IRC-Galleria

Slerb

Slerb

Smyde mai laaav <3

Selaa blogimerkintöjä

Lötjönen kakkii ja heinä maistuu 8).

Ai niin ja KAIKILLE TIEDOKSI:

Lötjösellä on siis iso VATSAHAAVA mahaportin kohdalla joka on kipeämpi kuin norm.kohdassa sijaitseva sellainen. Lisäksi vatsalaukusta löytyi ARPIMUODOSTELMA josta lähetettiin koepalat saksaan.

Lötjönen oireili ähkyn KALTAISILLA oireilla (EI siis OLLUT ähkyssä) ja pukitteli ratsastaessa kahtena päivänä. Lisäksi naamasta näki että hevosen on huono olla.

Epikriisi on vapaasti luettavissa omistajalla kunhan sen käteeni saan.


EN ole siis:
-syöttänyt hevoselle liikaa herkkuja (kiitos tästäkin ajatuksesta!)
-loimittanut sitä kuoleman partaalle
-ruokkinut sitä liikaa/liian vähän/liian usein/liian harvoin
-Liikuttanut sitä liikaa/liian vähän/liian monipuolisesti/liian yksipuolisesti
-vaihtanut rehuja jatkuvasti/liikaa/liian vähän/liian hitaasti/liian nopeasti

Lisäksi hevonen EI ole:
-Kerännyt energiaa (kuten jo asiasta sanoinkin)
-Vittuuntunut kamalanhirveän omistajan liialliseen huomion kiinnittämiseen
-Tarhaillut liikaa/liian vähän

Omistaja EI ole (ainakaan toistaiseksi ja todistetusti, ja ihan kahteen kertaan. Pohjekin OLI ratsastettu läpi silloin viimeksi diasteman ja vuohisen tulehduksen aikoihin...):
-Hysteerinen hevosestaan
-Liian lihava ratsastamaan
-liian laiha ratsastamaan
-Liian p.a. omistamaan hevosta (ainakaan toistaiseksi)

Omistaja KYLLÄ huomaa jos:
-Lötjöstä sattuu johonkin
-Lötjönen käyttäytyy huolta aiheuttavasti
-Lötjönen on jumissa
-Lötjönen on virtaisa
-Lötjösellä on ämmäpäivä
-Lötjösellä on allergia
-Lötjönen on turvonnut
-Lötjönen paskantaa/kusee liikaa/liian vähän

OLEN syöttänyt hevoselle ELÄINLÄÄKÄRIN OHJEEN MUKAISESTI:

-Vi-siblin 1dl x 3/pvä
-Tehobakt 5 mittaa x 2/pvä
-pellavasiemenlimaa 0,5 l x 2/pvä kaksi satsia

Lisäksi olen OMAEHTOISESTI syöttänyt rvalle pellavarouhetta 0.5l/pvä n. vkon ajan koska kikkareet olivat kovia ja vaihtanut kauran täysrehuun (imeytyminen, vatsaystävällisyys vaikuttimena). Kauraa meni 2.5l/vrk aamu 1l ja ilta 1,5l. Täysrehua sai viikon (baileys conditioning cubes) yht. 1,5l/vrk aamu 0.5l ja ilta 1l. Täyteen annostukseen nostin n. viikossa, kaura jäi pois päiviä ennen.

Ja jos jostain asiasta tulee kysyttävää tai tunnet hillitöntä tarvetta arvostella jotain em. tai niiden ulkopuoleisesta asiasta niin ole hyvä ja ota yhteyttä.

Vatsahaava on kehittynyt pitkän ajan kuluessa, ehkä jo saksassa. Tuntiratsuna toimiminen EI tehnyt hyvää hevosen vatsahaavalle koska hevonen on HERKKÄ ja YHDEN IHMISEN HEVONEN. Hevonen REAGOI asioihin ja stressaa, mutta EI hypi pystyyn, ryykäile tms. vaan KÄYTTÄYTYY siitä huolimatta (sano sinä mitä sanot...). HEVOSENLUKUTAITO auttaa tulkitsemaan rvan "tunnetiloja".

VatsahaavaPerjantai 29.12.2006 21:58

Lötjösellä on vatsahaava, iso sellainen. On myös jokin outo arpimuodostelma josta lähti koepala saksaan tutkittavaksi.

Kalkkuna seisoo klinikalla ma tai ti asti.

LötjönenPerjantai 29.12.2006 17:56

Rvan suolistossa on haavoja ja arpia, koepaloja ottivat. Nyt odotetaan ell soittoa, piti soittaa jo 14 jälkeen muttei ole kuulunut. Perkele.

