IRC-Galleria

The Office - Jouluspecial! Hei, te ihmiset, jotka ette ole nähneet brittiläistä Office -sarjaa, tulkaa lainaamaan minulta molemmat tuotantokaudet sekä jouluspecial, joka sisältää kaksi sarjan hulvattomimmista jaksoista. Siinä toimiston entinen pomo, säälittävä egoisti, täysin todellisuudesta irtaantunut David Brent on aloittanut vielä surullisemman uuden uran viihdeteollisuudessa. Brent on kokonaisuudessaan inhimillinen hahmo, sillä hänen läpinäkyvän itsensä korostamisen takaa tulee alituisesti esiin järjetön epävarmuus, joka ohjaa Brenttiä niin toimistossa kuin Brittiläisen minikylän Sloughin räkälöissäkin. Hän hakee hyväksyntää ja arvostusta niin kovasti, että unohtaa miksi ylipäätään haluaa sitä. Pullea, surkeasti ihmisiin samastuva David tahtoo oikeasti vain huomiota ja paikan muiden joukossa. Kenestä ei voisi sanoa samaa.


Basic Instinct. Elokuvan Hitchcock-mainen ote jaksaa aina yllättää ja herättää ihailua. Erityisesti takaa-ajot, kuvaustyyli ja älykäs dialogi muistuttavat minua ainakin lapsuusajan painajaiselokuvasta, Vertigosta. Musiikki luo koko elokuvan ajan kestävän maagisen uhan tunnelman, joka ei herätä iloisia fiilareita, mutta silti niin herkullisia säväreitä, kun usko ihmisiin alkaa elokuvan edetessä järkkyä. Pihdeissään pitävä seksuaalinen vire on jotain eläimellistä ja raadollista. Douglasin ja Stonen välinen intohimo kehittyy haluksi, himoksi ja tunneleikiksi, jossa mies jää laskelmoivan naismielen koukkuun. Itsehän en halua tehdä sukupuolistereotypioita, mutta Stonen äärimmäisen feminiininen älykkyys ja samalla niin tyhjä ja kylmä asennoituminen tuntuvat pelottavilta ajatuksilta suhteilevalle pojalle. Systemaattinen laskelmointi tuntuu niin ilkikuriselta ja välinpitämättömältä, etten yhtään ihmettele miten esimerkiksi kaverini Niklas sanoi, ettei halua katsoa elokuvaa, sillä ei pidä sen synnyttämistä viboista.