IRC-Galleria

Jeah, meninpä sitten kusemaan yliopiston pääsykokeet, olin vielä lukenu ja panostanu hommaan ihan kunnolla ja sitten...no tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Onneksi on vielä ammattikorkee järjellä, niihin pääsykokeisiin pitää tsempata ihan kunnolla.

Jos minnekään ei pääse, tässä työpaikassa en enää jokatapauksessa jatka. Etsin töitä muualta tai jään työttömäksi ja opiskelen aikuiskoulutuksen parissa. Ens vuonna sitten uudestaan haku sinne minne haluaa...

Miettikää miltä tuntuu tulla töihin "loman" jälkeen silleen, että pöydät notkuu papereista ja tekemättömistä töistä koko kuukauden ajalta jolloin MUIDEN piti ne tehdä, mutta työntekijäpulman takia ei ole homma toiminut? Mukavaa tehdä jälkikäteen jokaisen päivän hommat ja tämän päivän hommat päälle. Vituttaa suoraan sanottuna ja reilusti, oli aika lähellä etten irtisanonu itteeni jo tänään. Minusta jokaisen oikeus uskaltaa jäädä lomalle silleen, ettei tartteis miettiä millanen kaaos oottaa takaisin tullessa. Edes suhteellisen hyvä palkka ei enää lämmitä tässä vaiheessa, raha ei valitettavasti korvaa kaikkee.


Sanoin jo kerran mutta sanon uudestaan: vituttaa ja rankasti.

Teemu oli kyllä ihan mielettömän ihana kun olin aika surullinen nuista koulutus sössimisistäni, halas oikein kovasti ja piti sylissä ja rauhotti ja yritti piristää...ja ymmärti tosi hyvin. Oikeestaan mikään ei voi oikeasti olla kunnolla pielessä kun on noin ihana poikaystävä :), tänä aamunakin se heräs varta vasten tekemään mulle aamupalaa kun ties, miten paljon mua ärsyttää tulla tänne tämän kaaoksen keskelle. Maailman ihanin poika.

Ensinnäkin...nerin lonkka/kyynärkuvausten tulokset tulivat viimeviikolla. Molemmat kyynärät 0 ja vasen lonkka A, oikea B (vai olikohan just toisinpäin...:P). Mutta terve likka kuitenkin :).

Ja sitten nyrkkeilystä, mikä oli aikamoinen pettymys tuomaroinnin osalta...sisko taisteli upeasti finaaliin asti, jossa vastassa oli järvenpääläinen tyttö. Ei nyt reilusti paremmin, mutta selvästi paremmin nyrkkeillyt siskoni kuitenkin tuomareiden takia hävisi ottelun, vaikka jokainen maatiainen katsomossakin tajusi todellisen tilanteen. Ainoa keino voittaa olisi ollyt tyrmäys, mistään muista osumistaan sisko ei syystä tai toisesta saanut rekisteröityjä pisteitä, jostain kumman syystä tuomarit unohtivat painaa pistenappia aina pisteen tultua. Siskon valmentaja oli tietysti raivoissaan, Katri oli tehny valtavasti töitä kullan eteen ja olisi sen ansainnutkin, mutta tällaista tämä nyrkkeilyssä valitettavasti on. Joskus tuomarointi kusee ja pahasti. Jos en ihan väärin käsittänyt, ottelun jälkeen jokunen tuomareista kävi jälleen pyytämässä anteeksi virheellistä tuomiota - niin, jälkeenpäinhän se on hyvä pyydellä. Muiden nyrkkeilijöiden valmentajat kävivät myös pahoittelemassa epäreilua tilannetta Katrin valmentajalle. Valitettavasti tällainen tuomaritoiminta tekee hallaa tulevaisuuden naisnyrkkeilylle, vaatii todella vahvaa ihmistä jatkaa kisaamista jos ei saa ansaitsemaansa tulosta. Persiilleen mennyt tuomarointi vaikuttaa myös katsojamäärään. Siskon valmentajalle tullut pitkin viikkoa puheluita siitä, miten ihmiset eivät enää halua mennä katsomaan nyrkkeilymatseja sen takia, että vaikka tavan ihminenkin sen jo näkee, että toinen on selvästi parempi, silti toinen julistetaan voittajaksi. Muissa lajeissa sentään vaikuttaa todella vain se oma osaaminen, eikä voitto ole niin riippuvainen muiden tuomaroinnista.

