IRC-Galleria

Katso
Viikkoko siitä on?
Siitä kun edellinen elämä loppui?

Vai onko se
vain omaa kuvitelmaa
Vieläkin maailma pyörii,
ei se mihinkään muuttunut,
ja ihmiset jatkaa elämäänsä,
nekin,
joita et enää edes muistanut.
Ehkeivät ne toisetkaan
ole sinua hylänneet.

Eilen olit illan kotona
muka kiireisenä, muka väsyneenä
samalla kuitenkin tietäen:
"Tuolla jossain ne juhlivat.
Sinne minäkin voisin tunkeutua."
Vaan eivät ne sinua kysele.

Tahtoisit palata,
aloittaa uudestaan,
tehdä paremmin,
kokea jälleen,
muodostaa juuret,
hankkia enemmän muistoja,
saada toisen mahdollisuuden.

Vaan nyt olet tässä,
missä sinun täytyy
tehdä valintoja,
tarttua mahdollisuuksiin,
sitoutua,
suorittaa,
muuttua aikuiseksi,
rakentaa elämäsi itse.

Tästä eteenpäin lisää
muuttuvia elämäntilanteita,
vakiintuvia parisuhteita,
sosiaalista luokkajakoa.
Kaikki on niin vakavaa.
Mutta vielä on niitäkin,
jotka elävät kuin sinä.

Miksi valittaa,
kun kaikki ovet elämään ovat auki
ja vielä löytyy joku,
jonka kanssa kumota tuoppi
ja suunnitella yhteisiä toimia,
kun aika ja intressit osuvat yhteen

Kohta tulee kevät
ja valoisat illat,
ja saat valkolakin,
ja näät vielä kerran nuo toiset.
Sitten tulee kesä,
ja tulevaisuus odottaa
- ainakin jonkinlainen.

Ethän kuole vielä pitkään aikaan.

kiirepaniikkitenttikeskiviikkonakirjotuksetkohtakaheksankappalettaruotsiakorvaavatehtävä
matikkafysiikkamitätolleäikälletehäänpakkolukeeosatakaikkikoskabaariinääääh

Alotin sit lukemisen, ja nyt on ihan saaterinmoinen kiire koko ajan... muka. Kiva kun ruotsin tentti on melkein ekana ens viikolla ja fysiikan tentti just ennen kirjotusten alkua. Kirjotuspäivät menee sitten just toisin päin. Sama se kai, kunhan tulee jotain luettua, mut kaikkee muutakin pitäis keretä täs. Ei auta kuin hengittää syvään ja keskittyä siihen, mitä pitää tehdä Tänään. Sekin on kyl aika lohdutonta kertomaa, jos vielä kuvittelen ehtiväni illalla johonkin. Joku suhteellisen hyväkin syy olla viikonloppu himassa?

Ja tauko päättyi... takaisin ruotsinkappaleiden pariin. Sit viel saksaa ja vois tota fysiikkaakin joskus alotella... urgh...

np. Apulannan uus...

Ei vainen, onhan mulla tääl sentään yli 16 astetta sisällä. Ei se viel niin kylmä ole, että viittis perehtyä noiden patterien toimintaan. Lievästi kipeenä oon kyl jo ties monetta päivää. Se on muuten mielenkiintosta kun autosta jäätyy ikkunat - sisäpuolelta. Jotenkin outoa raapia sitä jäätä auton sisään samalla kun rukoilee puhaltimelta ees vähän lämmintä.

Saatiin sitten eilen tuo auto vihdoosta viimein leimaan. Läpimädän takapöntön tilalle oli vaihdettu uutta putkistoa, eikä muustakaan ollut sanomista. Olikin sitten semmonen ilta että jos hetkeks tuli jostain himaan niin kohta taas kyseltiin että jos pystyis sinne ja sinne. No, vaihteeks sellastakin, vaihtelua kotona istumiseen jollon ainoa kontakti ulkomaailmaan on mese ja galzu. Metron teinix-bileet osasin sentään jättää väliin. Fiksu päätös?

Kirjotuksiin reilu 2 viikkoa, ens viikolla alkaa tentit. Ei taho!

Jos jotain haluaa, niin pitää tehdä jotain sen eteen. Entäs jos ei osaa haluta mitään? Ei uskalla haluta mitään niin paljon, että ottais riskin tai kärsis sen puolesta. Kohta esim. pitäis tahtoa johonkin opiskelemaan, ja suureen osaan niistä paikoista ei jumalavita pääse, jos ei tosissaan tahdo tehdä töitä sen eteen. Olis varmaan hienoa olla fatalisti: Ei tarttis tahtoa yhtään mitään, jos kaikki kerran on säädetty valmiiks.

