IRC-Galleria

...tai sitten ei. Joka tapauksessa, joskus suunnattomasti väsyttää vastata ihmisten kysymyksiin "mitä vikaa Boogiessa muka on?" Kovinkaan tyhjentävä vastaus ei ole - eroahdistus. Sehän on tämän ajan muotisana, jokaista aktiivista tuhoavaa koiraahan kutsutaan eroahdistuskoiraksi. Inhoan sitä sanaa, mutta olisiko parempi sanoa "hermorakenteeltaan täysin mätä koira". "Oletko luonnetestannut sen tai vienyt ongelmakoirakouluttajalle?" Kyllä, on luonnetestattu. On todella kiltti ja tottelevainen koira, juu kyllä. Elämä Boogien kanssa periaatteessa toimii tällä hetkellä, enkä koe tarvetta ongelmakoirakouluttajalle.
Huonostakin koirasta voi tehdä tottelevaisen, mutta se ei muuta tosiasiaa mitä löytyy pään sisältä. Pysyvästi vakaata ja hyvää koiraa ei huonohermoisesta mitenkään saa. Mikä tahansa pieni muutos elämässä saa junan taas raiteiltaan ja sitten taas suurella vaivalla saadaan tilanne hallintaan.

Olen dobermanni,
päästä vajaa.
Oravat päässäni
pitää majaa.

Tää ei oo pilaa,
nehän on tiellä
eikä oo tilaa
aivoille siellä.

Pois häädän
kunhan sätkien
vain säädän.
Tyhjää mätkien.

Jyrsijää ole ei.
Eroahdistus
järjen täysin vei.
Eroahdistus!

Vikinää kitinää...
Älä kysy enempää...
piippausta pihinää...
jaksa en selittää!

...humppa siellä soi... Eikä edes soinut, mutta kylmä oli ainekin. Ulkona oltiin ja sormet ei enää toiminut kun piti häkin vetoketjuja avata ja sulkea.

Lappeenranta KV 13.4.2009 - Jaroslav Matyas, Slovakia
Silimen Classic Delight JUN ERI:
"Hyvänmuotoinen narttu. Hyvät pään mittasuhteet. Hieman leveälle asettuneet korvat. Ei aivan oikein kannettu selkä. Hieman laskeva lantio. Hieman suorat kulmaukset. Erittäin hyvä turkki."
Silimen Classic-Cola AVO ERI:
"Hyvänmuotoinen narttu. Hyvät pään mittasuhteet. Hieman kevyet korvat. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Erittäin hyvin kulmautunut, turkki ja liikunta."

Itse arvostelut olivat saksankielellä ja varmuudeksi kävin käännöspalvelua hyödyntämässä.

Pieni jännittäminen näyttelyn suhteen alkoi jo joku aika sitten, sillä Classic on tarkempi kuin kännykän kelloni (joka alkaa aina edistämään ja huomaan eläväni monta minuuttia edellä muuta maailmaa). Neljä kuukautta juoksuista ja silloin alkaa bikinikausi, viis siitä vaikka olisi lokakuu, mutta kello käy. Viime viikkoina olen saanut huomata kuinka kauniita valkoisia tupsuja ilmestyy soopelin turkkiin ja kuinka tytär yrittää parturoida parhaansa mukaan mammaansa.
Päätin siis tehdä Classicin kanssa sopimuksen. Se saa aloittaa kesäkauden heti huhtikuun lopulla Lahti KV:n jälkeen ja minä lupaan olla koskematta liian paljon harjalla sen turkkiin. Eli yritetään nyt muutama viikko vielä pitää sitä sopuliturkkia päällä.

