IRC-Galleria

If we stay or walk away
There's one thing that's true
I still love you
I still love you

the more I learn,
the more I love,
the more my heart can't get enough
that's when I love you
when I love you

Puhdasta ilmaa tahtoisin hengittää
Jos ajan vois ees hetkeksi pysäyttää
Siihen kun sylis mua lämmittää
Enkä pyytänyt sua lähtemään
Kun nyt yössä yksin
Itseäni mä säälin
Ja mietin mitä väärin tein

En uskonut tän tarinan vielä loppuvan.
En uskonut mä milloinkaan, tän helppoo olevan.
Vasta tajusin, miten kohtelin, sun olon usein pahensin.
Miksi ymmärsin omat virheeni, ehkä liian myöhään?

Vaan mustan joulun mulle teit, sä et tullutkaan
ja lahjan ainoon multa veit, jäin sua kaipaamaan...
Mustan joulun sulta sain, jäin kyyneliin
Kuin hiutaleina maailmain putoaa niin...

Olis ehkä pitäny aiemmin tajuta/
Että tää elämä ei ole mitään kaunist satua/
En edes tiedä itse että mitä enää haluan/
En pysty saada mitään asioita natsaan/
Vaikka kuinka satsaan ni silti aina tyrin/
Tajuun liian myöhään nyt että mä olen se typerin/
Mä tiedän et tein väärin ja olen siitä pahoillani/
Mullon paha olla enkä pysty oleen aloillani/
Sanoillani satuttanu sua mä olen liian paljon/
En ehkä ollu valmis siks kyyneleet nyt vuotaa/
En ollu valmis siihen että lähtisit mun luota/

Paljon hyvii muistoja liian paljon kipua/
En saa raitista ilmaa vaikka auki on mun ikkuna/
Kitua mä joudun mut se on oma syyni se/
Sori kaikki syyttelyt ku ite olen syyllinen/
Mä painan pääni alas tekis mieli huutaa/
Mut sanatkaan ei ulos tuu vaikka mä auon suuta/
Tyhjä tunne rinnassa on kun et oo mun kanssa/
Niinku sanoin jo ilman sua en oo ku hukassa/
Tuntuu etten pääse enää koskaan täältä ylös/
Silti yritän ja puren huulta haluisin vaan tykös/
Silti kadehdin kun näen tuolla kauniin perhosen/
Se saa lentää, olla vaan vapaana/
Liidellä kaukana korkeella taivaalla/
Auringon säteet kun sen siivistä loistaa/
"mä rakastan sua" sanat sulle mielessäin toistan/

Aurinko nousee enkä silmiäni sulkenu/
Ku mietin matkaa jonka sun kans olen kulkenu/
Tässä me ollaan pitääkö kaiken päättyy/
Vai voiko vielä siltä pahimmalta säästyy/
Jos annettais molemmat vielä yks mahdollisuus/
Vaikken mä sitä ansaittiskaan se vois onnistuu/
On liian klisee sanoo "alotetaan alusta"/
Mut nytten vasta kaikki tehdyt tyhmyydet mua kaduttaa/
En tienny ennen miten suhtautua niihin/
Siks niitä muisteleen en vaivautuu ees viitsi/
Jos saisi pyyhittyä menneisyyden kokonaan/
Mut eihän täälä millään unohdettua saa mokomaa/
Anna mulle vielä mahdollisuus sydän avata/
Ja katsoa sua silmiin ja kertoo rakastavani/
Sua rakastan mä ikuisesti tuu jo rakas takasin/

Siitä on jo kauan aikaa mutta pakostikkin mieleeni/
Muistuu sun kasvosi ja tahdon sut mun viereeni/
Ei ole pahempaa kun rakkaan menettäminen/
Ja vielä kun aivan liian aikaisin kävi se/
Sydämes tulta kunpa tää ois vaan unta/
Kunpa kyyneleet poskillani oiskin vaan lunta/
Mulla on viel muistot jäljellä enkä niist irti päästä/

Mä muistan vieläkin kun kaksin käveltiin/
Asiat oli hyvin mut sit kaikki riistettiin/
Sydämestä puolet vietiin sun myötä/
Nyt nukun päivisin ja taas huudan kaiken yötä/