Koulu ei enää sanele, mitä mun pitäis tehdä. Nyt olisi pakko määrätietoisesti tahtoa jotain. Muuten tullaan siihen tilanteeseen, että ei voi enää tahtoa mitään vaan päätyy sinne minne päätyy. Ilman tahtoa ei voi tulla yhtään mikskään. Ja sitähän EN tahdo.

Alotetaan vaikka siitä, että tahdon raivata tän kotona olevan kaaoksen ja kattoa lukemishommat valmiiks tämän illan aikana.

Poistin hätäpäissäni edellisen abiristeily-raportin. Se oli turhan pitkä, ja vasta nyt alkaa todella tuntea sen, mikä siitä reissusta teki niin erityisen. Koko viikko on ollut aikamoista myllerrystä.

Penkkareista jäi aavistuksen vaisu fiilis. Jotenkin siinä oli semmonen meininki, että toistettiin vaan vanhoja kliseitä. Ainakin oma asu oli loistava (sitä Vader-kypärää haettiin maanantaina Tampereelta asti), vaikka vähän oli näkövaikeuksia. Puheestakin sain kiitoksia. Jotenkin saatiin se liukas kuorkkiajelukin hoidettua, vaikka toisessa autossa olikin ulospäin parempi meininki.

Sitten SE abiristeily. Yleisesti: oikein hauska reissu ja hyvä meininki. Kaikkea ei yhdellä risteilyllä ehdi, mutta huonomminkin olis voinu mennä. Join ja heiluin koko yön, mitä nyt aamiaisen jälkeen tuli nukuttua tunti kaverin hytin lattialla. Apis veti vauhdikkaan setin, loppupuolelle ois kaivannu jotain fiilistelyä. Aamuyöstä meininki vähän hiipui, eikä ainakaan omaan tietoon tullut mitään koko koulun mahtibileitä kenenkään hytissä. Naisseikkailut rajoittui siihen, että puheiden mukaan tein vaikutuksen pariin valvojaan buffetissa. Ironista kyllä, se ei ole ollenkaan uutta.

Mutta mitä höpisen erityisyydestä? Ensinnäkin risteilyksi siellä taisi olla aika uniikki meininki: parituhatta abia juhlimassa ilman pahaa karmaa. Muutamien sellaisten kanssa tuli juteltua mukavia, joihin ei oo koulussa niin ollu yhteydessä. Muutamille tuli myös aamun puolella avauduttua. Mutta, kuvitelkaa: Mukana ne ihmiset, joista valtaosan on jotenkuten tuntenut yläasteelta tai kauempaakin, sellasia jätkiä jotka on ollut lähinnä vakituista juttuseuraa koulussa. Ja nyt, niiden ihmisten kanssa tanssimassa nostalgisia eurodance-hittejä yökerhossa. Niiden jätkien kanssa laulamassa pubissa täydestä sydämestä Viidettätoista Yötä ja muita ikivihreitä. Niiden jätkien kanssa hyppimässä Apiksen keikalla, niiden ihmisten kanssa tanssimassa sohvilla ja hyppimässä letkana klubin läpi. Joistakin paljastui ihan uusia puolia.

Pian tiet joka tapauksessa eroaa. Miksi tämä tapahtui vasta nyt? Tosin eron hetkellä yhteishenki on usein paras, sen oon oppinu isoshommista. Toivottavasti jatko-opinnoissa kuitenkin hoidetaan tämä porukan tutustuttaminen bileissä paremmin. Viikonlopun oon juonu ja pyrkiny jakamaan kuvia ja juttelemaan porukan kans netissä. Huomenna pitäis taas löytää se tatsi lukemiseen ja muuhun elämiseen, jos ei joku delirium vie mennessään. Äsken ainakin oli takki aika tyhjä. Koulu loppui, mutta elämä jatkuu. Ja tunnen itseni paremmaksi jätkäksi kuin aikoihin.

Kiitos kaikille mukana olleille, te teitte tästä hienon lopun!

