IRC-Galleria

Siinä mielessä siis, että onko parempi tuntea valheellisesti, kuin olla tuntematta kokonaan? Itseäänhän on helppo huijata, helposti voi kuvitella vaikka mitä mutta eihän se totuus siitä miksikään muutu. Siispä kysyn, onko parempi hyväksyä totuus sellaisena kuin se on, vaiko huijata itseään tuntemalla jotain muuta, ja kuvitella että näin asiat oikeasti ovat. Otetaan esimerkiksi normaali baari-ilta. Kannattaako pitää hauskaa tanssilattialla jos voi, vai kannattaako mököttää nurkassa tuopin kuva otsassa. Kaikkihan tietää että ei se tanssiminen ja hauskanpito mitään muuta, yksin sitä ollaan sen jälkeenkin. Ja yksinhän sitä ollaan sen baari-illan jälkeenkin, kunnes kuollaan pois. Joten siis miksi etsiä iloa, kun se ilo ei mitään oikeasti muuta. Vai muuttaako? Korkeintaan hetkellisesti.

Joskus olen uskonut että onni koostuu pienistä hetkistä. Nykyisin kyynisyys on ottanut vallan ja kysyn "mitä väliä?". Hetkellinen onni ei muuta yhtään mitään. Ottakaamme osuva lainaus:

''And when the hourglass has run out, the hourglass of temporality, when the noise of secular life has grown silent and its restless or ineffectual activism has come to an end, when everything around you is still, as it is in eternity, then eternity asks you and every individual in these millions and millions about only one thing: whether you have lived in despair or not.''

Soren Kierkegaard
"The Sickness Unto Death"