Suunnitelmani oli jättää molemmat tytöt näyttelytauolle huhtikuun lopulla. Delille sanoin, että ainoastaan jos ERI irtoaa, niin silloin ilmoitan sen vielä jonnekin näyttelyyn. Elikäs... tutkimme tuota toukokuun näyttelykalenteria siis.
Suhteellisen helpolla tuomari kyllä pinkkiä jakoi. Päivänväri oli siis yleisesti tänään punainen-vaaleanpunainen.
Mielenkiintoista tuomarin käytöksessä oli myös se, että hän ei paljoa koiriin koskenut. Katsoi hampaat ja siihen se melkein jäi. Jos kyseessä olisi arka koira, niin ko. tuomarin lähestymistapa olisi erittäin hyvä. Jos koira aristeli, tuomari meni kyykkyyn sekä käänsi kylkensä ja koitti siten saada koiraan rohkeutta.

Koirat nukkuvat matkaväsymystä pois, samoin aivoni. Joten ehkä annan itsellenikin huilitauon ja säästän teidät (jos joku tätä lukee, jos ei lue, niin itse ainekin kertaalleen luen mitä olen kirjoittanut) pölinältäni.

Sopivasti painostaen saatiin tämä tiimi osallistumaan talven viimeiseen vau-cuppiin. Onneksi tämä ihmisosapuoli ei tunnetusti ollut kuin himpun jännittynyt. Kenkiä jalkaan laittaessa olisi voinut vannoa jalkojen tanssivan mielialan tahdissa. Jotenkin sitä sai käveltyä halliin sisään.

Keskittymisestä kymppi taas. Ei montaa kertaa pitänyt taputella olkapäälle, että ohjaaja tajusi mennä tutustumaan rataan. Harjoittelu ratana juoksimme ykkösluokan-radan. Voittajafiilis, kun Classic meni kolmannen esteen, inhoamansa putken (putkessa katoaa yhteys ohjaajaan, eikä se ole tokokoirasta kivaa). Seitsemännen esteen Classic valitsi aivan itse. Voi olla, että ohjaaja on hidas, mutta voi myös olla, että renkaassa oli magneetti. Ei sillä, hyvin kauniistihan tyttö sen hyppäsi, tosin ilmassa yritti kääntyä ohjaajan myöhässä tulleen ehdotuksen mukaan sille oikealle esteelle ja päätyi lonkalleen maahan. Seuraavaksi oli sitten ohjaajan vuoro keksiä omaa rataa. Mutta erittäin hauskan radan jälkeen rikkoutui pahin jännitys.

Oman mölliluokan radan näkeminen sai pienen epätoivon ilmaan. Taas kolmantena putki ja ikävästi niin, että toiselta esteeltä suora reitti rakkaalle A-esteelle. Kyllähän se A houkuttelikin, mutta onneksi ohjaaja oli vain puoliksi hidas ja sai koiran juoksemaan A:n ja putken välistä lenkin ennen putkea. Yksi kieltäytyminen siis ja viisi virhepistettä. Muuten rata menikin paremmin kuin oletuksena oli. Yllättävän hyvin toinen putki veti eikä renkaalla ollut niin voimakasta magneettia ettei koiraa olisi saanut käännettyä toiselle esteelle.
Voittoa ei tullut, mutta toinen sija kuitenkin.

Danke Classic, ihan kiva sä oot kuitenkin :D.

Tuiken (kuvassa oikealla) terveystulokset ovat tulleet. Lonkat A/A ja kyynäret 0/0. Nyt on tyttönen sitten virallisesti jalostuskelpoinen :).

Olisikohan se sitten vuoden päästä kun Tuike pentujaan hoitaa.

Vielä on jännättävänä Delin silmät, lonkat ja kyynäret. Jos vaikka Tuikkusen jälkeen olisi Delin vuoro tulla mammaksi. Toistaiseksi kuitenkin Deli hoitaa perheen kakarakoiran virkaa... ja hyvin hoitaakin:D.

Jotta askel taas kevyt ois,
vanhan aika päästä on pois.
Ystävyys monen vuoden,
sydämeen valon suoden
rauhaisan takaa matkan,
kun ilman sinua jatkan.
Olet jo pilvien kai päällä -
Ajattelemme sinua täällä.

Menetys seuraa toista. Mutta Rane kerää kaikki rakkaansa vuoronperään luokseen. Siellä on kaikilla hyvä olla.

