IRC-Galleria

Njoo... meni aika äkkiä se viis viikkoa. Töihin kun pääsi niin niitä töitä sitten riittikin niin ettei vähään aikaan tarvinut paljoa miettiä vapaa-ajan menemisiä. 8 päivää töitä, Tampereelle Nightwishin keikalle, 7 päivää töitä, Tampereelle viettämään joulua, 5 päivää töitä jne...

Ja sitten sain vaihdettua työvuoron pois että pääsin kaverin lapsen ristiäisiin ja näin ko. tyyppiä ekaa kertaa varmaan pariin kuukauteen. Uusvuosi ja viimenen viikonloppu meni suht mukavasti viihteellä ja alkaa tää vuodenaikakin tästä jo kirkastua. Ja sitten pitää lähteä inttiin...

Eilen masensi aika rankasti mut kaipa tässä vuoden(?) mittaan ehtii muutakin elämää olla. Ekaan pariin viikkoon ei varmaan tarvi miettiä mitään ylimääräsiä, kunhan tästä kohta suuntaan Parolaan. Kunhan vaan sopeutuis hyvin porukkaan ja talon tapoihin. Mitään en voi muuta sanoa kuin että sen näkee sitten...

TJ 362 (oletettavasti)

Taitaa olla aika tylsää elämässä, kun oikein odottaa inttiin pääsyä. Syksy on yllättävän rankkaa aikaa, jos ei ole oikein tekemistä, mutta enää ei ole kuin 5 viikkoa hukattavaksi ja sen jälkeen lopputalvi ja kevät menee toivottavasti kiireisissä merkeissä. Sitten onkin taas kesä ja kavereillakin toivottavasti enemmän aikaa. Kyllä nuo kuulemma nytkin hengasivat ja tänään saunoivat kun koitin kaikille vuoron perää soittaa, mutta se oli kuulemma semmoista ex-tempore_ei_niin_ihmeellistä. Noh... mulla on niin tylsää, että jopa lapsenhoito äijäporukassa olis virkistävää sosiaalista toimintaa.

Ja tietysti kun koko viikkoon ei ole mitään tapahtunut ja itse haluaisi tehdä jotain niin kaikki on jossain tai muuten vaan liian väsyneitä. Vai onko mussa sittenkin jotain vikaa... Noh, kai sitä kerran puolessa vuodessa voi kokeilla ns. äärimmäistä vaihtoehtoa ja lähteä yksin baariin hillumaan. Metrossa mua alkaa jostain syystä yleensä vituttamaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, jos meno on hyvä ja itse saa sopivan fiiliksen päälle. Vaan kun sinnekin olisi suotavaa päästä jonkun kyydissä, ja nyt näyttää siltä, että pitää turvautua mutsiin... sikäli kun se nyt kohta tulee autolla sieltä jostain pikkujouluistaan.

Maanantaista lähtien on luvassa taas jotain töiden tapaista, kun pääsen tekemään jotain hommia tuonne Hämeenlinnan Prismaan. Se on sitten jännää nähdä pääsenkö vastaamaan pullokaapin toiminnasta seitsemän päivää viikossa ja miten vuokratyöläisille maksetaan lisiä, kun tuossa hommassa iltoja ja viikonloppujakin saa viettää.

Notta sillätapaa niin, että tällätapaa näin, että millätapaa niin... olikohan mulla jotain järkevääkin sanottavaa, vai onko koko elämä tällä hetkellä yhtä merkityksetöntä hokemaa. Joopa joo, diudiu.

