IRC-Galleria

Huh.. uudenlaisia kokemuksia. Odotusta. Innoitusta. On älytöntä muuten havaita runoudesta, kuinka oma suhtautuminen maailmaan ja itseen muuttuu.. itseni kohdalla positiivista. Kun vertaa laitosaikojen tai viime syksyn runoiluja nykyiseen runouteen ja viilikseen, olen tyytyväinen suuntaan.. suuri epävarmuus, pelko ja ahdistuneisuus ovat alkaneet pikku hiljaa väistyä positiivisten vibojen ja tämän kaiken ihmeellisyyden hämmästelyn tieltä. Tai pikemminkin voisi sanoa, että positiiviset asiat elämässä ja yleisen mielialan koheneminen ovat tehneet osansa sen kanssa, että olen oppinut suhtautumaan mielen pimeisiin puoliin järkevämmin. Ne on vaan ajatuksia, niitä tulee ja menee. Ahdistus tulee ja menee. Ei sitä pidä ruokkia sillä, että pelkää itsessään sitä ahdistuksen määrää. Rosa sanoi tänään hyvin, ei pidä hämmästellä tai pelätä omia ajatuksiaan tai kelojaan. Jos niitä alkaa pelätä, sitten vasta alkaakin tulvia niitä syitä pelätä itseään. Tuskin kirjoittaisin tätä tekstiä jos mulla olis oikeesti syytä pelätä itseäni. :)

Mutta pikku hiljaa.. ei saa rakentaa pilvilinnoja. Vaan keskittyä olennaiseen ja kaikkiin juttuihin, joista saa kiksejä, jotka vievät eteenpäin.

Rakkausi menossa. Ja huimia kokemuksia tulossa varmasti.. on ihanaa oottaa jotakuta kotiin. :))

Kiitollisuuden tunne.

Tajusin käyttäessäni koiraa ulkona sen potentiaalin joka minussa on entistä paremmin.. niin kaiken kokemisen kuin ennen kaikkea luomisen suhteen. Tekstini parantuvat aforismi aforismilta, lyriikka lyriikalta.. nykyään pystyn säveltämään ja keksimään hienoja basso- ja kitarajuttuja. Ja keksimään kauniita laulumelodioita. Ja jengi on sanonut diggaavansa mun tekstejä. Ja osaan fiilistellä. Ja tiedän että pystyn viedä tätä juttua vaikka kuinka paljon eteenpäin, kun vaan jaksan uskoa itseeni ja tehdä sen eteen työtä, jota teenkin paraikaa, ja päivä päivältä enemmän. Huh. Uskomatonta. Tällaisia viiliksiä mulla ei oo pitkään aikaan ollut oikeesti. Ainutlaatuisuuden tunne.

Jumankekka.