IRC-Galleria

Tänään olin opiskelija. Heräsin aamulla aikaisin, ja sotkin en edes niin kovin myöhässä tekemään haastattelua kivan puolustusvoimasetän kanssa. Setällä oli paljon älykästä sanottavaa tietojohtamisesta, ja hykertelin puolet haastattelusta, koska aineistosta tulisi niin saatanan hyvää. Haastattelun päätteeksi kuitenkin huomasin, etten ollut osannut käyttää nauhuria (TAASKAAN), ja kaikki arvokas aineisto oli haihtunut ilmastointikanavia pitkin eetteriin. Poljin ärsyyntyneenä itseeni yliopistolle kirjoittamaan ylös kaiken mitä haastattelusta olin muistavinani, ja tekstiä tuli masentavan vähän. Surunaama.

Sitten tein naurettavan helppoja, ja siksi niin merkityksettömiä JoVuot-harjoituksia reippaasti tunnin verran, ja sotkin palauttamaan tallennusvälinettä omistajalleen. Omistaja oli palaverissa eikä saapunut noutamaan laitettaan suosiolla, joten tein invaasion softafirmaan, ja jätin gadgetin vaaleanpunapaitaisen söpön insinöörimiehen hoiviin. Poistuin voittajana syömään punakaalinuudelisotkua Minervaan. Aviisi muistutti yllättäen muutaman viikkoisesta dorisepisodista. Häkellyin niin että punakaali hyppäsi syliin. Aviisissa oli yllättävän paljon lukemista. Johtunee hesariyliannostuksesta.

Ainoalla luentokurssillani en jaksanut keskittyä. Ensimmäisen kolmanneksen laskin kuinka paljon palkkaa saan ei seuraavana mutta sitä seuraavana palkkapäivänä, ja miten on mahdollista, että minulla on nettipankin mukaan visalaskua 400€?!?!? Raivostuttavaa oli se, että en saanut pessimistisesti arvioiduksi luottolaskuksi kuin vähän päälle 300, mutta onnellista se, että saan kuitenkin palkkaa niin paljon, että saan laskun maksettua kahdessa erässä. Lopuksi kehittelin mahdollisia luottopetoksia, joiden uhriksi olisin voinut joutua.

Seuraavan kolmanneksen yritin piirtää, mutta turhautuneena huomasin, että käsimotoriikkani oli taantunut kesän aikana homo habiliksen tasolle. Hetken seurasin taas luentoa, ja mietin, että niin minkä takia olinkaan täällä. Sitten muistin, että tarvitsen 2 helppoa opintoviikkoa, jotta saan pitkän sivuaineeni täyteen. Viimeisen kolmanneksen pelasin Canal Controlia, ja tein uuden piste-ennätyksen. Lopuksi jaettiin kyselylomake, koska joku onneton myös tietojenkäsittelytieteen laitoksella tekee gradua.

Raahustin kahvilaan ostamaan kahvia, ja täytin lomakkeen. Ei, en halua autoa, joka ilmoittaa minulle milloin tankki on tyhjä ja missä on lähin bensa-asema, joka soveltuu kulutustottumuksiini. Ei, en halua, että voin seurata vanhempieni elintoimintoja ja vireystasoa, jotta tiedän heti jos heillä on joku hätänä. Ei, en todellakaan halua, että kukaan kykenee seuraamaan minun elintoimintojani ja vireystasoani, jotta voi tarpeen tullen hälyttää apua! Miksi tietojenkäsittelijät haluavat täyttää maailman teknologialla ja gadgeteillä. Harjoituksissa samainen graduntekijä esitteli käyttöliittymän rakennetta fukseille, jotka tuijottivat kangasta apaattisesti. "Käyttöliittymissä on valikoita. Ja painikkeita. Ja osoitin. Ja tässä voi olla nuolia" Mietin taas, että miksi olinkaan tällä kurssilla, ja muistin, että niin tarvitsen tosiaan vielä kaksi opintoviikkoa, ja mahdollisimman helposti mielellään. Huokaus.

