IRC-Galleria

Eilen oli sitten viimeinen Heinäsin keikka. Yhden lähialueen lepohevosen lupasin käydä vielä laittamassa, mutta sitten saa jäädä ne hommat. Katsotaan syksyllä uudelleen mikä on olo ja virkeyden taso.

Tulee kyllä kova ikävä kaikkia samettiturpia ja viimeinen hierottava oli kokonaan uusi tuttavuus. Poniruuna Lassi, johon aivan totaalisesti rakastuin. Kertakaikkiaan ihanan poikamainen, mutta kuitenkin kiltti kainaloinen. Aluksi ihmetteli hierontaa, mutta lopussa alkoi kovasti nauttia käsittelystä. Haikea olo tuli, kun tiesi että tämä on todennäköisesti ainut kerta.
Lassin omistaja esitteli minulle toisen poninsa, hurmaavan kiltin shettisneidin. Se olisi ollut myynnissä, aivan unelma perhehevonen. "Onneksi" minulla ei ole nyt sellaisia rahoja, muuten olisin voinut pistää perähudlariin ja viedä mukanani ;)

Olin tosi tyytyväinen näihin hoitoihin. Jotenkin tuli vielä erityispanostettua kun tiesi ettei uusintaa tule. Jäin vielä suustani kiinni tallinkäytävälle jossa puolisen tuntia keskustelimme ah niin ihanasta aiheesta kuin hevosten sairaudet ja lähialueen eläinlääkärit. Vihtiläisistä ei kovin lämpimiä kokemuksia kellään. Tarttisi olla joku täyspäinen joka myös hoitaisi ultrat...

Vaikka pakkasta oli vain pari astetta ja tyyni ilma, päädyin ottamaan tammat täksi yöksi sisään. Keli oli päivällä käynyt plussan puolella ja niiden selät olivat märät, joten katsoin parhaaksi kuivatella hummelit yön ylitse. Nyt on kuitenkin viikonlopun ylitse hyvät keli ja todennäköisesti ovatkin pihatossa sen ajan kun olemme poissa.

Huomenna sitten rakenneultran jälkeen aamulla suunnataan Helzinkiin ja siellä Hotelli Presidenttiin. Isä hakee Hallan hoitoon kolmen maissa ja hevoset ovat hänen ja 2 x Annejen vastuulla :) Ihanaa lomailla vielä kerran kaksin. Seuraavaan tilaisuuteen voi mennä vuosia.

Minulla ei myöskään ole kuppaa, hiviä tai hepatiittia jotka samassa yhteydessä tutkittiin. Vallan terve muutenkin. Hyvillä hemogblobiineilla ja alhaisella verenpaineella.

Koskaan ollut näin tylsä päivä! Söin loput viinikumikarkit ihan silkkaa vittuunnustani ja päätin että menen tekemään iltatallin hiukan aikaisemmin. Ainoa hyödyllinen seikka johon olen tänään venynyt, on tuo keittiössä puhiseva astianpesukone. Koitan pestä tälläkertaa vähän tyhjempänä kun yläkoriin on jäänyt scheissea parilla viimekerralla.

Lauri on taas vaihteeksi duunikeikkaa tekemässä ja tulee aamuyöstä. Ajattelin pistää filmin pyörimään ja koittaa nukahtaa sohvalle. Pennun kanssa ei huvita jakaa sänkyä. En tajua miten se voi haista noin helkkarin pahalle. Muutenkin tuntuu ettei uusi ruoka ole sopinut sille alkuunkaan. Sääli, koska Paras Ystävä on ainoa suomalainen koiranruokamerkki nyt kun Jahti & Vahdin tuotanto siirtyi Saksaan. Viime viikolla koiraa närästi, viime yönä vatsa kurisi niin ettei saatu nukuttua ja tänään se on piereskellyt enemmän kuin laki metaanipäästöistä sallii.

Kulkisi tuo kello. Ei jaksa odottaa että unen kosketus vie uusiin maisemiin. Yksinäiset illat ovat aina niin kovin pitkiä, yhdessä ne taas menevät liian nopeasti ja nukkumaanmeno sekä harmittaa että venyy usein kovin myöhäiseksi.

Huomenna olisi näillä näkymin viimeinen Heinäs keikka.
Tulee kaikkia ihania samettiturpia ikävä. Etenkin Turo on omalla tavallaan aivan mainio persoona. Sellainen ruuna, jolla on pilke silmäkulmassa ja mielipiteet asioista, mutta pitkässä juoksussa kuitenkin ystävällinen ja huumorintajuinen luonne.

