Pimeessä käsi ikkunaa vasten työntää pois hahmon, tilalle tulee toinen. Mustevanat valuu sormenpäistä jättäen jälkensä tyhjään ilmaan joka aukeaa näkymänä kun joku vitun taideteos. Verhot. Ne on taas lähtökohtana. Ulkona on pimeä yö, mutta verhojen takaa loistaa valoa muuten hämärään huoneeseen. Ne on vähänkun iso kangas kaiken muun keskellä, jolle maalaat alitajunnallasi elämäsi kuvaa. Verhot on kaikki, ilman verhoja ei ole mitään. Kohta ei ole enää niitäkään.