IRC-Galleria

(sen takia varmaa sauli sitä tähtä näyttääkin että sen joku sanoisi. no nyt on sanottu. onnea sauli!)

[ nyt soitatte tämäm Sibeliukse Interme<<on http://www.youtube.com/watch?v=XtIw5AkUEsE *HÄÄHÄ!!" ah ma nauran kun kuvani nään kauniina peilissäin* ]

"Miten Gorgi ehkö oppi kirjoittamaan

Toverit! Kaikissa kupungeissa joissa olen joutunut juttusille kanssanne monet teistä ovat suullisesti ja kirjelippusin kylleet moinulta, miten opin kirjoittamaan. Neuvostoliiton kaikilta kulmilt olen saanut kirjeitä, joissa samaa asiaa ovat tieödustellett minulta työläis-, maaseutu- ja armeijakirjeenvaihtajat ja yleenäkin kirjallista uraa aloittelevat nuoret. Monetovt pyytäneet minua "kirjoittmaan kirjan siitä, miten kaunokirallisuutta, kertomuksia on sepitettävä", "kehittämään kirjallisuuden teorian", "julkaisemaankirjallisuuden oppikirjan". Sellaista oppikirjaa en kykene tekemään, en osaa tehdä sellaista. Sitä pa8itsi sellaisia oppikirjoja on jo olemassa. Ehkä ne eivät ole niinkään hyviä mutta hyödyllisiä kuitenkin.

Alkavien kirjailijoiden tulee ehdottomasti tuntea kirjallisuudenhistoria joka Gsizdat on julkaissut. Siinä on hyvin kuvattu suullisen ("kansan") ja kirjoitetun ("kirjallisen") luomistyön kehitysprosessi. Joka alalla on tunnettava tuon alan kehitysohistoria. JOs jokaisen tuotannonalan, ja mikä vielä parempi, jokaisen tehtaan työläiset tietäisivät mien tehdas on syntynyt ja miten tuotanto vähitellen kehittynyt ja täydellistynyt, työläisettekisivät työtä paremmin kuin nyt, he ymmrätäisivät syvällisemmin työnsä jkultuurihistoriallisen merkityksen ja tuntisivat sitä kohtaan suurempaa kiinnostusta ja mieltymystä.

On tunnettav myö ulkomaisen kirjallisuuden historia, koka kirjallinen tuotanto on itse asiassa samanlaista kaikissa maissa ja kaikkilla kansoilla. Kysymys ei ole vain miuodollisesta ja ulkonaisesta yhteydestä: sitä että Pu¨skin anoit Gogolinille _Kuolleiden _silujen aiheen ja itse omakuin sen todennäköisesti englantilaiselta kirjailijalta Sterneltä tämän kirjasta _The _senimental _Journey. _kuolleiden _sielujen ja Dickensin _Pickwickkerhon jälkeenjääneiden _paperien temattinen yhätläisyyskään ei ole tärkeä. Tärkeintä on vakuuttua siitä, että jo ammoisista ajoisat on kaikkiall punottu verkkoa "jolla ihissielua pyydystetään", että aina ja kaikkialla on ollut ihmisiä jotka ovat asettanett työnsä tavoitteeksi ihmisen vapauttamisen taikauskosta, ennakkoluuloista ja -käsityksistä. n tärkeää tietää, että kaikkialla on hluttu tuudittaa ihminen tyytymään hänelle mi8eluisiin pikkuasioihin ja että aina ja kaikkialla on ollut ja on kapinallisia, jota ovat pyrkineet yllyttämään ihmisiä nousemaan likaista ja kehnoa todellisuutta vastaan. On hyvin tärkeätää tietää, että loppujen lopuksi nuo kapinalliset, jotka osoittavat ihmiselle tietä eteenpäin ja työntävät heitä sille tielle, sittenkin voittavat ne jotka saaraavat sopeutumisesta ja tyytymisestä luokkavaltion ja porvarillisen yhteiskunnan luoman todellisuuden iljettävyyksiin, niihin ahneuden, kateuden, laiskuuden ja työn vieroksunnan kelvottomiiin paheisiin, joita porvarillinen yhteiskunta työkansaan jatkuvasti tartutttaa.