Heinäkuu ja herään teltassa lammen rannalla. Päivästä tuli ikimuistoinen, silloin synnyit sinä, ystäväni. Ikinä ennen en ollut nähnyt vastasyntynyttä koiranpentua. Matkani koiramaailmaan sai alkunsa silloin. Olihan meillä aina koiria ollut, joiden kanssa olin leikkinyt. Mutta sinä avasit minulle täysin uuden maailman. Menimme yhdessä tottelevaisuuskoulutukseen, agilityyn ja pelastuskoiraharjoituksiin, myöskin useita match show -tapahtumia tuli kierrettyä.

Ensimmäinen koira, jota aloin kouluttamaan ja lista tekemistäni virheistä on liian pitkä lueteltavaksi. Elämäsi aikana annoit minulle hyvin paljon, toivottavasti sinäkin sait minulta jotakin.

Olit hyvin liikkuvainen pentu tutkit maailmaa kiinnostuneena. Jo pienestä pitäen paras ystäväsi oli naapurissa asuva isäsi, jonka luona vietit mielelläsi aikaasi. Olit oman tiesi kulkija.
Kerran illalla kun äitini huuteli sinua sisälle, ei sinua näkynyt eikä kuulunut. Hän lähti kävelemään naapuriin päin ja näkikin sinun sujahtavan naapurin pihasta läheiseen metsikköön. Turhautuneena, kun hän käveli takaisin kotiin, makasitkin portailla, kuten olisit siinä nukkunut jo pidempään ja menit iloisesti häntä heiluen häntä vastaan.

Lähtiessäni kouluun katsoin kuinka olit noussut katsomaan ikkunasta perääni. Kun saavuin linja-autolla kotitien päähän, näin sinun juoksevan minua vastaan. Olit niin tärkeä minulle. Kuljetin sinua joka paikassa mukanani.
Muutimme kaupunkiin ja jätimme maalaismaiseman taaksemme. Saimme molemmat opetella uudenlaisen elämän.
Kerran ollessani sairaana, siskoni lähti sinua lenkittämään. Hän ei tiennyt kuinka suuri halu sinulla oli jahdata pupuja ja koska kuljit niin kauniisti hihna löysällä, hän piti siitä kiinni vain muutalla sormella. Sillä kävelyllä se citypupu sitten sattui eteenne ja sinähän lähdit ajoon hihna perässä liitäen. Sinua ei meinannut löytyä yhtään mistään, soitimme löytöeläintaloon, poliisille, radioon... usean tunnin kuluttua poliisista soitettiin, että sinut on mahdollisesti löydetty. Hihna oli jäänyt kiinni jonkun varaston taakse ja olit alkanut haukkumaan kun eräs mies oli kulkenut läheltä. Itkin ilosta kun kuulin löytymisestäsi, olin todella pelännyt menettäväni sinut.

Seuraavan kerran pelkäsin menetystä keväällä 2005, sinun ollessa kymmenen vanha. Silmäsi oli alkanut turpoamaan ja mielessäni kuvittelin jonkun kasvaimen olevan kyseessä. Eläinlääkäriin menin jo varautuen pahimpaan. Luojan kiitos kyseessä oli vain linssiluksaatio, näkösi toisesta silmästä oli mennyttä. Seuraava pelästykseni oli joulukuussa 2005, kun silmä oli surkastunut, mutta se olikin aivan normaali tapahtuma.
Syksyllä 2006 lähdimme lenkkeilemään lapsuuden maisemiisi ja fiilistelimme hirvikärpästen pujahdellessa paidan sisälle. Jotakin outoa käytöksessäsi oli, kävit haukkumaan lähestyviä lehmiä. En tajunnut silloin miksi niin teit. Mutta kotioloissa kun aloit lenkeillä törmäilemään betoniporsaisiin, ymmärsin sinun sokeutuneen kokonaan.

