Kiintyneenä tähän elämään
Kasvaneena kiinni oletuksiin
Miten voisin oppia itseni löytämään
Sekä itsestäni pitämään?
Teen niin tai teen näin
Tuntuu kuin umpikujassa kulkisin
Sama vaikka kuljen punaisia päin
Itseni lukkojen sisään iäksi sulkisin
Voin pyytää anteeksi
mutta se kaikuu kuuroille korville
Näissä piireissä joissa meitä sanotaan ihmisiksi
Meille kuolevaisille
Ei kukaan voi maailmaa pelastaa
Jos voi pelastaa itsensä
Löytää sielunsa ja piilottaa rakkautensa
tuonne syvälle sydämeensä
Minä selässäni ristiäni kannan
Se kulkee mukanani päivästä toiseen
Joskus olen vielä taivaan kanssa tasan
Silloin tieni käy kai ikiuneen
Olen tehnyt väärin
Olen rikkonut vastaan muita
Silti kaiken uudelleen tekisin
Sillä eihän huomisesta ole mitään takuita
Antaisin itseni syytettäväksi
Toisten tuomareiden tuomittavaksi
Sivullisten syljettäväksi
Kukaan ei ole viaton
Jokaisen mielessä vikaa on
Kun sinuakin silmiin katson
Minä selässäni ristiäni kannan
Se kulkee mukanani päivästä toiseen
Joskus olen vielä taivaan kanssa tasan
Silloin tieni käy kai ikiuneen