IRC-Galleria

- 'Rami on'-haulla tuli Googlesta seuraavaa :

1.) Rami eli kiinanruoho on trooppisen ja subtrooppisen alueen nokkoskasvi, joka saattaa kasvaa jopa 3 metrin mittaiseksi.

2.) Johanna ja Rami on valittu Tangomarkkinoilla peräti kahtena peräkkäisenä vuonna Tangon kuninkaalliseen kaartiin.

3.) Rami on käytettävissä jalostukseen rajoitetusti: Silmät ja polvet on oltava tutkittu nartulla ja pennut täytyy rekisteröidä.

4.) Joskus Rami kuitenkin haluaa pitää hauskaa ja alkaa "riehumaan" karsinassa. Sen takia ori sidotaan aina kiinni.

5.) Syksyllä 2005 Rami Urho oli uudessa tilanteessa. Hän oli tehnyt Ifissä lähes yhdeksän vuotta työtä, joka liittyi hänen juristin asiantuntemukseensa.

6.) Rami on aina varovainen narttujen suhteen eikä taatusti yritä käydä päälle.

7.) Nyt Rami on puhelinmyyjä, joka tarjoaa epämääräisiä eläkevakuutuksia ihmisille. Sitä ennen Rami on ollut kahdeksan kuukautta työttömänä.

8.) Rami on luonteeltaan rohkea, vilkas ja iloinen. Se onkin hyvin helppo saada. Ramin lempi asioita ovatkin ruoka, käpyjen viskely ja juokseminen.

9.) Rami on RotuRace 2006. Tehtävänä oli juosta vieheen perässä 80m. Rami juoksi ajan 10,76 sekuntia.

10.) Tänä päivänä Rami on kitaranero. Vähäeleinen ja hiljainen.

....mennäänkö naimisiin?<3
http://www.kapylanpallo.fi/images/uploads/p92_rami2006.JPG

Jousimies
23.11-22.12
Olet optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, sillä olet täysin lahjaton. Suurin osa jousimiehiä on alkoholisteja tai huumausaineiden käyttäjiä. Muut pitävät sinua NAURETTAVANA.

Tämä selvä.
http://www.geocities.com/twiggyspage/masentavin.html

Irlannin bussit.
Gotta love em<3
Matka pikkukylä Dundalkista isoon cityyn, Dubliniin, alkoi loistavasti, suunta vain 5 eukkoo.
Liian hyvää ollakseen totta?
No, tietysti, sehän on selvä, pitihän se arvata että touhuun on koira (tai kaksi) haudattuna.
Bussi tärisi ja piti mekkalaa kuin partateriä paskantava kulkukoira.
Edellisen päivän omeletin sisällä pitäminen kävi työstä ja paskattikin armottomasti.
Ei vessaa, luonnollisesti.
No, puolentunnin odottelun jälkeen päästiin matkaan.
Bussi oli ihan kiva, turkkilaiseksi saunaksi.
Ulkona oli jotain +13 mutta dösässä puntari pompsahti plus viiteenkymmeneen, pystyin kusemaan edessä istuvan korvaan ilman että yksikään pisara osui perille ennen kuin muuttui höyryksi.
Mahtavaa, onneksi vain kaksi tuntia mikroaaltouunia.
Päästiin motarille ja kuin ihmeen kaupalla bussista löytyi ilmastointi: Ikkuna auki.
Pysähdyttiin.
Lauma irlantilaisia pissiksiä hyppäsi kyytiin, so not.
Alkoi korvia ja päätä vihlova käkätys ja nauraminen.
Pääni oli haljeta enkä voinut ajatella mitään muuta kuin joukko murhaa, mutta edellispäivän ryyppäys oli vetänyt minut ameebaksi enkä pystynyt liikauttamaan sormeanikaan.
Bussi pysähtyi.
Perillä, at last.
Puolentunnin yrjösessio bussipysäkillä.
Pubiin paskalle ja kuuntelemaan paikallista balalaikkaorkesteria.
Kuusitoista tuoppia ja sammuminen paskaselle lattialle pöydän alle.
Korvaamatonta.
Suosittelen lämpimästi, ensi vuonna uudestaan<3

