IRC-Galleria

Huoh...ja taas univelkaa. Ajatus ei kulje väsymyksen takia (tiedä sitten kulkeeko muutenkaan :D), mahaan koskee minkä takia ei kahviakaan voi juoda - ainakaan vielä. Mutta kaikesta pikkuharmista huolimatta olo mitä mainioin. Edes olkapään särkyminen ei kovin pahasti harmita, normi treeniä ei tietenkään voi vetää, mutta penkkiäkin pysty eilen tekemään hieman pienemmillä painoilla. Kyykky jää välistä tällä viikolla, mutta pumppaillaan sit laitteilla...

Ja taas tulossa törkeen kiirus viikko. Tänään siskon kanssa palaveeraamaan viikonlopun performanssiesityksestä (esitys on tampereella) ja jossain välissä salille, huomenna ehkä salille tai lenkille ja pitäis tulevaa (toivottavasti) bändiä käydä katsomassa/juttelemassa asioista (olen laulaja :P). Torstaina taas ratsastus ja ehkä sali ja perjantaina töiden lomasta salille ja heti töiden jälkeen Tampereelle pystyttämään lavasteita yms. (yötä myöten toki ja meikäläiselle senkun vaan kertyy univelkaa). Launataina aamulla 8 herätys tekemään kehomaaleja, iltapäivällä esitys, jonka jälkeen pientä illan viettoa muiden esiintyjien/siskon kanssa. Vähän saunotaan ja käydään läpi esityksen kulkua ja muutenkin prosessin etenemistä kokonaisvaltaisesti. Sunnuntaina kotiin, kova ikävä kerkee taas tulemaan viikonlopun aikana kun muutenkin kiirus viikko. Ja sunnuntaina ehkä hieman salia tai ainakin lenkille. Kamalaa...peräti yhtenä päivänä joutuu olemaan täysin liikkumatta :P. Nojjoo...mitenkäs se olikaan...ikiliikkuja tai jtkn. Mistä näistä tietää :D. Voisikohan jonain päivänä ihan vain pysähtyä ja olla rauhassa ilman, että tarvitsisi kehittää ympärilleen yhtä suurta kiireen ja menemisen kehää? En tiedä, aika näyttää...

Saisinko esittää toivomuksen geenitukijoille yms. kavereille? Kehittäkää sellainen minifantti vähän niinkuin minipossu...tosi pienessä koossa, vaikka sellasen länsiylämaanterrierin kokoinen pikkukaveri :). Ihan huippu olis. Minä ostaisin heti kymmenen tai enemmän - pieni pataljoonallinen eläviä vesitykkejä kavereitten kiusana :P. Olis ehkä jotain tosi suloista, sellainen pieni kärsäläinen tuhisisi kärsä pitkällä vieressä sängyssä - ja kiusis koisua. Mutta sitä odotellessa...

Onko mikään väsyttävämpää, kuin taistella ihmistä vastaan, jonka olisi pitänyt olla suurin tuki ja turva koko elämän ajan ja joka kohtalon ivasta onkin elämäsi suurin kusettaja sekä itsekäin oman onnen vaalija? Surullista huomata, että kaikki se turvallisuuden tunne, jonka olet rakentanut hänen ympärilleen, on aina ollut illuusiota, yhtä suurta valhetta ja todellisuudessa olet ollut ihan yhtä juureton ja turvaton koko elämäsi ajan, kuin olet nyttenkin - tajuttuasi asian oikean laidan.

Enää edessä on vain asian hyväksyminen...olenko rohkea, vai pakenenko ja elän jälleen valheellisessa turvallisuudessa? Uskallanko jäädä tyhjän päälle vai elänkö tyhjän päällä uskotellen itselleni saavani jotain, omistavani jotain? Vaikeaa...kummasta saa enemmän, todellisuudesta vai valheesta?