IRC-Galleria

Slerb

Slerb

Smyde mai laaav <3

Selaa blogimerkintöjä

Lötjösen vatsaTiistai 12.12.2006 22:06

Rva Lötjösen vatsa vaikutti jälleen eilen olevan räjähtämispisteessä. Vi-siblin kuuri käynnistyi eilen illalla ajatuksella hiekkaa vatsassa mutta yön aikana oli rvan vatsa alkanut toimia. Paskaa oli vaikka muille jakaa ja vähän naapurikunnillekin. Siispä vi-siblin jatkuu, mutta syyhyn ummetus. Onneksi ei tukkeutunut kokonaan ja toivon ja rukoilen ettei tukkeudukaan.

On tainnut rva unohtaa juomisen jalon taidon. Tai jotain. Huoli on kamala.

Pitäkää kaikki peukkuja että eläin tulee pian kuntoon!

Lötjösen viimeinen lomapäiväSunnuntai 10.12.2006 23:54

Hihii, Lötryskä on viettänyt viimeisen vapaapäivänsä tältä erää ja huomenna alkaa työnteko (kerroin sille kyllä, eikä ollut mielissään...)

Näin ensimmäistä kertaa tänään kun rva venytteli tarhassa, noinkin pitkärunkoinen eläin saa itsensä äärettömän lyhyeksi ja selän erittäin pyöreäksi. Miksi ei silloin kun mä rytyytän menemään????

Jeejee, aamusta siis tallille.

Lötjösen patit ovat hävinneetSunnuntai 10.12.2006 01:02

Äh, ei uni tule...Perjantai 08.12.2006 02:39

Voin siis vatvoa rva Lötjösen ihmeellistä elämää 8). (ht:ssäkään ei ollut mitään kivaa... 8)).

Kalkkunaiseni oli tänään nenä kiinni joka paikassa, ajoittain rouvalla oli jopa minun hiukseni suussaan, kun lätti turpaansa ihan hulluna kaikkialle.

Ratsastin sen pitkästä aikaa kolmipaloilla. Alkuun koitti venyä ihan hirvenä alakaula pullottaen mutta antoi periksi (kiitos kolmikaaristen, seis-laukka siirtymien...) ja saatiin pitkästä aikaa aikaiseksi ihan rehellisiä koottuja askellajeja, aikas kivaa!

Varatäti S saapuu huomenna viemään rva:n maastoon ja täti pääsee joulu-ostoksille (vaviskaa kanssaostelijat xD).

Hmmm, täti taitaa surffata vielä hooteen läpi ja suunnitella sitä kirjaa jonka täti aikoo rvasta kirjoittaa (ja tietysti julkaista... ;))

Maailman paras, hienoin ja rakkain eläin on rva Lötjönen (jos ei vielä ole tullut selväksi :))!!

Ps. Pakko oli laittaa hehkeä työkuva oletukseksi, tämä meni Lepakolle huomenien toivotukseen, Huomioikaa irvistys 8)8)8)

IIIIIKHTorstai 07.12.2006 19:34

Lötjösellä on patti kainalossa.

IIIIKH

Lötjönen nauttii vapaastaKeskiviikko 06.12.2006 21:29

Ja täti saa pestyä kanget 8).

Lötjösen ämmäpäiväTiistai 05.12.2006 20:23

Rvalla oli kauhea ämmäpäivä, liekö olisi keli tehnyt tehtävänsä. Naama nurinpäin koko ajan 8).

Toimi tänään alkeisponina, laukkasikin tosi nätisti jonttu kyydissä! Siis murjotus oli kohdennettu lähinnä karsinaan ja sen pystyi lukemaan kanan naamasta jo kaukaa...
Hattis oli vallan kiva tänään, käytiin maneesilla loikkimassa muutaman kerran n. -50 cm ristikkoa 8).

Ja kotimatkalla äärimmäisen rauhallinen ja ystävällinen herra kävi kierroksilla kun hevoset niin ärsyttävästi häntä ja hänen harrastuksiaan häiritsevät. Ei kuulema haittaa jos ratsastan autotiellä ja kuolen hevosen ja autoilijan kanssa kunhan HÄN saa ajella paskattomilla teillä. Lain mukaan siinäkin tiellä saa ratsastaa. Ärh, kyllä voi ihmistä vituttaa moinen itsekeskeisyys.

Jos ei olisi heppa ollut mukana niin kyllä olisin kertonut suorasanaisemmin kaverille tarinoita. Noh, onhan näitä nähty.

Mutta siis kaiken kaikkiaan kiva päivä 8).

Maailman hienoin ja kaunein musta kanaMaanantai 04.12.2006 02:43

Kyllä voi hevonen olla hieno. Se oli niin hieno ja se tiesi sen itsekin.