IRC-Galleria

Tiamaner

Tiamaner

Rävellystä jo vuodesta 1987

Päivän tapahtumista, lyhyesti. Maanantai 20.03.2006 18:42

Aamu: nukun auvoisasti kymmeneen Miina viereisellä tyynyllä/rutistettavana sylissä, Malla kyljessä käpertyneenä. Herätyskelloa siirsin kaksi kertaa, ennen kuin oli säädyllinen aika nousta ylös.
Koirat pihalle, Malla kaiveli tarhasta leluja ja viskoi niitä itselleen. Minä seisoin huopatossut jalassa yöpaidassa vieressä ja palelin viimassa.

Sitten luin et:n yo-kokeeseen 80 sivua.

Päivä:
Puin päälle, lähdimme äidin ja Elbun ja Mion kanssa rokotuksiin. Tai siis. Meitä ei rokotettu; Mio vain. Tavattiin Wonkapoika samalla myös. Kaunis pieni poika, jolla on hienot pilkut jaloissa ja mahtava ja sosiaalinen luonne. Vaikuttivat myös uudet mamma ja isukki olevan ylpeitä kakarasta, mikä on aina kiva nähdä. Lupasivat viikon päästä tulla muuttamaan Poksin penturyhmää vielä karjisvaltaisemmaksi.

Kävelin sitten viemään Ellin kouluun, kaupan kautta ja itse rupesin laahustamaan Mion kanssa kotia helvetinmoisen kauppakassin kanssa. (Tyhmä minä - ostin hirveän määrän ruokaa kaupungista ja raahasin ne sitten kotiin. Ei muuten, mutta kun asumme sadan metrin päässä lähikaupasta. ) Miolla tuli mammaa ikävä = ei kävellyt kunnolla. Ikävä loppui = alkoi ujostuttaa = ei kävellyt kunnolla. Tuli irstas hoiperteleva mummo hotellin kulmalla vastaan = ei kävellyt kunnolla, murisi mummolle.
Jokainen "ei kävellyt kunnolla" tarkoitti sitä, että koira jumitti tuhatkiloisen kauppakassin eteen ja joutui törmäyskurssille. Hyvä etten murjonut vaavvaa hengiltä.

Nyt olen istunut koneella. Tuhma. Kohta laitan ruokaa.
Totajoo. Kiva päivä muistaakseni oli tänään. Oli.
Kiva päivä on ollut täynnä verta ja haaampaita. Tai ainakin täynnä yhtä hammasta, joka putosi, ja sitten onkin suussa kolo, ja oho, ylähampaita onkin kaksi, ja sitten Tämä ottaa sormet ja tarttuu hampaaseen ja nitskuttaa sitä kuin jumittunutta lukkoa. Hammas ei irtoa!

Ja minämitäänhampaita näytä tätille, joka tulee ja sörkkii suuhun, kun minulla on siellä verinen reikä, ja kaunis hampu on poissa, ja yläpuolella on kaksi yhdessäkolossajahelvetti! Ai muka kauniit hampaat kun niin vinsallaan, ettei edes Sen Yhden pää ole niin epäjärjestyksessä. Oho, mutta sitten saatiinkin makkaraa. Ja jumalauta, mun edessä ei juosta paitsioho, miksi kuristaa...? Okei, lisää makkaraa, ja sitten kalorinkulutusta ja Tuo puuskuttaa, kun täti ei tajua, ettei sillä kestä kunto, tai taito, kun eihän sillä herranjumala ole kuin kaksi jalkaa ja nekin on noooooin paksut. Ja tollasiakarvasia minä en kattele yhtään, paitti kattelen, kun Se huutaa mulle, että "Malla jumalauta!". Oho, täti kattoo, kai mie sitten kävelen tälleen nätisti ja seeeeisoon. Hienoseiso, enkä seiso, konsa mä käyn nyt ihan tasan istumaan. Miten niin seiso!? Elä sää koske mun mahaan! Ekkö sä näe, että mä istun tässä näin nätisti. Ja TAAS toi täti tulee ja sen sormet ei maistu hyvältä ja se ei otaniitämunsuustayhyy, käyn makaamaan: jos ne vaikka päästäs mut kärsimyksistä.
Paitsi, että sitten mulle tulikin taas makkaraa. On kivaa. Joo, mä heilutan vaikka tota karvasta pötköä joka on ihan toimeton pyllynjatke! Nih.

Myöhemmin sitten oli ihan pakko kakata koulutuskentälle, vitun makkarat. Se ei osaa ostaa mahalle sopivaa namujuttua. Ja sitten on pussi, ja kakka meni pussiin, ja sitten kakka meni matkalle ja sitten kakka & pussi katosi. Woa. Sitten ollaan autossa. Paikka? Mikä paikka!? Takakontti vai? Turhaluulo. Paikka? Ai tämäkö, kun seisotaan tässä nojan päällä ja heilutaan uhkaavasti. Ai että ei? Miksei?
(Ihan hölmöä, kun näistä ei-jutuista ei ikinä keskustella...)

