaisin menee. Vaan olin miltein hämmästynyt kuinka siisti meidän koti olikin. Yleensä bileiden jälkeen vallitsee kaaos, vaan ei tänään.

Noh, teimme sunnuntaista rauhallisen kotipäivän. Myös kissat nauttivat rauhasta ja vierailivatkin vuorotellen sylissä koko päivän ajan. TV-katselua koko päivän: Lumikki ja seitsemän kääpiötä sai olla darra-disney ja sen perään Haluatko miljonääriksi.

(Palatakseni Disneyyn, olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että elokuva olisi pitänyt loppua siihen, että muuten puhumaton kääpiö, Vilkas, sanoisi Lumikille muutaman sanan. Miettikääpä sitä!)

Sitten tilaamme pizzat. Kotipizzan Kotzonet, nam. Seuraamme samalla Putousta. Jossain vaiheessa Miksu käy kaverinsa Santen kanssa hakemassa jättämänsä kanakeitot matkaansa. Siltä jää aina jotain. Päivä kääntyy iltaan, ja ikään kuin synttärilahjana saan Lindan katsomaan Bond-leffaa, vaikka onhan hän aiemminkin näitä äijäpläjäyksiä katsellut (ja tulee katsomaan!) Tällä kertaa 007 oli Vaaran vyöhykkeellä.

Tässäpä tärkeimmät. Nyt enää yksi päivä vapaata ja sitten paluu töihin.

18. helmikuuta on syntymäpäiväni ja tänä vuonna se sattui pitkästä aikaa olemaan lauantai. Muistaakseni viimeksi -09 pääsin juhlimaan synttäreitä oikeana päivänä.

Imurointia ja tiskausta. Kahvia ja aamupalaa. Yleistä häsläystä koko aamu. Sitten alkoi vieraita putkahdella; ensin hain tätini juna-asemalta, tämän jälkeen mummi ja äiti saapuivat ja vielä eno ja tämän perhe. Tuomisia tuli vaikka millä mitalla, vaikka jo ennestäänkin pöydät miltein notkuivat. Linda valmisti juustokakkua ja suolaista piirakkaa, oli muuten hyvää.

Aurinko paistoi kuten muistelisin syntymäpäivänäni aina paistaneen. Kun aurinko alkoi laskea poistui ensimmäinen vierassatsi ja seurasi pari tuntia rauhaa. Sitten tuli Miksu. Sitten Julia. Ja lopuksi Tea, Anu, Teemu, Wille ja Paula. Oiva poppoo oiviin juhliin. Higher or Lower-juomapeli toimi menon vauhdittajana ja älppärisoitinkin oli käytössä.

Yhdentoista maissa laitoimme taksit tilaukseen ja matkasimme Jäken yöhön, Fridaan. Mitään ihmeellistä ei baarissa sattunut; juominkia, tanssausta ja ihmisten katoilua. Onnistuneet kestit!

Varsin tylsä päivä. Ei mitään erityistä mainittavaa. Tiskaamista ja siivoamista pääosin. Vähän muzakin kuuntelua. Kaupassakin kävin. Digestive-keksit on hyviä.

Torstai-aamu alkoi sarastaa. Kaksi nuorta miestä herää parisängystä Tampereella, vieläkin humalassa. Kellon lyödessä puolta kymmentä, painuin suihkuun, joka tuli tarpeeseen. Suihkun lattialla istuen sain herättyä viimein, jonka jälkeen aloimme kokoamaan itseämme. Suuntasimme aamupalan hakuun lähi Ärrälle, missä saimme jälleen todistaa, että Tamperelaiset ovat varsin mukavaa sakkia.

Sitten hotellille vielä toipumaan ja tämän jälkeen matkalaiset olivat valmiit jättämään hotellin. Stokkalle menimme aluksi palauttamaan pullot (johan niitä oli kertynyt?!). Penkkari-päivä oli käynnissä ja tienvarret täynnä ihmistä. Stokkalta menimme Rautatieasemalla heittämään painavia kamojamme lokeroon. Tässä vaiheessa alkaa väsymys käydä käpälään ja Friends & Brgr'ssa nauttimamme ateriat eivät vastaa odotuksia.

Haahuilemme kaupungilla reppanoina kunnes löydämme istumapaikan eilisestä kapakasta. Miksu tyytyy vesilasilliseen, minä korjaan oloani Bullmersilla. Litkimiseen kuluu miltein puolitoista tuntia, ja sitten takaisin asemalle. Juna kiidättää matkalaiset pois tuosta ihannekaupungista; Miksun Riksun kautta kotiin, minut Helsingin kautta.

