Ja sitten tädin mietteitä:
Koska ihmiset tajuavat että IHAN KAIKKEEN tarvitaan kaksi. Ja että asioita voi pukkaista vauhtiin ihan vaan kylvämällä tietyn tyyppisiä juttuja/olettamuksia jne. ympäristöönsä.
Koska ihmiset uskaltavat ja osaavat nostaa kissan pöydälle, kertoa ajatuksistaan ja tekemisistään ihan suoraan vailla kieroilua? Kieroilulla saa ympärilleen vihaisia ihmisiä ja tyytymättömiä tovereita.
Suoraan puhujista juu ei aina pidetä niistäkään. Mutta ajan kanssa asiat muuttuvat negatiivisesta positiiviseksi kunhan ihminen on hoitanut asiansa reilusti ja rehdisti (ja uskokaa vaan; Täti on kärsinyt nahoissaan sen tuhannen kertaa sen takia että nostaa kissan pöydälle ja ilmoittaa jos on asioista eri mieltä...)
Meillä jokaisella kuplan luojalla se kupla puhkeaa jossain välissä, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, ikävällä tavalla tai sitten vielä ikävämmällä tavalla.
Valehteleminen ei koskaan johda positiiviseen tulokseen kenenkään kohdalla vaikkei se totuuskaan aina ole se autuaaksi tekevä asia.
Ihmisten täytyisi muistaa arvostaa muita ja muistaa että kuten he kohtelevat muita niin heitäkin kohdellaan. Jokaisella meistä on jokin asia joka on tärkeä vaikkei sitä muut ymmärtäisikään. Jokaisesta asiasta on olemassa jokaisen oma henkilökohtainen mielipide ja vaikkei se aina olekaan juuri samanlainen sinun ajatustesi kanssa, se on yhtä oikeutettu kuin se sinun omasi.
Jokainen meistä vastaa vain itsestään ja perheestään; Kuului siihen sitten miehiä (:)), lapsia tai karvaisia otuksia. Lähes jokainen meistä toivoo pystyvänsä järjestämään omalle porukalle mahdollisimman mielyttävät olosuhteet ja elintilan. Eikä se minulle hyvä aina tarkoita sinun valitsemaasi hyvää.
Otetaanpa peilit käteen ja katsotaanpa rehellisesti sieltä näkyviin silmiin ja kysytään, Olenko minä ollut rehellinen ja hoitanut asiani kuten normaalin aikuisen kuuluukin?