IRC-Galleria

Tästähän vouhkattiin neljä vuotta sitten. Populismia siellä, populismia täällä. Mutta katsokaapas nuoren vastauksia eri vaalikoneissa! Puolueitten väliset erot nuorilla ehdokkailla näkyvät vastauksissa lähinnä siinä, pitäisikö NATO:on liittyä myöhemmin vai ei ikinä, ja pitäisikö bioenergian tuotantoon panostaa heti vai myöhemmin. Kaikki haluavat erottaa kirkon valtiosta, nostaa opintotukea, pitävät lukiota toimivana systeeminä, haluavat Suomeen lisää maahanmuuttajia, armeija pitää olla joko palkka-armeijana tai yleiseen asevelvollisuuteen perustuen, korkeakoulutus pitää pysyä maksuttomana. No, sama ketä heistä nuorista äänestää, läpi pääsee joku vanha pieru, puolueen ääniharava joka ei paljoa kiinnosta opintotuki tai mikään muukaan. Hukkaa menee sekin ääni.

Vaikuttaa siltä että... ihan kuin minä... VÄLITTÄISIN! Omg, ja minä kun olin päättänyt että minua ei kiinnosta. Tämä on pelottavaa, itsetutkiskelun paikka. (Toivotaan että haluan vain tuoda esille omaa ylivertaisuuttani muihin nähden.)

Taas meni hermot. Ei voi ymmärtää ihmisiä, enkä kyllä haluakkaan.

-Hei minua vituttaa
-Ota känni, se auttaa

-Hei minä tunnen oloni yksinäiseksi
-Käy panemassa jotain ventovierasta jonka isket baarista

-Hei minä olen onneton
-Ota purkista pilleri, se tekee onnelliseksi

Kunnes.

Humala selviää, aamu koittaa ja raahustat kotiin jostain random-kämpästä omaan yksinäisyyteesi, pillerin vaikutus loppuu ja huomaa hukanneesi päivän ongelmien lykkäykseen.

MITEN HELVETISSÄ TE OIKEIN LUULETTE LÖYTÄVÄNNE PÄÄN SISÄISEEN ONGELMAAN RATKAISUN PÄÄN ULKOPUOLELTA!?

Vitun ääliöt, vetäkää ittenne hirteen.

Vitutus ei lopu sillä että ajattelee jotain muuta, vitutus loppuu sillä että kierit siinä hajotuksessa, möyrit ja pyörit ja ajattelet kuolemaa, kunnes ongelma tuntuu mahdolliselta ratkaista. Sitten iskee hurja positiivisuuspuuska ja uskot voivasi valloittaa maailman. Tässä vaiheessa pitää keksiä keino asioiden muuttamiseen niin että vitutus ei (ainakaan tämän asian takia) palaa.

Yksinäisyys ei lopu sillä että etsii seuraa vähäksi aikaa, tuntee hetken olevansa haluttu ja hyväksytty, tuntee voivansa tuntea jotain toista ihmistä kohtaan. Ja muutaman tunnin kuluttua palata entistä hajottavampaan yksinäisyyteen. Ei näin. Ei todellakaan näin.

Ääh, vittuakos tämä minulle kuuluu, siinähän pyöritte omassa paskassanne ja ihmettelette miksi itkettää. Säälittäviä typeryksiä joilla on sahanpurua siellä missä aivot pitäisi olla. Evoluution huipputuote, joopa joo, mihin osoitteeseen saa palauttaa tavaran?

Edit: Teini-angst roxor

Katsoin tänään Dr. Philiä, siinä oli puhetta jälleen kerran lihavuudesta. Tällä kertaa ei mainittu tätä surullisen kuuluisaa lohtusyömistä, ts. syödään saadakseen itselle hyvä olo kun maailma masentaa. Syömistä käytetään sijaistoimintana, mutta oikeaa onnellisuutta ei syömällä saa, se vain työntää ongelmat sivuun vähäksi aikaa. Myöhemmin ongelmat palaavat entistä suurempina.