Kyllä ulkomailla osataan juhlia:
'Thaimaalaiset häät päättyivät ikävästi, kun eräs vieraista sai päähänsä juhlistaa tilaisuutta ampumalla ilmaan.
Ikävä kyllä hän osui omaan päähänsä ja kuoli siihen paikkaan.'
Varsinainen virtuoosi, mutta järjestipä morsiusparille jotain ikimuistoista joka ei ainakaan unohdu kaappiin pölyttymään heti juhlien jälkeen.
Muistan kyllä jotain vastaavaa tapahtuneen omissa häissänikin tuossa kymmenisen vuotta sitten, aika hilpeää näin jälkeenpäin ajatellen...
Ai mitäkö?
No, köyhänä poikana järjestin tietysti itse hääni yksiössäni Keuruulla, pappiakaan en tilannut vaan suoritin maisterin paperit postimyyntikatalogin takasivulta leikkaamani kupongin välityksellä suoraan Anttilasta käsin, ja häävalssinkin hoilasi siihen aikaan kuistini alla asunut, nyt jo edesmennyt (rauha hänen rievuilleen) hampaaton kadunmies, jonka nimeä en muista, enkä oikeastaan välitäkään.
Any how, kaikki meni loistavasti siihen asti kun silloinen tuleva vaimoni, nyt jo edesmennyt (saatanan akka, palauta mun kenkälusikka!) ilopilleri, saapui hartaaseen tilaisuuteemme ennen aikojaan ja näki miten hienosti olin kaiken järjestänyt ja sekosi ilosta niin että ampui minua leikkisästi ohimoon.
Ei ollut eka, mutta valitettavasti vika kerta, sillä jostain syystä hän tämän tehtyään juoksi naapurin koiran perässä bussin alle huutaen jotain lentävistä lihapullista enkä hänestä ole sen koommin kuullut.
Jos joku tuntee, saa kertoa terveisiä että kotiin ei ole tulemista.

Luinpa bussipysäkillä aikani ratoksi paikallista uutislehteä ja huomasin kiintoisan artikkelin :
[ RÄJÄHTÄVÄT ORAVAT RIESANA KONTULASSA!
Keskiviikkopäivän aikana tuli pelastuslaitokselle useita huolestuneita soittoja pihalta kuuluvasta paukkeesta, joka lähemmän tutkimuksen jälkeen osoittautui räjähteleviksi oraviksi.
Pauke on jatkunut tähän päivään asti.
Tutkimusta johtava vanhempi konstaapeli Reijo Tohvanainen on ymmällään :
“En ole koskaan aikaisemmin urani aikana törmännyt tällaiseen ilmiöön, kyllä tämä on nyt jotain pääpirun metkuja tai henkimaailman juttuja, manaajahan tänne tarvitaan, satanistit saatana!”, selvästi jo pikkuhiljaa järkensä menettänyt konstaapeli laukoo.
Myös eläinsuojeluyhdistyksen ylijohtaja, Aimo A. Nahkanen, on asiasta ymmällään :
“Kyllä tämä on ennennäkemätöntä.
Räjähteleviä oravia.
Nyt voin sanoa nähneeni ja kuulleeni kaiken.
Onneksi nyt on jo saatu tietoomme todennäköisin syy oravien räjähtelyyn, eli olemme oravien jäänteistä löytäneet rusinoita ja mitä ilmeisemmin jäämiä simasta, hullua eikö?
Kuka sairas ihminen tällaista harrastaa?
Juottaa oraville simaa?
Kyllä tämä menee yli ymmärryksen”.
Myös paikallisia asukkaita asia puistattaa :
“En enää uskalla nukkua, säikähdän jopa omaa pieruani niin että kusen öisin housuihini ja mammahan se joutuu siivoamaan kun minulla on tämä selkäkin.” - Martti 67v, eläkeläinen, kertoo kauhutarinaansa.
Poliisi ja eläinsuojeluviranomaiset tutkivat tapausta ja ilmeisesti ilmiö on herättänyt kiinnostusta myöskin Greenpeace-järjestössä.
Asiasta tiedotetaan lisää kun tilanne sallii. ]
Hah!
Oppivathan perkeleet pysymään poissa parvekkeeltani ja olemaan juomatta minun puolikäynyttä simaani, saatana!

What if?

Selvittyäni nipin napin tullimiehen hellävaraisesta käsittelystä ja vältettyäni ananaksensalakuljetus syytteet, matkani tyssäsi portilla muotoseikkaan nimeltään passi, jota minulla ei tietysti ollut kun en tajuttomana kaappaukseni yhteydessä ollut sitä tajunnut mukaani napata.
Matkustajakoneeseen minulla ei siis ollut mitään asiaa.
Onnekseni lentokenttää ei vartioitu turhantarkasti ja pääsin kuin pääsinkin livahtamaan sinitarralla ja jeesusteipillä paikkailtuun koinsyömään rahtikoneeseen.
Kömmin lähimpään ruumassa olevaan laatikkoon ja suureksi ilokseni päädyin parinkymmenen kuolleen paviaanin kanssa viettämään mukavaa kotimatkaa metri kertaa metri olevassa koirankopissa.
Lento kesti ikuisuuden ja koneemme taisi pudotakin muutaman kerran matkan aikana, mutta pääsin kuin pääsinkin kotosuomeen korkeasaaren paviaanilinnaan.
Vietettyäni tovin apinoiden kanssa kirppuja syöden ja kuningaspaviaanin raiskausyrityksiä vältellen, päätin palata takaisin Itä-Helsingin ihmeitä täynnä olevaan ilmapiiriin hinnalla millä hyvänsä.
Laadittuani parin paviaanineidon kanssa pakosuunnitelman jonka panimme täytäntöön kello kolme aamuyöllä kuningaspaviaanin raiskatessa puolustuskyvytöntä kantoa, pääsin kuin ihmeen kaupalla uimaan korkeasaaren vastarannalle.
Paviaanineitokaiset eivät olleet yhtä onnekkaita, heidät ammuttiin korkeasaaren rantaan kun he pysähtyivät leikkimään sorsien kuivilla kakkakikkareilla.
Tirautin heidän muistolleen yhden krokotiilinkyyneleen ja juostessani invataksin alle mietin elämääni ja kaikkea sitä mitä olin sen aikana saavuttanut, ja koska saavutukseni eivät olleet kovinkaan hurjia, tajusin että vielä ei ollut aikani mennä.
Valitettavasti invataksi ajoi kahtasataa ja kuski oli kännissä, eli väistäminen oli mahdotonta. Silmissäni sumeni ja heräsin kreikkalaisesta salaatista fetajuustot silmieni alla ja yltä päältä oksennuksessa joka ei ollut omaani.
Pakko lopettaa ryyppääminen.