Helsingissä treffaan ensin Lindan ja perään Viltsun, jonka kanssa olemme sopineet lounastamisesta. Ensin käyn Pitkäripaisessa (kyllä, se Alko!) hakemassa muutaman putelin likööriä, jota ei muista Alkoista saakaan. Tarvitsen sitä tulevaan booliin. Tämän jälkeen käymme kolmistaan lounastamassa kiinalaisessa, jonka jälkeen kotiin.

Raskas päivä päättyy viimein, ja uni tulee silmäluomeen helposti.

Keskiviikon aamupäivä meni häslätessä. Juna lähti 14.07 Tampereelle ja täytyi vielä stressata joudunko vaihtamaan junaa Riihimäellä vai en. Noh, en sitten joutunut, vaan pääsin kuin pääsinkin suoraan Tampereelle.

Välittömästi painelin Omenahotellille heittämään kitaran ja repun pois. Ja sitten lähdin kiertelemään tuota lempikaupunkiani. Pokemon Go napsahti myös auki ja pari tuntia haahuilin kaupungilla, jonka jälkeen riipaisin yhden siiderin kapakassa ja sitten hotlalle Miksua venaamaan.

Miksu saapui joskus kuuden jälkeen ja ravitsimme itseämme mäkkisafkalla, jonka jälkeen jatkui aloittelu. Rämpyttelimme kitaroita ja paransimme maailmaa kunnes olimme valmiit suuntaamaan Tampereen yöhön. Baarejahan Tampereella riittää, ja aivan aluksi suuntasimme ex-drinkkibaari Minibaariin, joka valitettavasti oli vaihtunut Majaksi eikä näinollen enää tarjoillut yhtä eksoottisia drinkkejä. (Esimerkkinä mainittakoon loistava cocktail, jonka pohjana käytettiin maustekurkkua!)

Tarjoilija sai Majavassa meidät ostamaan Jaloviina-shotit, ja menimme tietysti lankaan. Sitten jatkoimme matkaa viereiseen kapakkaan, jossa istuskelimme pidemmän aikaa. Miksu Nirvana-toiveetkin huomioitiin kyseisessä juottolassa. Ilta jatkui ja loppui Fat Ladyyn, joka oli täynnä pikkulauantai-teinipoppoota. Ei siinä mitään, hyvin me sekaan sovittiin.

Sitruunavodka varmisti sen, ettei loppuillasta ole hajuakaan, mutta kuulemma Mäkkärin kautta pääsimme turvallisesti takaisin Omppuun.

Ystävänpäivä. Ei aiheuta sen suurempia toimenpiteitä. Amerikkalaisten imeltävä päivä, joka on saanut turhan suuret mittapuitteet. Miksei voi olla vain tavallista ystävällisempi. Jätetään suklaarasiat jouluun, ja kukkakimput pahanteon korvaamiseen.

Jumitin aamun, join kahvit, kuuntelin musiikkia. Pohdin. Aamupalana toimi sämpläri ja bansku. Vihaan tuon kaltaisia lempinimiä! Joskin olen vuosien myötä totutellut esimerkiksi kutsumaan terassia terdeksi. Ja Järvenpään Korona-baari on ehdottomasti Korre. Joskin Korrekin kohta muuttaa...

Lähden vähän ennen yhtä talsimaan keskustaan. Käyn Saiturinpörssissä kissanruokaostoksilla. Tämä siksi, että sattui olemaan kaupoista enemmän matkan varrella, emme ole puilla paljailla! Sitten Specsaversille, jossa oli varattuna aika näöntarkastukseen. Vuosi sitten kun muutimme uuteen kämppään ja TV siirtyi kauemmas sohvasta, huomasin, että saan tihrustaa sieltä tekstejä. Eritoten iltaisin. Kaukonäkö on sen verran rappeutunut, että nyt sain vihdoin hommatuksi lasit, jotka saapuvat parin viikon kuluessa.

Tämän jälkeen ehdin vielä tovin olla himassa. Ahmin omenan, vein tavaroita varastoon, sillä lauantaina on tulossa bileet ja vieraita enemmän kuin laki sallii. Sitten Linda saapui junalla, hyppäsin Ainolassa samaan junaan ja porhalsimme keskustaan. Lounastimme Huvilassa ystävänpäivä-lounaan (tai ihan tavallisen!); otimme menun kahdelle, joka sisälsi alkupalat, pääruuan ja jälkiruuan. Pääruuan ankka, punakaali ja omenanviipaleet toimivat viikunan ja keltaporkkanapyreen kera. Eipä ole oikeastaan vieläkään nälkä.

