IRC-Galleria

Tiamaner

Tiamaner

Rävellystä jo vuodesta 1987
Kaksi ensimmäistä sanaa, jotka voin lähistöltä lukea ovat psykokulttuuri ja dialogi. Luulen päässeeni pitkälle, sillä tiedän ja YMMÄRRÄN mitä molemmat tarkoittavat.

Maailma on ihmeellinen paikka, joissa on myös asioita, joita en voi sitten ymmärtää. Noh, minä en ymmärrä, miten Olivia on jo kahdesti (se on ollut meillä viisi päivää) meinannut tappaa itsensä syömällä liikaa. Sen keskimääräinen itsemurhakoitosväli on kaksi päivää. Kahteen vuoteen mennessä se on koettanut tappaa itsensä 365 kertaa, kahteenkymmeneen (johon se varmasti elää) 3650 kertaa. Vuodessa tämä tekee 1825 yritystä.

Tällä hetkellä elämäni suurin mysteeri on Suomen oma DaVinci-koodi (ei, ei L-koodi which is basically lesbianporn) on eräs blondi. Blondina voin sympatiseerata häntä loputtomiin varsinkin, kun hän ei ole älyllisellä tasollaan yltänyt yhtä huonoihin keskiarvoihin kuin minä, tai sitten on pudonnut liian kauas keskiarvon alapuolelle. MIKÄÄN muu ei voi selittää sitä, miksi minun päiväkirjallani...

Niin, onhan tätä vähän vaikea myöntää.. miksi minun päiväkirjalleni on perustettu yhteisöfanclubihQjee. Anteeksi. Olen tietysti huuruisen immarreltu päiväkirjani saamasta huomiosta.

Haluan siis kiittää
Noamuthia - Noamuth
Saquaroa - Saquaro
Ja itseäni (ähähä, ettepä tiedä, kuka, mikä ja minkänäköinen) hartaasti.

Voi jumalauta. Malla söi miun musketöörimiekan.




Tikkejä ja OliivejaKeskiviikko 01.03.2006 18:22

Tänään kävin poistattamassa Miinan tikit. Haava oli kaikin puolin siisti ja mallikelpoinen. Miina-raukka tosin joutui antamaan periksi kolmen tädin kiskoessa sitä selälleen. Se oli urhoollinen taistelu ja häviö ylivoiman alla.

Olin ihan varma, ettei se olisi onnistunut.

Oliivi, Ovivivivi, Olivivivivia, Vivi eli Olivia on kotiutunut. Sillä on isot korvat, mutta muuten se on pieni. Se puri Iikkaa, joka ei vieläkään ole toipunut egonsa kolhiintumisesta.

Ihanaa, Porvoon näyttelyyn Mallan kanssa heinäkuussa!
Noniin. Heissan vaan jälleen. Virkeä ja vallaton (NOT) abiturientti tilittää. Koulu on sdfdxdskh. Noniin, hyvä. Helpotti suuresti.

Miina on toipunut leikkauksestaan hienosti, maanantaina on tikkienpoisto ja olen aika optimistinen. Malla on edelleen aivan ihastuttava, aion ympätä meistä kahdesta uuden kuvan, kunhan potkin pontta Yanheen - hän ottakoon foton. Jee.

Ilmoittauduin tänään pentukurssille, POKSiin, ja laitoin postia kennelliittoon. Tekee mieli selvittää hirveä määrä asioita kaikesta. Ehkä myös alitajuntaisesti koetan luistaa yo-kokeisiin lukemisesta. Mene ja tiedä.

Miinan top IV:
I) Ruuan saaminen
II) Ruuan etsiminen
III) Mallan rääkkääminen ("ahahahaa, jumaliste kakara, mä puren sulta pään irti, eikun... JUOKSEN SUN YLI. Eheheheh")
IV) Mamman vieressä nukkuminen, pää tyynyllä ja peiton alla (Kylmähän tollaisella hirveän karvattomalla rotalla on )

Mallan top IV:
I) Kännykkä. Kännykkä, kenen tahansa, on vapaata riistaa. Kännykkää pitää keikuttaa ympäriinsä, mahdollisuuksien mukaan niin, että saa vielä jonkun jahtaamaan takaa.
II) Vahtiminen. ("OijumalautatuollasadanmetrinpäässäonjokumummojapotkukelkkaOUROUROUROUROU") Kiitos tämän, se on ollut kahdesti lähellä sinkaista auton alle.
III) Sylikökö = ponnahtaminen syliin, tassut huolella olkapäille, ylväs katse ympäriinsä, ja kun maisema käy tylsäksi, hillitön naaman, nenän, korvien ja rillien nuoleminen
IV)"Etsi äitin tupakat & tuhoa ne" -leikki. Pienessä erheessä kyseisessä leikissä tuhoutui myös yksi kirjaston kirja.