Mutta eipä ole ensimmäinen kerta siskon kohdalla, ainakin kerran aikaisemminkin tuomarit joutuivat pyytämään anteeksi persiilleen mennyttä tuomarointia. Mutta näillehän ei voi valitettavasti mitään. Sisko onneksi kuuluu niihin vahvoihin ihmisiin, jotka eivät anna periksi. Treenaa tämän kauden ahkerasti, ettei kenellekään jäisi epäselväksi kuka tulevana vuonna on paras. Harmittaahan se silti, minuakin...

Mutta hopeaa kuitenkin tuli :)

Tänään Teemun kanssa viihteelle, ehkä alkuillasta Amarilloon. Nerdieltä kuvattiin lonkat ja kyynärät keskiviikkona, kennelliiton tuloksia odotellessa...

Sattumien summaa...omasta pyörästä puhkesi takakumi alkuviikosta ja Neriltä loppu piimä eilen illalla. Piti sitten Teemun aataminaikaisella pyörällä kipaista valintataloon ostamaan ukolle kaljaa ja koiralle piimää (itselle tarttui limu mukaan ja ehkä sellainen pieni pantteritassupussi). Ostokset kangaskassiin, kassi tangolle, perse satulaan ja eikun menoksi! Ainut vaan, että muutaman metrin päästä kangaskassi heilahti pinnojen väliin musertaen yhden piimäpurkeista, joka levisi uskomattoman tehokkaasti ympäriinsä. Voi sitä vitutuksen ja ihmetyksen määrää. Pyörä piimässä poljin kotiin putsaamaan muita ostoksia. Yeah mikä ilta.

Neri sai aika paljon piimää (mitä jäi jäljelle räjähtäneestä purkista, räjähti silleen että muuten pysy ehjänä mutta yläosa aukes paineen johdosta :S ), varsinainen piimäparta koko akka. Tänä aamuna tulikin tyytyväisenä tuhisemaan viereen, Teemu oli armelias ja päästi hetkeksi sänkyyn :).

Ah kohta kesä, rullaluistimet, piknikki teemun kanssa ja paljon löhöilyä ulkosalla (jos säät sallii, sateella köllitään sisällä). Ehkä heinäkuussa jonkin sortin matka, akka menee anopille hoitoon :P (nerin JA teemun mutsin onneksi, jääkaapin huoleksi).

Mutta näillä puheilla viikonloppuun.

Onnellisuuttaan ei tajua kuin onnettomana, onnettomuuttaan onnellisena. Tosin onnellisuuden voi oppia huomaaman kohdattuaan tarpeeksi onnettomuutta. Joskus ei ymmärrä, miten hyvin asiat onkaan, miten hyvällä mallilla elämä ja oma henkinen tasapaino ennekuin tapahtuu jotain, mikä murtaa kaiken entisen. Silloin vasta tajuaa:"Silloin minä todella olin onnellinen." Eikä se tarkoita sitä, että joka päivä kylpisi äärimmäisessä onnellisuudessa, se tarkoittaa sitä, että kaikki on ollut suhteellisen hyvin ja kykenee nauttimaan pienistäkin asioista. Kestää stressiä paremmin, pieniä vastoinkäymisiä paremmin - osaa ottaa ne voittona, ajatella että näistä kyllä selviää ja tajuaa niiden pienuuden. Ei vihaa niin paljon kaikkea. Pystyy kasvamaan ihmisenä, kykenee itsetutkiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Koska siihen on voimia. Energia ei mene siihen, että kunhan vain selviäisi tästä päivästä edes jotenkin, pysyisi edes jotenkin kasassa ja kykenisi huolehtimaan pakollisista asioista.

Onnettomuus taas...niin...sitä ei sinällään huomaa välttämättä niin helposti. Tai ehkä kysymys on siitä ettei halua huomata. Haluaa olla vahva, haluaa selviytyä. Heikkouttaan ei halua näyttää kaikille, vaikka oman "heikkouden" tunnustaminen ja eläminen vasta vahvuutta onkin. Helpompi on kieltää kaikki, kuin elää vaikeat tunteensa läpi. Sitä vain tajuaa, että jotain on muuttunut huonompaan suuntaan edellisestä. Ja joinain hetkinä todella tajuaa sen onnellisuuden minkä joskus koki. Niistä hetkistä taas voi ehkä oppia jotain, voi oppia tunnistamaan "onnellisuutensa" seuraavalla kerralla - että pystyisi nauttimaan siitä, elämään sen hetken täysillä.

