IRC-Galleria

Eilen. Luin Nyt-liitettä kaksi tuntia. Litteroin osan haastattelua. Kävin juoksemassa 9.1 kilometriä. Luin hesaria kaksi tuntia. Äiti soitti ja panikoi vaihtoasioista. Juttelin pitkästä aikaa kämppiksen kanssa, joka tiettävästi käy kotona päivittäin, mutta jota ei silti näe kuin pari kertaa viikossa. Tukka näytti hyvältä. Koti-baarin söpö tiskimies heitti pitkiä katseita. Näytin coolilta. Join kaksi kaljaa kaverin seurana, jota näkee ihan liian vähän nykyisin. Kävin juomassa vielä yhden kaljan Café Europassa kämppiksen kanssa. Tulin kotiin hiprakassa. Katsoin leffan lopun. Luin HYVÄÄ scifiä. Nukahdin puolilta öin.

Tänään. Heräsin puoli neljä. Yritin vielä nukkua. Panikoin vaihtoasioista. Kiitos äiti. Nousin ylös. Hiippailin ympäri asuntoa ja litteroin loput haastattelusta. Söin aamupalaa aamuvirkun kämppiksen kanssa. Menin töihin: hirveän hitaita uusia tyttöjä, nukkuneen näköinen AP, yksi jogurtti, yksi uusi tyttö lisää, tällä kertaa ei onneksi Anu, tiski on epäergonominen, kiertoliike on pahinta selälle, "Saatana tukka lähti", 17.25 tuntia, yksi kutsu klubille. Kotona väittelin kämppisten kanssa alkoholin, tupakan ja pilven mainostuskiellosta, varoitustarroista ja laittomuudesta. Toinen meinasi myöhästyä sen seurauksena junastaan. Ruoka oli hyvää, ja minikokoinen tuorejuustojälkiruoka oli hyvää. Nukuin neljä tuntia. Työpäivä jatkui unessa. Heräsin tyhjään taloon. Laitoin depparit soimaan ensimmäistä kertaa valovuosiin. Söin kaksi minikokoista tuorejuustojälkiruokaa lisää ja join kaksi kuppia kahvia ja kävin tupakalla. Tilasin DM:n live-DVD:n ja Zen Cafén Stopin. Ahduistuin kaikista typeristä käytännön vaihtoasioista.

Taas vaivaa akuutti toimettomuus. Olen tässä tepastellut viimeisen tunnin ympäri asuntoa rauhattomana. Aamun ja päivän omistin enemmän tai vähemmän keskittyneesti haastattelujen litterointiin, ja sainkin yhden kokonaisen naputeltua. Tällä hetkellä oli tarkoitus olla juoksemassa tuhatta ja sataa ympäri Iidesjärveä, mutta maanantainen repiminen tuntui vielä siinä määrin, että päätin pitkin hampain passata. Nyt sitten surffataan netissä ja tassutellaan asunnossa päämäärättömästi.

Huokaaaaauuuus.

Otin kolmen aikaan tunnin päiväunet, ja uneksin jo niinkin onnellisesta vaiheesta kuin että gradu oli kirjoitettu ja palautettu, ja valmistumiskahvittelut suunnitteilla Oulun(?!?) asunnossani. Kahvittelut päätin (unessa) pitää, koska halusin tekosyyn halata ennen niin rakasta serkkua. Luulisi, että sukulaisiin saisi kontaktin helpomminkin... Mistä tuokin nyt tuli?

Ehkä sitä on lähdettävä jonnekin.

Lauantaina juuri ja juuri mökkireissusta selvinneenä katselin juuri ja juuri elossa krapulaleffaa, vuonna 88 julkaistua dokumenttia DM:n Music for the Masses -kiertueesta. En mene juonen yksityiskohtiin sen kummemmin, mutta joukko faneja istutettiin bussiin ja laitettiin letkan jatkoksi kiertämään bändin mukana Amerikan yhdysvaltoja. Kerron tämän siksi, että yhden fanitytön überblondattu kasaripiikkiheitto kolahti täysillä vastaanottavaiseen mieleen siinä herkässä mielentilassa. Tästä innostuneena maanantaiaamuna soittelin kaikki Tampereen kampaamot läpi sillä seurauksella, että samaisena iltapäivänä häkeltynyt kampaamotäti kyni karvoitukseni lyhimmäksi, mitä sitten valovuosiin. Vapaavalinnasta hain vetyperoxidiksi jalostettua ydinjätettä, ja kappas vain päälaenseutuni muistuttaa tällä hetkellä väkivalloinkohdeltua pumpulitukkoa. Uusi tukka, parempi mieli. I rule!

