Se tunne kun tajuat taas pitkästä aikaa miltä se tuntuu kun et vaan KELPAA. Et sovi siihen muottiin johon pitäisi, oot liian pitkä tai liian lyhyt tai liian puhelias tai liian ujo tai liian tai et tarpeeksi. Puhut liikaa tai liian vähän, oot tylsä tai sun perässä ei muka haluta pysyä, ja ihan sama mitä teet, se on kuitenkin väärin. Pidät miehistä, naisista, kameleista, mitä väliä kun et kuitenkaan osaa tehdä sitä oikein.
Unilääkkeet on loppu. Haluan vaan nukkua mutta sen sijaan vaivun koko yön epätoivoon ja itsesääliin.
Vähän ois kivaa jos joskus tekisi jotain oikein.