Viime viikonloppu jollain tapaa laajensi tajuntaa (enkä nyt puhu mistään mömmöjen käytöstä). Rappiolla on hyvä olla eikä se vielä retkuksi tee jos vähän renttuillaan. Pari päivää poissa kotoa virkistää kummasti, vaikka se ei aivan täydellistä aikaa oliskaan. Semmoiset viikonloput kuitenkin muistaa parhaiten jälkeenpäin. Jotain säpinää ja biletystä olis kaivannut vielä aavistuksen lisää, mutta neljä tuntia syvällistä kännikeskustelua on kuitenkin jotain aivan huikeaa. Ainakin jos on yhtä innokas keittiöpsykologi kuin meikä. Siinä kun ihmisten kielenkannat irtoaa ja päästään kiinni niihin kipeisiin aiheisiin... yhtäkkiä sitä ymmärtää ihmisiä paljon paremmin, kun heiltä itseltään kuulee miksi nämä toimivat niinkuin toimivat. Puhumisesta tulee hyvä, joskin haikea fiilis, vaikka bottom line turhan usein onkin "asiat on vaikeita, mutta tsemppiä". Sitten sitä saattaa kuulla hämmentäviä asioita itsestään...

Sitten tajuan että olen oikeastaan liikaakin miettinyt muiden ihmisten asioita ja nyt pitäis saada mietittävää omistakin jutuista. Se vaan on tässä tilanteessa vähän hankalaa. Töitä saattaa olla luvassa joulukuussa, hyllytystä ja kärryjen roudausta tavaratalossa. Siinä se meikäläisen vuokratyöläisen ura taitaa sitten ollakin. Jos intin ja opiskelujen väliin vaan jää aikaa, pitää lähteä tosissaan hakemaan kunnon duunia. Mainittuun inttiin on tänään aikaa 42 aamua, ja kieltämättä alkaa jo vähän hermostuttaa. Viekö ko. organisaatio miehen mennessään, vai jääkö siltä aikaa muun elämän hoitamiseen? Oppiiko firman käytäntöihin helposti, jotta tuntisi olonsa luontevaksi? Onko talon tavat helppo niellä, vai raastavatko ne epävarman miehen hermot riekaleiksi ensimmäisen viikon sisällä? Aika ja testithän sen näyttävät, mutta jo nyt pitäis kyselylappuun heittää arviota, aikooko olla kuuden kuukauden rivimies vaiko noheva reservin vänrikki. Noh... tyhmimmän mukaan siellä on mentävä, ja melkein joka jannu sieltä on elävänä päässyt pois. Saas nähdä silti, millainen pakokauhu itsellä on päällä sitten tammikuun alussa.

Erään keskustelun yhteydessä eräs toivoi, että saisin ajatukseni järjestykseen ja miettisin mitä toivon tulevaisuudelta. Se oliskin hienoa tietää. Niinhän se menee, että kaavan mukaan intti pois alta ja opiskelemaan ja diudiu... mutta siis, onko se oikein ja mitä haluan elämältä. Mitäänhän en uskalla tunnustaa... hyvä kun osais olla varma siitä, ketä tässä oikein pitäis miellyttää ja miks. Ja mitkä ihmiset, mitkä asiat loppupeleissä merkitsee... "Kaikki ovet auki elämään", hemmetin ahdistava tila...

BTW, talvi on syvältä ja se on kiva todeta näin kun neljän kuukauden päästä alkaa ehkä lämpenemään. Ainakin autoilijaa se kirpaisee. Vaikka tuohon menopeliin saa muutenkin palamaan turhan paljon euroja, jo näin pikkupakkasilla tuollaiset lyhyet matkat vie tolkuttomasti bensaa. Ja ettei rahanmenoa voisi estää, päätti tuo aikanaan isolla rahalla kasattu hifilaitteistokin ruveta hajoamaan. Hyvä oli subbari ja suht halvalla sen sain (sähköiset komponentit vastaavaan maksaa melkein 500 euroa), mutta viime viikolla se ensin piti päälle mennessään epämääräistä möykkää, sitten paukkui kovaa ja sitten vaikeni kokonaan. Kyseessä on kait joku pikkuvika vahvistimen esiasteessa, kun vahvistin menee päälle ja elementti toimii, mutta ääntä ei vaan kuulu. Toivottavasti joku osaava henkilö voisi tuon korjata. Noita vahvistimia kun ei saa juuri mistään ja arvatkaa vaan sopivatko nykyiset mallit tuohon hyvin tehtyyn koteloon, hintaakin vastaavalla nykymallilla on yhtä paljon kuin aikanaan itse maksoin koko paketista...

