IRC-Galleria

Miten tätä raportoisi. Perjantai oli kovin lupaava. Matkustin Helsinkiin haastattelemaan tärkeitä ihmisiä, ja myöhästyin ensimmäisestä 4 minuuttia, koska eksyin Kaisaniemeen aleksanterinkadulle suunnistaessani (on se mahdollista, ja olen kohtuullisen ylpeä siitä, että en osaa liikkua Helsingissä). No haastateltava ei ollut harmissaan, ja hymyili namusetämäisesti koko haastattelun ajan. Päätin taas diplomaattisesti vain nyökytellä, ja olla kuin en tajuaisi mitään. Aineisto oli lupaavaa, joten se sallittakoon. Ja sedästä pääsi tunnissa eroon. Toinen haastateltava oli maailman rasittavin naiseläjä, jonka kanssa kommunikointi ei onnistunut. Informantti ei ymmärtänyt kysymyksiäni, eikä tutkija tämän vastauksia. Tutkijalla on onneksi lupa tuottaa oma subjektiivinen analyysinsä aineistosta, joten ei sekään puolituntinen toivottavasti hukkaan mennyt. Yhtä haastattelua myöhemmin tepastelin infernaalisessa helteessä ensimmäiselle vastaanosuvalle terassille kerrassaan tyytyväisenä itseeni, ja kappas, löysin vessasta sormuksen, joka nyt koristaa vasenta nimetöntäni merkkinä kihlauksestani Mr Feathersin kanssa. Hetken aikaa herkuttelin ajatuksella, että sormus olisi arvokaskin, mutta taitaa kyllä olla ihan peruspääsiäismunahely. No riemu se on pieniki riemu. Kaljahimo kutitteli vielä Tampereen rautatieasemallakin, mutta reippaasti pidin pintani ja pyöräilin alkon kautta kotiin. Kotona takavarikoin kämppikseltä hyvää musiikkia, ja lähdin testaamaan adrenaalitykytystä lenkille. Lenkki oli huono, mutta musiikki pelasti kaiken, mikä oli pelastettavissa. Erittäin tyytyväisenä päivääni menin nukkumaan tuntien itseni valovuosia paremmaksi ihmiseksi, kuin kaikki ne jotka olivat valuneet samaan aikaan kaupungille etsimään itseään tuopin pohjalta.

Lauantain työpäivä oli vastenmielinen, ja painelinkin sen innoittamana pikavauhtia synttärikemuihin, jossa tarjoiltiin mustikkaboolia ja hekumallista mutakakkua. Sohon kautta Dorikseen jossa juttelin pitkät pätkät Monroe II:n kanssa. Taas sain kuulla kuinka "Sä oot niin saatanan söpö!". En yrjönnyt vastaukseksi, vaikka mieli teki. Varmaankin on kiittäminen nousuhumalaa. Kolmen aikaan päässä keikkui siihen malliin, että harkitsin jatkojen skippaamista, mutta muutaman päättäväisen kommentin seurauksena sipsuttelin kiltisti ranskalaisten kanssa kommuuniin. Jatkoilla en juonut, mikä oli hyvä asia. Jauhoin ihmissuhdepaskaa, ja lankesin jo kerran koluttuun kuoppaan. Ei kaduta, vaikka fiksumpiakin juttuja on tullut tehtyä. Nukuin ehkä tunnin, ja pyöriskelin rauhattomasti kaksi. Aamulla ei ollut morkkista (henkistä tahi fyysistä), ja tunnin päättäväisen heräilyn seurauksena valuin kotiin. Kotona katsoin tähtien sotaa, vaikka se vaatikin kolme yritystä. Puolitoistatuntia tehokasta tajupoislepoa ja klubille ihmettelemään alaikäisiä ja todistamaan Miken ja Andyn sekoilua. Setät olivat selvästi ahdistuneita sisätiloista. Kämppis rekrytoi jatkoille alepubiin ja dorikseen. Loppuillasta spuden tuolit todettiin petollisen kiikkeriksi, ja kävely saatanallisen typeräksi tavaksi siirtyä paikasta toiseen.

Mutta taas ollaan yhtä viikonloppua vanhempia. Näinhän nämä menee. Tämän viikon missio: viihtelle < 2 kertaa ja lenkille > 2 kertaa.