Taas meillä alkoi uusi aikakausi, elämä sokeuden kanssa. Ei sokeus sinua suuresti haitannut. Elit hajumaailmassa ja olit oma iloinen itsesi. Kuitenkin aika tekee tehtävänsä et ollut enää se sama nuori, josta 9-vuotiaana kysyttiin oletko pentu. Askeleesi hidastui, lenkkimme pienenevivät pienenemistään. Olit vanhus, minun ylpeyteni 13-vuotias vanha rakki! Nauroin kun ystäväni kysyi voisiko sinua kuvata Koirien hyvinvointi -dvd:lle. Olin vielä vuotta aiemmin ottanut sinun kanssasi meidän molempien iloksi (ja katsojien naurattamiseksi) tottista. Mutta ei, enää 13-vuotiaana ei sinusta ollut siihen, olit ansaitulla eläkkeellä. Mutta koska meidän ei mitään temppuja kuulema tarvinut tehdä, lupasin, että sinua saa kuvata. Nyt olen niin tyytyväinen, että sinusta on tuollainen muisto olemassa.

Kesällä kuvasimme viimeiset valokuvat sinusta. Intohimosi oli kala. Olin ostanut sinulle kuivattua kalaa herkuksi. Yllätyksekseni kala sai sinut innostumaan niin suunnattomasti että jopa juoksit saadaksesi kalaa.

Puhuin aikanaan sinulle, kuinka sinä elät 20-vuotiaaksi. Valitettavasti kuitenkin näin kuinka jalkasi pettivät kahdesti altasi ja liikkumisesi oli huojuvaa. Päätin päästää sinusta irti. Oli aika jättää hyvästit. Kuitenkin piristyit vielä yöllä ulkollessamme ja häntä heiluen vauhdilla seurasit hajuja. Sinun iloisen olemuksesi katsominen teki päätöksestäni niin vaikean. Lähtiessämme viimeiselle yhteiselle matkalle, tervehdit niin iloisesti veljeäni. Silitin sinua koko matkan. Silitin sinua, kun vaivuit uneen. Silitin sinua, kun matkasimme ystäväsi Carlon luokse. Tänä yönä nukut rippiruusut (joita olin liki koko elämäsi ajan säästänyt) vieressäsi Carlon ja Ressun kanssa. Enkelikynttilä valvoo untanne. Aamulla kun heräätte, olette taas kaikki yhdessä.

Yhteinen aikamme kesti 13vuotta 7kuukautta 25vuorokautta 3tuntia. Sinua ajatellen... Riikka

Puolitoista vuorokautta ja tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun heräsin huutooni. Ehdottomasti elämäni järkyttävin uni. Pimeä yllätti, emme ehtineet paikalle, veli oli kuollut. Uni oli niin todentuntuinen, minun oli pakko kuulla veljeni ääni. Puhelinsoitto, kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kaksi viikkoa eteenpäin, kyllä kaikki oli edelleen hyvin. Paitsi että onnistuin käräyttämään sulakkeen. No, onneksi apu oli taas puhelinsoiton päässä. Sä neuvoit mua ja pyysit soittamaan, jos tulee vielä ongelmia. Mun veli :), aina mun käytettävissä, onneksi mulla on sut. Mutta oliko sulla mut? Yritit soittaa, mun puhelin oli kiinni. Sain sut kiinni ja laitoin toisenkin puhelimen päälle, että voin vastata sulle. Me puhuttiin moneen kertaan, mut aina joku keskeytti. Sä lupasit soittaa mulle kuitenkin kohta. Mä odotin sitä soittoa, olin malttamaton ja koitin soittaa sulle, et sä vastannut.
Hetken päästä se totuus laukesi, sain puhelun kyllä. Sit sua vietiin ja kovaa, mitä mä siitä tajusin, sä olit hyvissä käsissä. Niin mä uskoin. Eihän mun unelmat voi romuttua. Ambulanssi, sairaala, leikkaus ja kaikki on hyvin, niinhän siinä aina käy. Happy End. Mä jäin odottelemaan niitä lopputekstejä ja leffan loppumista... Ja se LOPPUI. Sun elämäsi päättyi siellä leikkauspöydällä.