Sitten Simo on pihalla, ja me juooostaan, ympäri, ympäri, ympäri. Ja sitten me katottiin, kummalla on rumemmat hampaat, ja Simon mielestä mulla, mutta siksi mä sitten purin sitä. Ja taas juostiin. Taivaalta sataa valkoista möhnää ja sitten ollaan ihan märkiä, ja Toi ja Simon Se näyttää siltä, että ne haluais pois. Mutta me juostaan. Ja sitten ne juoksee karkuun meitä. Ja me juostaan perässä. Kyllä me tiedetään, mitä ne aikoo. Ne koettaa ottaa meidät kiinni. Mutta me juostaan silti perässä, mutta livahdetaan aina niin, ettei ne pääse ottamaan kiinni. Taivaasta tuli makkaratuoksua, se on kieroa, koska sitten ne saikin meidät kiinni, kun makkara oli liian kivaa. Miten niin, "perkeleen kakarat"?

Sitten nukuttiin. Ja nukuttiin ja syötiin ja sitten Toi Yks taas kävi hampaan kimppuun, ja ei, ei se irtoa. Tyhmä! Irti mun hampaasta, saa niitä olla kaksi yhdessä reiässä. Mitään purentavikaa tollasesta saa. Se uhkasi huomenna ottaa sen pois. Muttakunmätykkään mun kaksoishampaasta.

Vedotkaa joku siihen, että se antaa mun suun olla!


Nukuttuani kaksitoista tuntia melkein putkeen (noniin, koiranomistajan arkea: euroshopper lihapullat eivät sovi Mallan vatsalle, joten siivosin rehellistä pashaa pois huoneestani kahdeksan aikaan, jotta huoneilma muuttuisi hengityskelpoiseksi), sain soiton tuntemattomasta numerosta. Muhaa.

Joo, ei ollutkaan tuleva elämäni rakkaus, se oli Soneralta, jostain syystä kuvittelin, että se on haastemies, joka väittää, että minun olisi pitänyt maksaa joku lasku. Säikähdin. Sitten se alkoi turista soneran puhelinliittymästä. Mie sain hihityskohtauksen, kun juuri ollaan vaihdettu POIS soneralta kaikki. Noh, puhelimme sitten miekkosen kanssa, ja kun siirryimme Sonera laajakaistaan, ja sanoin, että sekin vaihdettiin pois, repesi myös Soneramiekkonen, toivotteli hyviä päivänjatkoja ja kehoitti soittamaan, jos tulee asiaa. (joo omg, selvä iskuyritys)

Eilinen oli ihan hysteerinen päivä. Näin unta, etten saanut unta, kun jännitin niin paljon yo-kirjoituksia. Heräsin yöllä ja katsoin kelloa (02;38) ja kirosin, kun en perkele vieläkään ollut saanut unta ja zippasin uudestaan panikoimaan unettomuudestani unissa. Tuli aamulla tosi tervejärkinen olo.

Harjatessani hiuksiani (oh, yes, tätäkin tapahtuu silloin tällöin) katsoin peiliin, ja satuin juuri hymyilemään vinosti jollekin Elbun huippuhauskalle jutulle.
"Voiherranjumalamissämiuntoinenetuhammason!"
...
"Eikun hetkonen, ihan paikallaan, suun asento vaan oli vähän erikoinen".
Taidettiin revetä. Jännittäminen ei tee hyvää miulle.

Psykologian yo-koe oli apua. En mie halua miettiä, miten se meni. Varmaan jotenkin. Ne kysymykset oli esitetty varsin häiritsevällä tavalla, ja kiire oli.

Kävimme hakemassa ropeloottorin varikolta laulaen vanhan dingokasetin tahtiin (ikkunat auki ja karkuun auringonlaskua), ja mentiin Häwwin kanssa metsästämään kirppikseltä talvitakkia alle vitosella. Uutena oltaisiin saatu kympillä yksi, mutta se oli siinä määrin epäilyttävä, kun sen sisävuori vaikutti hohtavan pimeässä. (Niin, emme tietenkään seisoneet neonvihreän mainosikkunan edessä).

Sitten olikin kiire, ajettiin kotia, koetin nousta sporttisesti autosta. Heilautin oven auki ja ponnahdin ulos. Tai melkein. Se auton ovi olisi voinut pysyäkin auki, niin se ei olisi joutunut niin rankalle törmäyskurssille pääni kanssa. Sattui.