Ei vois paljo vähempää kiinnostaa lähtä töihin! Ja tukalle voi tehä mitä haluaa jos inspiroi! As if I'm here to please everyone! ARRRRR!!!

Nyt lähen murisemaan mummoille!

Elämäni vihoviimeinen Kintulampi meni sitten seuraavasti:

Eilen noin kolmen maissa saavuin kokoontumispaikalle innokkaassa mielentilassa. Yhtä pitkää karhua myöhemmin lähdimme taksilla kohti edellä mainittua Tampereen liikuntatoimen ylläpitämää retkeilytilaa. Perillä oli hämmentävän valoisaa ja lämmintä. Järkytyksestä toipumiseen meni tunti ja yksi kalja lisää. Kintulampi paikkana ja mökkinähän tunnetusti on kostea, kylmä ja pimeä. Ei tällä kertaa. Tällä kertaa paikka vaikutti ensinäkemältä rauhan ja seesteisyyden tyyssijalta tyynine lampineen ja joutsenperheineen. Tinnitys vaivasi koko porukkaa, ja malttamattomana odottelimme, että jälkijoukko saapuisi mukanaan ghettoblasteri, jotta hermostuttava hiljaisuus saataisiin loppumaan. Paria kaljaa, yhtä poltettua puhelintolppaa ja aggressiivista halonhakkuuta myöhemmin joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Järkeilimme, että ne lensivät viikonloppua pakoon Ikaalisiin.

Yksi hiillosmakkara ja yksi R.E.Min levy myöhemmin päätin mennä sytyttämään saunan. Rutikuivat ja ettensanoisi esimerkillisesti hakatut halot roihahtivat kiitettävän helposti palamaan. Ja jälleen yhtä kaljaa myöhemmin päästiin saunaan. Ilta oli jo tässä vaiheessa pimentynyt, ja totesin helpottuneena, että Kintulampi oli karistanut syyspäivän koreutensa, ja oli taas rehellisesti kylmä, märkä ja pimeä. Tytöt menivät ensin kuten tapoihin kuuluu. Löylyt olivat hyvät ja vesi jumalaisen raikasta. Pojatkin änkesivät saunaan jossain vaiheessa, vaikkakin antoivat tyypillistä enemmän aikaa naisten vuorolle. Perinteinen yhteislaulusessio lähti käyntiin vähän nihkeästi esilaulajan puuttuessa porukasta. Pari tuuraajaa kaikeksi onneksi ja suruksi löytyi, ja muutamia tyypillisimpiä suomalaisia poprallatuksia myöhemmin laulutuokio kuoli omaan mahdottomuuteensa. Kaiken lisäksi aikaisempien reissujen suvereeni tunnelmannostattaja Guantanamera uupui soittolistasta samaisen esilaulujan puuttumisen johdosta. Kiuaskin hyytyi jossain vaiheessa, ja pari uintireissua ja yhtä kaljaa myöhemmin poistuin saunasta hivenen pettyneenä.