Inhimillsen työn ja tuotannon historia on paljon mielenkiinoisempi ja merkittävmäpi kuin ihmisten historia, sillä ihminen kuolee elämättä edes sataa vuotta, muttä hänen työnsä elää vuosisatoja. Tieteen satumaiset saavutukset ja sen kehityksen nopeus johtuvat juuri siitä, että tiedemis tuntee erikosalansa kehityshistorian. Tieteellä ja kaunokirjallisuudella on paljon yhteistä: kummassakin tärkein osuus on havainolla, vertailulla ja tutukimisella. Niin taiteilijalta kuin tiedemieheltäkin vaaditaan mielikuvitusta ja arvauSkykyä, "intuitiota".

Mielikuvitus ja intutitio täydentävät tosisasioiden ketjun puuttuvia, vielä löytämättä olevia renkaita. Niiden avulla tiedemies pystyy luomaan "hypoteeseja" ja teorioita, jotka ohjaavat jokseenkin erehtymättömästi ja tehokkaasti älyn etsintää sen tutkiessa luonnon voimia ja ilmiöitä, ja vähitellen ne ihmisen älyyn ja tahtoon alistaen luomaan kulttuuria, joka on meidän, meidän tahtomme ja älymme luomaa "toista luontoa". (siinä tosiaan on tommonen katkos, aivan kuin teoksessa olisi painovirhe, jossa hypätään rivin yli)

Tämän vahvistaa parhaiten seuraavat kaksi tosiasiaa: tunnettu kemisti Dimitri Mendelejev loi yleisesti tunnettujen alkuaineiden -- raudan, lyjyn, rikin, elohopea jne. -- tutkimuksen perusteella alkuaineiden jaksollisen järjestelmän, joka vahvisti että luonnossa täytyi olla olemassa lukuisia muita alkuaineita, joita ei vielä tunnettu ja joita ei ollut vielä löydetty. Hän osoitti myös kuinka alkuaineen ominaisuudet -- esimerkiksi ominaispainon -- vaikkei kukaan vielä edes tuntetnut niitä. Nyt ne on kaikki löydetty ja sitä paitsi Medelejevin menetelmällä on löydetty myös joitakin sessaisia alkuaineita, joiden olemassaoloa hän ei osannut edes epäillä.

Ja toinen tositarina: Honoré de Balzac, tuo suuri ransskalainen taiteilija ja romaanikirjailija, osoitti ihmisten psykologiaa havainnoidessaan eräässä romaanissaaan, että ihmisen elimisötssä vaikuttaa varmasti joitakin mahtavia ja tieteelle tuntemattomia eritteitä joista erilaiset psykofysiset ominaisudet johtuvat. Kuilui muutamia vuosisatoja, ja tiede keksi ihmisen elimistöstä joitakin ennen tuntemattomia rauhasia jotka valmistivat noita eritteitä, "hormoneja", ja li erittäin tärkeän opin "sisäerityksestä". Tällaisia yhteensattumia tiedemisten ja huomattaien kirjailijoiden luovan työn kesken on runsaasti. Lomonsov ja Goethe olivat sekä runoilijoita että tiedemiehiä. Myös kirjailija Strindberg1) mainitsee eräässä romaanissaan, että on mahdollista saada typpeä ilmasta.

Sanataide, luonteiden ja "tyyppien" luomisen taito vaatii milikuvitusta, intuitiota, keksimiskykyä. Kuvatessaan jonkun tuntemansa kauppa-apulaisen, virkamiehen tai työläisen kirjailija laatii enemmän tai vähemmän onnistuneen valokuvan juuri tuosta yhdestä ihmisestä, mutta se jää pelkäksi valokuvaksi vailla minkäänlaista yhteiskunnalliseseti kasvattavaa merkitystä, joke ei juuri millään tavalla laajenna tai syvennä ihmis- ja elämäntuntemustamme.