Kotona vetäisin naamaani jotain ruokaa, otin Mallan ja Simon omistaja tuli hakemaan meidät kyytiinsä. Mentiin pentukurssille, jossa Malla oli maailman hienoin (jos se saikin jonkin tärähdyksen niistä portaista?), ja käyttäytyi hyvin nätisti. Kurssin jälkeen äkkiä kotiin, söin leipätikun, vetäsin mukillisen vettä, ulkovaatteet uudelleen päälle, Miina mukaan ja juoksulenkille.

Kun vihdoin pääsin kahdeksalta yläkertaan, olin niin kuitti, etten ikinä. Pakko oli kuitenkin katsoa CSI ja Mythbusters. (Koukussa, hihi). Ja... ööh, ei minulle muuta. Koetan hiljalleen nousta sängystä ylös viemään noita koiralaisia uudestaan pihalle, ettei taas tarvitse siivota. *smir*

Okei, valehtelin.Keskiviikko 15.03.2006 23:55

En kuollut, mutta nyt olen niin saakelin väsynyt, etten jaksa kertoa mitään.
Malla oli maailman paras ja hienoin penturyhmässä.

Mie kuolen huomisiin yo-kirjoituksiin. Tiistai 14.03.2006 22:18

Ihanvarmastivoisaatanaapua!

Mie tiesin...Maanantai 13.03.2006 22:57

Mie olen maailman huonoin koiranomistaja. Miun pieni Mallalöllö putosi meidän portaat selällään ja veti alaportailla vielä kaksi takaperinkuperkeikkaa ja löi päänsä.

Paha mieli...

Tidii. Torstai 09.03.2006 21:43

Olipas hysteerinen päivä. Luin psykologiaa ja kaikenkarvainen sisarusparvi (paitsi yksi) kävi vierailemassa. Söimme mässyä ja katsoimme kissojen valtakunta. (Ei, ei se ole kipeänä, kun osaa suomeakin näin hienosti)

Hävettää vieläkin se, kun näytin Misulle lonkeropornoa.

Mallan eilinen penturyhmä meni seuraavasti:

"urahauaärhährähräarhuiiiiuiigriihraurau!"
"Malla, EI"
"Urauhaugräääh!"
"Malla, nyt jumalauta loppu!"
"IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIGGGH!"
"...tule sitten syliin."

Pirunsarvien kasvua - tai sen puutetta.
Aamu: urgaah, mahapipi, lihaspipi, oho, miten ulkona on näin kylmä, vaikka on näin lämmin ilma.

Iltapäivä: hui, muuten, tuntuu aika pahalta kävellä kaupungilla ja seisoa. Silmissä sumenee, tota... ehkäpä pitäisi vähän istua.

Ilta: makaa sohvalla, lihaksiin sattuu, kylmä hiki niskassa, taju pois. Mr. Pyölyrän kanssa kivaa elokuvankatsantoa.

Yö: Mie taidan kuolla tähän oloon.

Ah, myö ollaan kodittomia. Lauantai 04.03.2006 15:18

Vuokraisäntä kävi ystävällisesti eilen ilmoitamassa purkavansa talon syksyllä. Tuhma vuokraisäntä.

Niinjoo. Pitää raportoida. Viskoin jukkapalmun pihalle. Se alkoi haista ja oli muutenkin koko ajan tiellä. Jättehevarikatu-uskottavat saappaani ovat kärsineet. Ylin solki meni paskaksi (jej, laatua), ja nyt se on kiinni verhoniputtimella. Toisaalta se lisää saappaiden punk-henkisyyttä. Ne ovat tällä hetkellä varastettuina Yanhella. Tuhma Yanhe, tuhmat saappaat, tuhma jukkapalmu.

Mie heräsin reippaasti tänä aamuna jo ennen yhdeksää, viskoin karvakasoja ulos, kannoin ne takaisin yläkertaan ja painuin unille. Näin jälleen jotain hyvin häiritsevää unta. Sitten urvahdettuani useaksi tunniksi rääkkäsin Mallaa oikomishoidolla. Tuhma minä.

Nyt olen luutunnut. Varsin soveltavasti, koska ei ollut pesuainetta, eikä moppia. Noh, fairy (omg, piilomainontaa) käy mihin tahansa ja voi leikkiä olevansa hauskan kekseliäs liukastellen itse sen rätin päällä ympäri lattioita. Lensin selälleni kuninkaallisesti karjaisten ja sain neljä koiraa kimppuuni.
Onneksi kukaan ei nähnyt. Tuhma fairy.

Menen syömään.

Härreguud. Perjantai 03.03.2006 13:24

Tulipahan juuri mieleen että meillä on ihan jumalattomasti koiria. Iikka, Malla, Miina, Mio ja Olivia. (Kappas, mikä aakkosjärjestys). Meidän talo on lisäksi jumalattoman pieni.

Tihihii. Mie tulen hulluksi, kun en pääse ihmisten ilmoille, plus I don't have the slightest of interest in writing the psychoculture essay (still eight pages to go!)

Buhaha. Baddo spirittos.