Sisällä päätettiin yksimielisesti aikaistaa aamupalan nauttimista 10 tunnilla. Seuraavan kaljan verran puhdistuneet, ja pelottavan rauhalliset kirjastonysvät mussuttivat antaumuksellisesti aamuksi varattuja eineksiä. Puolen yön aikaan tunnelma oli masentava. Viitisentoista opiskelijaa istui pitkän pöydän ympärillä jauhaen kukin eri väristä paskaansa, ja kumoten pullollisia väkijuomia. Hyvän humalanikin olin hikoillut saunanlauteilla eikä tunnelma varsinaisesti innostanut tekemään asialle mitään. Kaipasin Nosferatua ja puheenjohtajan puhetta, ja vietin hiljaisen hetken molempien muistoksi. Monivuotinen Kintulampiveteraani Herra JP oli kanssani samoilla linjoilla, ja vetäytyikin mielenosoituksellisesti nukkumaan. Vietin jo mielessäni hyvien Kintulampiperinteiden hautajaisia, kunnes yllättävä optimismi kaivautui jostakin syvimmästä sisimmästäni, ja päätin yrittää vielä viimeistä, mitä oli yritettävissä illan pelastamiseksi. Jokeripullollinen Vat 69:ä Kolmeksi Leijonaksi naamioituna löytyi reppuni pohjalta, ja runtelin korkin päättäväisesti mökin paljon nähneitä lattialautoja vasten. Viskiä siemaillessa seurasin kuinka tunnelma alkoi hiljalleen kohota. Varapuheenjohtaja piti kuin pitikin lyhyen, mutta ytimekkään ja niin kaivatun puheenjohtajan puheen. Perinteiselle puhelinkilpailullekin löytyi lopulta oikea sääntöjenmukainen voittaja, vaikka hädissään olimme jo harkinneet tekstiviestien sallimista kisan päättämiseksi. Voittaja herra JF lauloi usean rohkaisuryypyn saattelemana samaista suomalaista itsesäälikappaletta, mitä saunassa jo harjoiteltiin. Tuuletin mielessäni, kun herra JP ylösnousi. Soimasin itseäni pessimismistä seuratessani kuinka tunnelma hiljalleen kehittyi normaaliin Kintulampitasoonsa.

Illan jatkuessa porukka hupeni hiljalleen. Muutama teki välikuolemia, ja muutama ylösnousi hetkeksi jatkaakseen kestävämpien kanssa yön selättämistä. Lopulta pöydän ääreen jäivät enää vain kokeneimmat karpaasit: minä, herra P, herra M, ja neidit A ja C. Soitimme samoja levyjä tunnista toiseen, keskustelimme rahan haalimisen turhuudesta ja muusta maailmanparantamisesta, seurasimme kuinka aamu-usva kerääntyi lammen pinnalle, ja yritimme turhaan vangita aamun ensimmäisiä hetkiä filmille. Aamukahdeksalta kaikki väkijuomia sisältävät pullot pöydällä olivat tyhjiä. Minä olin ollut hereillä 26,5h ja olin humalassa. Herra P ja juuri herännyt neiti H olivat seuranani. Jaahasimme urheasti vielä tunnin kunnes väkivaltaisten haukottelujen seurauksena päätimme luovuttaa. 1,5 tuntia myöhemmin havahduin siihen, että kaikki yön aikana ajoissa seurasta vetäyneet olivat kerääntyneet sänkyni ympärille, ja osoittivat minua sormella: "Herää vanha happo!" Se oli tietysti hallusinaatio ja tuntia myöhemmin heräsin oikeasti sekavassa mielentilassa ulostautumaan mökistä. Matka parkkipaikalle oli rasittava. Aamulla olin kehitellyt nerokkaan suunnitelman aamun selvittämiseksi. Jos juo tarpeeksi kauan, lähtöhetkellä on vielä humalassa eikä siis krapulassa, ja jos kaikki menisi nappiin, ehtisin omaan sänkyyni ennenkuin krapulanoutaja saapuisi vaatimaan omiaan. No kaikki ei mennyt nappiin, ja kotimatka oli tuskallisen pitkä. Ennen pitkää löysin kuitenkin itseni kotoa edessäni pizza ja puoli litraa mehua ja televisiossa 101. Lopulta nukuin.

Se oli hyvä Kintulampi. Ja se oli hyvä, että se oli viimeinen, koska tämänkertaisesta henkilökohtaisesta suorituksestani tuskin voi enää parantaa. Ja kuka haluaisi?

Toissayönä nukuin 5 tuntia, koska kävin baarissa ja jatkoilla. Viime yönä nukuin 5 tuntia, koska oli herättävä puoli kuudelta töihin. Ensi yönä nukun muutaman tunnin, koska Kintulammella ei nukuta vaan siellä juodaan ja saunotaan koko yö. Eli huomenna surisen kuin pieni ydinvoimala. Vastaa adrenaalitrippiä. JEI! Looking forward to it.