Tänään oli hyvä päivä, vaikka en nukkunut viime yönä. Töissä oli sitä samaa, se ei ollut järin hääviä, eikä siitä sen enempää. Kävin kaupungilla. Ostin lipun Hanoi Rocksin keikalle, ja kävin kysymässä, mitä tatuointi maksaa. 60€. Ei paha. En uskaltanut varata aikaa vielä. Täytyy varmaan vielä yrittää harkita, jottei alkaisi kaduttamaan. Niillä tatuoijamiehillä oli varmasti hauskaa... löivät varmaan vetoa siitä, että tulenko koskaan takaisin. No toivottavasti niilläkin oli hyvä päivä. Ja toivottavasti jompikumpi löi vetoa sen puolesta, että tulen takaisin (rohkeutta, rohkeutta my friend).

MUTTA kun tulin kotiin, niin surffasin netissä pari tuntia katselemassa kaunista miestä youtubessa. Tuli hyvä mieli. Kämppiksen kanssa käytiin reippailemassa, vaikka jalat olivatkin turhan jumissa eilisestä, ja sen jälkeen oli onnellista syntyä uudelleen suihkussa.

JA SITTEN katsoin hyvä elokuvan, jossa tuhottui paljon tyhmiä ihmisiä tyhmästä saarivaltiosta. Elokuvassa oli ihana mies (eri kuin youtubessa). Massamediaan putkahtelee tällaisia kiitettävän useasti. Ja näissä median ulostamissa ihanissa miehissä on parasta se, että ne voi kuvitella ihmisinä ihan millaiseksi haluaa. Normaalisti mielikuvitusmiehissäni suurin ongelma on se, että en keksi miltä ne näyttävät. Luovuudellani on yllättävän ahtaat rajat. Mutta kappas vain, meillähän on tällainen asia, kuin yliesteettinen (ja sekstistiseksikin haukuttu) joukkoviestintä, josta voi poimia sopivan esityksen milloin mihinkin tilanteeseen. Aika pitkä miinus on se, ettei näihin mielikuvitusmiehiin saa mitään fyysistä kontaktia, mutta väliäkös sillä, jos ei ole parempaa tarjolla. Kutsukaamme heitä jatkossa, vaikka kollektiivisella nimellä Mr Feathers.

Muutamia staatisia Mr Feathersin piirteitä ovat muunmuassa:
- Mr Feathers on paikalla vain ja ainoastaan silloin kun sitä tarvitaan.
- Mr Feathers ei esitä vaatimuksia tai osallistu millään tavalla minun ajankäyttöni suunnitteluun.
- Mr Feathers ei ole koskaan vihainen tai murjota mistään.
- Mr Feathers ei syö ruokiani, sotke kämppääni tai varasta peittoani.
- Mr Feathers on aina samalla tuulella kuin minäkin.
- Mr Feathersin kanssa voi jutella milloin ja mistä vaan.
- Mr Feathers ymmärtää kaiken, mitä yritän selittää, vaikka suullinen ilmaisuni on ajoittain niin käsittämätöntä etten saa itsekään selkoa siitä.
- Mr Feathers olemassaolo ei tarkoita sitä, että kaipaisin poikaystävää.
- Mr Feathers näyttää aina hyvältä, ja on saatanallisen seksikäs.

Mr Feathersin fyysiset ominaisuudet, käyttäytyminen ynnä muut vastaavat seikat vaihtelevat tilanteen ja tarpeen mukaan. Tämäniltainen Mr Feathers näyttää Cillian Murphyltä, puhuu vähän, mutta asiaa, ja käyttäytyy coolin välinpitämättömästi. Enemmittä jaaritteluitta poistunkin tästä vaihtoehtoulottuvuutteeni, enkä suostu palaamaan sieltä ennen aamua.

Tosielämä on muutenkin yliarvostettua, eikä tällä hetkellä ainakaan palvele tarkoitusta.

...joka askel murentaa asfalttia vähäsen. Jokainen lihassolu tuntuu ja on olemassa niin, ettei päähän mahdu yhtä ainutta muuta ajatusta. Päässä kohisee vain oma hengitys, ja sydän takoo niin, että se voisi murtautua ulos rintakehästä millä hetkellä tahansa. Hikihuokoset oksentaa kaiken viikkojen aikana kertyneen paskan ulos. Koko ruumis on niin elossa ja huutaa hallelujaa, vain koska saa kerrankin tehdä, sitä mitä varten se on olemassa.

Väsymys tulee hetkittäin. Reidet muuttuu betoniksi, asfaltti murentaa kantapäitä ja polvia, keuhkot on tulessa, ja syke takoo korvissa niin, että pää räjähtää. Ja sitten se menee ohi, kuin jokin tulppa olisi irronnut, ja taas lennetään ja lenkkarit syö asfalttia. Elossa.

