IRC-Galleria

Look into my eyes - you will see
What you mean to me
Search your heart - search your soul
And when you find me there you'll search no more

- Hei kulta. Oliks teillä hauskaa? Kevyt naurahdus kuuluu keittiöstä heti, kun yksin astelen Jennin luokse. Tuo tulee mua vastaan, hymy huulillaan, toisessa kädessään kaakaomuki, ja toisessa toinen. Kai se ajatteli antaa toisen mulle - aika herttaista , mutta en kuitenkaan ojenne kättäni kohti höyryävää kippoa, vaikka mä niin haluaisinkin. Katselen naista silmiin, vakavana , tuo tapittaa mua hieman kysyvänä takaisin, huokaan syvään, haraisten lyhyitä hiuksiani. Miten tälläisen voi yksinkertaisesti selittää naiselle, joka rakastaa mua koko sydämestään?
- Tota.. Jenni. Sä oot ihana, upea nainen, mutta mä.. Tavallaanniinku.. Rakastan totaniin.. Tuukkaa, lohkaisen, säpsähtäen hieman. Voi helvetti. Ehkä sitä nyt ei kuitenkaan olisi noin suoraan tarvinnut sanoa. Vai levittelenkö rappuun lappuja, että hei, olen Ossi Puolakka, ja minä olen homo? Muthan heitettäis ulos tästä talosta, jos mä niin pahasti alkaisin terrorisoimaan. Puraisen hieman huultani, nainen katsoo mua epäilevänä virnistäen, kuin luulisi, että mä vitsailen taas vaihteeksi. Tapitan takaisin vakavana, ja kun nainen tajuaa mun olevan tosissaan, kuuluu vaan kilahdus, kun toinen kaakaomuki on tippunut tuon kädestä, ja levittää tahmeaa, kuumaa sisältöään lattialle. Nainen ei tunnu edes huomaavan sitä, vaan tapittaa mua, silmiään räpytellen.
- Ja missä tää totaniin Tuukka on, jota sä tavallaanniiku rakastat? Jenni kysyy, ja mä vilkaisen nopeasti vaaleansinisiin sukkiini, nostaen katseeni taas naiseen. Mitenkäs tää pitäisi sitten kertoa, ettei se aiheuta lisää sotkua asuntoonsa? Äh, turha tässä spekuloida. Suoraan vaan kertomaan, ei voi olla järkyttävämpi uutinen, kuin se, että oma miesystävä rakastaakin naapurinsetää. Täähän on pahempi tilanne, kuin Helillä ja Iiriksellä oli Amandapäivillä! Puraisen hieman huultani, Jenni katsoo mua, vastausta odottaen.
- No tota, se on kertomassa Cindylle, että se tavallaanniinku rakastaa mua, mutisen, kuuluu kilahdus, kun Jenni pudottaa toisenkin mukin kädestään. Ehkä mun pitäisi lähteä tilanteesta mahdollisimman nopeasti, ettei mua passiteta siivoomaan ihan helvetin sotkuista olkkarinmattoa, koska sellaiseen mulla ei tosiaankaan ole aikaa. Mitenköhän Cindy on reagoinut? Mä en voi edes kuvitella. Yskähdän hieman.
- Joo, heh, oli kiva nähdä, Jenni.. Sulla on kiva paita tänään. Nojoo.. Mutta mun pitää tästä mennä.. Heippa, soperran, ennenkuin nainen ehtii mitään järkytykseltään vastata, mä olen rientänyt jo ovesta ulos, ja paiskannut sen kiinni. En ehdi rapussa edes hengähtää, kun yläkerrasta mua vastaan juoksee nainen, kantaen matkalaukkuja, vihasta tuhisten, ja järkytyksestä. Tuo juoksee nopeasti mun ohi, mulkaistenkin mua. Onneksi katseella ei voi tappaa, koska Cindy olisi juuri mut tappanut. Lähden sitten hölkkäämään rappusia ylös, kun Tuukka ilmeisesti on yksin kotonaan - kellokin on sen verran, että Heidin pitäisi olla vielä koulussa. Peppi ainakin on. Ja ne kaksi on nykyään kuin paita ja perse. Soitan lopulta ovikelloa, ja pian näen taas sen miehen. Tuukka avaa oven, sen ruskeat silmät tavoittaa mun katseen, ja huulille leviää pieni hymy.
- Moi, tuu sisään, tuo sanoo, väistyen oven edestä. Astelen sisälle asuntoon, katsellen ympärilleni. Aika tyhjää, Cindy on tosiaan pakannut kiireellä. No, se on sentään jättänyt Tuukan tavarat, joka ilmeisesti oman havaintoni mukaan tarkoittaa, jos mä lainkaan naisia ymmärrän, että Cindy lähti, mutta antaa Tuukan jäädä. Hienoa. Kallistan hieman päätäni, luoden hymyilevän katseeni Tuukkaan, ja kietoen käteni toisen niskan taakse, tuo vilkaisee muhun, lattian kautta.
- Mulla olikin jo ikävä sua, sanon, kallistaen hieman päätäni. Toinen hymyilee mulle takaisin , nojautuen mua vasten. Mun mielestä tässä on vaan ihana olla, keskellä Aaltosten olohuonetta, ei tietoakaan huomisesta. Vaan tässä ja nyt, niin on parasta. Ainakin loppujenlopuksi parasta.