Raportoin yön keskeiset tapahtumat myöhemmin. *käärii pyyhkeen päähän ja lähtee kohti Telakkaa kassi kilisten*

Kävin eilen yliopistolla juttelemassa Musiikin tutkimuksen sedän kanssa, joka oli sitä mieltä, että mitä todennäköisimmin pääsen lähtemään tammikuussa Manchesteriin Salfordin yliopistoon 9 kuukaudeksi. Voivitsivoivitsivoivitsi! Eilinen päivä meni armottomassa surinassa, kun en osannut ajatella mitään muuta kuin matkustamista tai tarjolla olevia kursseja tai mahdollista työntekoa brittilässä. JA NE kurssit. Alustavasti olen suunnitellut diibadaaba-genrekurssia 1 ja 2, ja joku Musicology/Critical Thery-juttu. Mikä voisi olla hauskempaa kuin lukea paria überhumanistista kurssia 9 kuukautta?!?!?! Mutta nyt lenkille!

Kerronpa teille Timistä. Timi on kolmekymppinen mies, ja asuu Helsingissä Kalliossa. Hän työskentelee nuorisotiloissa jonkinlaisena mikrotukihenkilönä. Hän on adoptoinut löytäkissan nimeltä Eetu. Hän viettää aikaa lähinnä kavereiden kanssa kaljalla tai kotona tai töissä. Hänellä on kolme miespuolista ja kaksi naispuolista kaveria. Timi vetää kännit noin kaksi kertaa viikossa, ja kaverit käyvät välillä jatkoilla hänen luonaan. Timi kuuntelee paljon musiikkia, ja erityisesti Leevi & Leavingsiä tai Mikko Alataloa. Timillä ja kavereilla on bändi, jossa Timi laulaa, ja he soittelevat ilmaiskeikkoja silloin tällöin. Timi ei pidä siitä, että uutta vuotta juhlitaan niin suurieleisesti, eikä siitä, että nykyisin nuoret ryyppäävät vasta vappuaattona eikä aatonaattona.

Timillä käy äitinsä luona syömässä silloin kun krapulaltaan muistaa, ja osaa olla hyvin katuva ja pahoillaan, jos on unohtanut ilmoittaa ettei pääsekään. Timin äidin mielestä saa soittaa, vaikka olisi humalassa, kunhan hän tietää, että Timillä on kaikki hyvin. Timi on välillä masentunut, ja eräs kavereista on sitä mieltä, että se johtuu siitä, että Timi juo liian paljon. Suurin osa Timin rahoista kuluukin ryypätessä. Timi ei ole samaa mieltä, koska ei mielestään pysty olemaan montaa päivää peräkkäin "vain himassa." Timi on ihastunut toiseen naispuolisista kavereistaan, mutta on joko liian järkevä tai hienotunteinen mainitakseen siitä. Timi kaipaa olla toisen ihmisen läheisyyttä niin paljon, että tanssii jatkoilla miespuolisen kaverinsa kanssa hitaita. Ja näyttää onnelliselta. Timin mielestä parisuhde ei ole ratkaisu masennukseen, mutta parisuhteessa olisi kai kuitenkin helpompi olla. Timi inhoaa itseään.

Timi on mukava ja älykäs mies, joka ottaa huomioon läheisensä. Timi ei näytä ilmeisellä tavalla hyvältä, mutta hänellä on lempeät silmät, rauhallinen ääni ja mutkaton asenne toisiin ihmisiin. Toisena vuonna Timi leikkaa hiukset, aloittaa kuntoilun ja siivoaa kämppänsä. Timi on yhä masentunut, mutta ei jää vellomaan siinä.

Kaiken tämän dokumentoi yksi Timin kavereista, ja dokumentti näytetään DocPoint-elokuvafestivaaleilla ja Yle1:n myöhäisillassa.

Tänään olin opiskelija. Heräsin aamulla aikaisin, ja sotkin en edes niin kovin myöhässä tekemään haastattelua kivan puolustusvoimasetän kanssa. Setällä oli paljon älykästä sanottavaa tietojohtamisesta, ja hykertelin puolet haastattelusta, koska aineistosta tulisi niin saatanan hyvää. Haastattelun päätteeksi kuitenkin huomasin, etten ollut osannut käyttää nauhuria (TAASKAAN), ja kaikki arvokas aineisto oli haihtunut ilmastointikanavia pitkin eetteriin. Poljin ärsyyntyneenä itseeni yliopistolle kirjoittamaan ylös kaiken mitä haastattelusta olin muistavinani, ja tekstiä tuli masentavan vähän. Surunaama.