No. Samahan tuo on muissakin asioissa. Valitetaan että ollaan yksin ja yksinäisiä, ja kuvitellaan että se lohtu löytyy ihmissuhteesta. Se on vain näennäisratkaisu, sama kuin syödään suklaata kun elämä ahdistaa. Ongelmahan ei ole se että ei seurustele, vaan se että tuntee itsensä yksinäiseksi. Lohdutusta haetaan siitä mistä sitä helpoiten saadaan eikä siitä mistä saadaan pysyvä ratkaisu. Sillä mikään ihmissuhde ei ole pysyvä. Kaikki suhteet päättyvät ennemmin tai myöhemmin, joko eroon tai toisen osapuolen kuolemaan. Ja silloin huomataan että tämä sama ongelma on yhä jäljellä.

Kuten Dr. Phil painottaa, ongelmat ratkeavat vain elämäntavan muutoksilla, aloittamalla uusi elämä. Kaikki vanha pitää kyseenalaistaa. Miksi tätä ei sovelleta laajemmin, elämän muihinkin "ongelmiin"? Miksi ei pohdita mikä saa minut tuntemaan näin? Oli kyse sitten yksinäisyydestä, vihasta, lihavuudesta, huonosta itsetunnosta, mistä tahansa. Ainoa oikea ratkaisu on selvittää miksi tuntee näin, ja muuttaa sitä syytä, ei hankkia pikaratkaisu kuten dieetti tai seurustelukumppani tai uusia vaatteita.

Be mindfull of your feelings.

Olipa kerran Humanisti(tm), joka asui hienossa kartanossa palvelijansa kanssa. Oli tammikuu, ja Humanisti(tm) halusi itse lähetä käymään postilaatikolla. Ensin oli tietysti selvitettävä mimmoinen sää ulkona on. "Palvelija!!!" Hän huusi. "Kuinka voin palvella?" vastasi palvelija nöyränä kumarrellen. "Onko ulkona kylmä?" uteli Humanisti(tm). Palvelija ei tiennyt mutta lähti selvittämään asiaa, palvelija kun on. Ensin hän tietysti vilkaisi lämpömittaria ikkunan pielessä. +1 Celciusta. "Hmm", mietti palvelija, "onkohan tuo nyt kylmää vai lämmintä? +1 astetta ei kesällä ole paljon, mutta nythän on talvi. Toisaalta onhan talvellakin suojakelejä, joilloin lämpötila on nollan yläpuolella. Eli ei tämä nyt mitenkään eriskummallista ole. Lämpötilaa varmaan pitäisi verrata usean vuoden keskiarvoon tähän aikaan kuusta ja päättää vasta sitten." Näin siis kuuliainen palvelija lähti työhuoneeseensa naputtamaan tietokonetta, etsimään Internetistä tilastoja viimeiseltä viideltäkymmeneltä vuodelta lämpötiloista. Tilastoja pitkään tutkittuaan palvelija päätyi lopputulokseen että +1 Celciusta on lämmin tammikuun keskiarvoihin verrattuna.

Tehtävänsä täyttäneenä Humanistin(tm) palvelija juoksee riemuiten isäntänsä luo, todeten että vuodenaikaan nähden on lämmintä. "PERKELEEN TUNARI, EI MINUA KIINNOSTA KUIN ETTÄ KUINKA PALJON MINUN PITÄÄ PUKEA PÄÄLLENI MENNESSÄNI ULOS!" Järkyttyneenä palvelija rientää omaan soppeensa nyyhkyttämään, kuinka isäntä voi kohdella häntä noin, hänhän teki vain parhaansa.

Samaan aikaan kadun toisella puolella omassa kartanossaan Luonnontieteilijä(tm) päättää myös lähteä käymään kaupungilla jalkaisin. Hän kutsuu oman palvelijansa paikalle ja kysyy "Mikä on lämpötila ulkona?". Palvelija rientää oitis lämpömittarille, palaa isäntänsä luo ja ilmoittaa ulkona olevan +1 Celciusta. "Jahas", toteaa Luonnontieteilijä(tm), "minun ei siis tarvitse pukea toisia housuja ylleni. Kiitän, palvelijani."


