IRC-Galleria

Sanat, jotka rikkovat pinnan.
Askeleet, jotka kaikuvat kauas.

Valhetta kaikki elämä, yhdessä, erillään.


Ei elämä ole leveää tietä.
Valhetta kaikki.

Ei elämä ohjaa kädestä pitäen.
Valhetta kaikki.

Santa, jotka sivaltavat ihon haavoille.
Askeleet, jotka eivät enää palaa.
Valhetta koko maailma.

Omistan tämän Sinulle,
vain Sinulle.
Sinun hymysi saa minut itkemään,
kyyneleesi laulamaan.

Omistan Sinulle elämäni,
risuineen ja ruusuineen.
Koska Sinä,
koska Sinä et anna minun unohtua.

Älä työnnä minua eteenpäin
Anna minun levätä vähän aikaa
Tiedän, että minun on lähdettävä liikeelle, mutta anna minulle hetki

Älä ohjaa minua suuntaan, johon en halua kulkea
Löydän kyllä tieni, jos vain annat minun etsiä

Aion kulkea matkana loppuun, mutta haluan edetä omaan tahtiin
Älä työnnä minua eteenpäin ennen kuin olen valmis kulkemaan

Anna minun levätä vähän aikaa
Tiedän, että minun on lähdettävä liikeelle, mutta anna minulle hetki

Saippuakuplat puhkoutuvat sormieni alla
Tahmaavat käteni

Silti
Lapsen nauru riittää unohtamaan murheet
Halaus lämmittää auringon kanssa kilpaa

Silti
Palaan pian ajatuksiini
Kietoudun itseeni

Mutta tämä hetki
Saippuakuplat ja aurinko
Ne ovat vain meitä varten

Syksy on saapunut,
se leijaili keltaisena lehtenä kädelleni.
Tuntui viimana poskillani.

Syksy on saapunut,
hiljentänyt kesäkadun.
Karkoittanut lapset.

Syksy on saapunut,
mutta minä olen vielä täällä.

Se saa minut iloiseksi
Se saa minut hiljaiseksi
Se saa minut rauhoittumaan
Se saa minut jännittyneeksi
Se saa minut

Ranta siintää kaukana aaltojen takana
Vie minua laineet keinuttaen

Liian kaukana on maailman mahdollisuudet
Liian kaukana lähinkin ranta

Liian kauaksi kuljettaa virta
Liian kauan olen ilman päämäärää

Mihin suuntaan elämä minua vie?
Päädynkö etelään vai pohjoiseen,
itään tai länteen?

Vai pyörinkö ympäriinsä kuin kompassin neula magneetin lähellä?

Suuntaa ei itse voi päättää.
Elämä vie minne haluaa, eikä anna vihjeitä.

Itä, etelä, länsi vai pohjoinen?

Minä synnyin, minä elin ja elän vieläkin.
Minä kasvan, fyysisesti, psyykkisesti, henkisesti.

Minä löydän paikkani tässä maailmassa.
Minä löydän itseni tässä maailmassa.

Kun herään syntymäpäiväni aamuna, en onnittele itseäni.
Minä kiitän, että äitini minut tähän maailmaan synnytti.
Minä kiitän, että minut on kasvatettu olemaan kohtelias,
minut on kasvatettu kiittämään.
Minulle on annettu aikaa, rakkautta.
Minulle on annettu elämä.

Mitä jos elämä näyttää päällepäin hyvältä, kuin sadulta?
Mutta oman pään sisällä kaikki on mustaa?

Pään sisällä pyörii The Rocky Horror Picture Show, kun muu maailma näkee sinut Ingallsin Laurana.

Kumpi on totta?
Katoaako kaikki valo elämästä, jos uppoaa itseensä?
Vai pitääkö elää muiden katseille turvallisena?

Osaisiko kukaan kertoa milloin on parasta vaihtaa maisemaa?
Vaihtaa oman elämänsä aitoon ja oikeaan?