Nyt sun valokuvas muistuttaa mua meidän ajasta//
Joka paikasta mä etsin kaltastasi rakkautta/
Mutta en mä löydä se on totuus jota en voi muuttaa/
Olit parasta ja tulet olemaan aina/
Mut mun on aika nostaa purjeet ylös mun laivast/
Ja jatkaa elämää vaikket enää oo mun vieressä/
Kunhan tiedät että olet aina mun mielessä/
Elät joka paikas ja varsinki mun muistois/
Kävelet mun vierel järven rannalla ja puistois/

ÄÄÄW ÄÄW ÄÄW ÄÄÄW ÄÄÄWW! <3 Varmaan vaikee arvaa, keistä mun seuraava ficci kertoo?! 8D D

Kokeilin nyt laittaa noi biisin sanatkin tohon : s. Ei tästä kamalan hyvä tullut.. Koittakaa kestää, että kappalejaot meni päin persettä, johtuu siitä, että tein tän yhellä kirjotusohjelmalla, joka sitten muokkaili vähän ulkomuotoa..

---

(Alexin PoV)

When you try your best but you don't succeed
When you get what you want but not what you need
When you feel so tired but you can't sleep
Stuck in reverse

- Christian, tiedän, että sä olet siellä! Avaa ovi! Huudahdan, huoli äänessäni ja lyön puista omakotitalon ovea, Rex seisoo vieressäni, päätään kallistaen. Mä tiedän, että Christian on kotona, koska silloin, kun mä kävelin sen talon eteen, sisältä kuului musiikkia, surullista. Mutta kun mä koputin oveen hiljaisesti, musiikki kuin
seinään sammui. Kuulen askelia, laahustavia, jotka tulee oven takaa, astun askeleen taaemmas ovesta ja aika kärsimättömänä odotan, että se aukeaisi. Lopulta niin käy, ja ovi meinaa lennähtää päin mun naamaa. Tai niin luulen ensin, mutta lopulta nyt
tajuan, että voimalla auennut ovi ei aukea kokonaan, vaan aukeaminen loppuu sitten kilahtaen. Varmuuslukko? Miksi?
- Christian, pyydän hiljaa, lopulta näen miehen kasvot, pienestä raosta. Tuo on todella väsyneen näköinen, mutta samalla näyttää siltä, kuin mies ei olisi edes nyt aikeissa mennä nukkumaan. Hieman väsyneenä tuo nojaa seinään ja tuijottaa mua, aika
pienestä raosta. Silmät ovat punertavat, eivätkä pelkästään väsymyksestä, vaan ihan jostan muusta. Miksi hän on itkenyt? Kello on jo yksitoista illalla, aluksi mä ajattelin, että tuun tänne vasta huomenna, mutta huoli siitä, että Christian ei saapunut töihin, se oli ylitsepääsemätön.
- Mene pois, sanot hiljaa, kääntäen selkäsi ja tarttuen ovenkahvaan, vetääksesi sen kiinni. Nopeilla reflekseillä tartun kiinni ovesta voimakkaasti, jotta se ei ehdi paukahtaa kiinni, ja jos paukahtaisi , mulla jäisi sormet väliin. Avaan sitten taas kokonaan oven, tai no, siihen asti, kun se lukko antaa.
- En varmasti mene, voin olla tässä vaikka yön läpi. Avaa ovi. Puhutaan, pyydän hiljaa, vilkaiset lattiaan turkooseilla silmilläsi, katselen sinua anovasti, ovelta, suklaasilmilläni. Huokaisten astut lähemmäs ovea ja kurotat kätesi sitten kohti lukkoa, sen irti repäisten. Samantien ryntään sisälle, koira vierelläni, katsoen
ympärilleni. Asunto on pimeänä, lukuunottamatta paria kynttilää ikkunapöydällä, ja olohuoneen pöydällä.
- Otatko kahvia? Kysyt hiljaa, nyökkään. Kävelet keittiöön, laahustat kuin haamu. Puren huultani hiljaa, istahtaen sitten sohvalle, vilkaisen pöytään ja sävähdän hieman, kun tajuan kynttilöiden ympäröivän jotakin, kehystettyä valokuvaa. Hetken
tappelen itseni kanssa, mutta lopulta kurotan käteni ja hellästi, varovasti vedän kuvan käsiini, siirtäen katseeni siihen. Christian ja se mies. Richard Moser, se, josta minäkin olen kuullut. Kuvassa hän nauraa, Christian vierellään, käsi siinä toverillisesti Christianin olkapäällä. Molemmat näyttää niin onnellisilta. Kuin kaksi veljestä.
- Puoli vuotta, kuulen hiljaisen kuiskauksen ovelta, sävähdän, kohotaen katseeni valokuvasta. Askeleesi laahustavat minua kohti, sinulla on kaksi kahvikuppia, ojennat toisen minulle ja vilkaiset valokuvaan, jonka laitan takaisin pöydälle.