Kuinka paljon yksinkertaisempi maailma olisikaan jos kaikki kysyisivät faktoja eivätkä mielipiteitä. Vtun humanistit ja heidän tyhjäpäiväiset tulkintansa.

On turha olla onnellinen jos seurustelee unelmien naisen kanssa, on osa-aikainen työpaikka, on opiskelupaikka jossa viihtyy, on hyvä asunto. Yhtä turhaa on masentua jos ei ole tyttöystävää, opiskelu ei kiinnosta ja KELA vain vttuilee opintoviikkojen puutteesta. Ei sillä etteikö nuo edelliset olisi tärkeitä, tai mielialaan vaikuttavia. Pitää vain muistaa mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Katsoin tänään tuon leffan, se on loistava. Se sulkee ympyrän. Lisäksi sarjassa on loistavaa, valaisevaa buddhalais-tyylistä filosofiaa. Alla lainaus Yodalta:

"Death is a natural part of life. Rejoice for those around you who transform into the force. Mourn them, do not. Miss them, do not. Attachment leads to jealousy. The shadow of greed, that is... Train yourself to let go of everything you fear to lose... The fear of loss is a path to the dark side."

Tosin Jedit ovatkin epäitsekkäitä, valmiit kuolemaan sen puolesta mitä palvevat. Ilmeisesti tämä ei ole ihmisille helppoa, sillä luulisi että jossain vaiheessa historiaa jokin kansa olisi tajunnut että ammattimainen soturi ei voi kiintyä kehenkään, eikä voi pitää ketään tärkeämpänä kuin tehtäväänsä. Käsittääkseni näin ei ole käynyt, vaan sotureitten on aina annettu perustaa perhe, ymmärrettävistä syistä. Ilman perheitä yhteisöt eivät saa uusia jäseniä. Tietysti voisi lyötyä kultainen keskitie näiden väliltä, niinkuin ilmeisesti on löytynyt.

Todellinen soturi kuitenkin tietää että ei onnellisuus löydy perheestä, ei ihmissuhteista, ei materiasta ympärillä. Oikea onni löytyy vain sisimmästä, kaikki muu on katoavaa. Tunteet harhauttavat luulemaan että onnellisuus löytyy jostain itsen ulkopuolelta. "Be mindful of your feelings, they will betray you."

Totuus ei löydy tunteista muita kohtaan, vaan sisimmästä, siitä mitä jää jäljelle kun kaikki muu on poissa. "And when the hourglass has run out, the hourglass of temporality, when the noise of secular life has grown silent and its restless or ineffectual activism has come to an end, when everything around you is still, as it is in eternity, then eternity asks you and every individual in these millions and millions about only one thing: whether you have lived in despair or not." - Sören Kierkegaard

Vaan ihmistä ei voi syyttää siitä että on ihminen, vaikka helpompi on löytää onnellisuus ulko- kuin sisäpuolelta. Kaikki ulkopuolinen vain häviää kerran ja jäljelle ei jää mitään.

Ostinpa vuosia sitten erään suomalaisen bändin CD-levyn. Itseasiassa olen ostanut 13 tämän bändin levyä, se bändi on Klamydia. Onnistuin sitten tiputtamaan yhden levyn lattialle kirjoituspöydältäni, ja se levy halkesi kahtia. Vitutti, koska en ollut varmuuskopioinut tätä levyä mitenkään. Kirjoitin sitten sähköpostia bändille, että saisinko uuden levyn koska tuo edellinen hajosi. Joku bändin jäsen sitten vastasi minulle, ja yllättäen vastaus oli "Osa uusi levy kaupasta". Minä tietysti vastasin että ymmärrän asenteen mutta lataan tämän levyn internetistä. Joku bändin jäsen vastasi perinteisellä asenteella syyttäen minua varkaaksi, koska varastan tuotteen josta en ole maksanut.

