IRC-Galleria

Sormissani karhea nippu hiuksia,
tekee mieli tukistaa.
Kietoa rastat sormien ympärille ja vetää.

Punaista väriainetta,
kaunista ja takkuista.

Löysin kuvan sinusta ja minusta.
Hymyilen kameralle,
säteilen.

Katseestasi en löydä onnea,
kivikasvoisena seisot vieressäni.
Tuijotat kovilla silmillä.

En tiedä mitä ajatella.
Luulin kaiken olevan hyvin.
Näen ensi kerran totuuden sinusta.

Yksi kuva kertoo sinusta enemmän kuin vuodet yhdessä.

Kaadan vesilasin,
märkä kangas tarttuu ihooni.
Haaleaa vettä valuu jalkaani pitkin,
kastelee vaatteeni.

Haaleaa vettä sataa,
kuihtuneet kukat nostavat lehtiään.
Nostan katseenii ylös,
annan sateen piiskata kasvojani.
Meikkini valuu,
tummat värit juoksevat poskiani pitkin.

Haalealla vedellä huuhtelen kasvoni,
peitän kyyneleiden jäljet.
Yritän unohtaa sinut.
Jättää sinut taakse,
päästä eteenpäin.

Kielen päällä sanoia,
sivallan niillä sinua.
Kirpeitä sanoja,
joilla haluan satuttaa sinua.

Suollan suustani sanoja,
syöksen niitä päällesi.
Haluan upottaa sinut mereen,
jättää syvyyksiin.

Kirpeitä sanoja sinulle,
sanoja, joiden tarkoitus on satuttaa.
Estää sinua satuttamasta minua.

Kirjoitan sanoja,
sanoja minusta.
Kaikesta siitä, mitä koen.
Päivistä kuluneista,
tulevista.

Kirjoitan sanoja sinusta,
toiveista.
Kuinka kauan minun pitää odottaa sinua,
vain kirjoittaa nimeäsi kuluneille sivuille?

Kirjoitan sanoja,
haaveita, jotka haluan toteen.

En tunnista itseäni enään.
Kasvoillani on liikaa ilmeitä,
vaihdan naamaria joka hetki.

Kiviset kasvot peilissä,
tuskaiset silmät tuijottavat takaisin.

Haluan heittää pois turhat ja kireät hymyt.
Haluan paljastaa itseni,
näyttää tunteeni,
olla oma itseni.

Hymyilen.
Kasvoillani ei ole enään jähmeää,
elotonta muovia.
Olen onnellinen.

Iloinen nauru aamuvarhain,
huolehtiva katse illalla.
Meidän kämpän lempeä muumimamma.
Sitä sinä olet,
ja paljon muuta.

Olet ystävä, huumorintajuinen naapuri.
Puhelimesta riippuvainen, taiteellinen sielu.
Ja pitkä, liian pitkä.

Aamulla en kadu mitään.
Olen tehnyt kaikkeni ja vain tämän voin sanoa sinulle.
En kadu mitään,
vaikka särjet sydämeni ja jätät minut hukkumaan kyyneliini.

Aamulla en tunne surua.
Näen sinun nousevan hopeisia portaita keskelle kirkkautta.
Katsovan vielä kerran taaksepäin.
Hymyilevän minulle.

Aamulla en unohda sinua.
Kuinka usein vain katsoimme toisiamme silmiin.
Kuinka sinua nyt kaipaankaan.

Aamulla muistan sinut.
Muistan sinut aina,
säteilevän hymysi, kirkkaat silmäsi.
Muistan sinut, aina.

Sininen loputtomuus pääni päällä.
Pilvien takaa loistaa aurinko.
Haluaisin kehystää taivaan,
laittaa sen ympärille kultaiset raamit
ja ripustaa seinälle.

Haluaisin astua kehysten sisään
ja matkata pitkin pilviä.
Laskea auringon säteet
ja kerätä niistä sinulle kimpun.

Haluaisin kanssasi katsoa auringon nousua pilven reunalla,
pitää kädestäsi kuun loisteessa.
Haluaisin etsiä sinulle kirkkaimman tähden
ja tehdä siitä korun sormeesi.

Kehystän sinulle taivaan kultaisiin kehyksiin.

Kaipaan lämpöäsi ihollani,
paistettasi silmissäni.
Kaipaan tuulen virettä kasvoillani,
lintujen laulua.

Kevätaurinko maalaa maan taas vihreäksi.
Tuo elämän takaisin.

Tuoko se sinut takaisin?
Syksyn tuulet veivät sinut pois,
talven kärsin yksin.
Saanko sinut taas kesäksi?