IRC-Galleria

Inspiraatio.

Sakeinkin pöly laskeutuu
ja näkökenttämme avartuu
taisteluu ei oo seinien kaa
mut aina sormel voi osoittaa kummajaista

Kun pöly peittää maan, se saa vaikenemaan
ratkaisun avaimet luetaan huulilta
ei vieläkään kauneudelle löydetty omistajaa
siitä turhaan taas lähdettiin sotimaan

Miten saisin sun vanhempas ymmärtämään
et oot mulle elämää tärkeempää
auktoriteetit tulee mun rakkauden eteen
mitä vittua mä teen

Vaikka oonkin tasapainoton
niin oonhan sentään löytänyt rakkauden
ja musta tuntuu että vanhemmat nää
ei oo sellaista koskaan nähnykkään.

Jokainen meistä tarvii jotain mihin luottaa //
päästin käteni irti siitä mikä vei luota //
luovan voiman, elämän ylläpitäjän //
helläs huomas tajusin, jotain on mun sisällä //
jotain ehtymätöntä sykkii meissä //
joka saa jalat viemään pois tutuilta teiltä //
leikkikentälle, karttoja kotipihalta //
päätin seurata, astuin ulos virastani //
akkujen lataaminen vaatii virtaa //
sukella kauneuteen syvemmälle - älä jää pintaan //
avaimet arkkuun luovan voiman on suotu //
kaikelle elävälle, meidät luomaan on luotu //
näin hetken riemussa runojani suollan //
sydämeni pohjalta kokemukset vuotaa //
luovaan muotoon, yhdyn luomakunnan kuoroon //
luodaan ympäröivää maailmaamme syntymästä kuoloon //

Onkohan tää vasta kolmas versio luomisesta.. hienoa huomata miten ilmaisu ja kokemus asiasta muuttuu ajan, kokemusten ja LUOMISEN myötä!

Niin fiilistelyt pääl et tos on sitte yhteinen verse ja kertsi mitkä väsättiin joskus helmikuussa:

Jotkut asiat on muuttumattomii //
kulutat voimiis jos koitat muuttaa niit //
luovuus luottaa jos luot siihen kontaktii //
uskalla ojentaa käsiäs sontasii //
ku kontattiin täs isos autiomaassa //
välillä kuralammikos kroolaamassa //
pese nahaltas likasen karman tähteet //
puhtaaks ikuisen nuoruuden luovuuden lähtees //

pienestä taimesta kasvaa suuri tammi //
ja syyshallasta alkaa siperian talvi //
padon mursivat tulvivat vesimassat //
jotta näkisi itsensä kukkimassa //
korjaa työnsä hedelmät ja kylvetyt siemenet //
mieltä keventää ku saa sadon liedelle //
luovas yltäkylläisyydes nauraa //
mielen peltojen vapaata kauraa //

Kertsi:

Luominen, sielun sadetta maailmalle //
intuitio kääntää katseen taivaalle //
vienon hihityksen kuuli mun korvat //
kaikissa meissä asuu pikku olga //
luominen, sielun sadetta maailmalle //
intuitio kääntää katseen taivaalle //
täyttyi tulvasta artistin torppa //
kaikissa meissä virtaa se volga //

Sessioo vihdoin ensi viikon lauantaina :) ja oli ihan överisiistiä nähdä Jerryä tänään pitkästä aikaa. Juttu lens, yhteys oli taas havaittavissa tasolla jota lähempänä se on viimeks ollut hapoissa joskus kuukausia sitten. :D se tulee vielä bändiin soittamaan skebaa! Huh. Oispa toi yks vaan täällä <3

Rakkaus, en pua sua sanoihin
silloin jäisit vaan kielemme pauloihin
ei käsitteisiin voi sellaista vangita
joka kaiken toisiinsa kietoo.

Virtaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Puhun liikaa itsestäni ja omista asioistani ja prosesseistani. Tajusin juuri että tällä hetkellä minun tekee mieli vain olla ja tehdä kaikkea. Rauhoittaa itseäni. Liika kommunikoiminen haasteellisista ja vaikeista prosesseista ihmisten kanssa, jotka eivät ole samalla aaltopituudella tai niin ymmärtäväisiä, vaan saa kelailemaan liikaa että mitäköhän vittua noi kelaa musta, mun elämästä ja siitä mitä mun päässä liikkuu. Rauhoitun nyt. Kelaan sitten, kun olen rauhoittuneempi. Kelaan nytkin tosin. :)

Tajusin just et mun pitää alkaa kirjoittaa enemmän ihan runo-runoja. Se avartais mun lyyristä ilmaisua, näin uskoisin. Toi siihen enemmän maagisuutta ja elävyyttä. Ja poistas rajoja, kun niin paljon kirjoittelen rimmaavaa lyriikkaa. Toisaalta onhan tää viime aikojen "regee-lyriikka" kun sitä bändissä lauleskelen, vienyt mua siihen avarampaan lyyriseen suuntaan.

Tajusin ja havaitsin juuri (tai sitten uskottelen itselleni, en tiedä), että olen kokenut viimeisen kahden kuukauden aikana enemmän rakkautta kuin koko elämäni aikana yhteensä. Mutta tämä on vain tunne. Siistein tunne mitä olen tuntenut pitkään aikaan. Tunteet :)))))))

Paranoia:

Katse maassa ku ei
olan takasta vaaraa //
osaa kohtaa mut sentään
ajatuksel kaadan //
paranoian, ton pimeyden voiman //
se oli lukkojen takana
kunnes avasin ovia //
en tietoisesti vaan
rymistellen kohtasin //
salaisuudet suuret
mietin mikä sinne johdatti //
mut en oo jäämässä
mieleni orjaksi //
kun tarjottiin ohjaksii
kaikkeuden valo oppaani //
kauan kulutin aikaa
hulluksi tulemiseen //
nyt hetkeni täytän
rakkaudella kutemiseen //
edelleen toistamiseen
rajatilois rajoissa //
olotilois pahoissa
mut tietoinen valosta //
nyt jalkani maassa
katseeni kääntynyt taivaalle //
en nuoralla kävele
ja siipiäni varjelen //
taistellen taistelemal
ruokkii vaan varjoaan //
oppia olla ottamatta vastaan
kaikkee mitä tarjotaan //

Se hälvenee
tiedän mikä sitä vähentää //
En stressaa vaikka
en saiskaan sitä katoamaan //
opettelen jatkuvasti siihen
realistisemmin suhtautumaan //
ja annan psykoottisen jannun
tulla lähemmäks tuuman //

Järjetöntä.. ihmeellistä visuaalisuutta, mutta ei se kyl ahdista onneksi niin lailla ku joskus tollanen saattais ahdistaa.