- Turbo(emo)Marsu

Eikös oo aika ristiriitanen sana toi lukuloma? Mut njoo, jotain yleishyödyllistä tässä pitää ruveta näpertään. Juhlimisputki tuskin jatkuu onnistuneesti enää tästä, ja eilinen metroilta palautti aika hyvin todellisuuteen. Onko tässä kaupungissa yhtään "menomestaa", jossa ois oikeesti mukavaa?

Ei koulua enää päivääkään. Hip hei kun tuntuu tylsältä...

np. Brother Firetribe - Valerie

Vähiin käy ennen kuin loppuu, lukio nimittäin. Ilmassa alkaa olla oikeasti lähtemisen meininkiä... Huomenna ei periaatteessa mikään velvoita koululle, illalla potkiaiset ja torstaina penkkarit & risteily... Loppuarvosanoja pukkaa ja viimesetkin pakolliset tuntuu järjestyvän kuntoon. Yo:sta on jo tekstitaidot ja kuuntelut tehty, sanotaanko nyt että ei ne ihan mettään menneet mutta pelottaa ällämahdollisuuksien puolesta... valmistamautumatta kun mentiin. Ehkei kuuden ällän juhlat oo tässä mikään pääasia, saattaapi vaan jäädä kaivelemaan, jos kirjotukset menee alle oman tason...

Tänään saksan kuuntelun jälkeen jäin muun porukan kans valmisteleen postereita, lakanoita ja muita torstaiks. Tuli pitkästä aikaa sellanen yhteenkuuluvuuden tunne, vähän kuin vanhojenpäivänä. Yläasteen juttujakin muisteltiin ex-luokkalaisten kans. Onhan se muuallakin huomattu että yhteinen kiva ja kokemukset yhdistää porukkaa paljon paremmin kuin joku arkirutiini. Ja nyt siis OMG tämä ikäluokka (suurin osa) hajaantuu kuka minnekin.

Valheellista nostalgiaahan se on, kun kaiken loppuessa itketään että "se oli niin hienoa ym. ym.". Mut käänteli sitä näin taikka noin, tämä on ollu paras "työpaikka" mitä meikäläisellä on ikinä ollu, olkoonkin et viime vuonna en meinannu jaksaa edes käydä siellä. Ja porukka... no olihan tuolla paljon tuttuja, milloin kenenkin kanssa sai istua kurssia ja jaaritella. Mihkään vakioporukkaan en päässy tai menny, tällainen kun oon. Välillä kaikki pisti ärsyttään mut parempi sekin kuin himassa yksin istuminen. Enää ei ole mielenkiintosia koulupäiviä, helppoja koeviikkoja sun muuta - eikä sitten sen puoleen sitä väsymystä, turhautumista ym... Tässä ollaan eikä muuta voida, tehdään tästä finaalista hieno ja itketään sit vaikka laivalla, jos ei parempaa menoa löydy.

Miten oisin tämänkin ajan voinut paremmin käyttää... taitaa se silti olla paras laatuaan, joka minulle on annettu...

Lupasin eilen, että jos jotain hyvää tapahtuu tänään, niin merkkaan sen ylös... jos asioista vaikka löytyis se toinenkin puoli:

- Tänään oli hieno talvipäivä taas kerran. Pakkastakaan ei ollut edes 20 astetta, että suht leuto keli oli. Lämmitysropleemat ja lämpimän veden puute tullaan muistamaan lämmöllä sitten kesähelteillä.

- Matikan koe meni yllättävän hyvin vähästä lukemisesta huolimatta... aika perustehtäviä niistä aiheista, joita osasin. En viel oo ainakaan keksiny, mitä oisin tehny väärin, mut ei noista todennäkösyystehtävistä koskaan tie. Nyt on se viimenenkin kirjotuksiin vaadittava kurssi pois alta.

- Äikän viimehetken kertauksessa sain elintärkeitä vinkkejä huomiseen tekstitaidon yo:hon... kyllä siitä hyvä voi tulla, kun kunnolla tehään. Nyt illalla voin katella töllöä ja kertailla juttuja kaikessa rauhassa. Karatereenit jäi kyl väliin, mut oonkin aika kuitti

- Viime aikojen paska fiilis selittyy ehkä sillä että oonkin vaan tulossa kipeeks

- Parturihomma saatiin varattua ja hoidettua nopeesti. Sama vanha kauhee kampaus on vieläkin, mut eipä enää tuu silmille. Kesällä pitää sitten taas vetää se 3-millinen sänki.

- Vihdoosta viimein saatiin autoon ostettua tarvittavat (melkein kaikki) putkiston osat (ja mihin hintaan...), on vähän toivoa että sen sais kuntoon ja leimaankin joskus lähitulevaisuudessa.