Kyllä ruumiinkuritus tekee hyvää mielelle ja keholle. 17,4km myöhemmin olen väsynyt, mutta onnellinen. Ainut paska juttu on, että 15 minuutin kuluttua on lähdettävä töihin. Neljä tuntia perjantairuuhkaa, maanisesti ruokaa haalivia ihmisiä ja huutavaa pullokaappia todennäköisesti mitätöi ulkoilmassa hankitun mielenrauhan ja seesteisen olon. Tulen kotiin puoli yhdeltätoista käsittämättömässä surinassa, ja kiipeilen seuraavat puolitoista tuntia seinille ennen kuin voin rauhottua petiin nukkumaan muutamaksi tunniksi kunnes on taas mentävä töihin.

Loput huomisesta päivästä menevätkin toipuessa aamuvuorosta, ja sitten on lähdettävä Schatteniin ihmettelemään koloistaan kaivautuneiden goottien sielunelämää. No toivottavasti siellä tulee edes hyvää musiikkia. Ja tuleehan. Pakko tulla. Täten päätän olla tyytyväinen huomiseen iltaan, mitä sitten muuta tapahtuukaan, mikäli kuulen yhdenkään biisin Hocicoa, VNV Nationia tai Covenantia. Olen puhunut.

Ja yhtäkkiä matoja alkaa kiemurrella ulos korvistani ja sieraimistani. Niljakkaita nytkyviä multaisia matoja pursuaa navasta ja varpaiden väleistä. Lisää aivottomia kaksisukuisia matoja puristautuu ulos kynsien alta ja ihohuokosista. Mistä ne kaikki tulevat? Madot ovat niin kuin banaanikärpäset. Ne syntyvät ja sikiävät paskasta.

Älä kysy. Se olisi epäedullista madoille.

Olen viettänyt viimeiset puolitoista tuntia täyttelemässä maanisesti kirkuvan värikkäitä web-lomakkeita. Tässä kaikki, mitä opin itsestäni.

-Olen vaimoainesta! (Nojoopa!!!)
-Olen oman tieni tallaaja.
-Henkinen ikäni on 17. (AND STILL YOUNG!)
-Älykkyysosamääräni on 156. (*hekottelua*)
-Olen sukupuoleltani nainen, mutta lähellä androgyynejä ja naisellisia miehiä.
-Olen 90.03 %:n homoseksuaali. (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)
-Olen 149. (Kuka sitten tietää mitä.)
-Olen OPEL VECTRA. (Ehkä kuitenki Tunturi.)
-Olen kissaeläimistä puuma.
-Star Trekin hahmoista olen Worf. (Mitä helvettiä sekin sitten tarkoittanee.)
-Mielipiteitäni lähimpänä oleva filosofi on Arthur Schopenhauer (1788-1860). (Ketä kiinnostaa?)
-Olen narsisti. (Auts! Osu ja uppos.)
-Olen idealisti. (Nojoo. Kysykää vaikka siskolta.)
-Hyveitäni ovat:
Suhteellisuudentaju
Kohtuullisuus
Urhoollisuus
-Paheitani ovat:
Murehtiminen
Hengenvelttous
Kateus
-DM:n biiseistä olen It Doesn't Matter Two:
pessamistic and a little sad, you know what you have won't last.

Empä voi sanoa, että olisin menossa yhtään aiempaa viisaampanan nukkumaan. Boikottiin ja mieluummin julkaisukieltoon kaikki maailman nettitestit.

Viime yönä olin töissä Jankassa. Mutta mutta. Koko myymälä näytti erilaiselta, ja kaikki tuotteet olivat ihan ihmepaikoissa. No siitä ei sen enempää, mutta sitten aivan yhtäkkiä herrat Gahan, Gore ja Fletcher ja jotain statisteja pölähti myymälään. Kyseessä oli jonkinnäköinen harjoitus, koska seuraavana päivänä herrojen oli tarkoitus kuvata musiikkivideo minun työpaikallani.