Piti sitten muodon vuoksi käydä hakees nuo syksyn yo-tulokset. Ja mitäs ihmettä: Niin muka huonosti mennyt enkku oli ilmiömäisesti rajaa hipoen noussut äLLään! Kaipa sitkeä puurtaminen sitten auttoi, vaikka olin aika hukassa koetta tehdessä. Se kaikista suurin, kaunein ja tärkein pitkä matikka taas oli jäänyt TAAS pisteen päähän ällästä, ja jossiteltavaa siitä jäi tälläkin kertaa vaikka kuinka paljon. Oma suoritus oli huono, mutta rajatkin vastaavasti laskivat. Onko tämä enää tottakaan... koko koe oli luokkaa evvk, ja sitten tulokset on noin pienestä kiinni. Uskomatonta munkkia ja epäonnea. Noh... 6 ällää olisikin liian täydellistä. Parempi anekdootti siitä jää kerrottavaksi, kuinka se kuudes ja tärkein ällä jäi KAKSI kertaa pisteestä kiinni...

Reilu viikko sitten sain tarjouksen, josta on ilkeä kieltäytyä. Miten lie tuuri näin kääntynyt parissa vuodessa, kun nyt meikää jo kysytään pariksi wanhojen tansseihin ja totta hemmetissä tahtoisin mennä. Muttakun alkaa tuo intti, ja päivämäärä osuu vielä alokaskauden loppupuolelle. Esikunnasta antoivat jonkun yliluutnantin numeron, ja sinnekö nyt pitäisi soittaa ja selvittää tilanne... HUI! Ei se niin suuri henkilökohtainen helvetti oo, jos ei onnistu, mutta keskikokoinen kuitenkin. Kait heillä siellä joku käytäntö on asioihin, kun joihinkin kouluihin sieltä vallan lähetetään varta vasten porukkaa, muttakun... noh, ei kai se selviä kuin soittamalla, jos nyt tähän aikaan enää uskaltaa... "Kokoa ittes Puppe, ole mies!"

Mitään paljon kiinnostavampaa tässä ei olekaan tapetilla. Rengastyöt loppui jo yli viikko sitten, ja työnantajalta saatu viesti oli lähinnä "kattellaan, kattellaan... ehkä joulukuun alussa Prismaan". Syytä onkin vain kattella tässä, kun ei nyt ole edes varma omista menoistaan. Perjantai-iltana olin pitkästä aikaa baarissa ja koin valaistuksen: "Täällähän on väkeä, täällähän on elämää!". Onkohan tässä joku ongelma, etten tunnusta itselleni tosiasioita. Miksi menen baariin vaan, kun joku muu sitä ehdottaa, vaikka ilmiselvästi haluankin sinne. Mikä on se jarruttava motiivi: siveys, moraali, kunnia, raittius, raha, vaiko pelko omasta selustasta? Noh, ehkä asia muuttuu jatkossa, kun itseluottamus kasvaa ja morkkiksen määrä vähenee kerta kerralta. Ei tämä paska vuodenaika pysty tarjoamaan juuri parempaa.

Luin blogia ja repeilin... omille jutuilleni mutta enemmänkin sille angstille ja ketutukselle, jota n. 75% vanhemmista jutuista sisältää.

Samoja asioitahan siellä jankataan joka hemmetin merkinnässä, ja jaaritellaan liian pitkäksi. Mutta mihinkäs tiikeri juovistaan pääsee.

Nytkö se on jo tätäkin aikaa yli 5 aamulla... nyt pois täältä, POIS.