Don't tell me it's not worth tryin' for
You can't tell me it's not worth dyin' for
You know it's true
Everything I do - I do it for you

- Onkohan tää oikein? Tai siis, mä rakastan sua niin paljon. Mun sairauden myötä säkin joudut kärsimään, jos rakastat mua. Musta se on väärin, koska silloin suhunkin sattuu. Enkä mä halua sitä, Tuukka huokaa hiljaa, väistellen mun katsettani. Astahdan lähemmäs miestä, kietoen käteni tiukasti tuon ympärille, mutta en tietenkään niin, että se kipeää tekisi. Yritän tavoitella miehen katsetta, mutta tuo pitää silmänsä visusti poissa. Mä en todellakaan aio jättää Tuukkaa yksin, ainakaan sen sairauden, tai minkään muun takia.
- Tää tuntuu oikeemmalta, kuin mikään muu, mitä mä oon koskaan mun elämässä tehnyt. Eiks sekin kerro jo jotain? Tuukka, mä oon oikeesti valmis sun kanssa mihin tahansa. Koska mä rakastan sua. Sun täytyy uskoa. Mä voisin kuolla sun puolesta. Kato mua. Mä voisin oikeesti kuolla sun puolesta, sanon hitaasti, matalalla äänellä, jotta mies saa iskostettua tajuntaansa jokaisen pienen sanan, jonka suustani päästän. Tuo kohottaa muhun ne kirkkaat, hieman kosteat silmänsä.
- Älä jooko kuitenkaan kuole? Tuo pyytää hiljaa, naurahtaen vaimeasti. Hymyilen hieman, painaen miehen itseäni vasten. Ei mulla ole aikeina kuolla, tietääkseni ainakaan. Huokaan hiljaa, tää kaikki vaan tuntuu niin hemmetin oikeelta, että mä en voi sille mitään. Kuin mä olisin saanut juuri aloitettua elämäni kokonaan alusta. Mä voisin huutaa vaikka koko rapulle ja Helsingille rakastavani Tuukkaa. Ja silti mä olisin maailman onnellisin ihminen. Ei sillä oo väliä, mitä muut sanoo meistä. Mä tiedän vaan, että tää tuntuu oikealta - kai se silloin myös on oikeaa, uskoisin.
- Oot sä kertonu Heidille meistä? Kysyn hiljaa sitten, istuen sohvalle, vetäen Tuukan mun viereen, asettaen käteni toisen harteille. Tuo naurahtaa hieman, pudistaen sitten päätään. Noniin, ei kai se nyt vielä oo mitään ehtinyt kertoa, kun ei Heidi satu edes olemaan kotona toistaiseksi. Kyllä sellainen tomera tyttö nimittäin oisi ääntä itsestään pitänyt, aivan varmasti. Puraisen hieman huultani, vilkaisten Tuukkaan, joka kääntää katseensa takaisin muhun. Ihanan katseen. Noista silmistä huokuu lämpö ja rakkaus, mikä tärkeintä, se on osoitettu mua kohtaan.
- En mä vielä, Cindylle kertominen oli jo tarpeeksi katastrofi , ihme kun se nainen ei kiljunut mua ikkunasta pihalle. Heidi saattaa olla vähän suvaitsevampi, se on kuitenkin mun sisko. Säkään et varmaan oo vielä maininnut mitään Pepille? Tuukka kysyy, muhun siirtäen katseensa. Pudistan päätäni. Niinjoo, helvetti, Peppi. No mutta nyt kun Miika ja Katariinakin asuu meillä, niin minä, Tuukka, Heidi ja Peppi voitais kaikki asua Tuukan luona. Oikea perhe, jossa on kaksi isähahmoa. Varmaan aika harvinaisuus. Naurahdan ajatukselle, ja katsahdan sitten Tuukkaan.
- En oo vielä maininnut, mut tuskin se nyt tälläsestä järkyttyy, ainakaan yhtä pahasti, kuin Miss Keittiö, Jenni Vainio. Olisit nähnyt sen ilmeen. Kohta ne varmaan juonii jotain salaliittoa meitä vastaan, naurahdan pienesti, Tuukka virnistää, läimäisten mua tyynyllä takaraivoon, kallistan hieman päätäni, toisen hymyä tapittaessani. Tuo katsahtaa muhun hieman kysyvästi, koska mä vaan tuijotan toisen hymyä, se on sellainen elämäniloinen , lämmin ja pehmeä. Todellinen ja aito.
- Kiva nähdä sun hymyilevän ja kuulla sun nauravan, sanon, toinen hymyilee pienesti, leveämmin, ja painautuu mua vasten. Mä voisin olla tässä aina, tosin Heidi saattaa vähän ihmetellä, jos sattuu eksymään kotiin. Suutelen Tuukkaa otsalle nopeasti, tuo virnistää hieman, annan käteni kulkea miehen karheissa, mutta samalla pehmeissä hiuksissa.