Simo-Kalle kaatui maahan, sätki, tärisi, vaahtosi ja poistui baarista ruumispussissa. Oi että, Simo-Kalle on aina ollut aito show-mies, aina pitää olla näyttävimmät lähdöt! Hurraa, Simo-Kalle!

Vietettyäni tovin kokovartalokipsissä italialaisessa sairaalassa, pääsin viimeinkin suunnistamaan kotia kohti mehevä sairaalalasku takataskussani.
Matkani ei kuitenkaan alkanut kovin riemukkaissa merkeissä, sillä sairaalan aulaan tullessani näin pihalla lauman vihaisen näköisiä kettutyttöjä heiluttelemassa kylttejä joissa luki iskulauseita kuten ‘Free Willy’ ja ‘Kill the animal rapest’ , ja olin aika varma että kyseiset ihmiset olivat tulleet varta vasten minua vastaanottamaan, mutta eivät nimikirjoitusta pyytääkseen.
Sairaalassa oli kuitenkin takaovi, josta vähin äänin luikahdin rotanlailla ulos ilman että yksikään maailmanparantaja tajusi kiinnittää minuun minkäänlaista huomiota.
Lentokentälle ja koto Suomeen oli päästävä, mutta jalkapatikassa kentälle olisi ollut ainakin päivän matka (näin minulle huonolla venäjällä kerrottiin), joten kävely ei tullut kysymykseen.
Sairaalan takapihan roskakatokseen nojasi hylätyn näköinen ruosteinen tandemi ilman satulaa, ja olin aika varma siitä että tämä oli selvä merkki Herralta joka mitä ilmeisemmin halusi minun pääsevän kotiini jatkamaan iänikuista tuskien taivaltani.
Se paskiainen.
Anyway, hyppäsin tandemin kyytiin ehkä liiankin innokkaasti, ja jo valmiiksi herkkä takapuoleni huusi hunajaa tandemin nytkähtäessä varovasti liikkeelle loivaan alamäkeen.
Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja suureksi ilokseni huomasin että mokomassa härvelissä ei ollut jarruja lainkaan, joten suljin silmäni ja jännityksellä odotin mitä elämä tuo tullessaan(tai mennessään).
Onnistuin ajamaan kahden koiran, neljän mummon, seepran ja pantomiimikon yli ennen kuin matkani pysähtyi torin laidalla olevaan hedelmäkojuun.
Koska pyöräily osoittautui hengenvaaralliseksi, vaapuin loppumatkan lentokentälle ananas perseessäni huonoa tuuriani manaillen.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan onneni oli hylännyt minut.

Tuhlattuani kolme tuntia elämästäni olemattoman paskahuussin etsimiseen, palasin pettyneenä delfinaarioon etsimään ämpäriä.
Vartija oli vaihtunut, eikä tämä uusi ollut sen valppaampi kuin edellinenkään, näytti olevan syvästi unten mailla hänkin koska ei ainakaan perään huudellut kun marssin hänen koppinsa ohi ja hyppäsin portin yli altaalle johtavaan portaikkoon.
Kesken hyppyäni vartija päästi kumahtavan, happaman pierun, jonka korvia repivää ääntä säikähdin niin, että laskeutumiseni portin toiselle puolelle ei sujunutkaan ihan niinkuin piti, vaan meni pitkäksi.
Mäjähdin polvet edellä portaikkoon ja mursin äänistä päätellen vähintäänkin jokikisen luun kehostani pyöriessäni portaita alas.
Onnekseni kipuaistimukseni olivat minimaaliset, kiitos noin sadalle kilolle sieniä ja tankkerilliselle liuottimia joita olin nauttinut vuosien varrella, enkä alas päästyäni pyörtynyt vaikka hiukan heikottikin.
Satuin altaanreunalle tietysti kesken kiihkeimmän esityksen eikä paskakaan enää pysynyt suolessa, vaan kaikkien suureksi iloksi ja hämmästykseksi ripuloin verta ja suolenpätkiä suoraan temppuja tekevän delffiinin päälle.
Huuto ja pakokauhuhan siitä syntyi.