Meneehän se lauantai-ilta näinkin, musaa kuunnellessa ja netissä pyöriessä. Musiikki on sitten jännä asia... se herättää tunteita niin monella tapaa ja niin monen eri genren kautta. Sitten on se nostalgia: En tiedä miten voin muistaa kasarisyntikat, kun olin siihen aikaan alle parivuotias. Vanhasta eurodancesta muistan jotain, vaikka en itse kerännyt musaa silloin kuusivuotiaana... kuitenkin ne melodiat on jotain niin ainutlaatuista. Viime vuosista taas muistuttaa tietyt biisit. Jotain hyötyä siitäkin, että samat hitit soitetaan neljä kertaa tunnissa: kun ne vuoden-parin päästä kuulee uudestaan, tulee ihan hassu fiilis ja mieleen palaa elävät muistikuvat. Esim:

- Boten Anna: Kesä 2006, tuore ajokortti, kesäinen motari

- Basic Elementin "I Never Let You Know": Pimeä, kostea loppusyksy 2006. Marraskuu, autoilu ympäri kyliä ja railakkaat viikonloput.

- Rihannan "Umbrella": Touko-kesäkuu 2007. Mökkireissut, työmatkat, silloinen työpaikka, täysi Metropolin yläkerta laulamassa biisin tahtiin yo-päivänä.

Musanostalgiassa on sellainen vika, että se tallettaa asiat vain hyvässä valossa. Vai kannattaako ylipäätään muistaa niitä tylsiä viikkoja koulussa ja yksinäisiä iltoja kotona. Aika kultaa muistot ja niistäkin vain ne mieleenpainuvimmat asiat.

Noista esimerkeistä tulee kuitenkin väistämättä semmoinen fiilis, että ennen oli asiat paremmin - eikä edes niin kauan sitten. Vähiin on kesän jälkeen jääneet rilluttelut. Yhdestä kaverista on tullut isä, eikä siitä ole paljoa kuulunut sen jälkeen. Kaipa tämäkin vaihe ohi menee ja vielä päästään tekemään ja pitämään hauskaa... kaverit säilyy, toivottavasti , mutta asioiden muodot muuttuu - kai se on sitä aikuistumista. Muutamalla muulla läheisellä tutulla menee muuten paljon heikommin kuin joskus. Noh... enkös osannut tämän ennustaa jo kesällä.

Entäs minä? Periaatteessa ei valittamista. On katto pään päällä, porukoiden tarjoama muonitus ja rahaa sen verran kuin on tarvetta käyttää. Vaan tarvittaisiin muutakin, mutta into ei riitä paljon mihinkään. Syyskuu meni kokonaan koomailuksi (aamulla nukkumaan, illalla ylös, samat rutiinit ja viikot vierii), lokakuussa tein ryhtiliikkeen ja toisella viikolla sain aikaiseksi laittaa pari työhakemusta menemään. Nyt olen sitten pari viikkoa ollut töissä rengasfirmassa ja pitää vaan toivoa myöhäistä talvea ja tasaista sesonkia. Kahdeksasta-viiteen päivien jälkeen on fyysisesti sen verran poikki, että ilta menee kotona leppoisasti. Pimeä tulee pian ja illan tv-ohjelmiin on hyvä nukahtaa. Viikonloppuna kuitenkin hiipii masennus hipiään, kun ei rohkenekaan tarttua puhelimeen... kelle sitä nyt soittaisi ja mitä ehdottaisi? Ei siinä mitään, oli tälläistä lukioaikanakin. Silloin sentään näki päivittäin paljon porukkaa ja välillä oli kerta kaikkiaan kiire kaikkien menemisten kanssa. Nyt sosiaalinen piiri uhkaa rajoittua kotiporukoihin ja rengasfirman äijiin. Päivät on harmaita ja synkkiä, koko ajan väsyttää.