And the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?

Tiedän, että rakastit Richardia, kuin veljeä. Sen huomaa jo tuosta kuvasta. Hiljaa puraisen, vilkaisten sinuun. Olet keskittynyt tuijottamaan ulos ikkunasta, lumiseen ilmaan. Asetan hiljaa käteni sinun kädellesi, vilkaiset minuun, kunnes katsahdat taas ikkunaan.
- Puoli vuotta siitä päivästä, kun mikään ei ollut ennallaan, sanot kuiskaten ja käännät katseesi takaisin minuun. Nyökkään hiljaa, tuijottaen sinun jäänsinisiä, melkein turkooseja silmiäsi, aistin niistä kipua, ja se satuttaa myös minua. Kiepautan toisen käteni harteillesi, istuen sinua lähemmäs ja kiertäen sen nyt jo pidemmälle, kokonaan ympärillesi, kuin turvaksi.
- Tuskaa on turha kätkeä sisälle, sanon hiljaa, rauhallisella , matalalla äänellä. Tiedän, mistä puhun. Minä menetin koirani, Akron. Vilkaisen Rexiin, joka katselee meitä, makoillen Christianin kodin lattialla. Mä puhuin Akron kuolemasta jopa jokaiselle puolitutulle ja itkin niistä jokatoista vasten. Christian ei ole edes maininnut kertaakaan mun, tai Frizin kuullen sanaa "Moser", tai "Richard".
- Tämää on vaan niin todellista, kuiskaat hiljaa, kyyneleet vierähtävät poskillesi, vaikka yrität niitä hieman nykivillä liikkeillä pysäyttää. Otan tukevamman otteen sinusta kädelläni, painaen sinut hellästi itseäni vasten. Painat kasvosi vasten rintakehääni, en välitä lainkaan, vaikka kyyneleesi kastelevat minun mustaa takkia.
Silitän hiljaa hiuksiasi, pitäen sinua siinä, syleilyssäni, yössä. Tai no, hyvin myöhäisessä illassa.
- Et ole yksin. Ikinä, lupaan hiljaa, käännät katseesi minuun, huokaat hiljaa. Sinä olet tainnut varastaa kaikki yötaivaan kirkkaat tähdet sinuun omiin, turkooseihin silmiisi, sillä ne kimaltavat niin kauniisti. Näytät hauraalta, särkyvältä, kuin lasi, istuen siinä vierelläni.
- Kiitos, Alex, kuiskaat, painautuen tiukemmin minua vasten, sulkien silmäsi, ja kietoen kätesi niskani taakse, halataksesi. Kiedon omat käteni, molemmat vielä tiukemmin ympärillesti, vetäen sinut aivan lähelleni. Lopulta liikutan käsiäni hieman, toisen sinun selällesi ja toisen niskaasi hyväilemään. Kohotat katseesi silmiini, silitellen toisella kädellä hiuksiani, toista kättä pitäen polvellani.
- Onneksi olet siinä, Christian kuiskaa hiljaa. Lasken hieman päätäni, lähemmäs miehen kasvoja, tunnen pienen värinän kulkevan läpi kehoni, tuijottaen noita, turkooseja silmiä, silittäen hieman Christianin selkää, laskeutuen kokoajan hieman
lähemmäs miestä, tuo tiukentaa otettaan ja nostaa päätään, hieman omaa päätäni kohden, annan käteni kulkea pitkin Christianin hiuksia ja selkää, kylkeäkin pitkin, hymyillen pienesti. Christian hymyilee takaisin, omalla, ihanalla tavallaan. Hieman kallistan päätäni, jottei samantien alussa mun nenä törmäisi Christianin nenään, painan lopulta huuleni miehen huulille.