Martin Gore haahuili ympäri myymälää, ja oli yllättäen livenä pitkä mies. Hiippailin pitkin hyllyjä, ja seurasin varjona miehen temppuja täysin pöllämystyneenä siitä, että mies tosiaankin oli oikeasti siinä. Outoa, jota en kuitenkaan juuri ihmetellyt, oli se, että miehen pää kasvoi ja kutistui koko ajan. Martin näytti nuorelta. Sanoisinki, että Ultran aikaiselta. Hiuksia oli, mutta ne oli leikattu, ootas ku muistelen. Siten kuin Fletchillä on Devotionalilla!!!! Oho. Ja ne oli saman värisetki. Jossain vaiheessa herra jutteli minulle jotain, ja änkytin jotakin vastaukseksi. Martin vetäytyi takaisin pukuhuoneeseen, ja minä ihmettelin, että kuinkahan käsittämättömän pitkä Dave on, kun Martinkin kerran oli noin pitkä.

Mutta hei! Kello on 25 yli, ja vuoroni oli määrä loppua puolelta. Ihastelin käsittämättömän hyvää tuuriani, ja siirryin hermostuneesti, mutta päättäväisesti pukuhuoneeseen, ja siellähän Fletch ja DAVE olivatkin. Kappas vain Dave oli juuri sellainen kuin miksi hänet kuvittelin, mutta Martinia lyhyempi. Ei voi pitää paikkaansa, mutta en takertunut siihen outouteen. Dave näytti hyvältä, kuten voi odottaakin, mutta yllättäen käyttäydyin tosi coolisti herran läheisyydessä, ja aloin
välinpitämättömästi vaihtamaan vaatteitani. Riisuin tyynesti paitani, ja puuhailin yläosattomissa kamojeni kanssa, ja välttelin katsomasta Daveen liian kauan, koska tämä testasi jotain uusia esiintymisalushousuja(!!!), joiden oli tarkoitus tehdä 11 minuutin käytön jälkeen, jonkinlainen
värimuutos. Fletch oli Daven seurana tässä testioperaatiossa, ja juttelin miesten kanssa mukavia suomeksi. Huomasin, että jutellessani suomeksi en ollut tippaakaan hermostunut, ja heti kun aloin pohtimaan sitä, miten herroille parhaiten ilmaisisin englanniksi, kuinka käsittämätön vaikutus heidän musiikillaan on ollut elämääni, ja millaista smalltalkia heidän kanssaan voisi heittää vaikuttamatta ääliöfanilta, kädet alkoivat vapisemaan ja korvissa suhisemaan
huolestuttavasti. Vilkuilin salaa Davea. Mies vaikutti etäiseltä, koskemattomalta. Martinkin ilmestyi pukuhuoneeseen, ja heitti jotain mukavaa minulle. En voi kuolemaksenikaan muistaa mitä. Nyt Martin oli normaalin kokoinen. Siis Davea hieman lyhyempi, ja jostain syystä koskettelin miehen hiuksia. Ne olivat karheat. Haa, siksi ne on kuvissa aina ihan takussa ja sekaisin. Sitten heräsin. Tuijotin sänkyäni vastapäätä nököttävää suljettua putkitelkkaria hetken ja suljin silmäni nopeasti. Ei, haluan sinne takaisin!