Miten siinä noin kävi? Kysymyksiä, ajatuksia, oletuksia, paljon asioita ilman tolkkua. Pöytä kaatui, palapelin palaset lensivät ympäriinsä. Osa niistä hukkui. Yritänkö tehdä sen palapelin loppuun? Mutta miten se onnistuu, kun kaikki palat ei ole tallella? Mä tiedän etten löydä niitä palasia enää.

Elämä, suuri palapeli, edelleen kesken.

... vai Tuusniemikö sen piti olla, mut tuli se Outokumpukin käytyä.

Tuusniemi 21.2.2009 - Päivi Eerola
Silimen Classic Delight JUN H:
"Keskikokoinen, keskivahva, selvä sukupuolileima. Hyvä pää. Kapea alaleuka. Alakulmahampailla kehnosti tilaa. Huono selkä, saisi olla suorempi. Avoimet kulmaukset. Sopiva kaula. Askelpituus jää lyhyeksi. Musta väri saisi olla mustempi. Esitetään edukseen."
Silimen Classic-Cola AVO EH:
"Keskikokoinen, keskivahva. Saisi olla lihaksikkaammassa kunnossa. Täyteläinen voimakas pää. Tilava runko. Selässä pehmeyttä. Korvat hieman kaukana toisistaan. Tasapainoiset keskivoimakkaat kulmaukset. Liian laineikas karvapeite. Keskipitkä askel. Esitetään edukseen."

Erittäin mielenkiintoinen ja avartava matka. Tuliaisina kaksi nauhaa, paperilappusta ja suunnaton väsymys. Näyttelypaikalla oli ainekin yksi kappale trikkejä, jota ei väsymys painanut. Trikki oli täynnä energiaa ja hyvin villillä päällä. Kehässä juostessa olisi ollut niin kiva leikkiä ja pomppia, ei siis minun mielestä ja siksi yritin hillitä Deliä. Kamalaa katseltavaa se juoksuttaminen, mutta toisaalta varmaan hyvin viihdyttävääkin. Jälkikäteen myhäilin pikkukullan leikkisyydelle. Oli se kuitenkin niin ihana nähdä Deli iloisena. (Liika kuitenkin liikaa ja toivon parin viikon kuluvan erittäin nopeasti. Delillä päällä ensimmäiset juoksunsa eikä se ole päässyt purkamaan vapaana juoksemalla suurta energiaansa.)
Toinen hoo Delille siis tippui, mut sininen nauha sopiikin koiralle, joka koitti ennen kehää naamioitua merleksi kellimällä pölyisellä lattialla.

Classicin hurmurin kiharat saivat tuomarin näkemään punaista. Tärkeintä kuitenkin, että omistaja oli vihdoinkin tyytyväinen miten sai koiransa seisomaan kehässä. Ei nameja, ei suuria ongelmia :). Ja kirotut korvatkin pysyivät hyvin, kun koiran tarkkaavaisuus oli kehän ulkopuolella tapahtumissa. Mitä tästä opimme... Riikka, älä häiritse Classun suoritusta! Tea olisi tuon varmaan sanonut jo kesäisten agitreenien perusteella :P.

Tämä alkaa mielessään miettimään kuinka ei-lihava pienehkö koira voi painaa paljon, jos sillä ei ole lihaksia. Tosin näillä aivoilla ei asiaa saada ratkaistua kuitenkaan. Siispä kerron, et tää kävi Mehu Leskistä tapaamassa jonkun kaupan vieressä, mutta ei tajunnut koko asiaa, kun jutteli erään Tean kanssa puhelimessa silloin. Ne aivot, ne aivot, ei sinne mene enempää informaatiota kuin on korvia.

Suuret kiitokset Ellalle Delin kuvasta!