Vakoilin äskettäin muutamaa vanhaa koulututtua tämän gallerian kautta. Jäihän noilta yläasteen ja lukion ajoilta tosiaan moniin ihan hyvät välit, vaan ei sen syvempää tuttavuutta. Tältä vuodelta on pari semmoista kokemusta joiden perusteella väittäisin olevani avoimempi kuin ennen. Muutamat hyvät ihmiset on saaneet meikäläisen arvostamaan itseään, ja erinäiset kesän tapahtumat kummittelee mielessä. Turha ujous vaan vaivaa vieläkin eikä uusia tuttavuuksia tule helposti... jos koittaisin törmäillä noihin vanhoihin tuttuihin tavalla tai toisella. Jos ei siitä mitään kummempaa kehity niin tuleepahan hyvä mieli, kun saa pitkästä aikaa jutella.

Ja nyt vois mennä nukkumaan kun kello tulee kohta jo toisen kerran neljä.

Kukas pentele on mennyt keksimään syksyn? Siis että yhtäkkiä ne lämpimät ilmat kylmenee, tulee pimiää ja ankeaa, ihmiset katoaa kuka mihinkin velvollisuuksiin ja päälle tulee tällainen kestoköhä, joka ei parane suuntaan eikä toiseen. Saattaapi vaikuttaa että tämä on eka syksy, jota en kuluta koulunpenkissä. Niin... monet sieltäkin tutuista ihmisistä on nyt jossain halvatun ulkomailla, intissä tai täyttä häkää opiskelemassa.

Mutta omahan oli päätökseni. Itse kiikutin paperit Tampereelle ja sanoin kiitos ei puolikkaalle fuksivuodelle. Alkakoon minun itsenäinen teekkarielämäni kunnolla sitten jossain intintakaisessa tulevaisuudessa, jos ei jotain parempaa löydy. Siihen asti aioin soveltaa elämäntapaa jokuduuni, harrasteväkästely, sosiaalinen hengaaminen & rällästys. Lapsuuskodin nurkat ahdistaa välillä, mutta oma kämppä ei houkuttele vielä ihan niin paljoa, että pelkästä itsenäisyydestä maksaisin vähintään 400 kuussa.

Elokuun alussa näytti hyvinkin siltä, että meikäläisellä ON elämä. Muutamiin ihmisiin olin suhteellisen paljon (ja omg, oma-alotteisesti) yhteydessä, kävin kotikylän kuppiloissa eikä siitä menosta voinut erottaa yhtään kovin selvää viikkoa. Noh... siitä on palattu taas wanhaan tuttuun, passiiviseen kotonarötväystyyliin. Mutta tällä kertaa se ei ahdista... ehei. Se on väliaikaista. Vielä tästä päästään normaaliin päivärytmiin ja ruvetaan tekemään jotain. Kai se on kannattavaa kun tiedän sentään paremmin kuin ikinä, että PYSTYN kyllä asioihin jos vaan saan aikaiseksi. Vapautta on jäljellä 120 päivää. Siinä ajassa ehtii meinaan tapahtua, jos vaikka kelaa 4 kuukautta tästä taaksepäin.

Tässä lähiviikkoina pitäisi nuo yo-uusinnat luovia kunnialla läpi, ja sitten hakemaan loppuvuodeksi jotain pätkätyötä. Projekteista niin "tammikuuksi inttikuntoon", "huone edustuskuntoon" kuin "auto kuosiin"kin on hiukan vaiheessa, mutta eiköhän se tästä. Tulevalla viikolla on pakko skarpata kun olen yksin himassa (tästä olisin iloinnut, jos olisin parikin vuotta nuorempi).


Onhan siinä sosiaalisessa elämässä puolensa. Vaikka välillä joutuu miettimään, millä perusteella kenenkin kanssa on tekemisissä. Ja kun ei kanna kaunaa kellekään, pitää kai _yrittää_ olla neutraali, vaikka ihmiset kuinka puhuis toisistaan paskaa. Missä on ihmisten moraali nykypäivänä? Voiko tässä luottaa enää kehenkään... kun itsekin jo tahtoo tarttua melkein mihin tahansa tilaisuuteen, jos ei mikään seuraamus uhkaa... ja lipsauttelee suustaan vääriä asioita jopa vesiselvänä. Jokainen baari-ilta syö miestä, kun seuraavana päivänä miettii mitä teki, yritti tehdä tai olisi voinut tehdä. Meikäläisen kohdalla pilkku tulee aina liian aikaisin.