Kotona iskee väsymys. Vahtaamme Salatut elämät ja sen jälkeen tulevat muut roska-ohjelmat. Pistän kamoja reppuun, kitaran pussiin ja valmistaudun henkisesti huomiseen Tampere-koitokseen.

Kas, hei vaan! Kuten blogistani käy hyvin ilmi, tämä levynarvosteluvimma jäi pahasti kesken ja näin miltein kahden vuoden pääsä katson parhaaksi, että hautaan idean märkään multaan.

Kuitenkin sain jälleen innostusta perseeseeni päiväkirjan pidosta! Vuosina 2009 ja 2014 olen onnistuneesti pitänyt eriskummallisesta elämästäni (lähinnä omaksi ilokseni) kirjaa, ja nyt tulee käymään samoin. Ja sama periaate kuin edellisellä kerralla, että tekstiä tulee joka päivältä, vaan ei joka päivä. Vaan hypätkäämme nyt 13. helmikuuhun, maanantai-päivään:

Ensimmäinen virallinen talvilomapäivä! Lienen ansainnut sen. Herään kellonsoittoon yhdeksältä, sillä enhän halua käyttää koko lomaani nukkumalla, haluan ehtiä lorvia myös. Kahvit juon rauhassa katsellen aamuaurinkoa, jämähdän välillä koneelle. Välillä nautin ruisleipää. Välillä jämähdän koneelle. Vaan hetkinen, kellohan on jo miltein kaksi! On aika lähteä uimaan!

Olen nyt muutamana viikkona nostanut viimevuotista uimaharrastusta jälleen pintaan (hehe). Totean ajan olevan loistava pulikointiin: allas ei ole täynnä, saa polskutella menemään rauhassa. Päätän tavoistani poiketen nauttia leivän ynnä mehun uimahallin kahviossa. Linda on soittanut, hän ilmoittaa olevansa tunnin päästä asemalla, että josko siitä mentäisiin kauppaan. Tämä käy hyvin.

Päätän kuluttaa aikaani ulkona ennen tätä, avaan Pokémon Go:n ja kerrankin kierrän verkkaisesti pelaten asemalle. Lepolan koirapuiston edessä istun hetken katsoen iloisia koiria. Tuntuu kuin olisin itsekin noin iloinen, en vain näytä sitä samalla tavalla. En pompi, enkä edes kuolaa.

Linda saapuu ja valikoimme ainekset kanapataan. Mehua, hedelmiä ja smootieta myösen. Aionkin olla viikonloppuun suht terveellisellä ruokavaliolla. Ja huom: vain ruoka-! Autan parhaani mukaan ruuanlaitossa, lisäksi tiskaan ja kaadan Kodin putkimiestä viemäriin.

Ilta kuluu vahdaten Salkkareita, uutta Family Guyta ja PewDiePien videoita. Miksun kanssa juonimme keskiviikkoista Tampereen reissua. Sitten sain jostain kipinän päiväkirjan tekoon ja well; loput tiedättekin. :P

Juice Leskinen Grand Slam - Boogieteorian alkeet (1983)

Tässä levy-arvostelussa sukellamme oppitunnille boogieteorian alkeista 17 kappaleen verran. Alaotsikkona levyllä on 'peruskoulun ala-astetta verten -lyhyt oppimäärä'. Ehdottomasti Leskisen parhaimmistoon kuuluva albumi!

Levy alkaa tosin varsin heikosti löyhällä bändinesittely-kappaleella Boogieteorian alkeet, mutta jo seuraava minihitti nostaa levyn tason korkealle. Eesti (on my mind) no loistava kappale terävine sanoineen, lelu-urkuineen ja yksinkertaisesti hyvine fiiliksineen. Seuraava kappale sukeltaa Naantalin tulliin. Biisi on Labradorinnoutajan vapaapäivä ja se kertoo pistävästi tarinaa kuinka juoponnäköisiä muusikoita ratsataan, mutta hienot pukuherrat jätetään suosiolla tonkimatta.

"Naama on tiukka sen, haukunpa hiukkasen", viskaali osottaa
"Huumetta väskystä", isännän käskystä, noutaja posottaa
Puhdasta, kliinistä, amfetamiinista tehtyä ainetta
Lastia ohentaa täytyy ja kohentaa soittajan mainetta.

Kappale KK pyörii armeijateeman ympärillä lapsenmielisellä sävellyksellä varustettuna, kun taas levyn heikoimpiin kuuluva raita Poliisikouluun tökkii perusrokkina. Yksitoikkoinen on myös kappaleen Elämänura sävellys, mutta sanoituspuoli sen sijaan iskee kovasti, hyvä pointteja nousee Juicelta jälleen ilmi.

