IRC-Galleria

Olen kiduttanut itseäni,
tänään sitä jatkaen,
polttanut käsivarteni savukkeilla,
ja vain siksi että olen ollut yksin,
mutta sitä on vaikeaa sanoa
lähimmäisille,
olen yksinäinen

Oletko minun tähteni,
yksi miljoonista.
Narsistista olettaa että vain minulle voisit loistaa.
Olet kuitenkin osa kokonaisuutta.

En voi sinua omistaa,
en edes koskettaa, niin ainakaan kuin se meillä ymmärretään.
Mutta en silti unohtaisi sinua,
en vaikka sammuisit.

Ja tapanahan on ollut,
sammuvat ne kaikki.
Vielä silloinkin näen sinut,
kun olet jo aikaa sitten kuollut.

En aio luovuttaa
En saata unohtaa
en saa aikaa takaisin
teen kaiken väärin kuitenkin

Miten tunnenkaan itseni pieneksi,
ne yrittävät pelotella minua,
ja ovat siinä täydellisesti onnistuneetkin,
miten katsotte minun kärsiviä kasvoja.

Yritän kovettaa itseni,
etten tuntisi,
kun en tunne mitään
en tiedä miksi eläisin.

Onko tämäkin vain sanahelinää,
turhaa.
Ja tiedän tarkalleen, en sitä itse voi päättää...

Mausta mielesi mukaan....

Kylläpä teksteistä joita näemme joka päivä muodostuu aika paljon erinlaisia merkityksiä.

Kaavakkeissa kysymykset,
vastaan "olen ruma"
en uskalla sinua lähestyä,
en niitä lauseita kuiskata.

Uskoin siihen aikoinaan,
kerroithan sinä sen,
kun jätit,
en usko hetkeäkään.

Ja kyllä minä tiedän,
olen ruma,
niin kauan kuin siihen niin vastaan.

Ovat kertoneet minun olevan tottunut,
se on valhetta, ei siihen totu,
ehkä turtuu, ja sitten ei välitä

Ei ole diagnoosi minua auttanut,
ei tyhjät kasvot edessäni.
Olen nauttinut niitä mitä olette määränneet,
kalpeampana peiliin katsonut....

Ja nyt kun pelkään herätessäni,
tärisen vuoteellani
te ette tiedäkään mitään,
ette minusta,
ettekä siitä mikä sisälläni elää.

Te voitte nukahtaa,
niinkuin minä en koskaan,
olenko sitten katkera?
Päättäkää te, elämäni olette jo

Joka päivä on hukkaanheitettyä elämääni,
jota en ole pyytänyt,
en ole tahtonut,
en ole ansainnut,
ja joka ilta mietin syytä miksi jäisin.

On vaikeaa ymmärtää,
pelkoa ilman järkeä.
Maailman pyörimistä ympärillä,
sekin sokeana.

Kyllä helpottaa,
en vain usko,
en sekuntiakaan

Hetket,
tummat sävelet ohjaten minua.
Tunnit,
vaikutusaikaa odotetaan,
eikä pelasta kuitenkaan,
katseilta.
Sattuu kuin tuhat pistoa,ja sekin on vähättelyä.

Miten kauneimmista kuvista tehdään minun painajaisia?
Miten ihaninkin lause huudetaan,
olen pyytänyt anteeksi, en vähiten itseltäni.
Joskus ehkä saan ne teot sovitettua,
kumpa vain löytäisin tien,
tien sinne mielenrauhaan.