... keväällä nähty uni, jossa samaiset herrat olivat keikalla nimettömällä klubilla. Jostain ihmeen syystä lähdin kesken keikan vessaan, ja takaisin tullessa huomasin, että keikka olikin loppunut vessareissun aikana. Haahuilin lavan läheisyydessä, ja yritin uudelleenelää puoliksimissattua keikkaa, kun havaitsin liikettä vasemmalla. Ja kappas siellähän oli Dave kadonneen villatakkini kanssa. Mies lähestyi minua verkkaisesti ja näytti saatanallisen hyvältä mustassa pikkutakissaan ja keikan jäljiltä kosteissa pikimustissa kiharoissaan. Exciter-era ehdottomasti. Hän toi minulle villatakkini, ja sain änkytettyä kiitoksen vaivoin. Hän kysyi minulta, että olinko tekemässä jotain nyt. Tajusin, että minua isketään, mutta häkeltyneenä kiemurtelin vain, ja yritin olla katsomatta miestä silmiin. Jossain vaiheessa kokosin itseni, ja sain jotain vastattuakin. En muista mitä. Mutta lopulta menetin itsekontrollini, ja aloin sopertaa jotain käsittämätöntä fanipaskaa, kuten "You guys make such a good music, and how is it that you have managed to make so many awesome records!!!! I just adore you guys!" Ja kirsikkana pohjalla äläsanositä äläsanositä "I LOVE YOU GUYS!!" Tässä vaiheessa herra Gahan näytti kyllästyneeltä, ja lähti vetäytymään selittäen vältellen, että hänen pitäisi mennä. Yritin korjata tilannetta vielä kysymällä, miten kiertue oli mennyt, mutta tajusin, että peli oli jo menetetty. Sitten heräsin, ja tuijotin auringon polttamia verhojani hetken ja iskin silmäni päättäväisesti kiinni. Mä haluan sinne takaisin!!!

Mikä ihme tää rakkausjuttu on? Se on joku typerä ihmisjuttu, joka jollain tavalla on niin tärkeä koko saatanan yhteiskunnalle ja inhimilliselle kulttuurille, että joka helvetin tuutista oksennetaan koko ajan jotain propagandaa. Minkä ihmeen takia kaikki (no suuri osa) musiikista, kirjallisuudesta tai elokuvista käsittelee jotain helvetin rakkautta? Minkä ihmeen takia ihmisrotu tarvii jotain typerää rakkautta tai rakastumista siihen, että suku jatkuu? Ja sehän ihan selvästi tarvii, koska evoluutio on nähnyt tarpeelliseksi kehitellä jonku tämmösen ihme kemiallisen ketjureaktion sitä varten. Ja miksi ihmeessä sille on pitäny kehitellä joku helvetin ideaalitapaus? Siis puhun nyt siitä peruskaavasta, jonka ilosanomaa julistetaan koko populaarikulttuurissa. Se on niinku joku uskonto!
Miksi sitä pitää hokea kuin jotain helvetin mantraa, että kaikki haluaa vaan rakastua, ja mikään muu ei tee onnelliseksi kuin rakkaus, ja sitte kun lopulta kompastuu (huom. negatiivinen ilmaisu) niin kaikki on hyvin eikä tarvi elämässä enää mitään muuta.

Vetäydyn nyt sänkyyni ensimmäistä kertaa yhtä pöyristyneenä kuin riparilla, sen jälkeen kun tajusin, että se pappi oikeesti uskoo siihen sontaan, mitä se jauhaa.

Ja poistan ehkä tämän merkinnän huomenna, koska tämä on ihan selvää kuumehourailua, ja vähän liian angtista tähän väliin.

Tänä aamuna, kun kello soi 8:30, ensimmäistä kertaa aikoihin olisin halunnut vain vetää peiton pään yli ja jatkaa nukkumista. Ensimmäistä kertaa koko kesänä peiton ulkopuoli tuntui kylmältä ja vihamieliseltä. Syksy siis on lopultakin tulossa. Hyvä hyvä. Kurkkukin oli kipeä. Nousin kuitenkin ylös, ja valmistauduin matkustamaan Helsinkiin tekemään taas yhtä haastattelua. Yhden kerran sorruin vielä petollisen sängyn pohjalle 6 minuutiksi ennen kuin petasin sen päättäväisesti, vain myöhästyäkseni siitä helvetin junasta. Tällä kertaa vika oli ihan täysin omassa päässä, vaikka VR:ää on normaalisti niin mukava syyttää kaikesta maailman pahasta. Saavuin asemalle ajoissa, mutta jostain kumman syystä pallosin asemalla nostamassa rahaa, vain todetakseni, että tilillä oli kokonaiset 9.33 rahaa. Sitä ihmettelin kriittiset 5 minuuttia, jonka aikana muuan InterCity2 168 lähti iloisesti kolistelemaan kohti Helsinkiä. Soitin siis nolona haastateltavalle, joka suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, ja nuokuin rautatieasemalla tunnin verran ennen seuraavan junan lähtöä.