Mutta mitenkä jatkossa? Taitaa olla aika pitkälle omissa käsissä tämä. Noilla parilla luottokaverillakin on elämäntilanne muuttunut. Kunhan osaisin olla heitäkin kohtaan enemmän tuki kuin rasite.


PS. M/S Isabellan yökerhossa 26.8. noin klo 04-06 suoritetun kyselyn perusteella meikäläinen näyttää vähintään 25-vuotiaalta (ja todellinen ikäni "ei voi olla totta"). Pitäiskö tässä olla imarreltu vai kauhuissaan...

Pilvisinä iltoina on tiedättekö jännää ajaa töistä kotiin kun on pimiää, vastaantulijoiden valot häikäisee eikä tien reunoihin näe kunnolla. Pimeät metsänreunat saattaa olla kohtalokkaita tähän aikaan vuodesta.

Viime viikonlopun saldo: Opettelin akustisella kitaralla uuden biisin, pääsin taas lauantaina hinaamaan kaverin autoa ja sunnuntaina olin sitten siellä Metallican keikalla. Pitää ihmetellä taas kuinka näin ison tapahtuman järjestelyt voi kusta näin. Hommasin lähes huutonetin halvimman (64 egeä) tiketin E-katsomoon sillä periaatteella että kaipa sieltäkin näkee. Noh, paikan päällä katson, notta C,D,E ja F-katsomoihin sekä kentälle opastetaan yhden ainoan portin kautta ja sen edessä jono. Sen jonon päätä etsin sitten reilut 5 mineä kunnes sisuunnuin, kiipesin mäen ylitse ja jonon ohi etsimään E-katsomon porttia ja kas kummaa, sinne sai kävellä suoraan sisään. Muuten olisin varmaan ollut siinä jonossa vielä Metallican aloittaessa.

Paikalta ilman skriiniä nippa nappa erotti ihmiset lavalla, mutta mökä kuului enemmän kuin riittävän hyvin. Diablo veivasi sitä samaa settiä, joka on nähty jo ajat sitten, ei mitään uutta. HIMmi toimi yllättävän hyvin vaikka siis... ne vaan soitti eikä mitään sen kummempaa. Kai meikäläiseltä löytyy joku heikko kohta niiden musiikkiin vaikka sitä Villeä joskus yläasteella pilkkasin.

'tallica taas... no, veti aika paljon wanhaa thrash-tuotantoa ja setin alkupuolella melkein kokonaan. Saattoi olla aika järkytys jollekin Nothing Else Matters-fanille, mutta itselle maistui. Kyllä se "yksitoikkoinen" jynkytyskin toimii, kun sitä vetää tiukasti soittava komppikitaristi ja taitava soolokitaristi. Jotakin siinä vaan on. Jäi Hetfieldin otteista semmoinen fiilis, että tätähän pitää reenata levyjen päälle soittamalla. Yli kahden ja puolen tunnin settiin mahtui kaikki tarpeellinen ja vähän päällekin (esim. And Justice for All oli aika loistoveto ja Orion). Master of Puppets oli jotain aivan täydellistä ja se Nothing Else Matters-kin jotenkin herkisti, niin puhkikulunut kuin onkin. Laulua, huudatusta, pyroja, kaksi encorea ja loppuun Seek and Destroy... Lllloistavaa! Eipä ole tällaista koettu aiemmin. Että kyllä kannatti, ainakin sen kerran ja ehkä vastakin.