- Ehkä tähän idioottina olemiseenkin tottuu... eipä jotkut muutkaan siitä näytä paineita ottavan

- Saattaa olla että riipasen kovan kännin huomenna

Jos huomenna tuntuu hetken aikaa hyvältä, tai edes joku pieni juttu menee omasta mielestä hyvin, niin pitää merkata ylös... on sen verran harvinaista ollu viime päivinä

Vai pitäiskö vaan löysätä nipotusruuvia...

Negatiivissävytteiset blogimerkinnät tästä lähtien pannaan, ainakin siihen asti, kun avaudun seuraavan kerran...

np. Deep Purple - Perfect Strangers

Lauantai-ilta, yksin valvon himassa. Mikään tekeminen ei nappaa tarpeeks, ja angstikohtaus uhkaa, mitä tehdä? Vetää pikakännit - ei ole viinaa. Mennä nukkumaan - ei väsytä just nyt. Purkaa ajatuksiaan tänne - mikä ettei...

Tuli tänään oltua jo toisissa 80-vuotisjuhlissa lyhyen ajan sisään. Siellä tunsi taas vaihteeks olevansa muka joku, kun wanhat ihmiset tuli morjenstelemaan ja puhumaan siitä, mitä ovat musta kuulleet. Mm. soittamisista, ilmavoimista, Sveitsin reissuista, koulujutuista sun muista tuli puhuttua. Heti vieraiden mentyä olinkin sitten mukavan nuoren miehen sijasta se sama vanha laiska, kiittämätön paska. Ei siinä mitään, mukavahan sitä on puolituttujen kanssa jutella niitä näitä semmosissa merkeissä. Ainoa vaan, että miten yo-juhlissa saan sen tehtyä, kun vieraita tulee niin paljon...

Wanhoja ihmisiä kun näkee juhlissa, niin jää semmonen mielikuva, että eläähän nuokin vielä tuossa iässä ihan hyvin, ehkä yli kolmekymppisellä tai *gosh* viisikymppiselläkin on elämää. Tai sitten ne vaan onnistuu juhlissa näyttämään siltä, ehkä haluan vaan uskotella itselleni niin. Ei siinä mitään kun puheeksi tulee sitten nekin että kuka on kuollut milloinkin tai kuka on halvaantunut, sairaalassa tai muuten huonossa kunnossa. Noinkohan itseltänikin voisi piakkoin mennä terveys, näkö tai liikuntakyky jonkun taudin seurauksena? Se pitää vaan tavalla tai toisella niellä. Niinkuin pitää sekin että ennen pitkää noita tänään nähtyjä ihmisiä ei enää ole. Sitä vaan en tasan niele, että oon jo toinen jalka haudassa (pian 19), hyvä lapsuus ja teini-ikä jo hukattuna. Joitakin noista ihmisistä olin nähnyt viimeksi joskus pienenä, ja mitäs ihmeellistä meikäläiselle on sillä välillä tapahtunut? Ei niin mitään... vaikka suvun wanhukset kuinka jaarittelis siitä, mitä oon tehny ja missä ollut milloinkin. Hyvä kai, että joku pitää sitä jossain arvossa, itse kun en oikein pidä.

Pienet tapahtumat voi muuttaa elämän, ehkä muuallakin kun romanttisissa tarinoissa. Itse toitotan nykyään aina, kuinka sellaisiin juttuihin pitää pyrkiä, jotka voi joskus myöhemmin muistaa. Tylsyyttä pitää vastustaa, kun se on mahdollista. Sitten pistää ärsyttämään sellaiset ihmiset, jotka ei siitä innostu, joillakin kun on muutenkin niin tapahtumarikas elämä. Tuota ajattelua sovelletaan esim. niin, että känni-iltoina ei lähdetä kotiin nukkumaan, ja abiristeilylle lähdetään sillä asenteella, että siitä vois tulla hienokin reissu... ehkä todennäkösempää on, että sieltä tulee vaan krapula ja pataan. Viimeinen hutera bottom line olkoon, ettei mitään merkittävää tapahdu, ainakaan mulle, jos en siihen pyri ja tällanen kotona istuminen on pahinta mitä voin asian eteen tehdä... mut se on tilanne nyt...

Kevättä kohti, Kerho voitti ja olis hieno keli hiihtää, mutkun en osaa... miksen lähtis opettelemaan?