Mutta jos kirjailija kykenee ottamaan jokaisesta kahdestakymmenestä, viidestäkymmenestä, sadasta kauppa-apulaisesta, virkamiehestä ja työläisestä heidän luonteenomaisimman luokkapiirteensä, tottumuksensa, makunsa, eleensä, uskomuksensa, puheenpartensa jne., ottamaan ne ja yhdistämään ne yhteen ainoaan kauppa-apulaiseen, virkamieheen ja työläiseen, niin kirjailija luo sillä tavoin "tyypin". Ja se on taidetta. Laajat havainnot ja runsas elämänkokemus antavat usein taitelijalle oviman, joka voittaa hänen henkilökotaisen suthautumisensa faktoihin, hänen subjektiisiuutensa. Balzac oli subjektiivisesti porvariisen yhteiskuntarakenteen kannattaja mutta romaaneissaan hän kuvasi porvariston kehnoutta ja surkeutta hämmästyttävän, säälimättömän selkeästi. On runsaasti esimerkkejä siitä että taiteilija on oman luokkansa ja aikakautensa objektiivinen historiankirjoittaja. Niisä tapauksissa taitelijan työ on yhtä merkittävää kiun luonnontieteilijän, joka tutkii eläinten olemassaolon ja ravitsemuksen edellytyksiä, niiden lisääntymisen ja sukupuutton kuolemisen syitä ja kuvailee niiden kiihkeää taistelua olemasaolosta.

Olemassaolon taistelussa itsesäilytysvaisto on kehittänyt imisessä kaksi mahtavaa louvaa voimaa: tietämyksen ja mielikuvituksen. Tietämys on kykykä tehdä havaintoja ja vertailuja, tutkia luonnonilmiöitä ja yhteiskuntaelämän faktoja. Lyhesti sanoen tietämys on ajattelukykyä. Myös mielikuvitus on itse asiassa maailmaan kohdistuvaa mietiskelyä, mutta se tapahtuu pääasiallisesti kuvin, se on "taiteellista". Voidaan sanoa, että mielikuvitus on kykyä antaa luonnon spontaaneille ilmiöille ja asioille inhimillisiä ominaisuuksia, tunteita ja jopa aikeita.

Me kirjoitamme ja sanomme, että "tuuli itkee ja vaikeroi", "kuu valaisee miettivisäti", "joki kuiski vanoja tarinoita", "metsä synkistyi", "aalto yritti siirtää kiveä, kivi rypisti kulmiaan sen iskujen alla mutta ei antanut periksi", "tuoli rääkkäisi kuin sorsakukko", "saapas ei tahtonut mennä jalkaan", "ikkunalasit hikosivat" -- vaikkei laseilla hikirauhasia olekaan.

1) August Stridbergin novelli Tunnonvaivoja."

Maksim Gorki, Esseitä kirajllisuudesta

suomentanut
Ulla-Liisa Heino

isbn 951-615-080-2 nid.
isbn 951-615-081-0 sid. (leuhkin tässä kohtaa *strut*)

ikrjapaino Sanan tie Tampere 1975

(ps. ajattelin että kun on valittava äärikonservatiivista ja ääriliberaalist, niin vaikka vihaan pyrkyrien puoluetta yhtä paljon kuin kokoomusta niin pakko antaa ääni liberaalilille, olihan vihreillä kuitenkin Soini, äänestänkin siis puoluetta enkä henkilöä kun presidenttiä valitaan vuonna 2012 8kato kun...))
(sillee, sitte tekstiä käsittelee, tietokone on nimittäin taas päättänyt jotain... sensible socceria pelatessa törmäsi ilmiöön että vaikka oli kuinka harjaantunut pelaaja, niin sarjaa pelatessa tulikin tasoitusta heikommalle, aika roimastikin (ja se oli tosi hieno, ja taiten tehty tune) niin silloin oli pakko todetta että "tietokone on päättänyt" kun pallo ei mene maaliin, ei sitten niin mitenkään vaikka pistäisi peliin mimmosta esa paanasen banaanipotkua vai kuka se suomihäiskä oli...)

(tässä olisi linkki täälä olevaan "päiväkirjamerkintään" otsikolla lähde j päivämääränä Torstai 04.12.2008 03:40, jos sitä vaikka kattois kuin annetaan elämä lunnon... öööh, asioille :P