Hattis on klinikallaTorstai 28.12.2006 22:23

Lötjönen lähti tänään klinikalle, vatsavaivoja ja pukittelua oireina. Plääh.

Hihihhii, maneesissaKeskiviikko 27.12.2006 15:47

Lötjösen tie kävi tänään maneesiin. Kyllä oli rouvassa vauhtia 8), heitti jopa kertaalleen perän ilmaan xD...

Työskenteli kyllä tarmokkaasti, mutta jääkelit ovat tehneet tehtävänsä ja kalkkuna joutui irrottelemaan täti selässä kun tarhassa ei pysty.

Hassu kananen 8)

Hyvää joulua kaikilleSunnuntai 24.12.2006 13:51

Lötjönen ryki joulumaastossa, heh.

Simosimosimosimo... 8)Lauantai 23.12.2006 18:55

Tehtävänanto: Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Haluan ratsastaa vain ja ainoastaan aamulla/aamupäivällä.

2. Olen varma että jos radion volume on 13. autolla ajaessa niin ajan kolarin.

3. En voi lähteä kotoa ellen ole tarkastanut ulko-oven lukitusta noin tuhanteen kertaan.

4. Pesen hampaat aamulla, en illalla (joo, yäk).

5. Töihin lähtiessä käyn aina suihkussa vaikka illalla jo olisin suihkussa käynyt.


avopari
anksi
ESSI-
fidae
carra
Eli rva vaihtaa kauran baileysiin.

Jo on kamalaa etsiä hevoselle rehua jossa ei ole kauraa eikä pellavaa. Löytyi onneksi "lähikaupasta" Baileysin conditioning cubes- rehu jossa noita ei ole. Ja sisältää hidasta energiaa, joten josko olisi kivampi rehu rvalle. Haittapuolena rehusäkin kyljessä luki että pitää ylälinjan kunnossa (=lihottaa), saapa nähdä millainen taistelunorsu rvasta kehkeytyy...

Lihomisia odotellen.
Lötjönen oli ollut oikea herranterttu, oli suorastaan laamaillut S:n kanssa. Ja kaivannut osakseen rakkautta. Ihana rva Lötjönen.

Ja täti pähkii ruokinnan kanssa, ajattelin aloittaa progressin pitkällisen tuuminnan jälkeen. Jopa saatan jättää kauran kanalta pois jos progressi sopii. Ajatuksena lähinnä saada Lötjöseen puhtia ja silti säilyttää keskittyminen. Inhoan myös 10 litran kertalaaki ruokintoja... 8)


Ps. Täti opetteli "pöllimisen" jalon taidon ja tässä tulos:

Olet hiljainen, vakava, vastuuntuntoinen, kärsivällinen, konservatiivinen, lojaali ja vankkumaton. Pidät yllä yhteiskunnan järjestystä ja instituutioita. Olet vankkumaton kuin kallio, ja omaksut helposti isällisen tai äidillisen roolin, sekä perheessä että työpaikalla. Sinulle soveltuu ammatiksi poliisityö, yhteiskunnan virka, opetustyö sekä rahoitusala. Sovellut myös politiikkaan ja liike-elämään. Parhaiten olet kotonasi byrokraattisissa organisaatioissa, koska mielelläsi toimit sinulle kuuluvan roolin mukaisesti, olitpa sitten johtaja tai johdettava. Ihmistyyppisi toimii parhaiten töissä, jotka edellyttävät tarkkaa kirjanpitoa ja raportointia. Kaltaisesi ihmiset pitävät yhteiskunnan toiminnassa, ja vaalivat lakeja, aikatauluja ja toimitapoja, ja tuovat vakautta ympärilleen. Arvostat kovaa työtä, rehellisyyttä, kohteliaisuutta, täsmällisyyttä ja uskollisuutta perheelle, ystäville ja yhteiskunnalle. Sinulla on taipumus vastustaa tarpeettomia muutoksia, ja useimmat uudet ideat ovat sinulle häiritseviä.



Heliumkana on saanut tarpeekseen liikuttamisesta. Naama menee näkkärille jo kun ottaa suojat käteen, on raukka joutunut talsimaan 1,5 vkoa ilman vapaita ja se on heliumkanoille myrkkyä. Kaivannee vapaata heti torstaina 8).

Ollaan siis lähinnä maastoiltu ja sekin on kanasesta ihan typerää, oli tänään sartsalle matoillut ja jopa seisahdellut kun ei enää vaan jaksa. Tosin varmaan tekee tehtävänsä kun ei ole pohjallisia ja maa on jäässä, pöh.