Ja niinä hetkinä, kun tilanne taas tasaantuu, ehkä tunnistaa oman "onnellisuutensa", nauttii siitä. Onnellisena tajuaa, miten onneton on ollut, miten pohjalla ja surullinen, vaikka sillä hetkellä ei sitä tajunnutkaan (koska yritti vain selviytyä parhaansa mukaan). Ja silloin tajuaa, että elää seesteistä aikaa; aikaa taas kasvaa ihmisenä, aikaa jolloin uudet haasteet ovat miellyttäviä ja innostavia, ei voimavaroja lisää syövä asia. Aikaa jolloin voi käydä läpi vaikean hetkensä ja yrittää oppia siitä. Ottaa niistä voimavaroja itselleen. Oppia ymmärtämään itseä ja muita: miksi näin tapahtui (mutta ei pohtia liikaa sillä kaikkiin kysymyksiin ei löydy vastausta)? Voinko seuraavalla kerralla tehdä jotain toisin? Tämä on aikaa tunnistaa omat heikkoutensa ja hyväksyä ne, oppia elämään niiden kanssa (koska kukaan ei ole täydellinen), EHKÄ kehittyä niistä.

Tietenkään kaikkeen ei voi varautua - kaikkiin mahdollisiin onnettomuuksiin ja murheisiin - eikä kannatakaan. Mutta joitain asioita on hyvä miettiä, eikä elää täysin kuvitelmissa, että olisi turvassa, ettei minulle voisi tapahtua mitään - ainakaan mitään sellaista, mikä hajottaisin koko nykyisen maailmani.

Kenelle tahansa voi käydä mitä vain. Jokaisen elämä heittelee huonoista ja hyvistä hetkistä. Toisilla se heittely on vain voimakkaampaa kuin toisilla, mutta sellaista se elämä on. Ehkä turhaa murehtia liikaa sitä, miksi juuri minulle tapahtuu niin paljon enemmän, miksi juuri minun tasapainoani koetellaan näin paljon. Niin vain tapahtuu...ja loppujen lopuksi elämä on kaikkien kohdalla vain selviytymistä, kamppailua elämisen oikeudesta.

Mutta kerta ihmisellä on kyky ajatella pidemmälle, kyky tunnistaa tunteita ja kyky vaikuttaa joihinkin asioihin (ihmissuhteisiin muunmuassa), eikö kannattaisi yrittää selviytyä yhdessä puhaltamalla yhteen hiileen, eikä itsekkäästi ajamalla vain omaa etuaan? Eikö lauma ole vahvempi, kuin yksinäinen vaeltaja?

Koska olemme fyysis- psyykkis- sosiaalinen kokonaisuus.

Olenko minä onnellinen tällä hetkellä? Olen, olen todella onnellinen ja nautin siitä :). Pienet asiat ärsyttävät, työt lähinnä, mutta se on niin pientä kaikkeen verrattuna, ettei halua antaa sen pilata tunnelmaa. Ja välistä on toki huonompiakin hetkiä, huonompia päiviä, mutta silti on onnellinen sillä surullisuus ja ahdistus eivät ole hallitsevia tunteita päivästä toiseen (vaan niiden vastakohdat tietysti). Mitä onnellisuus sitten itse kullekin on? Minulle se on tätä :). Jokainen toki määrittelee sen itse omalla kohdallaan.

Hyvää viikonloppua ihmiset!

Jeah, pöpö vetelee viimeisiään. Tänään aikidoon. Hitto että oli tänään taas vaikeuksia lähteä töihin. Tuhat kertaa mielummin olisin jäänyt nukkumaan lämpimään syliin peiton alle. Onneksi sai edes paljon haleja ja rutistuksia.

Mikään ei ole muuten ihanampaa kuin nukkua toisen sylissä silleen, että toinen pitää kiinni silleen hellästi lujasti, halaa aina välistä ja tuhisee ihan korvan vieressä. Ikinä vaihtaisi sitä paikkaa mihinkään.

En ikinä :).

Jep, sairastelu jatkuu. Nyt se saatanan pöpö yrittää löytää tiensä meikäläisen keuhkoihin...hah! Teurastan sen paskan. Eilen olin ratsastamassa 25 asteen pakkasessa, olin pukeutunu ihan mekalämpimästi. Sain sit paikanpäällä kuulla, että jokainen ratsastaja ratsastaa 2 konia, koska niitä on voitu liikuttaa aika vähän säiden takia. Meikäläinen oli silleen et Yeap, vauhkoja koneja joilla rupee viiraamaan päässä tämmösillä pakkasilla muutenkin (säikkyvät ihan kaikkea - IHAN kaikkea), sit niitä ei oo vielä juoksutettu kunnolla (energiaa kerääntynyt LIEVÄSTI). Missäs se ambulanssin numero nyt olikaan...montako tilataan tallin pihaan valmiiksi odottamaan?