And high up above or down below
When you're too in love to let it go
But if you never try you'll never know
Just what you're worth

Annan käteni kulkea pitkin Christianin selkää, tiedän, että tulen ikuisesti nämä huulet muistamaan. Minun ja Christianin ensisuudelma, jonkun uuden alku. Sen suudelman jälkeen kiedon käteni Christianin ympärille tiukemmin, tuota halaten, tuo kietoo kätensä niskani taa ja painaa kasvonsa vasten rintakehääni.
- Alex, minä rakastan sinua, mies kuiskaa, hiljaisella, itkuisella äänellä, silti näen pienen hymyn miehen huulilla, hymyilen, omatkin silmät kosteina ja pitelen miestä tiukasti siinä. En antaisi minkään enään koskaan satuttaa Christiania, voin vaan vannoa sen.
- Ja minä rakastan sinua, Christian, kuiskaan vastaukseksi. Mies katsahtaa minuun, hieman hymyillen ja vetäytyy sitten halista, kainalooni painautuen, huokaan hiljaa, painaen pääni miehen olalle, tai no leukani. Hymyilen hieman, antaen sormieni lipua Christianin hiuksissa.
- Onko jo parempi mieli? Kysyn, mies vilkaisee minuun, heikosti hymyillen ja sitten tiukemmin painautuu minua vasten, hymyilen pienesti, kun Christian katselee minua, turkooseilla silmillään. Voisin jo tässä vaiheessa vannoa ikuista rakkautta tuolle kyseiselle miehelle, olen varma siitä.
- Ainakin kun sinä olet siinä, Christian mumahtaa vastaukseksi, hymyilen pienesti. Mies on niin lämmin itseäni vasten, etten koskaan haluaisi lähteä siitä ja jättää Christiania taakseni. Enkä aio ikinä tehdä sitä. Mitä ikinä vaatisikaan, aion pysyä Christianin vierellä, loppuun saakka.
- Hyvä kuulla, että sain sinut piristymään. Fritz oli jo huolissaan, mutta arvaa, kuinka paniikissa minä olin, kun et edes vastannut puhelimeesi, naurahdan hiljaa , Christian näyttää hieman katuvalta ja vilkaisee ulos, kauniiseen, hentoon sateeseen, lumisateeseen tosin, onneksi.
- Anteeksi. En halunnut huolestuttaa. En vain odottanut tämän päivän tulevan näin nopeasti. Tuntuu, kuin se olisi eilinen, silti siitä on jo puoli vuotta, mies huokaa hieman, huomaan, että tuo ei sano Richardin nimeä kertaakaan, puhuu vaan tapahtuneesta ' siitä ' sanalla. Ja mä ymmärrän.
- Et tietenkään, Christian. Aika kuluu kuin siivillä, silloin, kun menettää jonkun, jota yksinkertaisesti ei voi korvata, hymyilen hieman miehelle, joka vilkaisee muhun, näen pienen onnen ja ilon säteilevän tuon silmissä, siitä olen kiitollinen. Jos Christianilla on paha olla, on mullakin. Mutta nyt mies hymyilee.
- Kiitos, kun jaksat ymmärtää, mies hymähtää hiljaa, naurahdan hennosti tuolle hölmölle itsestäänselvyydelle. Tottakai mä jaksan ymmärtää Christiania, ihan aina. Se on mun rakas. Mä rakastan sitä, joten pakkohan se on ymmärtää. Ja mä tulen aina ymmärtämään. Christian voi nojautua muhun, aina kun tuntuu sillä. Mä aion olla täällä ottamassa kiinni, kun se kaatuu seuraavalla kerralla.

Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you

Ei, en osaa tätä paria, mutta yritän. Kannattaa kuunnella Sarah Connorin biisiä Just One Last Dance

---

En mä ole varma, kuinka kauan mä olen tässä jo istunut, mutta ajantajun ainakin kokonaan kadottanut. Hiljainen, pieni haukotus karkaa huuliltani hiljaa, pudistan päätäni ja tuijotan hiljaa viinilasia. Istun taas kerran tässä, yksin, ravintolassa, seuranani vain tiskin takana seisova, asiakkaita palveleva serkkuni, jonka kasvoilla on aina hymy, mitä tapahtuikaan. Itse en pysty siihen.
- Mä en selviä tästä, mutisen hiljaa, tuijottaen viinilasia. Miriam otti ja lähti Pariisiin, mutta se ei ole mun suurin murhe . Larsin kuolemasta tulee tänään täyteen kokonaiset puoli vuotta ja tällä hetkellä ravintolan kaiuttimista soi Sarah Connorin kappale , Just One Last Dance. Tunnen kyyneliä silmissäni ja tuijotan hiljaa lasiani, kohottaen pääni.
- Lars, mutisen hiljaa huokaisten ja kuljetan viinilasin huulilleni, sulkien tummat, ruskeat silmäni, kuulen askelia, en välitä siitä, vaan annan kyyneleiden valahtaa kalpeille poskilleni samantien, kun olen sulkenut silmäni. En ole ikinä tuntenut sellaista tunnetta, jolla ei ole nimeä, paitsi nyt. Huokaan hiljaa. Tunnen pienen kopautuksen olkapäässäni, kohotan äkisti päätäni ja luon katseeni Felixiin.