Turku KV 24.1.2009 - Tina Permo, Ruotsi

Silimen Classic Delight: JUN ERI4
"Normal huvud och uttryck. Korrekt bett. Bra ögon och öron. Utm hals, överlinje och krop för åldern. Korrekt svans. Väl vinklad. Bra pälskvalitet. Rör sig med bra steg. Utm visad."

Silimen Classic-Cola: AVO EH
"Bra huvud och uttryck. Korrekt bett. Bra ögon. Öronen kunde bäras vackrar. Utm hals, överlinje o krop. Korrekt svans. Väl vinklad. Är inte i pälskondition. Har för lockig päls. Rör sig med bra steg längd."

Suunnitelmat muuttuivat ja päätin leikkiä hengelläni, eli esittää itse koirani. Aamulla aikaisin siis suunta kohti Turkua. Luulin olevani ainoa, jolle päivässä oli haastetta. Valitettavasti haastetta oli Delilläkin. Deli oli iloinen kun menimme messuhalliin. Lähestyessämme colliekehää näkyi joka puolella kultaisianoutajia. Deli muisti samantien viime syksyisen kultsun hampaisiin joutumisen ja teki jarrutuksen. Sen jälkeen Deli oli epäilevä koko ajan, koska mistä vain voi tulla kultsuja. Lähellämme oleviin kultsuihin Deli pääsi tutustumaan ja oli rentoutunut niiden seurassa. Mutta muutoin "isot vaaleat" aiheuttivat epävarmuutta. Aikansa se tulee viemään, että Deli pystyy kultsujen keskellä olemaan oma itsensä.

Voitto meille oli kuitenkin se, että uskaltauduin itse kehään ja Delikin sai uusia kokemuksia kultsuista. Harjoitukset jatkuvat, nyt mainoskatko.

Lahti 18.1. 2009 - Tapio Eerola

Silimen Classic Delight JUN H
"Mittasuhteiltaan hyvä. Otsapenger aavistuksen voimakas. Korvat ok, pienet silmät. Hyvä rintakehä ja kulmaukset. Sopiva raajaluusto. Litteät käpälät. Takaraajat kiertyvät seistessä ulospäin. Liikkuu jäykästi ja tehottomasti takaa."

Silimen Classic-Cola AVO EH
"3-v. Hyvä pään kiila. Kevyesti taittuvat korvat. Kevyehkö kuono. Hyvä rintakehän vahvuus ja kulmaukset. Turhan pitkä lanne, mikä tekee mittasuhteista pitkän. Litteät käpälät. Runsas avoin turkki. Liikkuu pitkin askelin puutteellisella teholla."

Hieman yllättävä oli molempien koirien tulos. Liikkeiden osalta en pysty mitenkään allekirjoittamaan arviota. Ehkä koirat eivät ihan parastaan vetäneet, mutta oikeasti molemmilla on erinomaiset liikkeet. Joku kaunis kevät/kesä/syyspäivä kun on ulkonäyttely, saa ko. tuomari tuomaroida uudelleen tyttöjen liikkumista.
Tänä vuonna halli oli aivan järkyttävässä pölyssä. Aiempina kertoina en ole sitä huomannut tai sitten olen ollut siinä hallin siistimmässä päässä. Tällä kertaa oli oikein kunnon pölykasoja ympäriinsä. Delin pienet silmät kärsivät ajoittain todella paljon pölystä. Raukka räpsytteli silmiään välillä todella surkeasti ja luultavasti se on vaikuttanut liikuntaan ja muuhun esiintymiseenkin epäsuotuisasti. Mutta tuossa pölynkestämisessäkin on koirakohtaisia (silmäkohtaisia) eroja. Classic oli samoissa tiloissa, eikä pöly aiheuttanut sille sellaisia ongelmia.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä mieltä naapurivaltion edustaja on viikon päästä kaksikosta. Urheasti Sigitius lähtee taas kehään pyörimään ja pelastamaan minut järkytyskuolemalta. Kiitos tästä päivästä myöskin Sigge! Urheellisesti kuuntelit pälätystäni ja jännittämistäni taas tänään.