No ei se mitään, sain ihan kivat konit: Janne ja Mokke. Janne on ihan huippu, tullaan tosi hyvin toimeen. Mokke on vähän sellanen höyrypää ja sille meinas tulla eilen aika kova hätä kun mentiin takas talliin ja oltiin viimeset, muut meni aika pitkällä edessä. Hyvä ettei riuhtassu itseään irti ja lähteny laukkaamaan talliin (oli aika piteleminen). Mukavaa oli muuten.

Tällaiset ilmat aika hyvät erotiikan tappajat. Teemu soitteli tuossa äsken ja höpöteltiin kaikkee, sit se kysy mitä mulla on päällä - virhe.
- Ai mitäkö päällä, alotanko alhaalta? Kengät, lämpösukat, sukat, sukkahousut, reisitaskuhousut, punanen toppi, vihree huppari, se beige huppari minkä sun mutsis osti ja ainiin, alusvaatteet tietty. Olikohan siinä kaikki...? Yeap. Seksikäs kerrospukeutuminen, here I come!

Ja taas kipeenä...ihan uskomatonta. En minä yleensä koskaan sairasta, ehkä jotain tosi pientä nuhaa vain ollut tähän asti. Ja nyt kaks kertaa peräkkäin, tällä kertaa periaatteessa kuumettakin. Ihan älytöntä...toisaalta vituttaa kun ei salille pääse eikä aikidoon, toisaalta taas eilen tajusi millä tavalla "normaalit" ihmiset viettävät arkipäivänsä :D. Kiireettömästi ja rennosti...tehtiin ruokaa Teemun kanssa, vähän siivoiltiin, katottiin töllöö ja sen sellasta. Ehkä voisi enemmän yrittää järjestää tuollaisia päiviä (ilman kipeenä olemistakin). Vaihteeksi mukavaa tällainenkin :). Mutta toivottavasti en pitkään sairasta ettei tartte pitkään pitää taukoa salilta yms...

Vitutuksessa on ihan parasta aloittaa työpäivä ja varsinkin hyvin nukutun yön jälkeen. Tekee mieli tehdäkin näitä hommia nääääääääin paljon.

Pah, tekis mieli painua puntille ja muuttaa kuntosalin vessaan (tyttöjen mielummin).

Kaikista eniten tekisi mieli kyllä ottaa äkkilähtö jonnekin lämpimään näistä huippukeleistä ja käydä kärvistelemässä kankkujaan palmun alla drinkki toisessa kädessä. Thaimaa...hmmm...hyvää ruokaa ja kauniita maisemia (ei mielellään mihinkään turistirysään). Kah, teknisesti mahdollista muttamutta...

Muuten...kun kaupoissa on niitä koirakielto-tarroja ja niissä usein on joko dopperi tai poliisikoira Rex, niin eihän se kielto koske belkkareita? Eihän....?

Nerdien viikon tuhosaldo:

-Pussillinen sämpylöitä survottuna napaan kuonokopan lävitse (jep ja sotkua oli)
-Yksi Teemun kukista ensin kiskottu pöydältä, vedetty lattiaa pitkin olkkariin (multavana kivasti perässä) ja teurastettu kasvi julmasti olkkarin lattialle.
-Pudotin tonnikalapurkista öljyä matolle - syöty matto siltä kohdalta.

Tuota Juha....niinniin siitä kamerasta :D. No ei vaine, kunnossa on vielä.

Jeps jee, meidän kiltti neitokainen :D.

No ei, kyllä se oikeesti on tosi kiltti ja ihana(n idiootti), välistä sillä vain "hieman" viiraa päässä ja saa nuita aivoituksiaan...mutta se on belgi, antakaamme hänelle anteeksi!

Väsy...aikido-leiri viikonloppuna ja unet jäi jonnekin matkan varrelle...

Jeps, sisko voitti tuomariäänin 2-1 :), ollaan me aika RoK. Ja Teemu melkein hävisi keilaamisessa (paitsi että voitti kaksi erää - NIPPA NAPPA - minä kolmannen). Viikonloppuna ostettiin myös uusi espressokeitin - Hp chili-keitin :P. Huippua lattea saa.

Melkein olen jopa terve, treenit alko taas ihan normaalisti :).

Nerdiestä tulossa uusia kuvia kunhan kuvaussessiot päättyvät ja ellei neiti taas päätä oma-aloitteisesti "sensuroida" kuviaan syömällä koko kameran.
No ei siitä nyt NIIN huonoja kuvia viimeksikään tullut :S.

Kiitos ja Anteeksi Juha.