IRC-Galleria

Mihin suuntaan elämä minua vie?
Päädynkö etelään vai pohjoiseen,
itään tai länteen?

Vai pyörinkö ympäriinsä kuin kompassin neula magneetin lähellä?

Suuntaa ei itse voi päättää.
Elämä vie minne haluaa, eikä anna vihjeitä.

Itä, etelä, länsi vai pohjoinen?

Minä synnyin, minä elin ja elän vieläkin.
Minä kasvan, fyysisesti, psyykkisesti, henkisesti.

Minä löydän paikkani tässä maailmassa.
Minä löydän itseni tässä maailmassa.

Kun herään syntymäpäiväni aamuna, en onnittele itseäni.
Minä kiitän, että äitini minut tähän maailmaan synnytti.
Minä kiitän, että minut on kasvatettu olemaan kohtelias,
minut on kasvatettu kiittämään.
Minulle on annettu aikaa, rakkautta.
Minulle on annettu elämä.

Mitä jos elämä näyttää päällepäin hyvältä, kuin sadulta?
Mutta oman pään sisällä kaikki on mustaa?

Pään sisällä pyörii The Rocky Horror Picture Show, kun muu maailma näkee sinut Ingallsin Laurana.

Kumpi on totta?
Katoaako kaikki valo elämästä, jos uppoaa itseensä?
Vai pitääkö elää muiden katseille turvallisena?

Osaisiko kukaan kertoa milloin on parasta vaihtaa maisemaa?
Vaihtaa oman elämänsä aitoon ja oikeaan?

Painan käteni vasten jään sileää pintaa.
Kuljetan huuliani sitä pitkin.
Vesi hyväilee ihoani.
Kylmä.

Jalkani eivät tavoita pohjaa.
Kellun jään alla ja odotan.
Ehkä jo seuraava hetki vie minut pois.
Ehkä on enää tunne mitään.
En kylmää, en kipua.

Tässä olen.
Pidä kiinni, jos haluat pysyä mukana.
Minä juoksen tuulta nopeammin.
Hyppään pilven reunalle ja siitä tähtiin.
Älä jää jälkeen.

Pysy vieressäni, niin olet kohta tanssimassa kuun pinnalla.
Kieppumassa tähtisumussa.

Jos jäät jälkeen, minä en jää odottamaan.
En pysähdy vaikka huutaisit.

Jos yrität ohjata minua, minä en kuuntele.
Olen kuin tuuli, kuljen omia teitäni.
En käytä karttaa, en kompassia.

Tässä olen.
Pidä kiinni, jos haluat pysyä mukana.

Haluaisin tuntea jonkun katsovan minua kuin olisin ainoa ihminen maailmassa.
Haluaisin painautua lämpöiseen syliin illalla, kun palaa kotiin.
Haluaisin kuunnella hiljaista hengitystä yöllä, kun en saa unta.

Haaveunta, ei muuta.

Katson ikkunasta, en näe enään harmaata.
Maa hohtaa vihreänä ja puun lehdet ovat auringin värjäämät.
Ne loistavat monen värisinä, luovat katon pääni ylle.

Makaan nurmikolla, pidän kättäni kirjan välissä.
Jatkan lukemista kohta.
Nyt vain tuijotan sinistä taivasta, puiden lehtien lomasta.

Kuinka ihanalta tuuli tuntuukaan, kun se hyväilee poskea.
Tai kuinka ruoho kutittaa niskaa, kun hengitän syvään.

En kaipaa enään mitään muuta.
Olen vain.
Olen vain.

I want to lay right under the moon
and never wake up.

I want to watch the stars faiding away
and never wake up.

I want to see the darknest, only the darknest
and never wake up.

This is why I´m alive.
Let me write my words to the wall,
and you will know my secrets.
This is why I´m here.
I´m alive.

Pitkään valvotut illat.
Kädessä aina ruokaa.
Hymyilee vienoisesti ja nauraa kovaan.
On ystävä.

Pitkään valvotut illat muuttuvat yöksi.
Silmät ummessa kuuntelee ääniä.
Ei nukuta, ei väsytä.
Koulu alkaa aikaisin.
Mutta kuka siitä välittää.

Pitkään valvotut illat.
Kädessä aina ruokaa.
Hymyilee vienoisesti ja nauraa kovaan.
On ystävä.