Sitten tein naurettavan helppoja, ja siksi niin merkityksettömiä JoVuot-harjoituksia reippaasti tunnin verran, ja sotkin palauttamaan tallennusvälinettä omistajalleen. Omistaja oli palaverissa eikä saapunut noutamaan laitettaan suosiolla, joten tein invaasion softafirmaan, ja jätin gadgetin vaaleanpunapaitaisen söpön insinöörimiehen hoiviin. Poistuin voittajana syömään punakaalinuudelisotkua Minervaan. Aviisi muistutti yllättäen muutaman viikkoisesta dorisepisodista. Häkellyin niin että punakaali hyppäsi syliin. Aviisissa oli yllättävän paljon lukemista. Johtunee hesariyliannostuksesta.

Ainoalla luentokurssillani en jaksanut keskittyä. Ensimmäisen kolmanneksen laskin kuinka paljon palkkaa saan ei seuraavana mutta sitä seuraavana palkkapäivänä, ja miten on mahdollista, että minulla on nettipankin mukaan visalaskua 400€?!?!? Raivostuttavaa oli se, että en saanut pessimistisesti arvioiduksi luottolaskuksi kuin vähän päälle 300, mutta onnellista se, että saan kuitenkin palkkaa niin paljon, että saan laskun maksettua kahdessa erässä. Lopuksi kehittelin mahdollisia luottopetoksia, joiden uhriksi olisin voinut joutua.

Seuraavan kolmanneksen yritin piirtää, mutta turhautuneena huomasin, että käsimotoriikkani oli taantunut kesän aikana homo habiliksen tasolle. Hetken seurasin taas luentoa, ja mietin, että niin minkä takia olinkaan täällä. Sitten muistin, että tarvitsen 2 helppoa opintoviikkoa, jotta saan pitkän sivuaineeni täyteen. Viimeisen kolmanneksen pelasin Canal Controlia, ja tein uuden piste-ennätyksen. Lopuksi jaettiin kyselylomake, koska joku onneton myös tietojenkäsittelytieteen laitoksella tekee gradua.

Raahustin kahvilaan ostamaan kahvia, ja täytin lomakkeen. Ei, en halua autoa, joka ilmoittaa minulle milloin tankki on tyhjä ja missä on lähin bensa-asema, joka soveltuu kulutustottumuksiini. Ei, en halua, että voin seurata vanhempieni elintoimintoja ja vireystasoa, jotta tiedän heti jos heillä on joku hätänä. Ei, en todellakaan halua, että kukaan kykenee seuraamaan minun elintoimintojani ja vireystasoani, jotta voi tarpeen tullen hälyttää apua! Miksi tietojenkäsittelijät haluavat täyttää maailman teknologialla ja gadgeteillä. Harjoituksissa samainen graduntekijä esitteli käyttöliittymän rakennetta fukseille, jotka tuijottivat kangasta apaattisesti. "Käyttöliittymissä on valikoita. Ja painikkeita. Ja osoitin. Ja tässä voi olla nuolia" Mietin taas, että miksi olinkaan tällä kurssilla, ja muistin, että niin tarvitsen tosiaan vielä kaksi opintoviikkoa, ja mahdollisimman helposti mielellään. Huokaus.

Kyllä ruumiinkuritus tekee hyvää mielelle ja keholle. 17,4km myöhemmin olen väsynyt, mutta onnellinen. Ainut paska juttu on, että 15 minuutin kuluttua on lähdettävä töihin. Neljä tuntia perjantairuuhkaa, maanisesti ruokaa haalivia ihmisiä ja huutavaa pullokaappia todennäköisesti mitätöi ulkoilmassa hankitun mielenrauhan ja seesteisen olon. Tulen kotiin puoli yhdeltätoista käsittämättömässä surinassa, ja kiipeilen seuraavat puolitoista tuntia seinille ennen kuin voin rauhottua petiin nukkumaan muutamaksi tunniksi kunnes on taas mentävä töihin.

Loput huomisesta päivästä menevätkin toipuessa aamuvuorosta, ja sitten on lähdettävä Schatteniin ihmettelemään koloistaan kaivautuneiden goottien sielunelämää. No toivottavasti siellä tulee edes hyvää musiikkia. Ja tuleehan. Pakko tulla. Täten päätän olla tyytyväinen huomiseen iltaan, mitä sitten muuta tapahtuukaan, mikäli kuulen yhdenkään biisin Hocicoa, VNV Nationia tai Covenantia. Olen puhunut.