Joskus jos vajoan pohjamutiini
Niin väkisin ylös vie remseä rutiini.

Seuraava raita onkin yksi historian pisimmistä kappaleista. Bluesia Pieksämäen asemalla kestää vähän reilut 16 minuuttia, ja se kertoo tarinaa kuinka junaa odotteleva henkilö (Juice!) kuvittelee ympärilleen vähä vähältä orkesterin ja vähän päälle. Mahtipontinen biisi! Viime yönä ennen kahta on kaunis, mutta ei kovin mieleenpainuva raita. Kuinka jumalaa pilkataan sen sijaan on täydellisesti onnistunut kipale niin sanojen kuin sävellyksen osalta. Pilkkaanko jumalaa vai jumalan kuvaa? Lentää kompastelee jankkaavalla sävellyksellään, mutta Juicen sanoituskynä tekee jälleen hyvää jälkeä!

Jumala-biisi menee oikeastaan samaan kastiin, ja tottahan se on: Leskinen oli parempi sanoittaja kuin säveltäjä. Risainen elämä sen sijaan on levyn paras raita heittämällä. Kaunis sävellys raadollisen todelliseen tarinaan yhdistettynä, tästä riittää herkisteltävää vielä vuosikymmeniksi.

Voi vittu, kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän: Risaisen elämän.

Hellurei ja Onni Gideon on nopeasti ohitettava suomennos-pala, mutta Leppävirran kansainvälinen kaatopaikka heittää kuulijan tarinaan, jossa bändinjäsen hukkaa erilaisia asioita, jotka kaikki löytyvät lopulta mainitulta kaatopaikalta. Tampereen aamu on komea tuokionkuvaus, Maailman ääriin taas turhankin unhoonjäänyt helmi. Levy päättyy ilonpito-rallatukseen, Kun rumba loppuu, joka on suoraa tilitystä tienpäällä olevilta muusikoilta, jotka jäävät keikkatauolle.

Vaikka muutama täytepala levyllä tuntuu olevan, kantaa se silti hyvin mahtipontisuudessaankin. Hyvää Juicea!

Zen Café - Stop (2006)

Luvassa on mainio rakkaus-aiheisia kappaleita pursuava levy, joskin zenkkarimaisella säväyksellä. Niin joo ja yhtyeen viimeisin levy.

Heti alkuun tulee kaksi kovaa raitaa Rysty ja Stop. Hienoja kielikuvia, kaunista tunnelmaa ja kuitenkin kovaa soittoa. Rystyssä suojellaan naista ja luvataan aurata pelon tantereet. Jostain syystä Kahvilan biiseistä tulee mieleen, että nämä ovat kaupunki-biisejä ja etenkin Helsinkiin sijoittuvia ja niin taas tästäkin. Mutta se ei ole huono asia. Stop on yksi hienoimmista bändin biiseistä, eikä vaadi enempää selittelyjä, kuunnelkaa!

Stop en rakastua saa,
se tietää vain surua ja murheeksi käy.
Murheille stop,
en rakastua saa se tietää vain surua.
Hiljentäkää, sydän hiljentäkää

Sydänkohtauksia on taas perinteistä zenkkari-jammailua, riitaa kuvaavilla sanoituksilla. Ennen en pitänyt kappaleesta Rakastele mua, mutta nyt se on jotenkin noussut listoillani ja hyvä biisihän se onkin. Ensisuudelma on kepeästi levyn heikoin raita, vaan ei sekään läpeensä mätä ole. Kuitenkin jää muiden mestariteosten varjoon tällä levyllä. Vattupuskassa loistaa omituisella sovituksellaan ja haikeilla sanoillaan. Kappaleessa luodaan täydellinen tunnelma, joka saa suorastaan säälimään kertojaa.

Vattupuskassa pidin piiloa.
Toivoin, että Jumalalta löytyis troppia.
Suutuin koulussa, jumppatunnilla,
kun jätkät väitti, että isään nojaa kuolema

Tervetuloa on pelkistetty lyhäri, joka menee nopeasti ohi, mutta jättää jälkeen hyvän fiiliksen. Ja mikäli se ei jätä hyvää fiilistä niin viimeistään seuraava letkeä reggae-biittinen biisi jättää. Metallinen sheriffintähti on hyväntuulen tuoja ja sanat on jälleen taattua Putroa. Uuvuttaa on sensijaan karu opiskelija-kuvaus. Vaikkei itse opiskelisikaan, tämä antaa mahdollisuuden kurkistaa solukämpän kaaokseen.