Muuten hyvä mutta minähän olen maksanut siitä levystä jo kerran, tai siis enhän minä siitä muovikiekosta maksa, tyhjiä CD-levyjä saa kaupasta alle 50cnt kappale ja tämä Klamydian levy maksoi muistaakseni noin 90 markkaa. Mielestäni minä maksan musiikista, kansitaiteesta sekä siitä muovilevystä. Ainut minkä minä omasta mielestäni olin menettänyt oli se muovilevy, ja olisin sen halunnut takaisin, olisin voinut maksaa sen 50cnt levystä ja 2e siitä taiteesta (se kansitaide minulla kyllä oli tallessa, en vain pystynyt kuuntelemaan sitä levyä enää). Vaan eihän tämä käy, kun ostat kaupasta CD-levyn, ostat CD-levyn.

Ilmeisesti kun ostan levyn kaupasta, ostan kokonaisuuden, eikä musiikkia voi erottaa levystä, se on paketti joka on ostettava jos haluaa kuunnella musiikkia. Tosin mp3-musiikki on tehnyt edellisestä lauseesta epätotta. Ehkäpä minä sitten ostan sen levyn, musiikki on vain sivutuote. Tällöinhän ei ole väliä mistä minä sen musiikin hommaan, koska levy on se pääasia, ja levynhän minä olen jo kerran ostanut ja maksanut.

Surkeaa, konservatiivista ajattelua. Musiikkia on olemassa ei-fyysisessä muodossa, ja sitä voidaan levittää laillisesti ja laittomasti siinä muodossa. Ja kun minä ostan CD-levyn, haluan ajatella että maksan niistä kappaleista jota levyllä on, kansitaiteesta ja kotelosta. Pääasiassa kuitenkin oikeudesta kuunnella musiikkia, minä maksan artistille ja tuen häntä, eikä tämä oikeus musiikkiin häviä vaikka se fyysinen tallenne tuhoutuisikin. Ehkäpä minä olin kopioinut tämän levyn mp3:siksi tietokoneelleni enkä ladannut kappaleita netistä. Lopputulos minun ja artistin kannalta sama, toisesta sain vain vihat niskaani ja toisesta tuskin olisin saanut, näin uskon.

Terveisiä vaan Klamydian äijille.

Be the change you want to see in the world.

Hieno leffa. James Cole yrittää pelastaa maailman, mutta eipä onnistu. Yleensähän elokuvissa sankari eli päähenkilö on lähes kaikkivoipa. Spiderman, Armageddon, Terminator, Tappava ase, Bondit. Katsoja saa olla passiivinen elokuvan sivuhenkilö, avuton ja toivoton, kun taas sankari pelastaa maailman vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta tahansa. Päähenkilö vaikuttaa aivan tavalliselta ihmiseltä mutta on sisimässään kuitenkin jotenkin erilainen, arvokkaampi, ja katsoja on huojentunut että hän ei ole. Sillä muutenhan maailman pelastaminen olisi hänen vastuullaan, hui. Siispä katsoja voi olla oma itsensä, mihinkään kykenemätön ja rukoilla uutta jumalaansa, leffan sankaria että hän tekisi kaiken jälleen hyväksi. Ja kumma kyllä, rukouksiin yleensä vastataan, sankari pelastaa maailman vaikka kukaan ei häneen aluksi uskokkaan, saati että saisi kunnollista apua.

Muutamissa leffoissa näin ei tapahdukkaan, 12 apinaa esimerkkinä. Onhan se järkyttävää nähdä että jumala, James Cole ei pysty mihin tahansa. Kaikki ei aina pääty hyvin vaikka yksi mies sitä haluaisi. Maailmaa ei voi pelastaa yksin. Katsoja joutuu mielessään ottamaan vastuuta, yäk. Sisimmässä tuntuu oudolta, "pitäisikö minun muka tehdä jotain? Enhän minä ole mikään sankari."

Onneksi oikeassa elämässä ei ole sankareita, ketään ei voi syyttää siitä kun kakki viimeisen kerran osuu tuulettimeen. Kaikkein vähiten minua, enhän minä ole tehnyt mitään. Touché.