IRC-Galleria

Osasin aika hyvin arvioida omien tuntemuksieni kehityksen Tampereelle muutettaessa. Ensin olin ylimalkaisen innostunut aivan kaikesta ja tunsin oloni itsetietoiseksi ja tomeraksi missä tahansa tilanteessa. Minusta tuntui, etten ollut pariin vuoteen ollut yhtä monen ihmisen kanssa yhteyksissä kuin olin heti Tampereelle tultuani. Olin oman tieni kulkija, voittamaton ja murtamaton vahva persoona, joka eli omaa elämäänsä omalla tavallaan, omaan aikaansa, omissa paikoissaan. Tunsin yhteyttä tuntemattomiinkin ihmisiin ja minusta tuntui, että kaupunki oli jollain tavalla ottanut minut heti jäsenekseen.

Nyt kun on mennyt noin kuukausi, innostukseni on laantunut enkä enää tunne oloani voittamattomaksi. Arvelin ennen muuttoa, että epävarmuuteni alkaa korostua alkuinnostuksen jälkeen, kun huomaan joutuvani itse kestämään ja käsittelemään arjen realititeetit ja persoonassani edelleen vaikuttavat kompleksit sekä itsetunto-ongelmat, asuimpa sitten Huittisissa tai täällä. Muutto ajoittui ihmissuhdesotkujen raskaimpaan aikaan ja jouduin käsittelemään useita murrosvaiheita yhdellä kertaa.

Minulla on tapana sysätä asioita syrjään ja vain olla miettimättä niitä. Se toimii aikansa, mutta käsittelemättä jääneet asiat kasautuvat komplekseiksi, jotka sitten ilmenevät moninaisilla tavoilla eri elämän osa-alueilla. Toisaalta olen luonteeltani optimisti ja sisäinen ääneni kertoo aina kaiken järjestyvän ja vieläpä lopulta hyvin. Tiedostan kuinka minun pikkumaiset identiteettiongelmani ja pinnalliset epävarmuuteni ovat niin mitättömiä asioita omankin hyvinointini kannalta ja miten voisin keskittää huomioni niin paljon suurempiin ja tärkeämpiin asioihin, kuten vaikkapa juuri toisten hyvinvointiin. Tunnen silti, etten pysty saamaan henkistä potentiaaliani ja auttamishaluani käyttöön ellen ole ensin sinut itseni kanssa. Lähestyn luultavasti asiaa väärästä kulmasta ja siksi epävarmuudet vain korostuvat. Haluaisin voida ajatella laajemmin, mutta jään silti kiinni itsekeskeisiin haluihin.

Olen aina tiennyt, etten ole kovinkaan varma itsestäni, vaikka persoonani vaikuttaakin sosiaalisissa tilanteissa vahvasti. En saa tarpeeksi voimaa arvoistani ja mielipiteistäni, sillä en useinkaan toimi niiden mukaan. Ne tuntuvat minulle läheisiltä, mutta silti mieluummin haen hyväksyntää ja huomiota itselleni kuin autan ja jaan aikaani toisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, johon siihenkin olisi täällä Tampereella niin lukemattomia mahdollisuuksia. Heitä näkee joka päivä kadulla esittelylappuineen ja ennen kaikkea motivoitune katseineen. Heidän silmissään on auttamisen kipinä ja he ovat pikkumaisuuksien yläpuolella. Sellainen on kaiken muun positiivisen lisäksi vielä uskomattoman viehättävää.