Matleena - Mötley the Cruel - on käynyt minulle etäiseksi viime syksyn jälkeen.
Severi vei kaiken huomioni alusta loppuun. Elimme tosi intensiivisesti sen reilun 3kk mitä ehdin ruunaa pitää ja sen kanssa tuli koettua niin paljon ja käytyä niin paljon fiiliksiä läpi että yhteinen aika tuntui paljon pitemmältä.
Nyt talliin mennessä tulee vielä vastaan tyhjyys ja suru, eikä Matleenakaan tunnu nauttivan meikäläisen seurasta kuten ennen. Kun poika lähti maailmalle se on ollut hieman vaisu ja paljon Hetan perään.

Toisina päivinä minun on paljon isompi ikävä Severiä kuin toisina.
Haave kauniista, ryhdikkäästä Suikkulaisesta elää, ehkä haen siitä Severin kuvaa itselleni, jotain joka tuo sen haamun takaisin. Toisaalta se vain on sen hevosen profiili jollaisen haluan. Heikkouteni jossain suomenhevosen ja jonkun muun välimaastossa - kaukana toisesta, työhevostyyppisestä ihanteestani.

Ei ole helppoa olla koira. Ainakaan pieni mustavalkoinen urospentu teini-iässä.

Autolla on kiva lähteä kotoa matkaan, mutta kun pitäisi lähteä pois Lunan ja Lassin luota niin onkin toinen ääni kellossa. Halla tuli mielissään kanssani pihalle, otti ahnaasti vastaan tarjotut leivänpalat, mutta kun avasin sille auton oven, niin hilpaisi metsään, eikä tullut vaikka huusin ja vihellettiin pillillä.
Loppuviimein oli juossut joenrantaan ja nappasin sieltä kainaloon ja raahasin pyristelevän 20kg ylämäessä autoon.

Tänään on myös ollut perin traumaattinen päivä. Aamutallin ajan narussa, päivätallin ajan narussa ja illalla narussa. Ja pahinta siinä on että narussa EI kertakaikkiaan voi kakata! Illalla kykkivä ja ovella vinkuva tärisevä koiranriekale pehmitti äiteen sydämen ja ajattelin että jos nyt äkkiä sitten käy turauttamassa.
Nappi ryntäsikin kyykistelemään puun juurelle, mutta VÄLITTÖMÄSTI asiat toimitettua päätti karistaa pihan lumet jaloistaan eikä tullut vaikka miten huutelin pizzanreuna kädessä.

Nyt se surkimus makaa tuossa vieressä sohvalla ja itkee.
En tiedä saiko mahanpuruja pidättämisestä vai mikä toisen on. Silittämällä saan sen hiljaiseksi, mutta en nyt hitto soikoon voi antaa sen käskyttää meikäläistä.

Naru on ja pysyy. Röykäle on kolmen päivän aikana onnistunut hävittämään sille tarjotut etuudet käyttäytymällä välinpitämättömästi ja sulkemalla korvansa luoksetulolta.
Miten se käy niin äkkiä. Kolme päivää - ja olet ihan pihalla kuvioista.

Laittelimme Laurin kanssa tänään Hallalle juoksunarun pihalle ja 20 pakkasasteesta huolimatta aurinko lämmitti mukavasti :)
Koira sai sitten harjoitella piuhan päässä oloa luunsyönnin ajan, itse tein sillävälin tallihommat joissa tulikin sitten miltei hiki kun lapiolla sai hakata jäätyneitä lantoja irti karsinanpohjalta.

Sunnuntai on saunapäivä. Kohta pitäisi lähteä isän luokse Solstrandiin. Pakata likapyykit ja puhtaat vaatteet, kammata tukka (viikonlopun unimaratonin jälkeen isossa takussa) ja lähteä liikenteeseen.

Olimme eläneet siinä uskossa että tänään oli viimeinen äänestyspäivä. Hyvä uutinen, että se onkin vasta viikon kuluttua! Voimme käydä sitten kirkolla samalla kun tulemme Helsingin lemmenlomaltamme. Tänään olisi taas joutunut kurvaamaan 20km ylimääräistä ennen Lopelle lähtöä ja toki ensi viikolla saan ihan kyllästymiseen asti toimittaa asioita ja istua autossa muutenkin.

Mahassa oli lauantai-bileet eilenillalla. Tulevaa äitiä mukiloitiin vähän väliä ja sitten oltiin taas kovin hissukseen kun isä yrittää tunnustella jos huomaisi jotain. Jos nyt jo potkitaan noin kovaa, niin auta armias mitä tämä meininki on kuukausien kuluessa.

Kun en jaksa nousta laittamaan valoja ja lämmittämään ;) Pitäisi kyllä vissiinkin.

Koirat ja seksielämä on aika mahdoton yhtälö. Juuri kun vetää toisen tuoksua sieraimiinsa ja antautuu herkille kosketuksille, saattaa huomata että joku tuijottaa. Selän taakse on ilmestynyt musta naama joka häpeämättä tihrustaa toiveikkaana joko joku nousisi sitä ruokkimaan.