Ihmiset tuijottaa.

Ei mussoo mittää vikkaa vikkaa vikkaa...

Hmm...

Sisko lähti. On se vaan surkeeta. Aina kun alkaa homma asettua normaaleille raiteille niin joko sen tai mun pitää lähteä. Me tarvitaan yhteinen kaupunki. Järjestettävä.

Ei mitään asiaa. Ei mulle kuulu mitään. Voi tuska tätä kuumuutta!!! Täten lupaan pyhästi, että tammikuussa, kun kämpässä on 16 astetta lämmintä ja kellarisuihkussa arktista, en valita. PAITSI että... en ole välttämättä tammikuussa täällä, vaan vaihdossa niin kaukana Tampereesta, että se ehkä heittää olemasta.

On se vaan niin ihana ajatus, että alle puolen vuoden päästä voisi muuttaa pois. Syksy voi olla ihan minkälainen vaan, eikä sillä oo väliä, kun voi ajatella, että kohta .... kohta ... lähden, taivaalta tähden, valitsen ja sitä seurailen.

Euforia.

Nyt voiki mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hymynaama.

- Kaikki laivat (ja erityisesti matkustajat) Tallinna-Helsinki -välillä (ja miksei Helsinki-Tukholma -välilläkin) pitäisi upottaa mahdollisimman näyttävästi, ja ampua laukauksia tilanteen kunniaksi.

- DMBaar on henkinen kotini.

- Tallinna ei olekaan niin halpa kuin kuvitellaan.

- Toinen päivä lähtee parhaiten käyntiin viskillä.

- Kaksi päivää ei riitä mihinkään.

- Ilman untakin pärjää hyvin. Nukkuminen on nössöille.

- Minulle diagnosoitiin vamma, filantropia. Harmillista, eikä lääkityksestä ollut puhetta.

- Laajan empiirisen aineiston perusteella todettiin, ettei kamera ole eikä tule ikinä rakastamaan siskoa tai minua. Kiitos äiti tästäkin.

- Laivakalja on liian kallista myytäväksi. Arvo kasvaa eksponentiaalisesti, sitä mukaa mitä kauemmin sitä on raahattu.

- Kotiinki on kiva tulla.

Taas puhelu. Taas ohimoradio soittaa Covenantia. NUKUNUKUNUKU!!!

Onneksi se kesäloma loppu. Nyt jotain rutiineja ja aikatauluja kehiin, että loppuu tämä kesälomahullutus! Tänään esimerkiksi heräsin jo 9:28. Ja seuraavat neljä minuuttia mietin sitä, että miten on mahdollista, että kello oli herättämässä 8:30, ja kuitenkin herään vasta nyt. Muistan kaksi torkkua... sitten hetkittäinen virkoaminen 9:23 ja 9:26. Päättelin sitten, että kyseessä oli jokin häiriö aikajatkumossa, ja nousin ylös. Seuraavan tunnin söin pahaa leipää aamupalaksi, ja luin hesaria. Ekaluokkalaiset menee kouluun. Helsinkiläiset pelkää metrossa. Israelilaiset hävittää Libanonia maailman kartalta tulitauon kunniaksi. Amerikassa mieliosoitetaan TAAS Bushia vastaan. Maraton-juoksu on elämäntapa (NONI!! En maksa turhaan hesaria kun kerta muistan jotain vielä illallaki!)

Seuraavan puoli tuntia surffailin osuuspankin (ei vieläkään rahaa), yliopiston (ei vieläkän vaihtopaikkaa tai kursseja) sivuilla ja DMMB:ssä (aina yhtä kiva. Kyllä jotku ottaa DM:n vielä vakavammin kuin MÄ!) Seuraavat puolitoista tuntia tuijotin haastattelurunkoa vankkana aikomuksenai särmätä se kuntoon perjantaiksi. Loppujen lopuksi korjasin pari pilkkuvirhettä ja pyyhin parit turhat välilyönnit pois.

Koska tehokas graduilu ei nyt onnistunut, päätin lähteä kirjastoon. Mikähän vamma sekin oli, kun yleensä 3km tuntuu Badwaterilta, jos ei ole muuta asiaa kaupunkiin. Ja nyt kuitenkin painuin renkaat vinkuen ja parkkeerasin musiikkiosastolle vain todetakseni, ettei mitään kiinnostavaa ollut TAASKAAN paikalla. Poimin vanhoja tähtien sotia lohdutukseksi ja koukkasin yliopiston mikroluokkaan hengittämään akateemista ilmaa.

