”En mä tiedä. Ei sulla sattuisi olemaan keltaista lehtiötä”, mä kysyn, ja Otso on ihan ymmällään.
”Keltaista lehtiötä?”
”Johon mä voisin kerätä pros and cons, niin kuin – tai ei mitään, unohda. Jooko?”
”Okei, jos sä niin haluat.”
”Ootko sä aina noin… myönnytkö sä kaikkeen noin helposti aina? Koska jos joo, niin sitten mun vastaus on ihan ehdoton kyllä, jmä en jaksa tapella ihmisten kanssa.”
”Mä lupaan sulle, etten myönny kovvin helposti oikeastaan yhtään mihinkään.”
”No on sekin ihan hyvä.”
”Mä en halua, että sä myönnyt jos sä et oo siitä ihan varma. Sitä ei noin vain muuteta.”
”Onko tää joku ammatinvalintakysymys? Niin kuin ysiluokalla, kun piti mennä puhumaan opon kanssa siitä, mtä aikoo tulevaisuudellaan tehdä? Koska jos on, niin mä ilmoitan nyt saman tien että menin lukioon, että saisin kolme vuotta lisää miettimäaikaa. Mä en kauheasti arvosta sitä, että viisitoistavuotiaana sun pitäisi tehdä koko elämästäsi tärkeitä päätöksiä, koska musta tuntuu että mä olen edelleen liian nuori. Sitä paitsi, nykyisinhän se on kovin perseestä vaihtaa alaakaan kesken kaiken, jos yhtäkkiä oma ala ei nappaakaan.”
”Helena, hengitä välillä.”
”Mä hengitän koko ajan”, mä sanon ja puuskutan muutaman kerran ihan vian näyttääkseni, että kyllä, mä hengitän oikein paljon, koko ajan, kiitos vain.
”Joo, niin hengität, mutta jos vetäisit kans lauseiden välissä henkeä. Koska hei, tää… on ehkä sellainen juttu. Että koko loppuelämä määräytyy sen mukaan. Mä tähtään siihen, että mullakin olisi vielä joskus joku järkevä tulevaisuudensuunnitelma, ja että mulla olisi vielä joskus mahdollisuus normaaliin tulevaisuuteen –”
”Tarkoittaen?”
”Sitä, että mä aion tehdä kaikkeni sen eteen, että voin lopettaa tämän. Mä menen sanomaan Luciferille päin naamaa että haista vittu, jos se asioihin vaikuttaa ja jos se mua mun missiossa jotenkin auttaa.”
Otso, sä sanoit jo Luciferille "haista vittu", ja auttoiko se sua? :)