Kotimatkalle sain sitten kyydittäviä, mutta siitä jäi vähän semmoinen fiilis että ei menny ihan putkeen. Helsingin päässä motarin alkaessa päätti yksi onneton hirvi taas juosta siitä autojonon välistä. Itse en paina edes jarrua mutta matkustajat kiljui sitten senkin edestä. No, kai se on hyvä että mulla on niin jäätävät hermot liikenteessä, mutta siinä kun liikenneriskeista juttelin niin taisin olla taas about yhtä luotettava kuski kuin tämä tässä. http://www.youtube.com/watch?v=QiMK8MtxTTk

http://www.youtube.com/watch?v=d_X4u010myE

Siinä lyhyesti. Ja kuinkas muutenkaan kun meikäläinen on aamuvuorossa. Ompahan mukavan pilvistä ja harmaata, että voi heti töiden jälkeen tulla kotiin nuqquun. Alkaa tuntua jo kiroukselta tämä vuoro. Säät on ainakin ollu silkkaa *ttuillua (viime viikolla mentiin iltavuoroon kunnon helteessä ja toissa viikolla satoi kaikki ne päivät kun olin aamussa). Ja arvatkaa missä vuorossa olen ens viikolla kun perjantaina olis Wanaja. Porukkaa vaihtanu aika paljon toiseen vuoroon, onkohan nekin lähteny mua karkuun.

Vaikka eipä tästä kohta uskalla töihin enää ollenkaan. Semmosta kämmimistä ja kaaosta taas ollu viime päivät... lähtien siitä että kun kumarrun nostamaan laatikkoa lattialta, pakkauslinjalta jotenkin lipsahtaa paketti päin näköä. Nyt ihmiset kattelee pitkään kun näytän ihan turpaan saaneelta. Eikä se ollu edes ainoa katastrofi tänään... Huomenna pääsee sentään tylsääkin tylsempiin hommiin linjalle, jossa on koneenhoitaja määräämässä. Ehkä työpaikka säilyy sitten vielä ainakin ens viikkoon...

Kesää on vielä jäljellä. Itse asiassa yli 1½ kuukautta. Jussit ja Ämyt on juhlittu ja yöt pimenee, mutta syksyyn on aikaa vielä. Nyt kun sain tuommosen pöytätuulettimen, ei oo enää täälläkään niin tukalan kuuma.

Koitetaan nyt vaan jaksaa nää duunit.

Niinhän sitä saattoi arvatakin, valitettavasti. Ei tästä (toistaiseksi ainakaan) sen enempää, kiitoksia ja hyvät jatkot. Sekaannus ohi ja kohti uusia haasteita. Hyvähän se on, että asiat saadaan puhuttua kuntoon mutta olenko tyytyväinen? Eksyksissä tässä ollaan eikä ole yhtään sen paremmin tiedossa mitä pitäisi lähteä etsimään ja mistä.

Jospa sitä joskus oppis hoitaan asiat oikein...

Vaan jäi tästä viikonlopusta semmoinenkin ajatus, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan jotain hyvää ja kaunista... ei välttämättä minulle, mutta saanpahan olla mukana ihan ystäväpohjalta. Tänään minulle avauduttiin aika rankoistakin asioista... Saateri, tässähän tuntee itsensä ihan luotetuksi ihmiseksi...

Että sikäli ihan mielenkiintoinen viikonloppu. Vaikkakin... perjantaina ei mitään ihmeellistä ja lauantai huipentui siihen kun vedin kotona ihan rehellistä kalsarikänniä (no mitäs, kun sisällä on kaikesta huolimatta yli 27 astetta lämmin) ja tuijotin Live Earth-konserttikimaraa töllöstä. Suunnitelmiin nähden aika kuivaa etten sanoisi. Sunnuntaina tuli käytyä Aitoossa, mutta yksin en viittiny sisään mennä ja ulkona vesisateessa ei se meininki oikein napannu. Sieltä tultiin sitten kotikylille ja tulinhan kerrankin käyneeksi sunnuntai-iltana baarissa. Pitää kahtoa sitten jatkossa, jaksaako noista kirkkareista innostua... jos vaikka aurinkoinen lauantai-ilta toimisi paremmin.

Jeees... reilu kolme tuntia ja töihin.