Tai kun peitto on huomaamatta valunut pois ja ahmii toisen ihmisen kehoa ja sielua... yhtäkkiä sänky tärähtää ja kylmä kuono tökkaisee pohkeeseen. Tunnelma latistuu sekunnissa, etenkin kun koira ei tajua ensimmäisellä kehotuksen hypätä alas sängystä vaan jää katsomaan kysyvästi että "ihanko totta?"

Ja vaikka yrittäisi vain rakastella hiljaa peiton alla herättämättä tuon karvaisen kakaran huomiota, kuuluu nojatuolin takaa huokaus, räpellystä ja sitten kynnet rapisevat lankkulattiaa vasten: "ridge-ridge-ridge", olohuoneesta kuuluu veden latkimista ja palattuaan makuuhuoneeseen se raapii itseään ainakin minuutin nautinnollisesti uristen.

Kun miettii miten paljon suomalaisilla on koiria lemmikkeinään, en yhtään ihmettele että niin monilla naisilla on ongelmia orgasminsaannissa nykyisin.

Illan suunnitelmat menivät uusiksi. Toimelias into vaihtui bluesiksi.

Puhelimessa säätämässä asioita. Soitto sinne ja tänne, anteeksipyytelyä, ystävien vaivaamista ja kotona turhautumista.

Tyydyn kohtalooni. Hän kaipaa miehistä kosketusta, ei halua lähteä kanssani. Minkä minä sille mahdan. Perkele, jäätyköön pihalla.

Että silleen. Piti lähteä hieromaan Heinäsiin, mutta webasto ei sitten toiminut ja mersu ei pyöräyttänyt edes starttia. Onneksi sain Tiialta kyydin kun olin luvannut hakea Linkkerin sisään matkan varrelta. Mutta hieronnat jäi ja jouduin puhelimessa säätämään ja sopimaan uusia aikoja. Lauri saa taas katsoa tuota autoa kun kerkiää. Luulen että pumppu pitää ilmata.

Olisi kyllä ollut muutakin asiaa kirkonkylälle. Voi miksi, miksi rakas autoni teit tämän minulle :(

Aamun hiljaisia hetkiä
mielen ristiriitaisia retkiä
Liikaa aikaa tutkia
elämänsä polkuja
Mitä on minulla liikaa
etten onneani huomaa

Lähdin ennen kymmentä hierontakeikalle naapurikuntaan.
Tiet ovat ihan peiliä ja tuulessa kulkevat lumikiteet hyväilevät sen vieläkin liukkaammaksi. Meinasi lähteä jalat alta kun kotiin tullessa kävin postilaatikolla. Mersu myös pyki hiukan mäkeä noustessa mutta pääsimme kunnialla pihaan.

Tällähetkellä lumi tulee vaakasuorassa, joten houkuttelin hevoset pihaton sisään syömään päiväheiniä. Matleena ei vaan tunnu olevaan millänsäkään vaikka sen selässä oli sentin valkoinen kerros ja Heta menee sinne missän Matleena on. Onneksi sain karsinat siivottua jo aamusta niin ei tarvitse illemmalla enää mennä itseään jäädyttämään. Tämä kun ei varmaan lopu ihan heti. Seuraavina päivinä tullaan käymään taas lähellä myrskylukemia. Tylsää :(

Taidan perehtyä kirjastosta lainaamaani aineistoon. Hevosen ensiapua, imettämisen perusteita ja vaateompelua. Elämässä on hyvä osata monenlaisia asioita.

Kellon on tulossa pian viiden, eikä ulkona vielä ole sysimustaa niinkuin kuukausi takaperin.
Sininen hetki on tosin jo lopuillaan ja puut ovat menettäneet persoonallisuutensa. Ne ovat enää hahmoja tai yhtenäinen seinämä tummenevaa taivasta vasten.

Ompelin tänään elämä ensimmäisen vauvanvaatteen ja minulla meni siihen nelisen tuntia ruokataukoineen. Ei tullut kovin hieno, mutta ehkäpä sitä voi käyttää. Lehdessä oli niin huonot kuvat, etten tiedä miten tämän vaatekappaleen pitäisi oikeasti toimia ja tein siitä vielä oman versioni jättämällä hihat pois. Hihattomia löytyy kaupasta niin huonosti että pari täytyy surauttaa itse. Ensi kerralla ostan helpompi neppareita. Nuo joutui ompelemaan käsin ja siihen meni tuhottimasti aikaa.

Tuloksena tuntien uurastuksesta on 56cm musta kietaisubody punaisilla koristeompeleilla. Tämä on aika punk, mutta niin saakin olla. Pieniä istuvuuskämmejä niinkuin omatekemissä aina on (viimeksi olen ommellut mitään vuonna 2001) mutta ei varmaan näytä vauvan päällä kovin karsealta.

Sain myös postissa ostamani sisävaipat ja odottelen ensimmäistä vaippakuortani. Meidän takia ei tarvitse lyhentää jäteastian tyhjennysväliä ensi kesänä.