IRC-Galleria

Tiamaner

Tiamaner

Rävellystä jo vuodesta 1987

Mallal-lallal-lallal-leiMaanantai 14.11.2005 12:54

Niin, en edes tiennyt, olenko maininnut. Miun oma pieni kolme viikoa ja päivän tänään täyttäneen läiskäsilmäreppanatilppasen nimi on Malla. Miina ja Malla. Kuulostaa kivalta. Miulla oli tosi monta muuta nimeä ajateltuna, ja mietin, että Malla olisi ihanan nimi sitten jos/kun otan itselleni lapinporokoiran/siperianhuskyn.

Muita nimivaihtoehtoja oli.. paljon. Minta, Nanaki, Nukka (mutta muistutti liikaa Unukkaa, ja se haava ei ole vielä niin parantunut), Gaara (Narutardismia? Nooope. Minusta Gaara on nätti ja vahva nimi, tosin enemmänkin feminiininen), Taika, jopa yhden illan mietin Naroa. Mutta se olkoon ja pysyköön Nooran nimenä. Ja omanani, tosin pienellä.

Malla tuli pienelle nimeksi, koska se on Mallan näköinen, sellainen pieni reppana harmaakuono, jonka vasemmassa silmässä on hassu läiskä. Ja juuri Mallan otin siksi, että... en tiedä. Aluksi olin ottamassa Tinka-pikkuruista, mutta se on nyt näyttänyt selvästi, että pärjää (kokoajan haastamassa isoimpia pentuja tappeluun). Ei ole enää huoli siitä, eikä huono omatunto, jos en sitä otakaan. Joten Malla.

Voi itku kouluun. Sitä ennen pitäisi vielä tehdä vaikka mitä.

Katsoinpa eilen Idolsia. En varmaankaan katsoisi sitä ilman Agnesta. Minulle tulee aina kylmät väreet kun hän laulaa ja hän vaikuttaa jotenkin aivan mielettömän ihmeelliseltä ihmiseltä. Sellaiselta kauniilta ja kiltiltä ja aidolta.

Mie kirjoitan tänne enemmän kuin livejournaliini. Vaikkakin harvemmin. Pelotus. Kai se on uutuudenviehätystä.

Nyt sinne suihkuun, ja sitten kouluun. Kävellen. Mutisen.

Murha mielessä on muuten tosi hyvä sarja. Eilinen jakso vain sukkasi pahasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.