Oh - you can't tell me it's not worth tryin' for
I can't help it - there's nothin' I want more
I would fight for you - I'd lie for you
Walk the fire for you - ya I'd die for you

Ovi kolahtaa pian, mutta Tuukka ei nouse mun kainalosta mihinkään, jos mahdollista, painautuu vaan syvemmälle, lämpimään, muhun vilkaisten, hieman hymyillen. Hymyilen takaisin, tää tuntuu oikealta. Kahden teinitytön iloiset moikkaukset kuuluu eteisestä. Nyt on sitten aika ilmeisesti kertoa Pepille myös. Nuo astelee kohta eteisestä.
- Tuukka, missä kaikki Cindyn kamat on? Jes, jes, sano velirakas, että sä oot vihdoin tajunnut heittää sen ämmän pihalle! Heidi hihkaisee iloisesti, Tuukka tirskahtaa hieman, ja mäkin naurahdan huvittuneena. Kallistan hieman päätäni, Peppi siirtää katseensa meihin, heilautan kättäni tervehdykseksi, mutta tuo vaan tuijottaa. Heidi tanssahtelee pitkin kämppää, iloisena ilmeisesti avarasta tilasta, jonka Cindyn kamat ovat jättäneet jälkeensä. Tuon teinitytön suosiossa se ei tosiaankaan tainut olla, se nainen nimittäin. Oonkohan mä? Toivonmukaan.
- Niinno, kai sen voi niinkin sanoa, Tuukka naurahtaa hieman, Heidikin siirtää katseensa meihin, kädet lanteillaan, virneensä hieman vääristyessä kummastuneeksi, enkä mä oikeastaan ihmettele sitä. Tyttö kuitenkin näkee oman isoveljensä nojailevan parhaan ystävänsä enoon. Tilanne voi noiden nuorten silmissä olla aika kummallinen. Mutta Tuukka on niin söpö. Ja lämmin. Ja ihana. Mä voisin kertoa senkin heti noille tytöille, mutta ehkä pidän näin aluksi ainakin pääni kiinni.
- Joo , totanoin Heidi, yleensä sanotaan, että tää ei oo sitä, miltä näyttää, mutta mun täytyy nyt sanoa, että tää on tasan sitä miltä näyttää. Minä ja Ossi ollaan rakastettu toisiimme. Pari naista ei ottanut sitä kovin hyvin, mutta toivonmukaan te ootte paremmin asiaan suhtautuvia, ettekä viskele kaakaomukeja lattialle, tai ryhdy pakkaamaan tavaroitanne. Se ois aika väkivaltaista toimintaa, Tuukka toteaa mun kainalosta, mä tiedän, että se on kertonut sairaudestaan Heidille.
- Siis.. Missä vaiheessa te muka ootte ehtiny rakastumaan? Tuukka, pakko sanoa, että sä et näitä asioitasi kovin hienovaraisesti ilmoita, täytenä pommina vaan . Olisit voinut edes vähän varottaa, Heidi mutisee. Ai , oisko Tuukan pitänyt soittaa sille, ja sanoa, että siskokulta, kun tulet kotiin, niin näet minun uuden mieheni, Ossi Puolakan? Naurahdan ajatukselle, mä en tiedä, miksi mä nauran kaikelle. Kai mä olen aika väsyneellä tuulella taas vaihteeksi, tai sitten Tuukassa on jotain huumeita, jotka vaikuttaa muhunkin.
- Muutetaanks me niinkun tänne? Peppi kysyy sitten, multa. Kohautan olkiani, vilkaisten Tuukkaan, mistä mä tuollaista asiaa voisin tietää. Tuukan ja Heidin asunto, oikeastaan Tuukan. Sehän tästä asunnosta on ainoastaan maksanut. Heidi tuijottaa meitä edelleen suu auki, mutta Peppi tuijottaa mua, odottaen vastausta. Kyllähän se olisi ihanaa, herätä joka - aamu Tuukan vierestä, juoda yhdessä aamukahvia, selata lehteä, ja tehdä kaikkea sellaista.
- Mulla ainakaan mitään sitä vastaan. Senkun tuotte tavaranne tänne. Vai mitä, Heidi? Tuukka virnistää hieman pikkusiskolleen, joka ei osaa edelleenkään sanoa mitään, mutta tuo nyökkää, hieman takellellen. Vedän Tuukan tiukemmin mun kainalooni, mä en päästäisi sitä menemään, en koskaan. Vaikka tän sairauden kanssa pitääkin taistella.

Ya know it's true
Everything I do - I do it for you