Saamme aikaan otsikon,
joka suurenmoinen on:
"rakastuneet eivät eronneet"

Älä mee on jo Putron herkän laulusuorituksen ansiosta levyn kaunein biisi, mutta kuten yllä huomaamme myös sanoitukset ovat tarkaan mietittyjä. Sen sijaan kuulija lasketaan ihastuksesta alas maahan ja paiskataan naamaan totuus: "nyt on ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä". Näin todetaan siis kappaleessa Ja mulle nauraa variksetkin. Jäljellä on vielä levyn unohtunut helmi Lohdutan sua, joka kasvaa putromaisesti loppua kohden toisiin sfääreihin. Sanoissa kertoja lohduttaa "sua" vaikka mikä olisi, ja aika karmivia tapauksia keksitäänkin.

Raha. Massi. Pätäkkä. Valuutta. Hillo. Mmm... hillo.

Tässä tekstissä käsitellään rahaa. Itselläni on säästössä ihan kohtuullisesti massia, vaikka mielestäni ei mitenkään paljon. Pärjään sillä hyvin, eikä minun tarvitse pelätä, että yhtäkkiä iskee persaukisuus jonkun typerän ostoksen jälkeen.

Vaikka käytän rahaa suhteellisen paljon, kyllä silti tulee marketissa bongattua tarjoustuotteita koriin. Ehkä se johtuu periaatteesta. Ja saahan siitä helvetisti tyydytystä kun ostaa Skyr-rahkan hintaan 0.99€ kun se toisessa kaupassa maksaa 1.35€! Lisäksi lähes pakkomielteisesti keräilen S- ja K-plussa-bonuksia.

Toinen asia mikä varmasti johtuu periaatteesta, on tuohtumukseni VR:n ainaisesta hintojennostamisesta. On aina yhtä riipaisevaa ostaa piljetti junaan, kun näkee lippuautomaatin näytössä sen hirveän hinnan. Hinnat sen kun nousevat, eikä asiakkaille kuitenkaan tule mitään vastinetta hinnannousulle. Nyt päin vastoin junat myöhästelevät enemmän kun pummeja heitetään asemilla pois. Pari kertaa on tullut aseman kohdalla kuulutus, jossa kehoitetaan liputtomia poistumaan junasta ja sitten minuutin, parin päästä kun konnarit ovat saaneet pummit ulos, matka jatkuu.

Noh, nämä pikkuasiat vaivaavat rahankäytössä, mutta silti kulutan paljon rahaa. Esimerkiksi baari-iltoina ei paljon tiliä katsella kun mennään hakemaan juomaa tiskiltä. Jos matkaan Helsinkiin ryypiskelemään niin junat, vuorokausiliput, juomat, ruuat ja pääsyliput yhteen laskettuna rahaa menee arviolta 60-70 euroa. Joka kerta. Mutta ne on poikkeuksetta aina hauskoja kokemuksia, enkä halua, että rahankäyttö vaikuttaa hyvien kokemuksien hankkimisessa.

Musiikkiin menee myös kivasti rahaa. Moni tietääkin, että keräilynkohteenani on Juice Leskistä koskeva materiaali, johon kuluu ajoittain rahaa. Toki on sen verran viisautta tullut että tiedän esim. lehtiartikkelien ja muun materiaalin arvon. Jos hintaa on reilusti liikaa, jääköön tuote ostamatta. Myös levyihin menee rahaa, paha tapani onkin käydä kaupassa tsekkaamassa joka kerta CD- ja DVD-hyllyt, joskin täytyy huokaista, että nykyään teen paljon harvemmin tuollaisia heräteostoksia.

Pahoista tavoista puheenollen! Rahankulutus josta en ole ylpeä on ehdottomasti pelikoneet. Yleensä kaikki kolikot löytää tiensä RAY:n masiinojen syövereihin ja joskus menee aivan liikaa valuuttaa. Jälkeenpäin harmittaa, kun taaskaan ei tullut voittoa, mutta silti menen seuraavallakin kerralla pelikoneelle. Sen verran on vuosien varrella uponnut niihin rahaa, että vaikka tulisikin pari suurempaa voittoa, on mahdotonta saada takaisin koko summaa millä olen pelannut. Tämä paha tapa on kuitenkin siirtynyt baari-illoista enemmänkin odottamisen oheen. Kun ei ole muuta tekemistä, voi kivasti käydä kuluttamassa koneella aikaa.

Eli lopuksi: rahaa menee. Turhuuksiin vähän liikaakin, mutta en halua koskaan olla se persoona, joka joutuu jättämään jotain hauskaa väliin kun ei riitä rahat. Minä pidän hauskasta!