Varsinainen haastattelu meni kohtuullisen hyvin, vaikka haastateltava (vanhempi naishenkilö) suhtautuikin sangen vihamielisesti kysymyksiini. "Siis kokoajanhan täällä on ongelmia! Mihin tahansa työhönhän liittyy ongelmia. Eihän mikään toimi täydellisesti. Ja kaikkihan miun tehtävistäni liittyy tietojohtamiseen!" Nojoo, sehän on ihan sallittua suhtautua vihamielisesti itseään kaksikymmentä vuotta nuorempaan saman sukupuolen edustajaan, jolla kaikki on vielä edessä, ja jonka tissit roikkuu vähemmän, ja josta saattaa tulla menestyneempi kuin itsestä! Kaiken kaikkiaan haastattelusta sai hyvää aineistoa paitsi, että tallennusvälineen (mp3-soitin) ohjelmisto päätti kaatua kriittisellä tallennushetkellä enkä siis saanut haastattelusta muistiin kuin hätäisiä raapusteluja ruutupaperille. Kurkkukipukin oli pahentunut koko päivän, ja koko maailmaan väsyneenä sotkin ennätysvauhtia rautatieasemalle raapustelemaan haastattelusta muistiin loput, mitä tuli mieleen. Junamatkan nukuin kuin vauva, mikä olikin parasta tämän päivän osalta. Tampereelle selvittyäni kävin toteamassa metsossa, kuinka vastenmielinen paikka se on, eikä taaskaan ollut paikalla mitään mielenkiintoista luettavaa. Pyöräilin kotiin todetakseni, että Imperiumin vastaisku DVD:n levy oli unohtunut soittimeen, ja olin siis vain palauttanut tyhjän kotelon. Yritin pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli kuuntelemalla Exciteria ja lukemalla scifiä, jonka kirjoittaja ei ymmärrä hyvien henkilöhahmojen arvoa tarinankerronnassa.

Kämppikset saapuivat onneksi jossain vaiheessa, ja vietimme pari tuntia onnellisesti moralisoiden suomalaista alkoholikulttuuria ja juoden kahvia. Paneelin lopputulos: saa olla nössö eikä vetää kaikkia maailman huumeaineita sekasi, saa juoda jos on muutaki elämää, kuin juominen ja holhous hiiteen alkoholipolitiikasta!

Nyt pää tuntuu kuumeiselta, ja sen vuoksi käyn tupakalla, haen lämmintä mehua ja aukaisen telkkarin ensimmäistä kertaa tälle viikolle.

1. Grab the nearest book.
2. Open the book to page 123.
3. Find the fifth sentence.
4. Post the text of the next 3 sentences on your blog along with these instructions.
5. DonÂ’t you dare dig for that "cool" or "intellectual" book in your closet! I know you were thinking about it! Just pick up whatever is closest.

"En sen jälkeen, kun näytit, ettet ole uskollinen." Leo käänsi katseensa ja nieleskeli. "Toivon, etten olisi näin kylmän ja järkevän kiukkuinen sinulle, mutta -"

Philip K. Dick
Palmer Eldritch - kolmesti merkitty mies

Tarkoitus avartaa mieltä scifin osalta. Siksi tämä.

Kyllä haastatteluun voi mennä, vaikka on lakannut kynsiä transsissa viimeisen puoli tuntia, vaikka olisi pitänyt päntätä haastattelurunkoa. Placebo on tehnyt I Feel You:sta coverin... oho. Ei paskempi, vaikka valovuosien päässä alkuperäisestä tulkinnasta sekä fiiliksestä. Jahas ja 32 minuuttia haastattelun alkuun. Minkälainenhan namusetä siellä tällä kertaa on. Luultavasti joku konservatiivimulkku uniformussa. Ohhoi... veikkaanpa, että mies tarjoaa vähän lisää teknistä näkemystä tietojohtamiskysymyksiin. Jepujee... no kaveri oli onneksi sitä mieltä, että gradun kirjoittaminen riittää valmistumiseen substanssista viis.

Siihen luotamme...