IRC-Galleria

Varonenko

Varonenko

Kotona..."Shine On Me"

Silkkaa hulluutta.Tiistai 21.11.2006 11:03

Ha ha....meikäläinen meni ja tippui konin selästä kaksi kertaa saman tunnin aikana viime viikolla. Aikidossa oli mukava yrittää olla eilen. Nyt alkaa jo hieman helpottamaan, mutta viikonloppuna olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Ja perjantaina piti mennä vielä kyntämään torilla oikein mallikkaasti. Että tämmöstä.

Eli tutut, ei tarvitse välttämättä ihmetellä meikäläisen ihmeellisiä juttuja tai järjettömiä aivoituksia, pää on ollut pitkin elämää aika kovalla koetuksella näiden lentämisien/kyntämisien/ynnä muiden onnettomuuksien kanssa ja veikkaampa, että aivosolujen määrä on puonnut ainakin puoleen.

Hah, eikun kelkkaa naamariin vaan ja baanalle :P.

Tänä viikonloppuna en muuten salee juo (tai jos otan niin vain yhden sidukan).

Ja tällä viikolla en aikonut kyntää/lentää.

Eiköhän tässä ollut tavoitteita taas ihan riittämiin yhdelle viikolle. Mission impossible etten sanois :P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.