Huomenna meille tulee Olivia. Tervetuloa katsomaan, se on varmaan hirviän ruma.

Jotta ei ihmettelyä.Sunnuntai 22.01.2006 00:36

Miinalta löydettiin kasvaimia.

Hih, aikuisuus.Sunnuntai 15.01.2006 16:32

Kävin äänestämässä, oli kivaa.

Rehun julma kohtalo.Sunnuntai 08.01.2006 04:16

...Jukkapalmu ei mahda kyllä selvitä. Se saa jo nyt jotain kummansairaita värisävyjä.



Haluaisiko joku muuten kertoa, miksei minua nukuta yhtään?

Mallan harrastuksetLauantai 07.01.2006 21:22

Lempiharrastus I:
"Minkä tahansa lattialta löytyvän voi niellä. Sitten Aino juoksee perässä ja kiljuu hysteerisenä"

Lempiharrastus II:
"Jos Aino nukkuu, sen naamalle voi käydä kerälle nukkumaan"

Lempiharrastus III:
"Sauvakävelijöille muriseminen on kivaa"

Lempiharrastus IV:
"Kun leikki-täti Elli tulee ja puhaltaa, pitää sen naamalle hyökätä"

Lempiharrastus V:
"Iikka-setä ja äiti on sitä varten, että niitä voi ärsyttää"

Lempiharrastus VI:
"Unimutina tarkoittaa sitä, että nukun, mutten kuitenkaan ja lösähtelen paikasta toiseen nuristen"

Lempiharrastus VII:
"Pidättelen lenkillä niin pitkään, että pääsee kotipihalle pissimään"

Lempiharrastus VIII:
"Tulkoon mikä tahansa, minä en pelkää, kunhan se ei tule liian lähelle. Jos tulee, niin Ainon pitkän villakangastakin kätköön nököttämään - I do not exist"

Lempiharrastus IX:
"Kyttään Ainon nukkuvaa naamaa niin kauan, kunnes se osoittaa elonmerkkejä, sitten hyökkään"

Lempiharrastus X:
"Pölyhuiska must DIE!"

Malla.lalla.lalla. Maanantai 19.12.2005 14:34

Korvat nousivat pystyyn eilen. She is so cute. My lil' luvlipuvlioodliedoodlielallallallalleiduudiepuudieawwienöffie.

Se myös nukkui miun vieressä viime yön. Oikeasti vieressä, as in, kainalossa ja kaulalla ja pään vieressä tyynyllä.

Toistan. She is sooo~ cute. Lil' luvli_puvli_oodlie_doodlie_lal_lal_lal_lal_lal_lal_lei_duudlie_puudlie_awwie_nöffie. I have have created a pet name monster. Wohoo.

Jinxter sentään.Torstai 15.12.2005 03:02

Kuinka romanttista, Iikka nukkuu vieressäni ja piereskelee unissaan.

Jos minusta ei kuulu mitään tämän päivän jälkeen, olen tukehtunut tähän lemuun.





...

Ja ulkona on liikaa pakkasta, jotta voisi tuulettaa.

Piiperot-paaperot on isojaKeskiviikko 14.12.2005 16:33

Eilen meiltä lähti iloisena ja itsevarmana luomutilalle Tilppanen numero yksi, esikoinen ja pikkuinen rättänä Tinka. Nyt meillä enää kuusi pentua täysipäiväisesti kotona. Simo (Pikku-Pera) käy meillä päivähoidossa, kun asuu niin lähellä, nimittäin.

Huomenna kolmen aikaan lähtee juna, johon kiipeävät Elli, Äiti, Zorro-poika, Nukka-Rukka ja ehkä Neetikin. Suruisaa. Mie jään hoitamaan loppuja pieniä karjakoiria.

En tiedä, olenko laittanut näiden pikkaisten oikeita nimiä esille edes. Joten tässä Cossak'sin W-pentue. Emänä Cossak's Ninna-Mincka (Miina) ja isänä Cossak's Perhaps Perfekt (Samu).

Simo = Cossak's Wise Guy
Wonka = Cossak's Willy Wonka
Mio = Cossak's Wilful Wile
Zorro = Cossak's Whipping Boy

Tinka = Cossak's Winter's Tale
Nukka-Rukka = Cossak's Wishful Mist
Neeti = Cossak's Walzing Matilda (t puuttuu, mutta kun viisitoista merkkiä väleineen on maksimipituus nimellä)
Malla = Cossak's Wynne-Vaughan

En mennyt tänään kouluun, väsytti liikaa ja oli paha olo. Lisäksi miulla ei varsinaisesti edes ollut koulua.