- Joojoo, sä oot sulkemassa, sori. Mä meen jatkaan vaikka keittiöön. Sillä ei ainakaan oo sulkemisaikaa, tuhahdan pienesti, nousen seisomaan ja lähden viinilasini kanssa kulkemaan keittiöön, musiikin soidessa yhä lujaa korviini, keittiössä istun hiljaa lattialle. Mä olen niin väsynyt, mutten voi nukkua. Seison vaan läpi yön hereillä ja odotan jotain, joka voisi pelastaa minut täydeltä tuholta.
- Voi kun joku kaunis, pelastava enkeli tuli sisään tosta ovesta, mutisen hiljaa, tuijottaen keittiöniovea, joka samalla hetkellä pamahtaa auki, kohotan toista kulmaani ja mietin, pitäisikö ruveta ennustajaksi. Lasken kuitenkin kulmani ja sen mietteen kaukaisuuteen, kun huomaan, kuka tulee. Felix, armas serkkuni, varsinainen pelastava enkeli tosiaan, kauniskin. Tuhahdan itsekseni.
- Mee pois, sanon hiljaa, potkaisen Felixiä sääreen jalallani, sulkien jälleen silmäni ja siemaisten viiniä, istuen hiljaa siinä keittiöni lattialla, äänet ovat hiljentyneet, paitsi musiikki, joka soi edelleen samana. Felixillä on joku hemmetin pakkomielle herkkiin, surullisiin biiseihin ja taito saada mut itkemään niiden avulla. Serkkuni ei vastaa mulle mitään, eikä lähde pois, vaan itseasiassa istuu mun viereeni, pimeään lattialle , mulkaisen miehen vihreitä silmiä omilla, kosteilla silmilläni ja lasken katseen sen jälkeen.

- Enkä mene. Sä et oo kunnossa, Felix sanoo hiljaa. Oioi, se mieshän on oikea nero! Tuhahdan hiljaa, tuntien pienen värinän kulkevan läpi kehoni, kun mies laskee lihaksikkaan, vahvan ja voimakkaan käden olalleni, toisen ympärilleni. Se tuntuisi hyvältä toisessa tilanteessa. Tai no, toisessa tilanteessa mä vetäisin Felixiä turpaan. Mutta nyt mä en jaksa. Just nyt mulle on ihan sama, kuka siinä on.
- Päästä irti, mutisen, koittaen rimpuilla irti miehen otteesta, mutta kun pyydän päästämään irti, Felix pitää käsiään vaan tiukemmin ympärilläni, kuin suojaten minut koko pahalta maailmalta. Tunnen kyyneleitä silmissäni, painaudun lopulta miestä vasten, antautuen tuolle itkien, Felix katsoo mua silmiin.
- Kun mä ekaa kertaa näin sut, mä näin rakkauden. Kun mä ekaa kertaa kosketin sua, mä tunsin rakkauden. Ja kaiken tän jälkeen, sä oot silti ainoa, jota mä rakastan, vaikken mä uskonu ikinä sitä myöntäväni, mies sanoo hiljaa, katson tuon silmiä. Miten mun serkkuni voi rakastua muhun, kun mä olen tallannut sen joka toisella askeleellani?
- Mut tässä me ollaan. Kiitos, kun sä juoksit mun luo, kun mä sitä tarvitsin. Mä haluun sut ihan tosissaan elämään, enemmän, kuin serkkuna. Mä oon unelmoinut susta, ahminut sun katseita aina keittiössä, huokaan hiljaa. Tunnen, miten meidän kasvot lähentyy, ja pian tunnen miehen suudelman huulillani, vastaan siihen. Ihan sama, mitä muut sanois. Yllättäen ovi aukeaa, mutta mä en edes välitä siitä, painaudun vaan tiukemmin miestä vasten ja suutelen tuon huulia, istuen melkein miehen sylissä.
- EI OLE TOTTA! Pakko kertoa Gregorille! Ja Samialle! Ja Leonielle! Ja kaikille! Kuuluu innostunut kiljaisu ja ovi menee kiinni, sävähdän, vilkaisen Felixiin. Saatanan saatana , Tanja.