Kotona totesin taas poikkeaman aikajatkumossa, koska kaupunkiseikkailuun oli kulunut vain 52 minuuttia. No ryhdyin sitten pakkailemaan selviytymispakkausta huomiseksi. Yllättäen selvisin vajovalla repullisella...

Töihin vielä 2,5h. Kämppis rekrytoi katsomaan Fargoa, time well spent. Mitä mahtavia hahmoja!!! Ei yhtään statistia eikä parinminuutinmassakohtausmiestä... Onko tosi, etten ole katsonut ainuttakaan Coen-miesten elokuvista. Ladykillers meni läheltä, mutta taisi hävitä jollekin typerälle spektaakkelille. Korjattava heti!!

Ja lopultaki töihin!! Outoa. Kuinka kauan voi mennä sen saatanan hevin ottamiseen?!?! Entä yhden käytävän pahvinpoistoon?!?! Haistan passiivis-aggressiivista käyttäytymistä. Mjoo... olis voinu olla huonompiki kesäloman lopetus. Ei edes ihmiset tympiny, paitsi se yks lakimies, joka ei näköjään löydä muuta kauppaa, minne tulla aukomaan päätään.

Summa summarum: Ensimmäinen tehokas päivä kahteen viikkoon! Tästä lähin otan lomat rahana!

Eesti on myyyyy miiiind!!!

-ei kykene tekemään haastattelurungon eteen yhtään mitään, ja toivoo vain ettei perjantai tulisikaan.

-nukkuu koko päivän niin kuin ei olisi nukkunut vuosiin, ja toivoo, että kaikki maailman ihmiset katoaisi sillä aikaa.

-ihmettelee, että missä vaiheessa on menettänyt kaikki sosiaaliset taidot, joita ihmisten kanssa toimeen tulemiseen tarvitaan.

-ihmettelee, kuinka moneksi persoonaksi on kavereiden myötävaikutuksella jakautunut, ja kuka niistä on yleishyödyllisin.

-miettii, kuinka monta kertaa illan aikana pystyy kuulemaan "Sä oot sitte niin ihana!" ennen kuin pää räjähtää. Still counting...

-on onnellinen siitä että ylihuomenna saapuu moraalinvartija laittamaan jotakin rotia tähän hommaan.

-miettii, että onko vielä liian krapulainen tekemään massiveterapialenkkiä 25minuuttia täysiä + verryttelyt. Ehkä parin tunnin päästä...

-miettii, että onko mahdollista kuunnella DM:a liikaa.

-ihmettelee, että miten huomisesta työpäivästä voi selvitä hengissä.

-miettii, että jos on lamassa niin miksi ihmeessa on pakko vatvoa kaikkea.

-miettii, että olisi sittenkin pitänyt vaipua koomaan.

Yritin käydä lenkillä. MUTTA koska kävin maanantaina huvikseni kokeilemassa rullaluistelua parinkymmenen kilometrin verran niin olen nyt niin kipeä, ettei juoksusta tullut mitään!! ON SE SAATANA!! Älysin onneksi sen verran, etten lähtenyt väkisin tekemään 6 x 1km vetoja 3 minuutin palautuksella, kun reisien paikalla on SEMENTTIÄ!!!

No tämän maanantaisen älynväläyksen vuoksi siis istun TAAS tietokoneella edessäni kalja, ja yskin tupakin jämiä keuhkoista. Jos sitten pelais Spider-pasianssia VÄHÄN lisää!!

Ärrrrrrrrrrr.....

Örp.

Rakas päiväkirja, tänään matkasimme siskoni ja tämän poikaystävän kanssa kolmen ja puolen kilometrinä päähän katsomaan Matti-elokuvaa. Elokuva oli lähes nautittava sikspäkillä voideltuna.

Mutta loppuillasta tarkalleen 4:12 tapahtui outo juttu. Kuuntelin siskoni kanssa Covenantin One World One Sky-nimistä kappaletta kovin psykedeeliseen mielentilaan vaipuneena, kun yhtäkkiä kalloni halkesi, ja aivolohkojeni väliin kasvoi propelli. Tällä propellilla sitten suristelin enemmän tai vähemmän tasaisella kaasulla kolmisen kilometriä kotiin pysähtyen välillä kolmeksi ja puoleksi minuutiksi tupakille Juurikkarannan tienhaaraan.

Lisää EM-yleisurheilua huomenna.

Ja mummi tulee kylään!